Mitä jos naisella on vain nimensä, ja senkin voi vaihtaa?
Romaani naisesta, joka ei halunnut asettua aloilleen – ja maailmasta, joka ei antanut hänen kulkea vapaasti.
Minna Rytisalon monitasoinen romaani käsittelee Lapin myyttiä ja legandaa, Petronellaa. Miksi hollantilainen Sylvia van der Moer päätyi Lemmenjolle kesällä 1949 ja miksi hänet haluttiin saada vimmatusti kiinni?
Lapin erämaassa geologi Klaus Säynävaara vaeltaa Sylvian rinnalla. Hän kantaa mukanaan kiviä ja totuutta, jota Sylvia ei halua kuulla. Berliinissä Hedda Müller selaa sanomalehtiä ja etsii artikkelia, jonka Sylvia lupasi hänestä kirjoittaa. Roomassa Linda Mucci, kahdeksan lapsen yksinhuoltaja, katsoo vierastaan ja miettii, voiko pakenevaa naista pelastaa. Entä miksi Sylvia ei halua muistella aikaansa Tunisiassa?
Herkkävireinen romaani laajenee käsittelemään ihmisen ja luonnon suhdetta sekä sodan runtelemaa Eurooppaa ja sitä, millainen vastuu yksilöllä on, kun säännöt muuttuvat. Sylvia on romaani vapaudesta ja kahleista ja siitä, millaista on elää maailmassa, jossa sota on päättynyt mutta epäluulo ei ole hävinnyt. Kuka Sylvia todella oli? Seikkailija, huijari, selviytyjä – vai nainen, joka halusi olla vapaa?
En oikein tiedä, mitä tästä kirjasta ajatella. Minna Rytisalon kieli, tapa kirjoittaa, muotoilla lauseita ja kappaleita, ihastuttaa minua yhä edelleen tässäkin kirjassa. Mutta tämän kirjan rakenne, koko kirjan muoto, siitä en saanut otetta, en ymmärtänyt miksi kirja etenee juuri niin kuin se eteni. On eteenpäin menevät osuudet, on peruuttavat osuudet. Toki kahden eri ihmisen tarinat, mutta siltikin. En saanut otetta. Siksi vain kolme tähteä.
Lempikirjailijani teki sen taas. Lempi, Rouva C, Jenny Hill – ja nyt Sylvia Petronella Antoinette van der Moer. Täydet viisi tähteä tästä levottoman, muottiin sopimattoman naisen tarinasta, joka resonoi syvältä.
Rytisalo kirjoittaa sodanjälkeisestä ajasta aivan erityisellä otteella. Hän nostaa esiin arvojen ristiriidat, odotusten puristuksen ja kaiken sen vaikean, mikä syntyy, kun ihminen ei mahdu hänelle varattuun rooliin. Käsittely on älykästä, moniäänistä ja samaan aikaan vaivatonta.
Rakastan tämän romaanin rakennetta: episodimaisuutta, aikatasojen ja henkilökohtaloiden risteymiä, sitä miten tarina liikkuu maailman laidalta toiselle ja pysyy silti koossa. Todelliset historialliset hahmot tuovat tarinaan oman tiheytensä – ne pysäyttävät eri tavalla kuin täysin fiktiiviset henkilöt.
Erityisen hieno on Lapin kuvaus: turvallisuus ja seikkailu samaan aikaan, puhtaus ja tila olla jonakin… tai olla joku muu. Ja kulkuriteema! Aina Nuuskamuikkusesta alkaen minua on kiehtonut kysymys: miksi jotkut eivät koskaan asetu? Rytisalo kirjoittaa kulkurin sielusta ilman romantisointia, mutta täynnä ymmärrystä: jos ei suostu annettuun rooliin, joutuu kulkemaan vastavirtaan – etenkin naisena.
