Minä tykkään Hildurista, ja tulen aikamoisella varmuudella lukemaan vielä osan 15 tai 99, jos sarja jatkuu. Tykkään myös Satu Rämö-taiasta - ei ole muulta, vakavammalta ja erilaisilla kriteereillä paremmalta kirjallisuudelta pois, että joku osaa tehdä kirjojen kirjoittamisesta KIRJAILIJALLE kannattavaa bisnestä. (Vaikka toivoisin, että alan käytänteet kehittyisivät siihen suuntaan, että myös niitä ”oikeita” kirjoja kirjoittamalla voisi ansaita itselleen elannon, kun nykyään kirjallisuus elättää - kirjailijoiden kustannuksella - vain kustantamojen kuukausipalkkaiset organisaatioihmiset - lue Pontus Purokurun Substackista riemastuttavan suorapuheinen Missä rahat? -essee, joka päättyy sanoihin Syökää perseenne)
Mutta asiaan. Kuuntelin äänikirjana, ja lukija on ihan todella hyvä. En muista näköjään oikein mitään sarjan edellisistä osista, lähinnä Hildurin luonteesta ja siitä että oli jotain sisaruksia ja kaikenlaista perhetragediaa.Tinna, viides osa Hildurin sagaa, on kiva dekkari jossa on monta pientä juonenalkua jotka ihan riittävästi punoutuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Hildurilla on vähän rakkaus- tai ainakin seksielämää, se on kiva myös. Lukisin mielelläni kirjat ihan vain Hildurin arkea ja sukua seuratakseni, surrealistiset murhajutut ja erityisesti murhaajien hyvin kyseenalaiset motiivit voisin jättää kokonaan väliin - Hildur voisi olla vaikka ratsiaa pitävä liikennepoliisi.
Tarvitsin tällä viikolla palauttavaa tekemistä, ja koukuttava äänikirja on siihen omiaan. Houkuttelee lähtemään ulos, kun marraskuussa ei muuten viitsisi, ja saa tekemään ne kotityöt, jotka eivät muuten tulisi tehdyksi. Joskus kirjalla on tällainen tehtävä, ja se on ok.