Tunnetun toimittajan tarkkanäköinen teos Amerikkaan lähteneiden siirtolaisten unohdetuista kohtaloista.
Eevasta tuli viinanpolttaja, Junialta karkasi mies ja Axelin tuhkat jäivät mielisairaalaan. Monet suomalaiset lähtivät etsimään vapautta ja vaurautta Yhdysvalloista 1800–1900-lukujen vaihteessa. Kalastajina ja metsätöissä leipänsä ansainneet siirtolaiset kohtasivat köyhyyttä, vainoa ja liian monta saluunaa. Mieli murtui ja epätoivo ajoi järjettömiin tekoihin. Toiset kuulivat sydämessään sosialismin kutsun.
Kun Yhdysvallat alkoi karkottaa toisinajattelijoita maasta, moni joutui ongelmiin. Mitä tapahtui Amerikkaan jääneille ja heille, jotka päättivät etsiä onneaan Neuvosto-Karjalasta?
Anakronistinen, eräänlaisen intersektionaalisen tulkintakehikon läpi suodatettua pseudohistoriaa. Ameriikassa asutaan ihanan "alkuperäisessä", lähes orgastista nautintoa tuottavassa luonnon ja ihmisen harmoniassa, kunnes inhottavat eurooppalaiset miehet tulevat niinq pilaamaan kaiken!!!11 Tastula laittaa ajatuksia henkilöiden päähän, naureskelee näiden epäonnelle (miesten ainakin), ja ylipäätään kohtelee kovan elämän eläneitä uudisraivaajia kuin jonkinlaisia vaudeville-teatterin hahmoja. Kirjoittaja toteaa itsekin kirjan alkusivuilla olevansa journalisti eikä historiantutkija, ikään kuin tämä vapauttaisi jonkinlaisesta vastuusta. Ei vapauta. Suutari pysyköön lestissään ja journalistit nykyhetken äärellä; historiankirjoitukseen koulutetaan ihan syystä omat ammattilaisensa.
Köyhää väkeä on minulle henkilökohtaisestikin kiinnostava kirja, sillä sukuani on muuttanut Minnesotaan, itärannikolle ja Kaliforniaan 1900-luvun alussa. Tastula tosin kertoo kirjassaan Oregoniin muuttaneista suomalaisista. Kirjan tiedot perustuvat tehtyihin tutkimuksiin, paikallisiin lehtijuttuihin sekä säilyneisiin kirjeisiin. Kirjan loppupuolella käsitellään myös Neuvostoliittoon muuttaneita Amerikan-suomalaisia ja muuttohalujen syitä. Periaatteessa kirja on kiinnostava ja laaja-alainenkin esitys Yhdysvaltojen historiasta, ja lähteet on merkitty hyvin. Jokin kuitenkin hiertää. Samantyyppisiä kohtaloita on liikaa ja Tastula kertoo niistä tavalla, joka tuntuu välillä liian ilakoivalta. Kyllä kovistakin kohtaloista kertova kirja voi sisältää huumoria, mutta tässä läpän heitto tuntui välillä kiusalliselta ja köyhiä ihmisiä loukkaavalta, vaikka en usko sen olleen kirjoittajan tarkoitus. Sikäli ajankohtaista, että tämän kirjan perusteella eivät suomalaiset mitään ihannemaahanmuuttajia olleet.