What do you think?
Rate this book
Viimeinen kiertue
Sisäpiirin kertomus HIMin kiertue-elämästä.
Miten Ville Valon johtaman HIMin suosio sai alkunsa, millaisten työpaineiden ja henkilöristiriitojen keskellä isoja kiertueita tehtiin ja mihin bändi lopulta hajosi?
Kitarateknikko ja kirjailija Kimmo Aroluoma päästää lukijan salattuun maailmaan HIMin jäähyväiskiertueen kulisseihin ja kertaa bändin koko menestystarinan. Kansainvälinen rockbisnes on työpaikkana yhtä kiehtova, houkutteleva kuin armotonkin. Siksi moni polttaa siinä itsensä loppuun.
Viimeinen kiertue on Aroluoman rehellisen omakohtainen selviytymistarina, intensiivinen muistelmateos, joka avaa lukijalleen näkymän myös Hanoi Rocksin, The Rasmuksen ja Amorphiksen kiertue-elämään.
Miten Ville Valon johtaman HIMin suosio sai alkunsa, millaisten työpaineiden ja henkilöristiriitojen keskellä isoja kiertueita tehtiin ja mihin bändi lopulta hajosi?
Kitarateknikko ja kirjailija Kimmo Aroluoma päästää lukijan salattuun maailmaan HIMin jäähyväiskiertueen kulisseihin ja kertaa bändin koko menestystarinan. Kansainvälinen rockbisnes on työpaikkana yhtä kiehtova, houkutteleva kuin armotonkin. Siksi moni polttaa siinä itsensä loppuun.
Viimeinen kiertue on Aroluoman rehellisen omakohtainen selviytymistarina, intensiivinen muistelmateos, joka avaa lukijalleen näkymän myös Hanoi Rocksin, The Rasmuksen ja Amorphiksen kiertue-elämään.
- GenresMusic
412 pages, Hardcover
First published October 15, 2025
7 people are currently reading
32 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 5 of 5 reviews
October 20, 2025
Mielenkiintoinen ja hyvin kattava katsaus sekä suomalaisten bändien kasvuun ja kiertueisiin että kitarateknikon työnkuvaan.
Minun oli vaikeaa löytää kirjan punaista lankaa. Oliko näkökulma bändeissä, oliko se erityisesti HIMissä, vai kirjailijan urassa, yksityiselämässä, missä? Lukijana olisin kaivannut aika runsastakin editointia juuri siksi, että näkökulma ei olisi levinnyt. Kaiken kaikkiaan kuitenkin iloinen siitä, että luin kirjan ja se antoi tällaiselle ummikolle kurkistusikkunan sellaiseen maailmaan, mitä ei koskaan näe.
Minun oli vaikeaa löytää kirjan punaista lankaa. Oliko näkökulma bändeissä, oliko se erityisesti HIMissä, vai kirjailijan urassa, yksityiselämässä, missä? Lukijana olisin kaivannut aika runsastakin editointia juuri siksi, että näkökulma ei olisi levinnyt. Kaiken kaikkiaan kuitenkin iloinen siitä, että luin kirjan ja se antoi tällaiselle ummikolle kurkistusikkunan sellaiseen maailmaan, mitä ei koskaan näe.
