Kolme saarta – isä, äiti ja minä

by Sophia Jansson, Jyrki Kiiskinen (Translator)

Sophia Janssonin omaelämäkerrassa on kolme saarta: Tonga, jonne Janssonin sisarukset Tove ja Lars olisivat halunneet 1940-luvulla muuttaa, Ibiza, jossa Sophia asui varhaislapsuudessaan, sekä Pellingin saari, jossa Janssonit ovat viettäneet aikaa sukupolvien ajan.

Sophian isä Larsin ja äiti Nitan suhde ei perustunut intohimoiseen rakkauteen, mutta he jakoivat elämänsä tärkeimmän asian: lapsen. Nita kuoli varhain. Isä ja tytär joutuivat pärjäämään ilman häntä.

Isä edusti turvallisuutta ja huolenpitoa, mutta myös läpitunkematonta hiljaisuutta. Mitä äidille tapahtui? Ja oliko isä-Lars se pyhimys, jollaisena Sophia häntä aina piti?

Koko Janssonin perhe tulee lukijalle tutuksi: isoisä Viktor kärsii masennuksesta ja ”saksalaisvillityksestä”, hänen vaimonsa Ham piirtää ja pärjää. Tove ja Lars lähtevät kotoa itsenäistymään.

Kolme saarta – isä, äiti ja minä on huima tarina perheestä, hiljaisuuden hinnasta ja kertomisen vapauttavasta voimasta.

Genres: Nonfiction, Audiobook, Biography, Mental Health, Finnish Literature, Memoir

389 pages, Hardcover

First published August 15, 2025

Reviews

[Nina · Rating 3 out of 5]

Kiinnostava kirja, mutta olisi tarvinnut hyvän kustannustoimittajan. Tekstissä toistoa, outoja aikahyppyjä, kömpelyyksiä.

[Kenneth · Rating 5 out of 5]

I snart sjuttio år har Tove Jansson och hennes produktion gjort ett fortsatt stort intryck på mig. Det var min pappa, som i tidiga år introducerade mig till denna magiska värld och det förblev vår gemensamma sfär hela hans liv. Man kan med skäl säga, att Tove blivit en oskiljaktig del av mitt liv. Jag förmodar att jag läst så gott som hela hennes litterära produktion, månget flera gånger. Därför var mina förväntningar stora på hennes brorsdotters memoarbok ”Tre öar”. Det första avsnittet ”Tonga” gjorde mig ändå till en början lite skeptisk. Det var en nog så trevlig berättelse om en turistresa till denna lilla ö i mitten av den stora oceanen, men den kändes till en början lite haltande i den här helheten. Erfarenheterna av flyget på ort och ställe var nog så roliga. Avsnittet avrundas ändå på ett finurligt och perfekt sätt, som leder till att man kan skönja en äkta Mumin-anda även i denna berättelse. Även i början av det andra avsnittet ”Ibiza” var jag smått skeptisk, men så småningom började helheten öppna sig för mig och ju längre jag läste desto mera betagen blev jag av denna fina berättelse. Långt innan jag läst hela boken blev jag övertygad om att detta förtjänar fem stjärnor. Boken fångar fint den Janssonska släkten och dess ”addiktion” till öar med allt vad därtill hör.

Den här boken utgör utan tvivel en väsentlig del i vad man kunde kalla Tove Jansson -kanon (avser inte artilleri ;-) ). Brorsdottern står objektet mycket nära, men har samtidigt också tillräckligt avstånd till henne och representerar en annan generation. Den verkliga lyckosparken, vilken möjliggjort skrivandet av den här boken, är den korrespondens Sophia kommit över i olika personers kvarlåtenskap. Det är brev mellan Tove och olika henne närstående människor. Av det här pusslet har hon lyckats bygga en fin helhet, som tillför mycket till förståelsen av Tove och även hennes släkt, föräldrar, syskon och deras familjer samt övriga närstående. Medan jag läste boken tänkte jag många gånger på hur osannolikt det är, att något motsvarande någonsin kommer att skrivas om nutidens händelser, då knappast något av vår digitala kommunikation kommer att sparas till eftervärlden.

