What do you think?
Rate this book
Maaperä
Kaksinkertaisen Finlandia-ehdokkaan trillerimäinen romaani häikäilemättömästä oman edun tavoittelusta, vallasta ja ihmismielen pimeistä puolista.
Varjoisan lähiön arki järkkyy, kun räiskyvä somepersoona saapuu seudulle ja uhkaa paljastaa suureen rakennushankkeeseen kätkeytyvät sidokset.
Vain muutamaa kuukautta myöhemmin ruohokentän halki raahautuu verinen nainen valkoisessa yöpaidassa. Kuka hän on, ja miten tähän on päädytty?
Ravisteleva ja moniääninen romaani kertoo, kuinka arkipäiväisistä asioista viha voi syttyä ja kuinka koko yhteisö voi joutua noitavainon valtaan. Kohtalot kiertyvät toistensa ympärille kuin juurakot, jotka kätkevät alleen alueen synkän salaisuuden.
Varjoisan lähiön arki järkkyy, kun räiskyvä somepersoona saapuu seudulle ja uhkaa paljastaa suureen rakennushankkeeseen kätkeytyvät sidokset.
Vain muutamaa kuukautta myöhemmin ruohokentän halki raahautuu verinen nainen valkoisessa yöpaidassa. Kuka hän on, ja miten tähän on päädytty?
Ravisteleva ja moniääninen romaani kertoo, kuinka arkipäiväisistä asioista viha voi syttyä ja kuinka koko yhteisö voi joutua noitavainon valtaan. Kohtalot kiertyvät toistensa ympärille kuin juurakot, jotka kätkevät alleen alueen synkän salaisuuden.
330 pages, Hardcover
First published February 25, 2026
11 people are currently reading
97 people want to read
About the author
Hanna-Riikka Kuisma
15 books23 followersHanna-Riikka Kuisma is a Finnish Finlandia Prize nominated author who is known for her novels that explore the dark sides of the human mind and our modern society.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 8 of 8 reviews
Did Not Finish
April 4, 2026Luettuani noin 100 sivua päädyin lopettamaan Maaperän kesken. Kuisman teksti itsessään on kiehtovaa ja runsasta kuvailuineen, mutta kirjassa ei päästä eteenpäin. Maailmaa rakennetaan kuin isommassakin fantasiasarjassa, mikä tuntuu oudolta tällaiseen teokseen. Vahvistusta lopettamispäätökselle sain muilta kirjan lukeneilta ja heidän arviotaan lukemalla.
March 27, 2026
Vuoden 22. kirjani kaksi kertaa Finlandia-ehdokkaana olleen Hanna-Riikka Kuisman tuorein romaani Maaperä. Tämä taitaa olla viides Kuismalta lukemani teos.
Kuten kirjailijan esittely kertoo, Kuisma tunnetaan yhteiskuntamme pimeitä puolia kartoittavista romaaneistaan. Tässä(kin) romaanissa on mukana mm. taloudellisesti hyväksikäytetty kehitysvammainen, lasten kidutusvideoita katsova lapsenmurhaaja, rappiolivestreamaaja, seksiorgioita harrastava kieroitunut kunnallispoliitikko, lapsena keinutelineestä pudonnut nainen, mielenterveyskuntoutujia ja työttömiä riittää useampikin. Ja muita "hilpeitä veikkoja".
Yllättävää kyllä, tämä ei teeman eikä henkilöhahmojenkaan vuoksi ollut erityisen raskasta luettavaa. Kirjoitin kyllä muistiinpanoihini, että jotkut traagiset kohdat ovat niin hyvin kirjoitettu, että "sieluun sattuu" niitä lukiessa.
Hyvin uskottavasti Kuisma mielestäni pääsee henkilöhahmojensa pään sisälle. Joissakin kohdissa tosin hieman mietin, että noinkohan henkilö kuitenkaan oikeasti ajattelee. Esimerkkinä vaikka lievästi kehitysvammaisen naisen ajatusmaailma, kun hän tajuaa tulleensa hyväksikäytetyksi.