October 19, 2025
Tulokulma on sinällään mielenkiintoinen: tekniikan parissa työskentelevä musiikkiduunari todistaa HIM-yhtyeen nousun ja laskun osana bändin tekniikkaryhmää. Asetelma toi muistoja teinivuosina luetusta Jack Kerouacin beat-kirjallisuuden wanderlust-klassikosta "Matkalla", jossa kertoja seuraa ihaillen karismaattisen idolinsa boheemia elämää. "Viimeinen kiertue" tarjoaa 90-luvun lopulla nuoruuttaan eläneelle ihmiselle mielenkiintoisia ja traagisiakin tarinoita epäonnistuneiden keikkojen ja alkoholismin tuhoamien tilaisuuksien taustoista, ja huikean uran (sekä tietysti levykaupalla upeaa musiikkia) luoneen Ville Valon henkilökuva saa kolmiulotteisen käsittelyn. Kovan paineenkin alla miehen pää on (ainakin periaatteessa) kestänyt, ja faneja sekä yhteistyökumppaneita on kohdeltu pääasiassa kohteliaasti ja lämpimästi. Nämä bänditarinat ovat hauskaa ja mukaansatempaavaa luettavaa. Kirjan ongelma on siinä, että Aroluoman omat, usein sivukaupalla jatkuvat pohdinnat siitä, kuinka hän kasvaa Espanjassa hippikommuunissa eläessään omassa 'ääniteknikkoudessaan' niin kypsäksi, että alkaa käyttää jotain 70-luvun "Zörpnöx 8272638282.927373"-kaiutinta HIM:in keikoilla, eivät kerta kaikkiaan ole kovin kiinnostavaa luettavaa. Kirjoittaja itse jää jopa omassa kirjassaan eittämättä Ville Valon karisman ja luovuuden varjoon, ja huomasin varsinkin loppuosassa hyppiväni jo Aroluoman omia piuhanvirittelyitä ja kaapinkasaamisia koskevien osioiden yli. Kaikki kunnia ammattimiehille ja -naisille, mutta hyvistäkin elementeistään huolimatta kirjaa lukiessa nousi taas kerran mieleen se sama ajatus, joka kotimaista kirjallisuutta lukiessa riivaa usein takaraivossa: "Onko Suomessa vielä puolijulkkista, joka EI ole julkaissut elämäkertaansa? Julkaistaanko tässä maassa kerta kaikkiaan liikaa kirjoja?" Suosittelen "Viimeistä kiertuetta" ikään kuin alkupalaksi Ville Valon omia muistelmia odotellessa - toivottavasti hän sellaiset vielä joskus kirjoittaa.
January 7, 2026
Ihan mielenkiintoinen kirja, mutta sisältää muutaman aika kriittisen ongelman.
-anekdootit olivat mielenkiintoisia ja pitivät kirjan elävänä, mutta pakko sanoa, että Aroluoman kielelliset taidot myrkytti hieman lukukokemusta. Kirjoitus ei ensinnäkään pääosin ollut kovin hyvää (vaikkakin blogi-tyyli varmasti tietoinen valinta) ja Aroluoma käytti jatkuvasti epämääräisiä ja tarpeettomia sivistyskäsitteitä koristeina. Hän käytti ilmaisuja kuten (siteeraan sana sanalta): ”arrogantti entranssi”, ”primitiivisesti vedetty keikka”, ”odööri oli vahva, lian ja saastan mikstuura”, ”kitara-entusiastit ja -aficionadot” sekä yhdessä kohdassa, kertoessaan siitä, kun Daniel Lioneye veti liki tyhjälle salille keikan, jota HIMin basisti Mige luonnehti ”haamukeikaksi”, Aroluoma puolestaan; katsomon loistaessa ”ektoplasmaisessa muodossaan”. Puhutaanhan me nyt keikkaamisesta? Sivistyssanojen kuuluisi sekoittua luonnollisesti virkkeiden sekaan, eikä olla vain ornamentteina ainoana funktionaan ”hei katsokaa, olen fiksu”- eleenä. Mun mielestä tää on itsestäänselvyys. Suorastaan naurettavaa aikuiselta kirjailijalta. Mielestäni Aroluomaa ei tulisi edes luonnehtia ”kirjailijana”.
