What do you think?
Rate this book
Tarinoita toivosta #4
Murhan jäljet
Riipaiseva tarina perheen sisällä tapahtuneesta murhasta, itsemurhasta ja jäljelle jääneiden selviytymisestä.
Kun isä kuoli metanolimyrkytykseen, poliisi ei olisi aloittanut henkirikostutkintaa ilman tyttären omia tutkimuksia.
Isän murha ja äidin syyllisyyden tuskissa tekemä itsemurha muuttivat perheen elämän lopullisesti. Teos vie lukijan syvälle perhetragedian eri vaiheisiin – äidin jäähyväiskirjeisiin, tyttären omiin tutkimuksiin, poliisitutkintaan ja elämään hautajaisten jälkeen.
Tytär Nina käy kirjassa läpi perheensä elämää ennen keväällä 2015 alkaneita traagisia tapahtumia, niiden taustalla mahdollisesti olevia syitä ja sitä, miten elämä jatkui kaiken jälkeen. Kirja on kertomus rikoksesta, menetyksestä, oikeuden etsimisestä ja siitä, miten ihminen lopulta voi selviytyä mistä vain.
Heidi Holmavuo on tamperelainen rikoskirjailija.
Nina Nikkilä (s. 1995) on markkinointialan yrittäjä ja esikoiskirjailija.
Kun isä kuoli metanolimyrkytykseen, poliisi ei olisi aloittanut henkirikostutkintaa ilman tyttären omia tutkimuksia.
Isän murha ja äidin syyllisyyden tuskissa tekemä itsemurha muuttivat perheen elämän lopullisesti. Teos vie lukijan syvälle perhetragedian eri vaiheisiin – äidin jäähyväiskirjeisiin, tyttären omiin tutkimuksiin, poliisitutkintaan ja elämään hautajaisten jälkeen.
Tytär Nina käy kirjassa läpi perheensä elämää ennen keväällä 2015 alkaneita traagisia tapahtumia, niiden taustalla mahdollisesti olevia syitä ja sitä, miten elämä jatkui kaiken jälkeen. Kirja on kertomus rikoksesta, menetyksestä, oikeuden etsimisestä ja siitä, miten ihminen lopulta voi selviytyä mistä vain.
Heidi Holmavuo on tamperelainen rikoskirjailija.
Nina Nikkilä (s. 1995) on markkinointialan yrittäjä ja esikoiskirjailija.
260 pages, Hardcover
Published October 30, 2025
4 people are currently reading
9 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 4 of 4 reviews
December 2, 2025
Alkuosa oli ihan kiinnostava, mutta samojen asioiden toistoa alkoi olla yhä enemmän ja enemmän. Kirjan loppuosa on puuduttava, liikaa selittelyä ja itsestäänselvyyksiä.
Varmaan teos on tärkeä kirjan kirjoittajalle ja ehkä jollekulle traumasta toipujalle kirja voi olla avuksi.
Varmaan teos on tärkeä kirjan kirjoittajalle ja ehkä jollekulle traumasta toipujalle kirja voi olla avuksi.
November 28, 2025
Kymmenen vuotta sitten Suomessa tapahtui poikkeuksellinen henkirikos, jossa toimitusjohtajana työskennellyt mies kuoli metanolimyrkytykseen. Ensin sitä luultiin onnettomuudeksi tai jonkinlaiseksi vahingoksi, mutta miehen tyttären aktiivisuus sai poliisin epäilemään rikosta. Pääepäilty oli miehen vaimo, joka teki itsemurhan tutkintavankeudessa. Nyt tämä perheen tytär Nina on kirjoittanut aiheesta kirjan yhdessä Heidi Holmavuon kanssa. Pyrkimyksenä on avata tapahtumia laajemmin ja käsitellä myös sitä, kuinka hän on selvinnyt menetettyään molemmat vanhempansa.
Mie olen todella iloinen, että Nina on saanut rakennettua itselleen onnellisen elämän traagisista tapahtumista huolimatta. Murhan jäljet -kirja toimiikin parhaiten todennäköisesti heille, jotka kaipaavat kannustusta traumasta selviämiseen, mutta miulle se oli melkein tuskallisen kehno lukukokemus. Ärsyynnyin kirjoitustyyliin, jossa teksti vuoronperään vilisee kliseitä ja vääntää rautalangasta.
”Joskus rikkinäisyydestä nousee suurin lempeys.”
”Rippijuhlat ovat monelle odotettu tilaisuus. Ne järjestetään rippileirin jälkeen, ja usein paikalle saapuu sukulaisia ja ystäviä.”
Saamme lukea myös miehen hautajaisissa pidetyn muistopuheen ja jopa Satu Rämön kommentteja siitä, millainen opettaja rouva oli. Kirjan rakenne oli sekava, lauseiden rytmi ontui ja ajatusviivojen määrä otti kupoliin. Pienet epämääräisyydet jäivät mieleen: vihittiin Oulussa, avioliitto siunattiin Italiassa, menivät naimisiin Sloveniassa.