Kuisma viljelee paljon kasvien nimiä ja käyttää erilaisia biologiasta lähteviä vertauksia tarinassaan. Niille en oikein lämmennyt.
Tarinasta. Noh, ehkä riittää kirjan takakannen luonnehdinta: Lähiöön saapuu räiskyvä somepersoona. Moni päätyy tekemisiin tämän rappiolivettäjän kanssa ja yksi heistä lähestyy häntä tuodakseen suureen rakennushankkeeseen käykeytyvät sidokset päivänvaloon. Muutamaa kuukautta myöhemmin ruohokentän halki raahatuu verinen nainen. Kuka hän on, mitä on tapahtunut?
Kirjan henkilöt liittyvät monella eri tapaa toisiinsa. Kuisma kirjoittaakin loppupuolella: "Kaikki täällä muodostavat monimutkaisia kuvioita, jotka kulkevat epäsäännöllisen säännöllisinä fraktaaleina halki koko maapallon, jos siihen lähdetään."
Lopun murhamysteeri on erittäin tyylikkäästi kirjoitettu.
Opin muuten uuden sanonnankin:
"Joko Lala hautoo huippusalaisia suunnitelmia tai sitten sen päässä apina soittaa epävireisellä haitarilla koko ajan samaa biisiä."
Tässä romaanissa sai myös paikoin miettiä, että mitä on tapahtumassa ja kuka tekee ja mitä eli tietyllä tavalla sekä mielenkiintoisesti että ärsyttävästi kirjoitettu. Ja ne kasvien nimet ja biologiajutut... No oli tämä sen verran hyvin kirjoitettu, että annetaan nyt kuitenkin täysissä tähdissä nelonen, vaikka pitkään olin vahvan kolmosen kannalla.
Arvioksi 3,5/5
Hanna-Riikka Kuisma: Maaperä. 2026. Sivuja 352 eli vuoden kokonaissivumäärä on nyt 5 542 sivua.
Kuten kirjailijan esittely kertoo, Kuisma tunnetaan yhteiskuntamme pimeitä puolia kartoittavista romaaneistaan. Tässä(kin) romaanissa on mukana mm. taloudellisesti hyväksikäytetty kehitysvammainen, lasten kidutusvideoita katsova lapsenmurhaaja, rappiolivestreamaaja, seksiorgioita harrastava kieroitunut kunnallispoliitikko, lapsena keinutelineestä pudonnut nainen, mielenterveyskuntoutujia ja työttömiä riittää useampikin. Ja muita "hilpeitä veikkoja".
Yllättävää kyllä, tämä ei teeman eikä henkilöhahmojenkaan vuoksi ollut erityisen raskasta luettavaa. Kirjoitin kyllä muistiinpanoihini, että jotkut traagiset kohdat ovat niin hyvin kirjoitettu, että "sieluun sattuu" niitä lukiessa.
Hyvin uskottavasti Kuisma mielestäni pääsee henkilöhahmojensa pään sisälle. Joissakin kohdissa tosin hieman mietin, että noinkohan henkilö kuitenkaan oikeasti ajattelee. Esimerkkinä vaikka lievästi kehitysvammaisen naisen ajatusmaailma, kun hän tajuaa tulleensa hyväksikäytetyksi.
Kuisma viljelee paljon kasvien nimiä ja käyttää erilaisia biologiasta lähteviä vertauksia tarinassaan. Niille en oikein lämmennyt.
Tarinasta. Noh, ehkä riittää kirjan takakannen luonnehdinta: Lähiöön saapuu räiskyvä somepersoona. Moni päätyy tekemisiin tämän rappiolivettäjän kanssa ja yksi heistä lähestyy häntä tuodakseen suureen rakennushankkeeseen käykeytyvät sidokset päivänvaloon. Muutamaa kuukautta myöhemmin ruohokentän halki raahatuu verinen nainen. Kuka hän on, mitä on tapahtunut?
