Kasvaminen on vaikeaa. Usein se on myös tuskallista, kuten esimerkiksi silloin, kun yrittää olla isälleen mieliksi ja saa työkalupakin jalalleen. Tai kun ensimmäinen olut niellään väkisin, vaikka se maistuisi kuinka hirveältä.
Hupaisien ja lämminhenkisten kertomusten keskiössä ovat arkiset hetket ja sattumukset, joissa ääneenlausumattomat sosiaaliset koodit tulevat näkyviksi. Pienet tarinat kertovat myös siitä, millainen oikean miehen pitäisi olla ja millainen ei ainakaan saisi olla. On käyttäydyttävä oikein, olkoon sitten uimahallin saunassa, huoltoasemalla tai hiihtoladulla. Pahinta on olla ”sellaane rääppöö”, luonnehdinta, joka tuomitsee ikuisesti heiveröisten ressukoiden kastiin. Maalaismaisemaan sijoittuvia novelleja värittää rouhea Pohjanmaan puheenparsi.
"Kirjoittaessaan lämmöllä ja näkemyksellä vallasta, maskuliinisuudesta ja aikuiseksi kasvamisesta Åhman tunnistaa nykyajan (ja saunan) polttopisteet." -Dagens Nyheter
Tänään 27.10.2025 sain loppuun kirjan nimeltä Rääppöö Saunavaltaistuin ja muita novelleja. Rääppöö Saunavaltaistuin ja muita novelleja oli mielestäni hyvä, ihana, hauska, vauhdikas, innostava, koskettava, kaunis, mukava, mukaansa tempaava, mielenkiintoinen ja koukuttava kirja. Rääppöö Saunavaltaistuin ja muita novelleja kirjassa oli sekä hyviä että huonoja novelleja. Kirjan kansi oli yhtä ruma kuin EI ei matkavakuutusta minulle. Minulle tuli todella erittäin oikein hyvä mieli. Mun sydämeni tänne jää Mun sydämeni tänne jää kun aika on mun mennä pois syystuuli vaan soi lauluaan kuin kaiken tietää vois Mun sydämeni tänne jää aina asuinpaikalleen vaik itse saan vain viivähtää kesäiltaan viimeiseen Kun mennyt oon, niin kuulet vain kuiskeen rantamainingin jos uskot enemmän kuin luulet siinä sua tervehdin Sä kevään näät taas kerran ja kuulet laulut lintujen jos herkistyt ees hetken verran silloin ymmärrät sen Mun sydämeni tänne jää se lähelläsi aina on sen tavoitat jos haluat vaik maa ois lauluton Mun sydämeni tänne jää aina asuinpaikalleen vaik itse saan vain viivähtää kesäiltaan viimeiseen Sä kevään näät taas kerran ja kuulet laulut lintujen jos herkistyt ees hetken verran silloin ymmärrät sen Mun sydämeni tänne jää se lähelläsi aina on sen tavoitat jos haluat vaik maa ois lauluton Mun sydämeni tänne jää aina asuinpailleen vaik itse saan vain viivähtää kesäiltaan viimeiseen https://youtu.be/1V-pzEVk3jM?si=nZ9co... 😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍
Mielestäni vähän epätasainen kokoelma. Tarinat vilisivät hyviä ajatuksia ja yksittäisiä hienoja virkkeitä, mutta kokonaisuutena jotkin novellit jäivät vähän latteiksi tai vajaiksi. Mahtavina poikkeuksina koin kaksi novellia, jotka nousivat ylitse muiden; Saunavaltaistuin ja Voileipäkakku.
Olen KAJ fani ja siksi tartuin tähän yhden trion veijarin novellikokoelmaan. Rääppöö sana vastaa suomenkielessä suunnilleen samaa kuin polonen tai reppana. Jotakin mikä ei yllä ihan oikean miehen tasolle. Åhmanin tarinat ovat nimenomaan poikien ja miesten rääppöyttä kuvaavia. Pienoinen pettymys kokoelma oli minulle. Jokunen novelli oli vähän kuin ainekirjoitusharjoitus, vaikka kajmainen huumorintynkä pilkahtelee jutuissa. Bastu rallatuksen alkujuuret löytyvät "Saunavaltaistuin" novellista.
Kokoelman pelastus on novelli "Voileipäkakku". Siinä pappi joutuu siunaamaan koulukiusaajansa. Tätä tarinaa harva pystyy lukemaan nauramatta. Ehkäpä Åhman tarttuu kynään jatkossakin. Harjoituskappale on tehty.
Virkistävä novellikokoelma! Tässä oli hauskoja novelleja, jotka saivay naurahtamaan ääneen, mutta myös sellasia novelleja, jotka saivat ajattelemaan. Tykkäsin kirjoittajan tyylistä ja miehuuden teema toimi hyvin novelleja yhdistävänä tekijänä.
Tämän luin kolmatta lukupiiriä varten, mutta ei me sitten päädyttykään ensimmäisessä tapaamisessa puhumaan tästä yhtään, ja seuraavaa varten on jo eri kirja valittuna. Ei silti haittaa, tämä oli ihan hauskaa kuunneltavaa. Novellit eivät jääneet hirveän hyvin mieleen, mutta ne olivat sopivan erilaisia keskenään ja silti samaa teemaa.