Esikoiskirjailijan groteski ja oivaltava romaani lihasta, lisääntymisestä ja kuolemasta.
Jo lapsena Ester harjoittelee vanhempiensa lihakaupan ulkopuolella: hän työntää vauvanuken mekkonsa alle, vaappuu ja ponnistaa, kunnes nukke kolahtaa hämmentyneiden asiakkaiden eteen asvaltille. Myöhemmin Esterin elämään astuu Keinosiementäjä, mutta lasta ei vain kuulu.
Tätä kirjaa on suositeltu mulle ihan poikkeuksellisen paljon, ja nyt kun luin niin en yhtään ihmettele, tämä on jotain ihan ainutlaatuista. Luin ahmien(niinpä) melkein putkeen, kirja vei heti mukaansa jonnekin, en tiedä minne. Olemme lihaa mutta olemmeko myös jotain muuta? Huh, mestariteos!
Siis ihanaa että kirjoitetaan tällaisia naishahmoja! Ylipäänsä ihana, että kirjoitetaan ällöttäviä tarinoita. Se on vaihteeksi tosi virkistävää, että lukemisesta jää rasvainen olo.
Taas yksi syksyn uutuuskirja, esikoiskirja ja ah niin erilainen, ah niin hyvä. Ahmin tämän.
Teos oli hyvin erikoinen (tarina oli!), erikoisen hyvin kirjoitettu ja vaikka itse en kirjoita (osaa kirjoittaa) tiivistä päälausevetoista tarinaa, tässä teos oli kuin Juha Seppälä parhaimmillaan, päälausevetoinen selittelemätön tekstinkuljetus, liukkaasti etenevä etenkin kun luvut olivat lyhyitä. Tiiviin teoksen sivut liikkuivat kuin itsestään. Pidin rakenteesta. Ympyrämäisyys toimi hyvin ja päähenkilöstäkin pidin. Kronologisesti (takaumineen) tarina avaa Esterin elämän, jo ennen syntymää tutustumme Esteriin, lihakauppiaiden lapseen. Ester rakastaa lihaa, oudolla tavalla tuntee lihan läheisekseen, omanlaisekseen. Ester opiskelee teurastajaksi, rakastaa työtään ja keinosiementäjämiestään. Ester haluaaa lisääntyä ja he, Ester teurastaja ja aviomies Kenisiementäjä yrittävät, yrittävät ja yrittävät ja lisääntymisyrityksiä seurataan, vahdataan ja ainoa mitä he haluavat on lapsi, lisääntyminen, mutta vain kasvain tulee, vie lapsen paikan, aviomiehen paikan.
Ester oli huikea tyyppi kasvaimineen, lihanhimoineen (jep, olen kasvissyöjä, mutta tämä kirja tihkui lihaa, kaikenlaista lihaa, ihmisen eläimen - sian)
Ester, teurastaja - teos olisi hyvin voinut alkaa kuin satu "Olipa kerran", sillä niin sadunomainen kertomus tämä oli, huikea, groteski ja hulvaton. Nauroin monta kertaa, samaistuin monta kertaa, ällötyin monta kertaa ja teksti - lyhyet täsmälliset partaveitsenterävät lauseet, kuten jo sanottu, ihastuttivat. En ole lukenut mitään tallaista pitkään aikaan.
Tämä kirja on hiottu, melkein liian hiottu (kuten monet esikoisteokset kirjoittajakouluista?) mutta onneksi kirjoittaja on taitava, vielä antanut tekstille ilmaa, jättänyt tukehduttamisen ylihiomiseen, (tai taiten kirjoitttanut päälauseensa, jättänyt lukijalle tilan hengittää), ähkyn, jokaisen sanan tiukan määreen. Kiitos siis kirjoittajalle ja onnittelu HS:N esikoiskirjapalkintoehdokkuudesta (juuri huomasin!)
Ester, teurastaja kertoo nimensä mukaisesti teurastajana työskentelevästä Esteristä, jolle elämän suuntaviivat ovat selvät: töihin, naimisiin ja perhe-elämää viettämään lihapatojen äärelle.