Kirjan henkilöt liittyvät monella eri tapaa toisiinsa. Kuisma kirjoittaakin loppupuolella: "Kaikki täällä muodostavat monimutkaisia kuvioita, jotka kulkevat epäsäännöllisen säännöllisinä fraktaaleina halki koko maapallon, jos siihen lähdetään."
Lopun murhamysteeri on erittäin tyylikkäästi kirjoitettu.
Opin muuten uuden sanonnankin:
"Joko Lala hautoo huippusalaisia suunnitelmia tai sitten sen päässä apina soittaa epävireisellä haitarilla koko ajan samaa biisiä."
Tässä romaanissa sai myös paikoin miettiä, että mitä on tapahtumassa ja kuka tekee ja mitä eli tietyllä tavalla sekä mielenkiintoisesti että ärsyttävästi kirjoitettu. Ja ne kasvien nimet ja biologiajutut... No oli tämä sen verran hyvin kirjoitettu, että annetaan nyt kuitenkin täysissä tähdissä nelonen, vaikka pitkään olin vahvan kolmosen kannalla.
Arvioksi 3,5/5
Hanna-Riikka Kuisma: Maaperä. 2026. Sivuja 352 eli vuoden kokonaissivumäärä on nyt 5 542 sivua.
March 31, 2026
Kirjoittaja on kielellisesti taidokas, mutta juoni on ärsyttävä, paikoin jopa raivostuttava. En pitänyt päähenkilöistä ja kyllä, heistä ei ollut tarkoituskaan pitää, mutta aika vähän jäi jäljelle asioita, jotka olisivat vetäneet eteenpäin.
Read
April 6, 2026Maaperä on Hanna-Riikka Kuisman tähänastisen tuotannon monikerroksellisin romaani, joka loppua kohden saa yhä tiiviimpiä ja dekkarijännitteisimpiä piirteitä. Kun edelliset yhdistetään teoksen ekologisiin ulottuvuuksiin huomasin löytäväni itseni samantyyppisistä tunnelmista, joita koin lukiessani Eleanor Cattorin Birnhamin metsää.
Maaperässä kuvataan tiettyyn määrittelemättömään lähiöön sijoittuvaa ihmisjoukkoa. Sen henkilökaarti on laaja ja aluksi ei ole ihan helppoa hahmottaa, kuka olikaan kuka. Teoksessa ei ole varsinaista päähenkilöä, mutta sen majakkana välkkyy rappiostriimaaja Nana, joka vetää mystisellä tavalla muita puoleensa.
Romaani on temaattisesti tummasävyinen, paikoin sysimusta. Vallankäyttö ja muiden ihmisten hyväksi käyttäminen ylipäänsä saavat synkkiä muotoja, mutta romaanin henkilöt eivät ole väärin tehdessäänkään yksioikoisesti pahoja, vaan enemmänkin omien kokemustensa ja elämänhistoriansa merkitsemiä. Relevantti kysymys Maaperän kohdalla kuuluu: mikä pahan synnyttää?
Kuisman romaanissa maaperä on muisti, joka kätkee sisälleen. Se kantaa itsessään ihmisten pahoja tekoja, mutta on samanaikaisesti myös riiston kohde. Ihmistenvälisten, vähitellen paljastuvien suhteiden lisäksi olennaista on myös ihmisen suhde itse maahan ja luontoon.
Maaperä on yhteiskunnallisesti vaikuttava romaani, jossa osattomuus, syrjäytyminen, katkeruudesta nouseva kosto ja näkyväksi tulemisen tarve saavat karmeita seurauksia.
Erittäin vaikuttava teos, joka ei suostu helppoihin tulkintoihin.
Maaperässä kuvataan tiettyyn määrittelemättömään lähiöön sijoittuvaa ihmisjoukkoa. Sen henkilökaarti on laaja ja aluksi ei ole ihan helppoa hahmottaa, kuka olikaan kuka. Teoksessa ei ole varsinaista päähenkilöä, mutta sen majakkana välkkyy rappiostriimaaja Nana, joka vetää mystisellä tavalla muita puoleensa.
