Joona Keskitalon neljäs itsenäinen Takamailla-trilleri Järvi, joka murtui on kertomus käänteentekevistä murtumispisteistä ja kahdesta muoviin kääritystä ruumiista, jotka ratkaisevat eteläkarjalaisen paikallislehden talouskriisin.
Kun Kari Kinnunen on päättänyt hakata metsää, hän hakkaa metsää, vaikka hänen tiluksillaan asustaisikin uhanalainen rupilisko. Otuksesta voi ottaa eron juoksuttamalla sen kutulammen vedet rajan taakse venäläisten riesaksi. Mutta vesi syöksyykin hallitsemattomasti, tuhoaa kaiken ja paljastaa puistattavan näyn.
Lammen pohjalla maanneet ruumiit puhuttavat rautjärveläisiä. Lisää vettä myllyyn tuo paikallislehden toimitukseen saapunut erikoinen kirje. Se myös muuttaa toimittaja Anna Vainikan elämän yhdistämällä hänet kaiken menettäneeseen Kariin – sekä kirjeen lähettäneeseen murhaajaan.
Neljäs itsenäinen Takamailla-trilleri vie jälleen pitkien hiekkateiden päihin seuduille, missä suomalainen mielenmaisema kukoistaa jääräpäisimmillään ja missä paikalliset yhteisöt setvivät rikoksia omin voimin ja kyseenalaisin keinoin. Sarjan kirjat voi lukea missä järjestyksessä tahansa.
Joona Keskitalo (s. 1992) on Hämeenlinnassa asuva kirjailija, jolta on aiemmin julkaistu loistavan lukijapalautteen saanut Tottelemattomat-rikosromaanitrilogia. Takamailla-trillereillään Keskitalo on sinetöinyt paikkansa kotimaisen jännityskirjallisuuden huipulla. Järvi, joka murtui on suomalaisissa syrjäkylissä vierailevan sarjan neljäs kirja.
Tartuin mielenkiinnosta kirjaan, jonka tapahtumat sijoittuvat syntymäpaikkakunnalleni. Tarina imaisi mukaansa, samoin kuin tutut paikat ja tarinat, ja pari hyvää twistiäkin tarinasta löytyi. Pieni miinus kuitenkin siitä, kuinka sukkelasti eri kylien välillä liikuttiin tuosta noin vain. Asemanseudun, Pitkäjärven ja Simpeleen välimatkat ovat kuitenkin suht pitkiä.
Sarjan osat ovat täysin itsenäisiä, niissä ei ole samoja henkilöhahmoja, vaan jokainen tarina sijoittuu tiettyyn, useimmiten syrjäiseen paikkaan Suomessa. Hauska idea, vaikka tarinat eivät todellakaan ole hauskoja, vaan ruumiita tulee tiuhaan tahtiin. Ne, joille kulloisenkin osan sijaintipaikka on tuttu, lukemiseen avautuu vielä uusi kierre.
Mä tykkään tästä Takamailla-sarjasta, mutta tämä osa vaikutti paikoitellen jotenkin väkisin kokoonkursitulta; varsinkin lopussa oli muutama epäuskottava juonellinen yksityiskohta. No, viihdettähän tämä on...
Takamailla sarjan neljäs osa ylsi samaan tasoon aikaisempien kanssa, ollen ehkä jopa aikaisempia hulvattomampi. Kirjan juonta ei kannata avata yhtään. Lue ja nauti kirjasta. Dekkariksi tätä ei voi kuitenkaan kutsua.
Keskitalo on raikas tuulahdus dekkarigenressä. Hän on tavoittanut jotain uuta ja uniikkia tavassaan kirjoittaa. Ei tämäkään tarina mikään kaunis ollut, mutta hyvin soljuva. Suosittelen!