Berättelsen innehåller mycket värme, men det är inte enbart solsken. Många skuggor som legat över Sophias eget och den övriga släktens liv skildras på ett gripande, men mycket varmt sätt. Relationen till pappa-Lasse och mamma-Nita står i fokus och denna del av berättelsen blir extra gripande. Samtidigt som berättelsen är mycket personlig, är den även mycket finlandssvensk och därtill även kosmopolitisk. Svårigheten att tala om det svåra och vikten av att övervinna denna svårighet skildras fint. Utöver det personliga, ger boken även en äkta bild av Finland och dess kulturliv över nästan ett sekel. I det sista kapitlet avrundas även ”öarna” och deras betydelse för släkten Jansson.

[Ville · Rating 2 out of 5]

Erikoinen kirja. Varmaan toista sataa sivua kerrottiin tarpeettoman seikkaperäisesti eri kirjeiden sisältöjä ja niistä tehtiin sitten oivalluksia. Tämä olisi tarvinnut kovaa editointia kyllä, paljon oli myös hämmentävää toistelua ja teksti itsessäänkin oli paikoitellen kuin lapsen kirjoittamaa. Yksi kirjan kolmesta saaresta oli Tonga, mihin Lasse oli aikoinaan pyrkinyt reissaamaan. Sophia toteutti isänsä haaveen parin viikon lomareissulla ja sitä käsiteltiin pitkään, hyvin pitkään, vaikka mitään erityisen mielenkiintoista ei edes tapahtunut. Kuin olisi sukulaisten lomakuvia katsellut. "Mitähän Lasse ajattelisi" tuntui olevan monesti ainoa lause joka muistutti mistä matkassa oikeastaan oli kyse. Sekava kirja kyllä, se että ajassakin hypittiin ristiin rastiin kirjan sivuilla korostanee tarvetta kustannustoimittajan puuttumiselle. Elämäkerraksi tätä ei voi sanoa eikä varmaan sellaiseksi ollut tarkoitettukaan, mutta odotin jotain muuta kuin kirjeiden referointia (joskin hämmentävyydessään tämä oli aika jännä kirjallisuudenlaji sinänsä) ja epämääräisiä muistoja sieltä täältä (ja itse asiassa tässä oli aika vähän Sophian omia muistoja, mikä on oikeastaan hieman kummallista).

[Mai Laakso · Rating 4 out of 5]

Sophia Janssonin esikoiskirja Kolme saarta - isä, äiti ja minä, on muistelmateos Janssonin kuuluisasta kulttuurisuvusta, johon Sophian Nita äiti liittyi, kun hän meni naimisiin Sophian isän Lars Janssonin kanssa. Sophia on kirjassa halunnut etsiä omaa identiään suvun sisältä ja vaietuista muistoista. Varsinkin hänen äitinsä elämä ja kohtalo kiinnostivat kirjoittamaan tämän teoksen. Äiti kuoli, kun Sophia oli vielä lapsi.

Sophia eli vanhempiensa eron ja äidin kuoleman jälkeen isänsä kanssa kahden. Lasse ei avioitunut toista kertaa, mutta hänellä oli kumppani. Myös Lassen kirjailijaura pysähtyi Nitan kuolemaan. Nita oli hyvin traaginen hahmo.

Sophia Janssonin esikoiskirjaa nimeltään Kolme saarta oli kiinnostavaa lukea. Kirja nosti esille Lasse, Nita ja Sophia Janssonin perhe-elämän kuvioita, joista nousi esille varsinkin suunnaton ahkeruus ja mielenkiinto uusia asioita kohtaan. Kesät saaristossa nousivat kiinnostavasti esille.

[Paula · Rating 5 out of 5]

Mycket välskriven bok. Gillade hennes stil att skriva och uttrycka sig. Texten är välformulerad och jag hängde med i den trots att den hoppar från nu till då. Mycket intressant att få en inblick i ”Janssönernas” liv.

[Sari T · Rating 3 out of 5]

Mielenkiintoinen teos, mutta osittain hieman toistoja.

[Raisa Ojala · Rating 4 out of 5]

Kolme saarta onnistui tuomaan esiin Janssonin perheen tarinan lämpimästi ja moniulotteisesti, ilman turhaa romantisointia. Kirjan vahvuus on siinä, miten henkilökohtaiset muistot ja perhedynamiikka kietoutuvat laajempaan aikalaiskuvaukseen – lukija saa samalla kertaa intiimin kurkistuksen perheen elämään ja vivahteikkaan kuvan ajasta, jota he elivät.