Romaani on temaattisesti tummasävyinen, paikoin sysimusta. Vallankäyttö ja muiden ihmisten hyväksi käyttäminen ylipäänsä saavat synkkiä muotoja, mutta romaanin henkilöt eivät ole väärin tehdessäänkään yksioikoisesti pahoja, vaan enemmänkin omien kokemustensa ja elämänhistoriansa merkitsemiä. Relevantti kysymys Maaperän kohdalla kuuluu: mikä pahan synnyttää?
Kuisman romaanissa maaperä on muisti, joka kätkee sisälleen. Se kantaa itsessään ihmisten pahoja tekoja, mutta on samanaikaisesti myös riiston kohde. Ihmistenvälisten, vähitellen paljastuvien suhteiden lisäksi olennaista on myös ihmisen suhde itse maahan ja luontoon.
Maaperä on yhteiskunnallisesti vaikuttava romaani, jossa osattomuus, syrjäytyminen, katkeruudesta nouseva kosto ja näkyväksi tulemisen tarve saavat karmeita seurauksia.
Erittäin vaikuttava teos, joka ei suostu helppoihin tulkintoihin.
April 3, 2026
Tämä on turhauttava kirja arvioida, koska Maaperä on samaan aikaan todella hyvä – ja todella ongelmallinen.
Aloitetaan siitä, mikä toimii. Kuismalla on kieli hallussa. Oikeasti. Teksti on rikasta, paikoin jopa herkullista, täynnä omaperäisiä metaforia ja havaintoja. Rappiostreamaajan ja tämän seurueen päihteinen, moraalisesti vinoutunut maailma on kuvattu niin elävästi, että sitä on vaikea olla seuraamatta.
Mutta sitten tulee se ongelma.
Tämä kirja laahaa kuin krapula sunnuntaiaamuna.
Sama kuvio toistuu sivu toisensa jälkeen: dokaamista, sekoilua, hyväksikäyttöä. Erityisesti kehitysvammaisen fanin rahojen nyhtäminen on kuvattu perusteellisesti – ehkä liiankin perusteellisesti. Jossain vaiheessa lukija kyllä ymmärtää pointin, mutta kirja ei tunnu ymmärtävän, että lukija ymmärtää.
Ja sitten, kun jotain vihdoin tapahtuu, se tapahtuu liian myöhään. Kirjaimellisesti vasta kun kirjaa on kulunut 72 %.
Juonellinen käänne (rappistreamaajan kiristyskuvio paikallista poliitikkoa vastaan) tulee vasta kun kärsivällisyys on jo koetuksella. Samalla käy ilmi se, mikä on ollut käytännössä selvää pitkään: päähenkilö on systemaattisesti hirveä ihminen lähes kaikille ympärillään.
Lopputilanne on klassinen: useampi ihminen haluaa tappaa hänet.
Tästä voisi rakentaa tragedian.
Mutta ei rakenneta.
Suurin pettymys on se, että kirja ei uskalla lunastaa omaa asetelmaansa. Ei ole kunnollista peripeteiaa, ei ole kunnolla rakennettua huipennusta – eikä itse murhaa oikeastaan edes näytetä. Lukija seuraa pitkään valmisteluja, ja sitten yhtäkkiä todetaan, että tyyppi on kuollut.
Siis… anteeksi mitä?
Tämä ei ole minimalistista kerrontaa. Tämä on kuin joku olisi unohtanut kirjoittaa kirjasta kaksi tai kolme tärkeintä lukua. Ennen tätä lukija on seurannut pitkään henkilöitä, jotka valmistautuvat väkivaltaan, ja sitten… todetaan vain, että päähenkilö on kuollut. Game over. Kohtaus on niin äkillinen ja töksähtävä, että tarkistin itsekin, olenko hypännyt vahingossa sivuja yli.
Ja vielä tekninen sivuhuomio: äänikirjana tämä on paikoin sekava. Hahmojen nimet (Nana, Rosa, Lala, Kati, Riku…) menevät helposti sekaisin, ja kun päälle lisätään identiteettien vaihtelu, kuuntelija joutuu tekemään turhaa työtä pysyäkseen mukana.