Ensimmäisenä kirjasta nousi esille Niskavaaran luoma kertojaääni, joka vei mukanaan heti ensisivuilta lähtien! Kerronassa yhdistyvät Esterin topakka energisyys, kaurismäkeläisen lakoninen huumori sekä kudosnesteitä tihkuva lihallisuus.
Kirjan vauhdilla käynnistyvä kerronta asettuu hieman rauhallisempiin uomiin, kun Esterin elämä ei sujukaan aivan suunnitellusti. Niskavaara hallitsee sävynvaihdot taiten ja kirjoittaa surusta ja kaipauksesta aivan mielettömän kauniin sanankääntein.
Esterin kotikaupungissa ja sen asukkaissa on jotain todella tunnistettavan maalaissuomalaista. Tiivis yhteisö ja vakiintuneet perinteet voivat tarjota turvan tuntua, mutta entä jos ei itse pystykään mukautumaan ympäristön odotuksiin? Tuttu ja turvallinen yhteisö voikin yhtäkkiä tuntua ahtaalta ja painostavalta.
Aivan loppua kohti tarina kehittyy vielä uusiin ja entistä mielikuvituksellisempiin sfääreihin – enkä ikävä kyllä enää pysynyt oikein matkassa mukana. Lukukokemus oli siitä huolimatta mieleenpainuva jo kirjan upean ensimmäisen puoliskon vuoksi.
Ester on teurastaja, pitkä ja komea nainen, jolla on paksut hiukset ja synnyttäjän lantio. Esterillä on mies, keinosiementäjä ja diplomiseminologi, joka ei ensiluokkaisesta spermastaan huolimatta onnistu saamaan naistaan raskaaksi. Mies astuttaa satoja sikoja, yhdelle emakolle toistakymmentä pahnuetta, joita Ester teurastaa samaan tahtiin, niin että sikojen sielut livahtavat ilmastointikanavista taivaisiin.
Ai että, tämä on verevä tarina, jossa lihan syyt tuntuvat kourissa ja pelkästään jo rautainen veren tuoksu saa aneemikot virkoamaan. Parhaimmillaan Niskavaara on konkretian kuvauksissa ja kirjan alkupuolella, mutta mitä syvemmälle abstraktioissa upotaan, sitä raskaammaksi meno muuttuu. Jotenkin en jaksa ruumiin nesteitä ja tiedostavia kasvaimia. Silti tämä on erinomaisen omantyylinen ja ronski tapaus!
Ester, teurastaja olikin kirjavuoden lopun iloinen yllätys! Täysin omalakinen teoksensa, jossa nimensä mukaisesti seurattiin Esterin elämänkaarta syntymästä aina loppuvaiheisiin asti. Eräänlainen Esterin elämäkerta siis.
Ester syntyy lihakauppiaspariskunnan ainokaiseksi tehdaskaupunkiin, osoittaa halua ja lahjakkuutta teurastuksen taidossa ja päätyy tehtaaseen tätä ammattiaan harjoittamaan. Puolisoksi löytyy hyväluontoinen Keinosiementäjä, ja alkaa toivotun lapsen harras odotus. Esterin perheen lisäksi lukija pääsee tutustumaan joihinkin muihinkin kaupungin merkkihenkilöihin.
Herkullisinta kirjassa ei ole itse tarina vaan se, miten kirjailija sen kertoo. Niskavaara työstää esittelytekstin mukaan lihan, ruumiin ja mätänemisen estetiikasta väitöskirjaa, ja tämä oppineisuus muotoutuu lukijan eduksi Esterin oivaltavassa sanakäytössä. Teos on häpeämättömän ruumiillinen kaikessa läsnäolossaan, ainutlaatuinen lukukokemus.
ihanan limainen ja ronski naishahmo, joka säilyttää oudon kiusallisuutensa aikuisuuteen! (nähty olo) kaiken kaikkiaan lopulta tosi aito ja herkkä tarina pikkukaupungista, jossa oma elämä ja (naisen)ruumis saa merkityksen vaan tuotantolaitteeseen verrattuna. tietysti upea ällöttävän lihallisen ja hengellisen kohtaaminen, vikuroiva kieli jnejne rakastan että Keinosiementäjällä (tai kellään muullakaan...) ei oo nimeä #feminism joo nautin
oletin arvostelujen perusteella et tää ois ottanu vielä jotain lisäkierroksia, joka ois ehkä ollu ihan toivottuakin, mut tää oli silti tosi hyvä ja yhtenäinen tarina!