Sylvia tuntuu lukemisen hetkellä kevyeltä, melkein soljuvalta, mutta jättää jälkeensä syvät, pitkäkestoiset pohdinnat. Palasin lauseisiin yhä uudelleen ja annoin kirjan viipyä vierelläni viimeiseen palautusmuistutukseen asti.
Päällimmäisenä kirjasta jäi mieleen sen kaunis ja terävä kuvaus vapaudesta, katkeruudesta ja selviytymisestä. Sylvian tarina oli uskottavalla tavalla kerrottu faktojen ympärille ja tarinaan saatiin mukaan useita monikerroksisia hahmoja tarinoineen. Pidin kirjan lyhyistä luvuista ja tietynlaisesta koruttomuudesta, mikä antoi hyvin tilaa omille ajatuksille. Kirja oli mehukas valinta ensimmäiseksi lukupiirikirjaksi.
Ensimmäin lukupiiri kirja, joten kiinnitin paljon enemmän huomiota syvempien merkitysten löytämiseen kuin yleensä lukiessa. Se ehkä osittain vaikutti arvioon, mutta tykkäsin kyllä tosi paljon! Vaihtelu siinä, kenen näkökulmasta tarinaa kerrotaan, piti kiinnostuksen yllä, mutta samalla kaikki tarinat kietoutuivat Sylvian ympärille. Seikkailtiin ympäri maailmaa, mutta tarinan kiinnekohta oli kuitenkin Lapissa ja itsetutkiskelussa.
Tarina Sylviasta, jolla on kulkurin sielu ja monta henkilöllisyyttä. Kertomus siitä, miten ihmisten kohtalot kietoutuvat toisiinsa ja miten heidän kokemansa asiat vaikuttavat heidän valintoihinsa. Pidin kirjasta, mutta olisin halunnut tietää vielä vähän enemmän henkilöiden kohtaloista. Siksi kolme tähteä neljän sijasta.
Oikein mainio lukukokemus. Petronellan legenda ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta tässä kirjassa maalataan esiin kiehtova ja monitahoinen kuvaus aiheen ympärille. Päähenkilön tarina rakentuu kiehtovasti usean eri hahmon näkökulman kautta, mikä pitää otteessaan. Samalla tässä on niin paljon muutakin kuin vaan Petronellan tarina. On myös luontosuhdetta, sotien jälkeistä Eurooppaa sekä rajoja ja rajojen rikkomista.
Rytisalon Lempi ei järisyttänyt aikoinaan maailmaani, sillä jokin melankolisessa sotakirjallisuudessa ei tuolloin napannut. Rytisalon tavasta käyttää kieltä pidin kyllä silloinkin. Tämänkin kirjan parasta antia on sen kieli: kaunista ja tapahtumat esiin maalailevaa. Seuraava lainaus tiiviistää minusta osuvasti kirjan kielen ja sen, millaisia ajatuksia kirja herättää minussa lukijana:
"Maailma tarjoaa mahdollisuuksia sille joka on niille avoin. Minä olen ollut, ja siksi olen saanut elää onnellisia päiviä. Ne ovat sellaisia, että kaikki omaisuus mahtuu yhteen reppuun eikä yöpaikkaan jää ihmisestä muuta jälkeä kuin loppuun palanut nuotio ja keppi jolla hiillosta kohennettiin. Ehkä tunturinrinteessä kaikuu jokin juttu tai hyvä tarina siitä miten täällä kerran käväisi joku. Kun askelten painamat varvut ovat kohonneet takaisin ylös ja sade ja hanki ovat pesseet polulta ihmisen kengänjäljet, kenties jossain sopuli kohottaa kuononsa ja tuulen mukana kulkee muisto. Silloin minä olen jo kaukana."
Mielenkiintoinen tarina. Mielenkiintoinen päähenkilö, joka on hyvin kuvattu. Hyvät aikatasot ja eri ympäristöt. Hyvin sujuvaa tekstiä. Mutta suojelupoliisin osa ei tuntunut uskottavalta, enkä tykännyt käänteisestä aikajärjestyksestä siinä tarinassa. Loppu pelasti tarinan, mutta ei jättänyt wau-elämystä.