Yhteenveto: Maaperä on kielellisesti vahva ja tunnelmaltaan onnistunut, mutta rakenteellisesti hajanainen ja pahasti ylipitkä ennen juonenkäännettään. Tässä olisi ollut aineksia oikeasti kovaan tragediaan – nyt lopputulos jää oudosti puolitiehen.
Aloitetaan siitä, mikä toimii. Kuismalla on kieli hallussa. Oikeasti. Teksti on rikasta, paikoin jopa herkullista, täynnä omaperäisiä metaforia ja havaintoja. Rappiostreamaajan ja tämän seurueen päihteinen, moraalisesti vinoutunut maailma on kuvattu niin elävästi, että sitä on vaikea olla seuraamatta.
Mutta sitten tulee se ongelma.
Tämä kirja laahaa kuin krapula sunnuntaiaamuna.
Sama kuvio toistuu sivu toisensa jälkeen: dokaamista, sekoilua, hyväksikäyttöä. Erityisesti kehitysvammaisen fanin rahojen nyhtäminen on kuvattu perusteellisesti – ehkä liiankin perusteellisesti. Jossain vaiheessa lukija kyllä ymmärtää pointin, mutta kirja ei tunnu ymmärtävän, että lukija ymmärtää.
Ja sitten, kun jotain vihdoin tapahtuu, se tapahtuu liian myöhään. Kirjaimellisesti vasta kun kirjaa on kulunut 72 %.
Juonellinen käänne (rappistreamaajan kiristyskuvio paikallista poliitikkoa vastaan) tulee vasta kun kärsivällisyys on jo koetuksella. Samalla käy ilmi se, mikä on ollut käytännössä selvää pitkään: päähenkilö on systemaattisesti hirveä ihminen lähes kaikille ympärillään.
Lopputilanne on klassinen: useampi ihminen haluaa tappaa hänet.
Tästä voisi rakentaa tragedian.
Mutta ei rakenneta.
Suurin pettymys on se, että kirja ei uskalla lunastaa omaa asetelmaansa. Ei ole kunnollista peripeteiaa, ei ole kunnolla rakennettua huipennusta – eikä itse murhaa oikeastaan edes näytetä. Lukija seuraa pitkään valmisteluja, ja sitten yhtäkkiä todetaan, että tyyppi on kuollut.
Siis… anteeksi mitä?
Tämä ei ole minimalistista kerrontaa. Tämä on kuin joku olisi unohtanut kirjoittaa kirjasta kaksi tai kolme tärkeintä lukua. Ennen tätä lukija on seurannut pitkään henkilöitä, jotka valmistautuvat väkivaltaan, ja sitten… todetaan vain, että päähenkilö on kuollut. Game over. Kohtaus on niin äkillinen ja töksähtävä, että tarkistin itsekin, olenko hypännyt vahingossa sivuja yli.
Ja vielä tekninen sivuhuomio: äänikirjana tämä on paikoin sekava. Hahmojen nimet (Nana, Rosa, Lala, Kati, Riku…) menevät helposti sekaisin, ja kun päälle lisätään identiteettien vaihtelu, kuuntelija joutuu tekemään turhaa työtä pysyäkseen mukana.
Yhteenveto: Maaperä on kielellisesti vahva ja tunnelmaltaan onnistunut, mutta rakenteellisesti hajanainen ja pahasti ylipitkä ennen juonenkäännettään. Tässä olisi ollut aineksia oikeasti kovaan tragediaan – nyt lopputulos jää oudosti puolitiehen.
March 31, 2026
Tämä inhorealiastinen kirja hiipi ihon alle varkain ja piti kuristavassa otteessaan.
April 4, 2026
Olipa tuskaa saada tämä kirja loppuun.
En ymmärrä, miksi tämä on kirjoitettu ja vielä julkaistukin.
En ymmärrä, miksi tämä on kirjoitettu ja vielä julkaistukin.
Displaying 1 - 8 of 8 reviews