Kaunis, viisas ja hienovaraisesti kirjoitettu kirja.

[Liisa · Rating 4 out of 5]

Uutta ymmärrystä Janssonien perheeseen, intohimoon saariin, myrskyihin ja seikkailuihin. Sekä traagisiin tapahtumiin Sophia Janssonin äitiin liittyen. Myös ajankuvaa naisen asemasta ja oikeuksista suomalaisessa yhteiskunnassa ennen ja jälkeen sotien.

[Charlott Stenberg · Rating 5 out of 5]

En väldigt gripande och intressant bok om Lars Jansson, dottern Sophia och övriga familjen Jansson, inkl. Tove. Rekommenderas varmt.

[Laura Walin · Rating 3 out of 5]

Minkälaista olisi kasvaa ja elää, jos oma sisko tai täti olisi todella kuuluisa? Sitä ei voi olla pohtimatta, kun lukee Sophia Janssonin elämäkertaa, jossa Janssonin oman ja hänen pienen perheensä eli isän ja äidin lisäksi painottuvat myös Tove Janssonin elämä ja tekemiset. Osaksi tämä johtuu toki siitä, että Tove Janssonin kirjeenvaihdosta saa valotusta myös veljen perheen elämän käänteisiin.

Sophia Janssonin tarkoituksena lienee ollut ymmärtää ja sanoittaa sitä, miten hänen vanhempansa päätyivät aikoinaan yhteen, miksi hänen isänsä jäi yksinhuoltajaksi ja miksi hänen äitinsä menehtyi kovin nuorena, vain 38-vuotiaana. Vanhempien seksuaalinen suuntautuminen, aikakauden erityisesti naisiin kohdistuvat odotukset ja äidin alkoholismi tuntuvat tarjoavan paljon vastauksia, jotka Jansson löytää menneisyyteen sukeltaessaan.

Rakenteellisesti kirja etenee jotakuinkin kronologisesti joskin sen kehikoksi rakennettu saariteema tuo tiettyä poukkoilua kertomukseen. Kirja onkin paitsi Janssonin elämänalun kuvaus myös kirjaus hänen nykyisen minänsä tarpeesta ymmärtää mennyttä. Kirjallisesti teos ei häikäise, mutta koskettaa vilpittömyydessään ja avoimuudessaan.

[Marias]

Kirjan kieli on yksinkertaista ja peräkkäiset lauseet saattavat kumota toisensa. Ajassa liikutaan nopeasti, lähes lapsenomaisella kirjoitustyylillä. Vaikka aihe sinällään kiinnosti, en pystynyt lukemaan kirjaa loppuun hyvin kömpelön tekstin takia. Tämä teos olisi kaivannut kirjailijan taitoja ja tekstinkäsittelyä.

[meri · Rating 4 out of 5]

kesti kauan lukea loppuun, kun syksyllä tuli kirjaston laina-aika vastaan ja joululahjakirjan luku venyi toukokuulle. pidin kirjasta tosi paljon, kolmen saaren kautta käsitellyt elämän teemat toimi tosi hyvin. kirjassa on vähän epätasapainoa siinä onko se omaelämäkerta, päiväkirja vai janssonin sukukronikka, mutta ei se juuri haitannut. mitä ennemmän luen janssonin suvusta, sitä kiehtovampi ja erikoisempi se on. sophia janssonin elämäntarina jatkaa normista poikkeavaa janssonin suvun tarinaa. kirja on sukellus yhden naisen vaiettuun menneisyyteen, kirjaprojektin aikana uuden oppimiseen omasta itsestä ja kurkistus janssonin perheen vähemmän tuttuun lasseen.

[Kristina Westerholm · Rating 1 out of 5]

Nej, berättelsen hade varit intressant men författaren borde fått hjälp med att redigera sin text som är så full av upprepningar och funderingar utan svar att jag var tvungen att ge upp vid halva boken, och det händer verkligen inte ofta. Synd

[Jaana Angeria · Rating 3 out of 5]

Teos on kiinnostava ja hyvin avoin kurkistus Janssonin taiteilijaperheen elämään ja kulisseihin. Kirjan rakenne vain on harmillisen sekava, ja kirjoitustyyli paikoin jotenkin tönkkö, ei-ammatillinen. Kirjassa on liikaa toistoa, kirjeiden sisällön referointia, Ibizan muisteluja ja myös itsestäänselvyyksien selittelyä (homous kriminalisoitu).

