Sarjakuvataiteen valtionpalkinnon voittaja Juliana Hyrri käsittelee upeassa, nelivärisessä uutuudessaan valtasuhteita ja moraalia – toivon sävyin ja leikkisästi.
Sydänten prinsessa on juuri kuollut. Yksinäinen haaveilijatyttö ymmärtää kuolemasta vain vähän. Hän elää hierarkioiden valtakunnassa, jossa arjesta ja ihmissuhteista selviämiseen täytyy hetkittäin keksiä kyseenalaisiakin keinoja. Hän tietää, että on asioita, joita aikuisille ei saa kertoa. Ja asioita, joita aikuisista ei saa kertoa.
Maailma siivilöityy toiveikkaiden silmien lävitse, mutta vääjäämätön totuus alkaa hiljalleen valjeta. Lellikki on tositapahtumiin perustuva tarina lasten elämästä, jossa väkivalta on usein salakavalaa.
”Olen kiinnostunut siitä, miten lapset ymmärtävät maailmaa. Minuun syvästi vaikuttaneita teoksia ovat leikin ja hierarkian suhdetta kuvaava William Goldingin Kärpästen herra sekä Astrid Lindgrenin Veljeni, leijonamieli, joka kietoo yhteen vakavia teemoja ja taianomaisuutta”, Hyrri kertoo sarjakuvansa taustoista.
Hyrrin supersöpö ja naivistinen piirrostyyli muodostaa aikamoisen kontrastin teoksen painavien teemojen kanssa. Lapsuus osaa pahimmillaan olla aika kamalaa.
Bongasin Juliana Hyrrin Lellikin (WSOY, 2025) keväällä katalogista ja varasin. Kannatti, vaikken ole Hyrriltä aiemmin muuta lukenut. Esittelytekstin mukaan ”Tämä teos on lapsuuden loppu.” ja käsittelee muun muassa moraalia ja valtasuhteita.
Lellikki on kooltaan massiivinen, mutta silti nopealukuinen taidesarjakuva (en tiedä onko tämä oikea termi, mutta se kuulostaa hyvältä). Hyrrin aukeamilla sekoittuvat muun muassa mustekynän (?) piirrosjälki, värikynällä tehdyt osiot ja isot maalatut pinnat.
Olemme Hyrrin kanssa kutakuinkin samaa ikäluokkaa, joten kerronnan maailmaan on paikoin liiankin helppo sukeltaa. Koulun uintiretket, pihatangot, kansipulpetit ja tarravihkot ovat tuttuakin tutumpia, samoin ne sarjakuvan päähenkilön monimutkaiset tunteet.
Sarjakuvan päähenkilö kasvaa maailmassa, jossa kirjoittamattomat säännöt määrittelevät arvosi ja vuorovaikutustilanteet ovat hämmentäviä. Hän haaveilee suosiosta tai ainakin ystävyydestä, mutta näitä palkintoja ei ihan kaikille jaetakaan. Ei, vaikka luulee pelaavansa oikeilla säännöillä.
Hyrrin todellisuuteen perustuva sarjakuva osuu minulla kipeisiin kohtiin. Onneksi mukana on kuitenkin myös toiveikkuutta, tai ainakin jonkinlaista kasvua siihen että jalkoihin ei tarvitse jäädä.
Lapsekkaan kömpelöllä piirros- ja väritystyylillä toteutettu 260-sivuinen sarjakuva-albumi. Teos koostuu kohtauksista ja katkelmista lapsuuden merkittävistä kokemuksista, lapsen näkökulmasta. Ei siellä paljonkaan positiivisia kokemuksia ole. Melko synkkä teos eikä oikeastaan tehnyt mieli jatkaa, kun lukeminen oli hetken tauolla. Kiistattoman ansiokas tämä on: tilanteet ja niihin liittyvät tunteet on kuvattu valtavalla tarkkuudella ilman yliselittämistä.
Tarkkanäköinen kuvaus lapsuudesta ja etenkin niistä vähemmän kivoista, joskin samaistuttavista lapsuusmuistoista. Ihana kuvitus tuntuu aikamatkalta lapsuuteen tarrakirjoineen ja pulpettivihkoineen.