Minna Rytisalon Sylvia teoksen päähenkilö oli hollantilainen Sylvia Petronella van der Moer (1923-2014), joka vuonna 1949 vietti pari kuukautta Lapissa kullankaivajien seurassa, mutta toimitettiin sitten viranomaisten puolesta Helsinkiin oikeudenkäyntiin maksamattomien hotellilaskujensa vuoksi. Tuomionsa lisäksi häneltä peruttiin oikeus viideksi vuodeksi saapua Suomeen. Aika kova rangaistus.
Sylvia Petronella oli hyvin pidetty henkilö kullankaivajien joukossa. Ei haitannut, vaikka yhteistä kieltä ei ollut. Sylvia opetteli suomea ja kullankaivajat Sylvian puhumia kieliä. Sylvia rakasti Lappia.
Rytisalon tuorein romaani, Sylvia, kertoo Lapin oman legendan, Petronellan, tarinan. Aikalaiset eivät osanneet sanoa, oliko Petronella - tai Sylvia - lintu vai kala, seikkailija vai huijari, eikä Rytisalon romaanikaan siihen voimakasta kantaa ota. Lukijalle annetaan vapaus tehdä omat tulkintansa, ja hyvä niin.
Romaanin rakenne on samankaltainen kuin Rytisalon esikoisessa. Näkökulmakertojia on runsaasti ja heistä jokainen antaa yhden kurkistusluukun Sylvian elämään. Aikatasoja, tapahtumapaikkoja, kulttuurillisia konteksteja ja nimiä on paljon. Rytisalo on joutunut tekemään valtavasti taustatyötä näin monitahoisen tekstin äärellä. Jo yksistään se ansaitsee kiitoksen.
Romaanin yhtenä tarinalinjana kulkee Sylvian pidättämisestä vastuussa olleen kanslistin minämuotoon kirjoitetut muistelot. Nämä on upotettu tekstiin käänteisessä aikajärjestyksessä, mikä tekee romaanin lukemista himpun verran haastavaa. Myönnän, että jossain vaiheessa lukukokemusta rakenneratkaisu alkoi tuntua turhan kikkailevalta. Luulen, että yksinkertaisempi juonenkuljetus olisi antanut paremmin tilaa itse tarinalle ja kielelle. Nyt ne vähän hukkuvat ajassa ja näkökulmissa hyppimisen sekaan.
Kielellisesti romaani on ehyt ja antoisa. Pienistä kitinöistä huolimatta sanoisin, että Sylvia on taitavasti kirjoitettu teos, johon kannattaa tarttua.
Ainoastaan loppupuolen 2020-luku Rovaniemen matkailuskenen kritiikkeineen jäi itselleni 3 tähden arvoiseksi. Keveä ja aukkoinen, mutta silti helppolukuinen lukuromaani. Saattaa olla Finlandia-ehdokas?
This entire review has been hidden because of spoilers.
Tarinoita. Minkälaisia tarinoita kukin kerromme itsestämme? Tässä kirjassa oli monta henkilöä ja vielä useampi tarina.
Ehkä toisella lukukerralla osaisi paremmin huomioida kirjan rakenteen ja risteävät tarinat. Tuntuu, että kuunneltuna ei ihan pääse niin hyvin jyvälle kerroksiin.
Mielenkiintoinen, mutta aika hajanainen romaani. Pidin eniten kurkistuksista sodanjälkeisiin maihin ja heidän asukkaidensa arkeen. Vähiten kiinnosti kanslisti, jonka katkera tilitys oli uuvuttavaa.
Tämä kirja ei täyttänyt odotuksia. Pienet kertomukset ja tarinat oli sujuvasti kirjoitettu ja rakensivat siten pieninä paloina Sylvian elämää, mutta silti kirja jätti kylmäksi. Tarinan hyppiminen oli turhauttavaa, etenkin Supon kertomuksen eteneminen takaperin.