Kirja olisi taatusti ollut erinomainen, jos sen olisi ruotinut ammattitaitoinen kustannustoimittaja – tai jos käsikirjoitusta olisi vielä voinut ollut kommentoimassa isoäiti Ham, täti Tove tai isä Lasse.

Rasittavaa teoksessa on myös se, miten ajassa hypellään edestakaisin. Sophie on Ibizalla ja koulussa mutta yhtäkkiä kerrotaankin toisen – tai kolmannen kerran – Lasse-isän armeija-ajasta ja Lassen ja Nita-äidin suhteen alkuajoista.

Kirjoittaja kertoo kuitenkin koskettavasti omasta äiti-ikävästään ja siitä, miten lapsi kantaa syyllisyyttä. Ja kaikista Sophian läheisistä piirtyy kyllä lopulta selkeä kuva.

"Viisivuotias lapsi ei käsitä, mitä alkoholismi on. Minä kuitenkin ymmärsin vaistomaisesti, ettei äidiltä voinut hakea turvaa. Hänen kanssaan tuntui kuin olisi kävellyt juoksuhiekassa; milloin tahansa saattoi imeytyä pelottavien ja selittämättömien tekojen sotkuun."
/– –/

"– Voi helvetti, Sophia, äkkiä nyt! En voi enää odottaa!

Sitten tulee lause joka syöpyy syvälle sisimpääni.

– Ellet hae paperia heti, minä SAATANA häivyn täältä!"

[Sirke · Rating 4 out of 5]

3,5-4 ⭐️

[Hellythoo · Rating 3 out of 5]

3,5

[Ala · Rating 3 out of 5]

3,5.

Mycket intressant book fast början va lite skum och roddig i mellan.

[Katarina Kullenhausen · Rating 4 out of 5]

Lite trög i början och första halvan men en fin skildring. En svag 4a. Dras själv till öar och kan känna igen mig i känslan hon beskriver när hon skriver om Pellinge. Innehåller många finlandsvenska uttryck och det drar inte ner betyget!

[Johanna A. · Rating 3 out of 5]

3 1/2 tähteä

[Akseli Koskela · Rating 4 out of 5]

Traaginen tarina..

[Kaisa · Rating 3 out of 5]

3,5 ⭐️ Mielenkiintoinen tarina ja teemoittelu tärkeiden saarten mukaan kiva, mutta teksti muuten vähän tönkköä ja toistelevaa.

[Martinas bokhylla · Rating 3 out of 5]

I Tre öar – mamma, pappa och jag berättar Sophia Janson om sin familj, där fastern Tove Jansson – muminvärldens moder – haft en stor och betydelsefull plats.

Genom brev, dokument och familjeberättelser får vi följa hennes far Lasse och fastern Tove, både bildligt och bokstavligt, genom livets olika skeden – från barndom till vuxenliv. Med boken vill Sophia Janson visa sin bild av en familj vars liv genomsyrats av kärlek och vänskap, men också av svek och familjehemligheter.

Jag tilltalades av grundidén – att försöka närma sig en “äkta” bild av en komplex och fascinerande släkthistoria – och hade höga förväntningar. Tyvärr dämpades min läsupplevelse något av bokens upplägg och omfång. Jag upplevde att berättelsen hade vunnit på en stramare redigering, med färre upprepningar och en tydligare röd tråd.

Det fanns också ett visst skav i känslan av att alltför personliga detaljer från både hennes fars och fasters liv lämnades ut. Jag förstår Sophias driv att utforska och synliggöra de familjehemligheter som präglat hennes uppväxt – men samtidigt väcks frågan om allt verkligen behövde delas med läsaren.

En intressant och modig familjeskildring med ett starkt anslag, men där helheten inte riktigt når hela vägen fram.

[Taija · Rating 2 out of 5]

Odotin paljon, petyin. Sophia ei ole tätinsä veroinen kirjoittaja.

Olen lukenut paljon Tove Janssonin ja hänen läheistensä elämästä. Tässä oli paljon samaa, mutta ehkä opin jotain uuttakin erityisesti Sophian isästä Lassesta ja varhain kuolleesta äidistä Nitasta. Taiteellista, saaristoa ja myrskyjä rakastavaa porukkaa, suhteita saman sukupuolen kanssa, alkoholi- ja avioliitto-ongelmia.