-herää kysymys, mikä on kirjan teema ja pointti. Kirjan nimi on ”Viimeinen kiertue”, mutta ainoastaan kirjan viimeinen kappale keskittyy itse viimeiseen kiertueeseen, joka jää hieman harhaanjohtavaksi. Tämä ei minua sinällään haittaa, koska jos koko kirja olisi oikeasti keskittynyt ainoastaan (HIMin) viimeiseen kiertueeseen, kirja olisi ollut luultavasti miltei lukukelvoton. Viimeinen luku, joka siis keskittyi ainoastaan konkreettisesti HIMin viimeiseen kiertueeseen, oli loppujen lopuksi paikoin aika puuduttavaakin luettavaa. Se oli suurimmaksi osaksi vain tapahtumien selostusta jonka rinnalla oli Aroluoman pohdintoja. Paljon teknistä, jonninjoutavia detaljeja kitaroista ja pedanttisen tarkasti selostettuja jopa esseemäisiä, sivuja täyttäviä tekstejä konserttien kulusta. Yhdessä kohtaa, Aroluoma eksyi kertomaan siitä, miten hän iltaisin käytti apukeinona nukahtamiseen tekniikkaa, jossa hän kuvitteli olevansa kitara. Hän selosti hänen ajatuskulkuaan jota kävi yrittäessä saada unta - parin aukeeman verran(tyyliin ”olen kitara, ihmisen suuri koura nappaa minut ja vääntelee minua rajusti, ja ennen kuin huomaankaan olen taas telineessä yksin, odottamassa omistajaani, samalla kun tuuli puhaltaa”). Mielenkiintoista?? Kirjan alku- ja keskipuoliskosta aina kirjan viimeiseen lukuun asti kirja sen sijaan keskittyy Aroluoman henkilökohtaiseen matkaan kitarateknikkona. Ja paikoin myös isänä. Pakko myöntää, että se toi kirjaan mukaan ihan miellyttävääkin ulottuvuutta kaiken suoraviivaisen teknisen selostuksen & tapahtumakulkujen jäsentelyn keskelle.
Ongelma on siis se, että kirjasta tuntuu hieman puuttuvan punainen lanka. Oletukseni oli, että kirja kertoo HIMistä ja HIMin viimeisestä kiertueesta kitarateknikon näkökulmin, mutta lopputulos oli aika paljonkin eklektisempi. Ja paikoin tylsä - liiallista kitaran teknistä höperrystä. No, sentään jotakin uutta ainakin.
Sinettinä; pääosin ihan mielenkiintoinen kirja, jonka turhan pateettinen ja ärsyttävä kieli sabotoi itse lukukokemusta, hieman kadoksissa oleva punainen lanka ja liiallinen tekninen jaaritus sekä hieman jopa köyhästi kirjoitettu kokonaisuus tekevät kirjasta mahdottoman ottaa täysin tosissaan. Kimmo, seuraavan kerran kun kirjoitat kirjan, yritä saada hieman koherentimpaa ja eheämpää tekstiä, ja yritä pitää laatu ja soljuvuus edellä, ei niinkään hienolta kuulostavat sanat! Keskity sisältöön, älä päteemiseen. Ja ai niin, hieman mahdollisesti selkeämpi konsepti! Kaikesta huolimatta, kirja oli pääosin mukavaa ja rentoa luettavaa. Ei mitään maailmaa mullistavaa!
Nyt olen ainakin sivistyneempi kun tullaan HIMiin, kiertue-elämään sekä Kimmo Aroluomaan. Iloinen olen, että sain aloitettua vuoden 2026 hei lukaisemalla kirjan.
(PS jos joku oikeasti tämän lukee, älkää ottako ajatuksieni sikermää liian tosissaan, tää oli klo 23 illalla, ennen 8:30- aamua nopsaa rykäisty kooste pohdintoja kirjasta. Olen goodreads- sekä kirjakriitikko-noviisi)
-anekdootit olivat mielenkiintoisia ja pitivät kirjan elävänä, mutta pakko sanoa, että Aroluoman kielelliset taidot myrkytti hieman lukukokemusta. Kirjoitus ei ensinnäkään pääosin ollut kovin hyvää (vaikkakin blogi-tyyli varmasti tietoinen valinta) ja Aroluoma käytti jatkuvasti epämääräisiä ja tarpeettomia sivistyskäsitteitä koristeina. Hän käytti ilmaisuja kuten (siteeraan sana sanalta): ”arrogantti entranssi”, ”primitiivisesti vedetty keikka”, ”odööri oli vahva, lian ja saastan mikstuura”, ”kitara-entusiastit ja -aficionadot” sekä yhdessä kohdassa, kertoessaan siitä, kun Daniel Lioneye veti liki tyhjälle salille keikan, jota HIMin basisti Mige luonnehti ”haamukeikaksi”, Aroluoma puolestaan; katsomon loistaessa ”ektoplasmaisessa muodossaan”. Puhutaanhan me nyt keikkaamisesta? Sivistyssanojen kuuluisi sekoittua luonnollisesti virkkeiden sekaan, eikä olla vain ornamentteina ainoana funktionaan ”hei katsokaa, olen fiksu”- eleenä. Mun mielestä tää on itsestäänselvyys. Suorastaan naurettavaa aikuiselta kirjailijalta. Mielestäni Aroluomaa ei tulisi edes luonnehtia ”kirjailijana”.