Kehollinen, ruumiillinen, lihallinen. Hämmentävä ja rasvainen kirja, kaunis kaikessa ällöttävyydessään. Ester on upea, erilainen NAIShenkilöhahmo! Luin ahmien.
Tää oli jollain oudolla tavalla tosi kaunis. Ei ollut vika kerta kun tän luen. Päähenkilössä on sitä lapsekkuuta jota rakastan. En oo koskaan lukenu kirjaa joka olis kirjotettu näin, samaan aikaan tosi aito ja tosi vaikka ihan speissi.
Ahmin alun, kituutin lopun. En oikein tiedä, mitä tältä odotin, mutta yleinen hype sai odottamaan kuitenkin jotain enemmän. Kirjasta ei ainakaan lihakuvauksia puuttunut. 2.5/5
Kaikessa ällöttävyydessään ”Ester, teurastaja” on todella hieno ja vahva esikoinen! Päälauseiden varaan kudottu teksti viiltää kuin teurastajan veitsi. Naiivius nauratti, kaiken lihallisuus kiehtoi ja oksetti samaan aikaan. Varsin maltilliseen sivumäärään mahtuu käsittämättömän paljon syntymää ja kuolemaa, luonnollisuutta ja luonnottomuutta.
Kasvissyöjänä ja tässä lihan epäeettisyyteen heränneessä ajassa elävänä tuntui hankalalta ja hävyttömältä lukea tällaista potkan, jauhelihan, jahtimakkaran, lihahyytelön ja kyljysten näennäistä ylistyslaulua. Lihan ylistys ulottuu myös naistyypilliseen ruumiiseen, joka sekin toimintoineen pelkistyy (tai korottuu?) pelkäksi lihaksi.
Hienointa Niskavaaran teoksessa on mielestäni se, miten teos kritisoi kuuluvalla äänellä lihatuotantoa sekä ihmisen ja eläimen alistamiseen perustuvaa suhdetta, vaikka romaanissa lihakeskeinen elämäntapa esitetään positiivisessa tai vähintäänkin neutraalissa valossa. Onnistumiseksi luen ehdottomasti myös kyvyn kuvata lapsettomuutta kipeänkauniisti kaiken groteskiuden keskellä: Keinosiementäjä onnistuu siementämään tiskiin päätyvät emakot (paitsi ne vialliset tietenkin), mutta keskenmenojen musertama Ester kipuilee syli tyhjänä.
Mistä aloittaisin. Tästä on vaikeaa kirjoittaa ilman, että lähtee niin sanotusti kirjoittamaan kahta kauheammin.
Ester syntyy ja asuu tehdaskaupungissa, joka hengittää lihateollisuutta. Esterin vanhemmat työskentelevät lihakauppiaina. Lihaa on kaikkialla. Jo lapsena Ester alkaa haaveilla äidiksi tulemisesta, lisääntymisestä. Aikuisena mieheksi löytyy Keinosiementäjä, mutta lasta ei kuulu. Yrittämisen rinnalla kuvaukset siitä, miten Keinosiementäjä tekee työkseen eläviä olentoja tiineiksi, ovat aivan kamalia, mutta täydellisiä. Ilmaan nousee niin paljon eettisiä kysymyksiä siitä, kuka elävä on päättävä toisen elävän ruumiista ja mitä sillä tehdään, että lukiessa on pakko hieman vääntelehtiä, kun ei oikein muutakaan pysty. Niin rajua ja turboahdettua vyörytystä Niskavaaran kieli on. Hauska ja lakoninenkin tämä kirja on, ja ennen kaikkea niin tunnistettavaa ja totta, että se tuntuu tarulta.
