Jorma Sairanen on yksi suomalaisen televisiohistorian tärkeimmistä vaikuttajista. Elämäntyönsä hän teki MTV:n kanavajohtajana ja on ollut 40 vuotta tv- ja elokuvamaailman huipulla. Vuonna 2017 ilmestyi Daddy Cool -muistelmateos, joka ilmestyy nyt päivitettynä ja uusien näkökulmien rikastuttamana. Yhtenä uutena osioina kirjassa on televisio- ja elokuva-alan vaikuttajien henkilökuvia, joukossa mm. Tiina Lymi, Mikko Leppilampi, Dome Karukoski ja Aku Louhimies. Käsiteltyjä aiheita kirjassa ovat mm. rakastetut ja vihatut ohjelmat sekä valovoimaisimmat ja kiistanalaisimmat esiintyjät, somen valta media-alan sisältöihin ja julkkisten urakehitykseen sekä raha: kenen vallassa rahavirrat ovat nyt ja mitä seurauksia sillä on televisio- ja elokuvatuotannoille. Mikä ylipäätään on audiovisuaalisen alan kohtalo Suomessa - selviääkö se leikkausten ja ulkomaisen tarjonnan paineissa?
Mielenkiintoinen ajankuva TV-viihteen maailmasta. Tällaisia teoksia kuunnellessa tulee mieleen, miten moni haluaa kokea oman elämänsä merkittävämmksi kuin työ todellisuudessa on. Tämä pätee sekä Sairaseen itseen että niihin henkilöihin, joista hän kertoo.
Alkuun tuntui vähän kummalta lukea päivitettyä versiota kirjasta, jonka ilmestymisestä ei ole kuin kahdeksan vuotta aikaa. Silloin ilmestyi eka Daddy Cool, jossa Maikkarin ex-kanavapomo Jorma Sairanen tykitteli menemään. Nyt vuorossa ovat ”lopulliset muistelmat”. Mitäköhän se meinaa, jotain lisälukua loppuunko?
Daddy coolin versio kaksi on vaikea tähditettävä. Se on nopealukuinen kurkistus eikä mitenkään överisyvällinen – lyhyitä lukuja passaa lukea vaikka vessassa tai ruokapöydässä. Toisena kirjoittajana on Kalle Kinnunen, kokenut ja palkittu toimittaja-kirjailija. Mutta! Kirjaa teki mieli ahmia. Se oli houkuttava ja koukuttava miulle, telkkarin kulta-ajan kokeneelle.
Jorma Sairanen teki pitkän työuran telkkarissa, kuten Maikkarin kanavajohtajana. Kun Sairanen aloitteli hommiaan 80-luvulla, maailma oli totisesti erilainen: mediaa ja (kaupallista) telkkaria kontrolloitiin vielä ihan eri tavalla kuin nykyään. Kanavia ja tarjontaa oli vähän ja esimerkiksi kylmä sotakin vaikutti vielä ainakin välillisesti.
Sairanen oli avainpaikoilla tuodessaan Suomeen X-Filesin kaltaisia sarjoja ja perustaessaan Nelosta, jonka aloitusta teini-mie odotti kiihkeästi. Tuolloin tv-kanavilla oli vielä profiilit ja kohderyhmät, joka tuntuu nyt muinaishistorialta – kaikilta kaupallisilta kanavilta tuntuu tulevan samanlaista sisältöä. Tätä ruotii myös Sairanen. Daddy coolia voi lukea hyvin myös saadakseen lisätietoa suomalaisista telkkaohjelmista ja niiden tekijöistä. Oman osansa saa myös jähmeä ja byrokraattinen Yle.
Kirjan tyyli on halki, poikki ja pinoon, joka ei varmasti miellytä kaikkia. Mie pidän siitä, että hän on kriittinen myös omia työnantajiaan ja itseään kohtaan ja jotenkin onnistuu vaikuttavan rehelliseltä olematta kusipää. Vähän kurkistetaan myös tulevaisuuteen, joka näyttää 2020-luvun mediamaisemassa hämärältä.