-herää kysymys, mikä on kirjan teema ja pointti. Kirjan nimi on ”Viimeinen kiertue”, mutta ainoastaan kirjan viimeinen kappale keskittyy itse viimeiseen kiertueeseen, joka jää hieman harhaanjohtavaksi. Tämä ei minua sinällään haittaa, koska jos koko kirja olisi oikeasti keskittynyt ainoastaan (HIMin) viimeiseen kiertueeseen, kirja olisi ollut luultavasti miltei lukukelvoton. Viimeinen luku, joka siis keskittyi ainoastaan konkreettisesti HIMin viimeiseen kiertueeseen, oli loppujen lopuksi paikoin aika puuduttavaakin luettavaa. Se oli suurimmaksi osaksi vain tapahtumien selostusta jonka rinnalla oli Aroluoman pohdintoja. Paljon teknistä, jonninjoutavia detaljeja kitaroista ja pedanttisen tarkasti selostettuja jopa esseemäisiä, sivuja täyttäviä tekstejä konserttien kulusta. Yhdessä kohtaa, Aroluoma eksyi kertomaan siitä, miten hän iltaisin käytti apukeinona nukahtamiseen tekniikkaa, jossa hän kuvitteli olevansa kitara. Hän selosti hänen ajatuskulkuaan jota kävi yrittäessä saada unta - parin aukeeman verran(tyyliin ”olen kitara, ihmisen suuri koura nappaa minut ja vääntelee minua rajusti, ja ennen kuin huomaankaan olen taas telineessä yksin, odottamassa omistajaani, samalla kun tuuli puhaltaa”). Mielenkiintoista?? Kirjan alku- ja keskipuoliskosta aina kirjan viimeiseen lukuun asti kirja sen sijaan keskittyy Aroluoman henkilökohtaiseen matkaan kitarateknikkona. Ja paikoin myös isänä. Pakko myöntää, että se toi kirjaan mukaan ihan miellyttävääkin ulottuvuutta kaiken suoraviivaisen teknisen selostuksen & tapahtumakulkujen jäsentelyn keskelle.
Ongelma on siis se, että kirjasta tuntuu hieman puuttuvan punainen lanka. Oletukseni oli, että kirja kertoo HIMistä ja HIMin viimeisestä kiertueesta kitarateknikon näkökulmin, mutta lopputulos oli aika paljonkin eklektisempi. Ja paikoin tylsä - liiallista kitaran teknistä höperrystä. No, sentään jotakin uutta ainakin.
Sinettinä; pääosin ihan mielenkiintoinen kirja, jonka turhan pateettinen ja ärsyttävä kieli sabotoi itse lukukokemusta, hieman kadoksissa oleva punainen lanka ja liiallinen tekninen jaaritus sekä hieman jopa köyhästi kirjoitettu kokonaisuus tekevät kirjasta mahdottoman ottaa täysin tosissaan. Kimmo, seuraavan kerran kun kirjoitat kirjan, yritä saada hieman koherentimpaa ja eheämpää tekstiä, ja yritä pitää laatu ja soljuvuus edellä, ei niinkään hienolta kuulostavat sanat! Keskity sisältöön, älä päteemiseen. Ja ai niin, hieman mahdollisesti selkeämpi konsepti! Kaikesta huolimatta, kirja oli pääosin mukavaa ja rentoa luettavaa. Ei mitään maailmaa mullistavaa!
Nyt olen ainakin sivistyneempi kun tullaan HIMiin, kiertue-elämään sekä Kimmo Aroluomaan. Iloinen olen, että sain aloitettua vuoden 2026 hei lukaisemalla kirjan.
(PS jos joku oikeasti tämän lukee, älkää ottako ajatuksieni sikermää liian tosissaan, tää oli klo 23 illalla, ennen 8:30- aamua nopsaa rykäisty kooste pohdintoja kirjasta. Olen goodreads- sekä kirjakriitikko-noviisi)
November 20, 2025
Hyvä läpileikkaus siitä miten ja miksi Himistä tuli niin suuri. Ja mitä uhrauksia se vaati yhtyeeltä ja lähipiiriltä. Kirjan ansiot ovat erityisesti siinä miten se avaa niitä paineita ja vaiheita mitä menestys tuo mukanaan. Se antaa, mutta ottaa myös paljon.