En tiedä, mistä kulmasta tämä kirja ei 181 sivun mitassaan lihaa ja lihallisuutta käsittelisi. Siksi kai tästä onkin niin vaikea kirjoittaa, kun on sata asiaa, joihin voisi tarttua. Esimerkiksi pohdintoihin siitä, onko liha samanlaista niin meissä ihmisissä kuin eläimissä, vai onko se jotenkin erilaista ja miten kulttuuri siihen vaikuttaa. Samalla Niskavaara tulee käsitelleeksi lihallisuutta myös esimerkiksi ulkonäön ja kehon erilaisten ominaisuuksien kautta, jotka voivat vaikuttaa siihen, löytyykö ihmiselle oma paikka lihan kyllästämästä maailmasta – ja miksi ihmisen paikka maailmassa on juuri sellainen kuin on. Miten mitätön ihminen kaikessa lihaisuudessaan lopulta onkaan, vaikka luulee itsestään vaikka ja mitä. Miten suunnatonta surua sekin voi aiheuttaa meissä lihallisissa ja millaiset seuraukset sillä voikaan olla.
Jos lukukokemusta voi kuvata lihaisaksi, niin tätä voi. Tämä on niin taiten kirjoitettua, että kaiken sen lihan, mitä Niskavaara kirjassa moninaisesti kuvaa, oikein tihkuu rasvaa ja kudosnesteitä; tätä lukiessa oikeasti voi haistaa ja maistaa lihan. Toisaalta sen vastenmielisyyden, toisaalta sen ihanuuden. Harvoin pitää suupieliä lukiessaan pyyhkiä.
Toivotaan Niskavaaralle pitkää ja menestyksekästä kirjailijan uraa.
Finlandia-revisited: Tavoitteena lukea joitakin Finlandia-ehdokkuuden ulkopuolelle jätettyjä teoksia, joita on saatettu julkisuudessa pitää hyvinkin ehdokkuuden arvoisina (tai joita itse olisin voinut veikata ehdolle kirjailijoiden aiemman tuotannon perusteella).
Mikä kirja! Tämä on lihalla marinoitu kirja, jossa liha ja sen eritteet tirisevät ja haisevat. Niin lihalla kyllästetty, että tällainen kasvissyöjä ilahtuu. Jos Laura Gustafssonin Lihakirja on hyvä ja raju niin tämä kirja on molempia potenssiin sata. Löysin kirjasta myös itseni: "Vieraita heillä ei enää käy. He istuvat kahden, istuvat hiljaa, radio soittaa edellisten vuosikymmenten musiikkia. Ester on kuullut, mitä heistä sanotaan. Vanhempi, lapseton pariskunta." Toisin kuin Ester, minä olen tähän lapsettomaan tilaan tähdännyt. Ester, teurastaja kirjallaan Mariia Niskavaara voitti HS:n kirjallisuuspalkinnon Vuoden 2025 esikoisteos.
Absolutely brilliant in all possible ways. Thematically reminds me of Tender is the Flesh and Tainnutuskehto, but otherwise there really isn't anything to compare it directly to. What a wonderful own voice, funny and brilliant writing, tight and effortless and just wow and bravo in all possible ways.
Hauska, yllättävä ja lihaisa jokaisella sivulla! Toisaalta myös vakava ja surullinen, ensilukemalla nämä tuntemukset ovat täydellisessä suhteessa. Toi mieleen useaan kertaan Rotukarjan, jota myös rakastan, joten vaatii vielä toisen lukukerran vertaillen.
lihan käsite on ollut mulle hankala, mutta tätä lukiessa se kytkeyty mun ajatuksiin niin vahvasti. jätti kysymättä, miltä tuntuu abjekti tekstissä ja kielessä, kun se oli niin siinä. käsittämätön, arvaamaton!
Olipa se lihaisa ja rasvainen kirja. Ihmiskeho on lihamöllykkä joka haluaa lisääntyä ja maailman ihanin asia on raaka jauheliha johon voi tunkea sormet. Krista Kosonen oli tässä mahtava lukija - lakoninen, vakava ja naiivi yhtä aikaa.
Samaa mieltä jonkun toisen arvion kanssa siitä, että freesi (vaikkakin lihalla suonet tukkinut) naishahmo!