Kaipaatko hyväksyntää, arvostusta ja nähdyksi tulemista – erityisesti niiltä, joilta sitä eniten odotit, mutta et koskaan saanut? Tämä kirja on sinulle, joka haluat ymmärtää taustasi vaikutuksia, vapautua haitallisista perhemalleista ja rakentaa terveempiä ihmissuhteita.
Jokainen kaipaa hyväksyntää, arvostusta ja nähdyksi tulemista, joita vain toinen ihminen voi meille antaa. Kaikkein eniten kaipaamme hyväksyvää katsetta omilta vanhemmiltamme, joiden läheisyydessä koemme itsemme vielä aikuisenakin paljaaksi ja haavoittuvaiseksi.
Kaikki vanhemmat tekevät virheitä, mutta suurin osa oppii niistä. Joskus taustalla voi kuitenkin olla päihdeongelmia, persoonallisuushäiriöitä tai muita tekijöitä, jotka vääristävät perhedynamiikkaa. Rajat ja vastuut hämärtyvät, vuorovaikutus jäykistyy ja lapsen kasvu vaarantuu. Traumat ja häpeä siirtyvät huomaamatta sukupolvelta toiselle.
Jokaisella on oikeus turvalliseen elämään ja ihmissuhteisiin, joissa tulee kohdatuksi omana itsenään. Joskus meidän on rakennettava turva toisaalle – ystävistä, tuttavista ja vertaisista – ja jätettävä perhe sen ulkopuolelle.
Sairas perhe – Kun vanhempi ei kasva aikuiseksi auttaa aikuisia lapsia käsittelemään niitä tunteita, joita etäisyys omaan perheeseen herättää. Yhdessä pohdimme, kuinka kohdata tunteita, joita ei ole aiemmin kohdattu. Harjoitusten avulla löydät piilotettuja puolia itsestäsi ja opit asettamaan rajoja jämäkästi ja turvallisesti suhteessa omiin perheenjäseniin.
Myllyviidan kirja on yksi parhaista self help -oppaista (jos sen sellaiseksi nyt voi luokitella), joita olen ikinä lukenut. Useimmat vastaavat teokset keskittyvät yksinomaan analyysiin eli tilanne ikään kuin pysähtyy siihen, kun jollekulle löytyy sopiva diagnoosi. Mutta miten tämä hyödyttää henkilöä, joka joutuu elämään esim. persoonallisuushäiriöisen ihmisen lähipiirissä?
Muutenkin pidin Myllyviidan valitsemasta lähestymistavasta diagnoosien sijaan käyttää termiä "kypsymättömyys". Tämä ei ole jähmeä, lopullinen määritelmä kenestäkään, vaan jättää avoimeksi mahdollisuuden kehittyä ja muuttua. Hän mielestäni korostaa jokaisen vastuuta itsestään ja omista tunteistaan nimenomaan pyrkien välttämään tyypillistä kuviota, jossa joku on leimattu yksiselitteiseksi pahikseksi, toinen taas on hyvis ja kolmas uhri tms. Kukaan ei ole pelkästään jotakin näistä, vaan kussakin meistä on tilanteesta ja näkökulmasta riippuen näitä kaikkia.