Jo varhaisesta lapsuudesta on selvää, että Emmi on erilainen. Hän on luova ja älykäs, mutta arkea leimaavat tunne-elämän vuoristorata, yksinäisyys ja itsetuhoisuus. Teini-ikä syöksee ongelmanuoreksi leimatun Emmin päihteiden huuruiseen maailmaan. Opettajat näkevät vihamielisen kapinallisen – äiti tyttären, joka lipuu päivä päivältä kauemmas.
Ratkaisun avain löytyy sattumalta, kun tukipuhelimeen vastannut sosiaalityöntekijä lausuu äidille kirjaimet: ADD. Vuosien taistelu on kuitenkin synnyttänyt syviä haavoja tytön mielenterveyteen. Löytääkö Emmi takaisin valon puolelle?
Erkkaope minussa on hirveän harmissaan ja kummissaan, miten täydellisesti systeemi petti tämän tytön. Äiti minussa ihailee väsymätöntä uskoa ja taistelua, jota äiti tässä kuvasi. Samalla mä ihmettelen, miten ihmeessä on mahdollista, että ihan kaikki ihmiset ympärillä tuntui vanhempia lukuunottamatta epäonnistuneen kaikessa. Ehkäpä niin tosiaan kävi. Harmistus siitä, että nämä kurjimmista kurjimmat tarinat nähdään ja kuullaan. Tiedän kuitenkin, että niitä ihania helmitarinoitakin onneksi on, kun eri tahot työskentelevät yhdessä ja mutkat hiljalleen suoristuvat. Ne harvoin kuitenkaan näkyy ja kuuluu. Toki yksikin Emmin tarina on tietenkin liikaa.😞
Toivoisin, että jokaikinen opettaja ja lasten- ja nuortenpsykiatrian työntekijä lukisi Emmin ja Janiinan tarinan.
Tulin tosi surulliseksi siitä, miten kelvotonta kohtelua Emmi ja Emmin perhe joutuivat kohtaamaan pyynnöistä ja toiveista huolimatta. On niin tärkeää tuoda esiin nuorten ja vanhempien kokemukset, ja miten toimimaton maamme tukijärjestelmä nuorille tällä hetkellä on. Miten epäreilua ja lannistavaa onkaan täyttää lomakkeita toisensa perään ja tulla silti torjutuksi! Toivoisin kouluihin lisää ymmärrystä, joustavuutta ja kykyä kohdata lapsia ja perheitä aidosti ja tarjota tukea lapsille diagnoosilla tai ilman. Kirja muistuttaa minua kohtaamisen ja kuuntelemisen merkityksestä ja yritän pitää sen mielessä omassa työssäni erityisluokanopettajana. Koskettava ja kauniisti kirjoitettu tarina äidinrakkauden voimasta ja nuoren sinnikkyydestä keskellä koulujärjestelmämme luomaa umpikujaa.