Kirja oli todella sekavasti ja huonosti kirjoitettu ja jäsennelty. Ihmeellistä pomppimista, tajunnanvirtaa, toistoa. Ei minkäänlaista kronologiaa tai punaista lankaa. Jotain vanhoja kirjeitä löydetty ja niistä sitten revitty jutun tynkää. Lue ennemmin Kirjeitä Tovelta -teos, se oli kiehtova kokoelma Tove Janssonin kirjoittamia kirjeitä sellaisenaan.

Idea kolmesta saaresta - Tonga, Ibiza ja Pellingin saari - olisi voitu toteuttaa jotenkin loogisemminkin? Jäin myös kaipaamaan saariston, meren ja mökkeilyn ihanuutta. Tove Jansson kirjoittaa niistä ihanasti, Sophia latteasti ja ankeasti.

Lisäksi tuli vähän mieleen Steve Jobsin tyttären elämänkerta. Ketä oikeastaan kiinnostaa kuuluisien ja menestyneiden ihmisten sukulaisten elämänkerrat? Tässäkin oli pitkään ja hartaasti kerrottu Tove Janssonin veljen tyttären äidin äidin elämästä. Hohhoijaa.

”Nita sen sijaan halusi tehdä muutakin kuin olla saaristossa. Tässä vaiheessa hän tiesi täsmälleen, mitä tarkoittaisi olla saarella kesäkuusta elokuun loppuun. Janssonit rakastivat saariaan, mutta siellä elettiin täysin ilman ravintoloita, elokuvia, kaupungin vilskettä ja kohinaa. Nita oli sidoksissa kesänviettoon heidän ehdoillaan.

Vasta kun ex-mieheni Englannista tuli saarelle ensimmäistä kertaa kahdeksankymmentäluvulla, minä ymmärsin että kaikki eivät rakastaneetkaan kuukauden mittaista spartalaista elämäntapaamme saaristossa. Oltuaan muutaman päivän luodolla hän kiteytti kesäparatiisimme näin: ”Living on the island is like glorified camping, only worse, there is no pub nearby.”

Järkytyin, ettei hän ymmärtänyt saarielämän hienouksia ja että me että me (ja valtavan monet muut suomalaiset) hakeuduimme tietoisesti elämään ilman mukavuuksia ja vakiintuneita käytöstapoja voidaksemme olla vapaita. Hänelle saarielämä tarkoitti epämukavaa nukkumista, tavaroiden jatkuvaa kuljettelua edestakaisin, veden, kaasun ja bensiinin raskasta raahaamista, suurta määrää fyysistä työtä, eikä pubiinkaan voinut mennä. Sitä paitsi oli hyvin vastenmielistä joutua käyttämään ulkohuussia, jos ei ollut tottunut sellaiseen.”

[Heidi · Rating 2 out of 5]

Kolme saarta, isä, äiti ja minä oli hyvin nimetty ja jako kolmeen saareen ja kolmeen ihmiseen toimi tavallaan ihan hyvin.

Mutta kirja olisi mielestäni kaivannut vielä editointia: kirjassa oli aika paljon lähes sanasta sanaan toistoa, joka loi tunnetta siitä kuin kirjaan olisi jäänyt vaihtoehtoisia kohtia. Aina ei tarvitse edetä kronologisesti, mutta tällä kertaa kirja oli aikatasoilla usein vähän sekava.

Ajoittain kirja oli todella mielenkiintoinen ja vetävä, mutta pitkälti kirja oli myös vähän tylsä ja puuduttava Janssonin käydessä vähän turhan pikkutarkasti läpi vanhempiensa vaiheita vuosi vuodelta ja kirje kirjeeltä, vaikka niissä ei ulkopuoliselle tuntunut tapahtuvan juuri mitään uutta. Teos tuntuikin ennen kaikkea Sophia Janssonin tavalta tutustua omiin vanhempiinsa ja käsitellä lapsuuden ja nuoruuden traumojaan.