Kirjan pyrkimyksenä on ollut rakentaa mediajulkisuutta kokonaisempi kuva perheestä. Se on hyvä tavoite, johon kirja formaattina antaa mahdollisuudet. Mutta lukijana kuva ei minusta tunnu yhtään uskottavalta. Kirjoittaja puhuu onnellisesta lapsuudesta, joka kuitenkin sisältää väkivaltaa, kohtuuttoman oloisia vaatimuksia, sisarusten räikeän eriarvoista kohtelua. Toki perheen ja sukujen taustoja avataan, mutta silti.
Hankalalta tuntuu myös ”nyt he saavat olla yhdessä” -narratiivi, kun toinen heistä on kuitenkin surmannut puolisonsa. Nina on myös kirjoittanut vanhemmilleen kirjeet, ja isältään hän toivoo, että nyt vierekkäin haudassa ollessaan hän pitäisi äitiä kädestä.
Jäin myös miettimään ihmisten ja median kiinnostusta rikoksiin. Meillä kävi kirjastossa jokin aika sitten rikoshistorian yliopistotutkija, joka kertoi ihmisten olleen aina kiinnostuneita rikoksista. Rikos ei ole yhteiskunnassa yksityisasia, vaikka toki medialla on usein peiliin katsomisen paikka tehdessään rikosjournalismia. Ymmärrän kritiikin ovelle kolkuttelevista toimittajista. Mutta en ymmärrä, miksi omainen menee netin rikosaiheiselle keskustelupalstalle yllättymään siitä, että rikoksesta epäillystä puhutaan myös negatiivisesti.
Mie olen todella iloinen, että Nina on saanut rakennettua itselleen onnellisen elämän traagisista tapahtumista huolimatta. Murhan jäljet -kirja toimiikin parhaiten todennäköisesti heille, jotka kaipaavat kannustusta traumasta selviämiseen, mutta miulle se oli melkein tuskallisen kehno lukukokemus. Ärsyynnyin kirjoitustyyliin, jossa teksti vuoronperään vilisee kliseitä ja vääntää rautalangasta.
”Joskus rikkinäisyydestä nousee suurin lempeys.”
”Rippijuhlat ovat monelle odotettu tilaisuus. Ne järjestetään rippileirin jälkeen, ja usein paikalle saapuu sukulaisia ja ystäviä.”
Saamme lukea myös miehen hautajaisissa pidetyn muistopuheen ja jopa Satu Rämön kommentteja siitä, millainen opettaja rouva oli. Kirjan rakenne oli sekava, lauseiden rytmi ontui ja ajatusviivojen määrä otti kupoliin. Pienet epämääräisyydet jäivät mieleen: vihittiin Oulussa, avioliitto siunattiin Italiassa, menivät naimisiin Sloveniassa.
Kirjan pyrkimyksenä on ollut rakentaa mediajulkisuutta kokonaisempi kuva perheestä. Se on hyvä tavoite, johon kirja formaattina antaa mahdollisuudet. Mutta lukijana kuva ei minusta tunnu yhtään uskottavalta. Kirjoittaja puhuu onnellisesta lapsuudesta, joka kuitenkin sisältää väkivaltaa, kohtuuttoman oloisia vaatimuksia, sisarusten räikeän eriarvoista kohtelua. Toki perheen ja sukujen taustoja avataan, mutta silti.
Hankalalta tuntuu myös ”nyt he saavat olla yhdessä” -narratiivi, kun toinen heistä on kuitenkin surmannut puolisonsa. Nina on myös kirjoittanut vanhemmilleen kirjeet, ja isältään hän toivoo, että nyt vierekkäin haudassa ollessaan hän pitäisi äitiä kädestä.
Jäin myös miettimään ihmisten ja median kiinnostusta rikoksiin. Meillä kävi kirjastossa jokin aika sitten rikoshistorian yliopistotutkija, joka kertoi ihmisten olleen aina kiinnostuneita rikoksista. Rikos ei ole yhteiskunnassa yksityisasia, vaikka toki medialla on usein peiliin katsomisen paikka tehdessään rikosjournalismia. Ymmärrän kritiikin ovelle kolkuttelevista toimittajista. Mutta en ymmärrä, miksi omainen menee netin rikosaiheiselle keskustelupalstalle yllättymään siitä, että rikoksesta epäillystä puhutaan myös negatiivisesti.
November 28, 2025
Nina Nikkilä kertoo tässä kirjassa tarinan omasta perhetragediastaan, kun tapahtumista on kulunut kymmenen vuotta. Teosta on vaikea arvioida puhtaasti kirjallisten ansioiden perusteella, sillä kyseessä on niin henkilökohtainen ja vaikea tapahtumasarja. Mutta kaiken kaikkiaan mielestäni tarina ansaitsi tulla kerrotuksi Ninan omin sanoin ja päällimmäisenä, vapauttavana tunteena kaikessa on anteeksianto sekä halu ymmärtää.
November 23, 2025
Iso kirja ihmisyydestä ja siitä, että asiat eivät ole täysin mustaa tai valkoista. Ei true crime -mässäilyä. Yhden tähden tiputin, koska kirjassa oli mielestäni tarpeetonta toistoa ja Heidin kommentit eivät tuoneet lisäarvoa kirjan sanomalle.
Displaying 1 - 4 of 4 reviews