Painiminen menestyksestä nauttimisen ja suosion kasvamisen mukanaan tuoman taakan kanssa on väliin raastavaa luettavaa. Aroluoma ei juuri säästele itseään mikä on mielestäni musakirjassa poikkeuksellisen rohkeaa ja saa aikaan sen, että kirjaa ei halua laskea kädestä. Tarina vetää! Kirjoittaja laittaa itsensä likoon joka kerta uudestaan ja uudestaan. Tulee olo, että paina jarrua hyvissä ajoin, hiljennä. Tämän toiminnan motiiveja olisi mielellään vielä syventänyt entisestään. Tekee hurjaa lukea miten äärirajoille Aroluoma itsensä ajaa intohimonsa vietävänä.
Itse yhtyeestä avautuu tarina nerosta joka on lopulta kultaisen häkkinsä vanki. Menestys alkaa syömään sisältäpäin ja louhinta on rajua, kun panokset on isot.
Samalla tämä on kirja ystävyydestä, intohimosta, uhrauksista ja saa miettimään mikä on palkinto, kun antaa kaikkensa. Se vie ylös ja tuo myös lujaa alas, mutta onneksi Himin tapauksessa osattiin viedä uran kiihkein vaihe maaliin tyylillä.
Erittäin kiinnostavaa on lukea myös tarinassa kulkevaa mestari / oppipoika asetelmaa, joka alkaa 90-luvulla Kalliosta ja päätyy viimeiseen jäähallin keikkaan.
Kaikkiaan rohkea, intohimoista, itseään säästelemätöntä tarinaa ajasta jolloin fyysiset levyt vielä kävivät kaupaksi ja uraa rakennettiin analogimaailmassa. Eli myös yhden aikakauden kuvaamisessa kirjalla on paljon ansioita. Summana tuhdista tietokirjasta tähti per sata sivua.
Painiminen menestyksestä nauttimisen ja suosion kasvamisen mukanaan tuoman taakan kanssa on väliin raastavaa luettavaa. Aroluoma ei juuri säästele itseään mikä on mielestäni musakirjassa poikkeuksellisen rohkeaa ja saa aikaan sen, että kirjaa ei halua laskea kädestä. Tarina vetää! Kirjoittaja laittaa itsensä likoon joka kerta uudestaan ja uudestaan. Tulee olo, että paina jarrua hyvissä ajoin, hiljennä. Tämän toiminnan motiiveja olisi mielellään vielä syventänyt entisestään. Tekee hurjaa lukea miten äärirajoille Aroluoma itsensä ajaa intohimonsa vietävänä.
Itse yhtyeestä avautuu tarina nerosta joka on lopulta kultaisen häkkinsä vanki. Menestys alkaa syömään sisältäpäin ja louhinta on rajua, kun panokset on isot.
Samalla tämä on kirja ystävyydestä, intohimosta, uhrauksista ja saa miettimään mikä on palkinto, kun antaa kaikkensa. Se vie ylös ja tuo myös lujaa alas, mutta onneksi Himin tapauksessa osattiin viedä uran kiihkein vaihe maaliin tyylillä.
Erittäin kiinnostavaa on lukea myös tarinassa kulkevaa mestari / oppipoika asetelmaa, joka alkaa 90-luvulla Kalliosta ja päätyy viimeiseen jäähallin keikkaan.
Kaikkiaan rohkea, intohimoista, itseään säästelemätöntä tarinaa ajasta jolloin fyysiset levyt vielä kävivät kaupaksi ja uraa rakennettiin analogimaailmassa. Eli myös yhden aikakauden kuvaamisessa kirjalla on paljon ansioita. Summana tuhdista tietokirjasta tähti per sata sivua.
October 18, 2025
My review at imperiumi.net
https://impe.fi/otherreviews/1/607
https://impe.fi/otherreviews/1/607
Displaying 1 - 5 of 5 reviews