Kirjailija-muusikko Niilo Seväsen Unten kruunu jatkaa keskiajan historiasta, mytologiasta ja fantasiasta ammentavaa Ikitalvi-sarjaa. Rooma on ylimaallisten puiden kätköissä. Luvatun turvapaikan sijaan sormipuoli luutunsoittaja Orfeus ja hänen suojelemansa Halla-tyttö eksyvät synkkään metsään, jossa asuu outoja olentoja ja iätön pohjoinen tietäjä. Hallan unissa värjyy musta kruunu, ja laulu kasvaa hänen sisällään. Ikitalven runtelema maailma odottaa pelastusta. Tai tuhoa.
Teosta kahlatessani päässä soi mantrana Tropic Thunder -elokuvassa annettu oiva neuvo: Never Go Full Retard. Siinä missä ensimmäinen teos flirttaili fantasialla mutta nojasi enemmän fiktioon, oli Sevänen vetänyt All-In erilaisten mytologisten elementtien kanssa tässä teoksessa. Se taannutti narratiivin samantien nuorisokirjallisuuden tasolle omissa kirjoissani, enkä päässyt lainkaan tunnelmaan. Joko varhaisdementia syö muistia, tai sitten sarjan osat olivat aivan eri paria...
Alkuun kirja lähti käyntiin todella hienosti, paremmin kuin ensimmäinen osa. Mutta nautinto loppui lyhyeen, kun harvinaisen ärsyttävä ja lässyttävä Kuuneito-hahmo esiäitoen henkineen tuli mukaan. On ihan hyvä lainalla vaikutteita, mutta miksi tehdä hyvään kirjaan oma Jar Jar Binks? Siihen lässähti tämä kirjaelämys minun kohdallani täysin...
Ensimmäinen osa oli suuren kustantamon tuotannoksi hämmästyttävän heikkolaatuinen kirja, joka oli täynnä sietämätöntä dialogia ja sananiekkailua, jota monet lukijat kertoivat inhonneen. Tämä kirja ei oikeastaan paranna ensimmäisestä paljoa, eikä minulla ollut helppoa lukea tätä loppuun. Sevänen, voisitkos jatkossa vaan soittaa bassoa, jooko?