Vesissä toinen silmä - Tarina Ossi Juhonkoskesta, taiteilijasta

by Eeva Joenpelto

Takakansitekstistä: "Luovan ihmisen on juostava lujaa, että pysyisi edes paikoillaan! Tällaiseen menoon ei nelikymmenvuotias elokuvaohjaaja Ossi Juhonkoski ole pystynyt enää vuosiin, vaikka olikin aikoinaan Suomen filmimaailman suuri lupaus. Nyt hän on päättänyt nousta takaisin aallonharjalle ja löytää myös uutta merkitystä elämälleen. Hän lähtee maalle, yksinäisyyteen, laatimaan käsikirjoitusta uudenlaiseen, loistavaan filmiin.
Lapsuuden maisemissa Ossi Juhonkoski joutuu kasvokkain niin menneisyytensä kuin nykytodellisuu-tensakin kanssa. Mennyttä ovat hänen omia ongelmiaan heijastaneet elokuvat, pirstoutunut avioliitto, naissuhteet, seurapiirit, juorupalstat, läsnä oleva perhe, josta alitajuinen syyllisyydentunto on pitänyt hänet loitolla. Sisarentyttären rakkaustarina on ikään kuin puhdistava kontrasti menevän miehen ja julkisuuden henkilön karvaanhumoristisesti kuvatulle maailmalle. Se tuo romaanin raikasta nuoruutta."

245 pages, Hardcover

First published January 1, 1971

Reviews

[Kenneth · Rating 2 out of 5]

Olen lukenut puolisen tusinaa kirjaa Eeva Joenpellolta ja pitänyt niistä. Taitaa tosin olla aika kauan siitä, kun olen viimeksi lukenut. Etsiessäni taas jotain luettavaa omasta hyllystämme odottaessani kirjastosta varaamiani kirjoja, törmäsin ”Vesissä toinen silmä” -kirjaan vuodelta 1971. Tämä poikkesi täysin ainakin siitä muistikuvasta, mikä minulla on aikaisemmin lukemistani Joenpellon kirjoista.

Tämä kirja tuntui yritykseltä olla kirjoittamisajankohdan hengen mukaisesti kantaa ottava ja edistyksellinen kertomus ajankohdan ilmiöistä. Tarina oli mielestäni hämmästyttävän heikko, tosin pyrkien ehkä kirjoittamisajankohtansa hengen mukaiseksi. Joenpeltoa en tosin ole osannut laskea siihen joukkoon. Kirjan päähenkilö on elokuvaohjaaja, jonka menestys on ollut vaihtelevaa. Tarina ei mielestäni kanna. Siinä on paljon kuvaamansa ajankohdan arkirealismia ja tekopyhää yhteiskunnallisuutta, mikä kuvaus ei ajan tyylin mukaisesti oikein innosta lukijaa. Ei kirja ehkä kuitenkaan ole niin huono kuin kirjassa esiintyvä kirjailija Romppanen sanoo itsestään: ”Mä olen niin huono kirjailija, ettei sitä tiedä kukaan muu kuin mä itse, kuinka huono mä oikein olen. Mä olen niin huono, ettei niin huonoa saisi ollakaan.” (s. 193) Onneksi Joenpellolla on vahvoja muita näyttöjä kyvyistään ja on tässäkin kirjassa yksittäisiä kelvollisia jaksoja. Tämä toi kuivuudessaan jotenkin mieleeni saman ajankohdan kotimaiset elokuvat. Ehkä tässä jopa haetaan ajankohdan ranskalaisen filmin henkeä, mutta tavoitetaan vain sen tylsyys - paljon harmaata arkirealismia niin kuin ajankohdan kotimaiset elokuvatkin usein olivat.

Kirjan lukemisen teki tarinan kuivuuden ohella raskaaksi epäonnistunut typografia, sivut täyteen ahdettu tekstiä pienellä fontilla. Lukemani kirja näytti olevan Suuren suomalaisen kirjakerhoon kuuluva, mikä saattaa selittää tilan säästämisen tarpeen.

P.S. Kun luin edellä olevan tekstini uudelleen, huomasin sen olevan yhtä toisteinen ja tylsä kuin kohteensakin, mutta jääköön sellaiseksi. En nyt jaksa kohennella tekstiäni.