Miten Ville Valon johtaman HIMin suosio sai alkunsa, millaisten työpaineiden ja henkilöristiriitojen keskellä isoja kiertueita tehtiin ja mihin bändi lopulta hajosi?
Kitarateknikko ja kirjailija Kimmo Aroluoma päästää lukijan salattuun maailmaan HIMin jäähyväiskiertueen kulisseihin ja kertaa bändin koko menestystarinan. Kansainvälinen rockbisnes on työpaikkana yhtä kiehtova, houkutteleva kuin armotonkin. Siksi moni polttaa siinä itsensä loppuun.
Viimeinen kiertue on Aroluoman rehellisen omakohtainen selviytymistarina, intensiivinen muistelmateos, joka avaa lukijalleen näkymän myös Hanoi Rocksin, The Rasmuksen ja Amorphiksen kiertue-elämään.
Mielenkiintoinen ja hyvin kattava katsaus sekä suomalaisten bändien kasvuun ja kiertueisiin että kitarateknikon työnkuvaan.
Minun oli vaikeaa löytää kirjan punaista lankaa. Oliko näkökulma bändeissä, oliko se erityisesti HIMissä, vai kirjailijan urassa, yksityiselämässä, missä? Lukijana olisin kaivannut aika runsastakin editointia juuri siksi, että näkökulma ei olisi levinnyt. Kaiken kaikkiaan kuitenkin iloinen siitä, että luin kirjan ja se antoi tällaiselle ummikolle kurkistusikkunan sellaiseen maailmaan, mitä ei koskaan näe.
Tulokulma on sinällään mielenkiintoinen: tekniikan parissa työskentelevä musiikkiduunari todistaa HIM-yhtyeen nousun ja laskun osana bändin tekniikkaryhmää. Asetelma toi muistoja teinivuosina luetusta Jack Kerouacin beat-kirjallisuuden wanderlust-klassikosta "Matkalla", jossa kertoja seuraa ihaillen karismaattisen idolinsa boheemia elämää. "Viimeinen kiertue" tarjoaa 90-luvun lopulla nuoruuttaan eläneelle ihmiselle mielenkiintoisia ja traagisiakin tarinoita epäonnistuneiden keikkojen ja alkoholismin tuhoamien tilaisuuksien taustoista, ja huikean uran (sekä tietysti levykaupalla upeaa musiikkia) luoneen Ville Valon henkilökuva saa kolmiulotteisen käsittelyn. Kovan paineenkin alla miehen pää on (ainakin periaatteessa) kestänyt, ja faneja sekä yhteistyökumppaneita on kohdeltu pääasiassa kohteliaasti ja lämpimästi. Nämä bänditarinat ovat hauskaa ja mukaansatempaavaa luettavaa. Kirjan ongelma on siinä, että Aroluoman omat, usein sivukaupalla jatkuvat pohdinnat siitä, kuinka hän kasvaa Espanjassa hippikommuunissa eläessään omassa 'ääniteknikkoudessaan' niin kypsäksi, että alkaa käyttää jotain 70-luvun "Zörpnöx 8272638282.927373"-kaiutinta HIM:in keikoilla, eivät kerta kaikkiaan ole kovin kiinnostavaa luettavaa. Kirjoittaja itse jää jopa omassa kirjassaan eittämättä Ville Valon karisman ja luovuuden varjoon, ja huomasin varsinkin loppuosassa hyppiväni jo Aroluoman omia piuhanvirittelyitä ja kaapinkasaamisia koskevien osioiden yli. Kaikki kunnia ammattimiehille ja -naisille, mutta hyvistäkin elementeistään huolimatta kirjaa lukiessa nousi taas kerran mieleen se sama ajatus, joka kotimaista kirjallisuutta lukiessa riivaa usein takaraivossa: "Onko Suomessa vielä puolijulkkista, joka EI ole julkaissut elämäkertaansa? Julkaistaanko tässä maassa kerta kaikkiaan liikaa kirjoja?" Suosittelen "Viimeistä kiertuetta" ikään kuin alkupalaksi Ville Valon omia muistelmia odotellessa - toivottavasti hän sellaiset vielä joskus kirjoittaa.
Hyvä läpileikkaus siitä miten ja miksi Himistä tuli niin suuri. Ja mitä uhrauksia se vaati yhtyeeltä ja lähipiiriltä. Kirjan ansiot ovat erityisesti siinä miten se avaa niitä paineita ja vaiheita mitä menestys tuo mukanaan. Se antaa, mutta ottaa myös paljon. Painiminen menestyksestä nauttimisen ja suosion kasvamisen mukanaan tuoman taakan kanssa on väliin raastavaa luettavaa. Aroluoma ei juuri säästele itseään mikä on mielestäni musakirjassa poikkeuksellisen rohkeaa ja saa aikaan sen, että kirjaa ei halua laskea kädestä. Tarina vetää! Kirjoittaja laittaa itsensä likoon joka kerta uudestaan ja uudestaan. Tulee olo, että paina jarrua hyvissä ajoin, hiljennä. Tämän toiminnan motiiveja olisi mielellään vielä syventänyt entisestään. Tekee hurjaa lukea miten äärirajoille Aroluoma itsensä ajaa intohimonsa vietävänä. Itse yhtyeestä avautuu tarina nerosta joka on lopulta kultaisen häkkinsä vanki. Menestys alkaa syömään sisältäpäin ja louhinta on rajua, kun panokset on isot. Samalla tämä on kirja ystävyydestä, intohimosta, uhrauksista ja saa miettimään mikä on palkinto, kun antaa kaikkensa. Se vie ylös ja tuo myös lujaa alas, mutta onneksi Himin tapauksessa osattiin viedä uran kiihkein vaihe maaliin tyylillä. Erittäin kiinnostavaa on lukea myös tarinassa kulkevaa mestari / oppipoika asetelmaa, joka alkaa 90-luvulla Kalliosta ja päätyy viimeiseen jäähallin keikkaan. Kaikkiaan rohkea, intohimoista, itseään säästelemätöntä tarinaa ajasta jolloin fyysiset levyt vielä kävivät kaupaksi ja uraa rakennettiin analogimaailmassa. Eli myös yhden aikakauden kuvaamisessa kirjalla on paljon ansioita. Summana tuhdista tietokirjasta tähti per sata sivua.