Kullervon tarina herättää Kalevalasta tutut henkilöt eloon ja vie raudan, turpeen ja hurmeen hajuiseen 1000-luvun Itä-Suomeen. Veljessurmasta käynnistyvät tapahtumat repivät nuorta Kullervoa taistelusta toiseen kuin hänen ylleen olisi langetettu kirous. Väkivahvana ja mitään pelkäämättömänä Kullervo kulkee kohti vääjäämätöntä kohtaloaan.
Koston kierre, luonnon karuus ja muinaiset myytit kietoutuvat yhteen tummanpuhuvassa historiallisessa seikkailussa. Sen keskiössä on isän ja pojan traaginen suhde, jossa miekka on väkevämpi kuin sanansäilä.
Tartuin teokseen hyvin varautuneesti. Ehkä syynä oli se, että pidin paljon Johanna Sinisalon Sankarit-romaanista, jossa Sinisalo kirjoittaa uudelleen Kalevalan.
Moilan romaani tempaisi minut kuitenkin heti mukaan. Teksti on vetävää ja monin paikoin uskomattoman kaunista. Koska Kalevalan – vai pitäisikö sanoa Lönnrotin – Kullervon tarina on minulle hyvin tuttu, oli kiinnostavaa odottaa, milloin ja miten käänteet romaanissa ilmenevät. Yksyhteen tarina ei tosiaankaan Kalevalan kanssa mene, mutta toisaalta Lönnrotkin sepitteli – ja näinkin asiat olisivat voineet mennä.
Kirjan Moila on kirjoittanut elokuvakäsikirjoituksen pohjalta, mutta teos on täysin ehyt ja itsenäinen kokonaisuus. Elokuvaa en ole vielä nähnyt, mutta sitä on luonnehdittu väkivaltaiseksi. Taisteluja kirjassakin on paljon, mutta niitä tulee ja menee.
Keskiössä on Kullervo-pojan ja tämän Untamo-sedän suhde. Setä rakastaa poikaa muttei luota tähän, vaan kahlitsee kuin orjan. Untamo käyttäytyy hyvin ristiriitaisesti ja arvaamattomasti. Poika ei tiedä taustoistaan, ja käsittelemättömät ja myöhemmin raa`asti auki revityt traumat tuhoavat nuorukaisen elämän.