[⛅️⛅️ · Rating 2 out of 5]

2.5⭐️
Kirjassa on paljon mielenkiintoista, mutta Janssonin tavassa kirjoittaa on tietynlaista ….. kuivuutta? Monissa kohdissa huomaa, kuinka kirja on selkeästi aloittelevan kirjailijan tuotosta.
Kirjassa hypätään Janssonin ja hänen vanhempiensa eri elämänvuosien välillä, olisin kaivannut kronologista järjestystä. Huomasin välillä suoria virheitä, esim yhdessä kohdassa sanotaan, että Tove ja Tuulikki olisivat tavanneet -47, kun useammassa muussa kohdassa vuosiluku on -55/-56. (he tapasivat joulujuhlissa eli luultavasti vuodenvaihteen aikoihin). Myöhemmin mainitaan kuinka Tove haikaili -47 vielä Vivican perään, ja oli sen lisäksi vielä Atoksen kanssa niihin aikoihin.
Varsinkin Ibiza-luvut olivat minusta liian yksityiskohtaisia ja yksitoikkoisia, niitä olisi voinut huomattavasti karsia.

[Tia · Rating 4 out of 5]

Det framgick inte i boken om Sophia Jansson har tänkt sig att var och en av de tre öarna skulle symbolisera en av de tre familjemedlemmarna. Och i så fall, vilken av öarna symboliserar vem? Öarna, nämligen Tonga, Ibiza och "deras ö" innehåller mycket symbolik och öarna i allmänhet har varit viktiga för familjen.

Det mest intressanta för mig var att läsa on mamman Nita. De andra medlemmarna i familjen Jansson är så välkända att Nitas livshistoria öppnade upp för en helt ny förståelse för familjen. Det var också trösterikt att läsa om hur en varm relation så småningom utvecklades mellan Sophia och Ester (och Mutsi) efter Nitas död.

[Iina]

Salamyhkäisen perillisen kirja erikoisesta perheestään. Alussa Sophia kuvaa, miten kiinnostuu penkomaan sukunsa historiaa. Kaukaisesta saarivaltiosta isänsä jalanjälissä haaveillessaan hänen ajatusmallinsa ovat hieman kolonialistisia. Sen pystyy ehkä kuitenkin sivuuttamaan, ja tarina on ihan kiinnostava. Ehkä pieni alaskatsominen seksityöntekijöitä kohtaan kalskahtaa parista kohtaa, mutta en tiedä suhtautuisinko edes yhtä järkevästi, jos asia tulisi yhtä lähelle.

Kaiken kaikkiaan ehkä omassa, hieman yläluokkaisessa kuplassa eläneen henkilön muistelmaa kuuluisista sukulaisistaan, mutta mukana on inhimillisiä sävyjä ja hyvääkin pohdintaa.

[Jenni Ahlblad · Rating 3 out of 5]

Släkten Jansson verkar ha varit långt ifrån normen. Den här intressanta boken beskriver detta både när det gäller kärlek, skapande och släktens djupaste hemligheter.

Sophia Jansson delar skickligt och noggrant sina personliga minnen och tidigare okända detaljer om sina föräldrar.

Vackra naturbeskrivningar, fascinerande karaktärer och ett intressant upplägg – alla ingredienser för ett strålande verk.

Det tog mig ovanligt lång tid att läsa boken, och jag hoppade till och med över några sidor. En bra och läsvärd bok, men kanske var tidpunkten för läsningen inte helt optimal?

[Mirjaliisa · Rating 2 out of 5]

Kolme saarta on varmaan ollut Sophia Janssonille tärkeä matka hänen omaan lapsuuteensa, ja Janssonin suvusta riittää kerrottavaa monesta eri näkökulmasta, mutta pelkkä sukunimi ei tarkoita sitä, etteikö kustannustoimittajan tukea tarvittaisi… Tässä sitä ei näyttäisi olleen lainkaan, niin paljon toisteisia fragmentteja tulee vastaan. En tiedä johtuuko alkutekstin ongelmista, mutta myös käännösteksti oli laadultaan pettymys. Kaiken kaikkiaan sääli, että kirjan potentiaali on jätetty puolitiehen.

[Ronkeli · Rating 2 out of 5]

Kirjoittajalleen varmasti tärkeä kirja. Minua jäi ärsyttämään naivius, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se on myös saattanut olla valittua ja kuvannut pimennossa pidetyn lapsen näkökulmaa: ensin äiti jättää perheensä, sitten hän tekee itsemurhan ja lopulta käy ilmi, että kuolikin sairaalassa maksakirroosiin. Hajanaisia muistelmia ja tiedonmurusia poimittuina toisten kirjeenvaihdosta, äiti josta ei koskaan puhuta.