What do you think?

Hiljaiset todistajat: Mitä ruumiit meille kertovat
Mitä kaikkea voi paljastua kuolinsyyntutkinnassa.
Henkirikoksen paljastumiseen johtava prosessi on toisinaan pitkä ja monimutkainen, ja uhrin läheisille äärettömän raskas. Miltä tuntuu, kun ensin kerrotaan, että oma läheinen on kuollut luonnollisesti, mutta lopulta paljastuukin rikos?
Onnettomuuden vai kylmäverisen murhan uhri? Hiljaiset todistajat kertoo kuolemantapauksista, jotka ovat vasta kuolinsyyntutkinnassa paljastuneet rikoksiksi. Tapaukset käydään läpi poliisin esitutkintamateriaalin, kuolinsyyntutkinnan ja oikeuden dokumenttien kautta. Kirjassa ääneen pääsevät myös kuolinsyyntutkija ja oikeuslääkäri.
Tapaukset avaavat kiinnostavalla ja ymmärrettävällä tavalla niin kuolinsyyntutkintaa kuin poliisin tutkintamenetelmiä, niissä tapahtuneita tekniikan kehittymiseen liittyviä muutoksia sekä haasteita.

- GenresNonfiction
250 pages, Hardcover
Published April 22, 2026
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 6 of 6 reviews
July 26, 2026
Nopealukuinen perustietoteos suomalaisesta kuolemansyyntutkinnasta ja oikeuslääketieteellisistä selvityksistä. Aihepiiristä olisi voinut syvällisemminkin kertoa, mutta toisaalta yhtenä kirjan ansiona on nimenomaan laajan aiheen onnistunut rajaus ja yleistajuistaminen. Ansiokkaita oikeuslääkäreiden itsensä kirjoittamia kirjoja onkin sitten useita, joihin voi siirtyä pureutumaan.
October 8, 2026
Nopealukuinen yleiskuva kuolinsyyntutkinnasta Suomessa. Yksi tähti tipahtaa pois siksi, että kirja jäi kipeästi kaipaamaan oikolukua ja kunnollista editointia. Lauseista puuttuu kokonaisia sanoja, mukana on outoja lauserakenteita ja jo kerran mainittu asia voidaan toistaa uudestaan parin virkkeen jälkeen. Jäin ihmettelemään monia kirjoittajan valintoja. Miksi hän on esim. nimennyt tietyt henkilöt joidenkin tapausten kohdalla ja jättänyt toiset taas nimeämättä? Esimerkiksi viimeisen tapauksen myrkkyhoitajan tunnistaa kuka tahansa suomen rikoshistoriaa vähääkään tunteva Aino Nykoppiksi, mutta hänen nimeään ei tekstistä löydy. Ymmärrän pyrkimyksen tarkastella kuolinsyyntutkintaa aitojen rikostapausten kautta, mutta tapausten valinta ja järjestys jättää kokonaisuuden pirstaleiseksi. Etenkin oikeuslääkäri Sanna Aholan haastattelu tuntuu muusta kokonaisuudesta irralliselta.
July 27, 2026
2,5 ⭐️
luin rikostutkija ismo kopran teoksen mykkä todistaja hieman ennen tätä – tämä tuntui antavan yleisen kuvan oikeuslääketieteestä, kun taas kopran teos käsitteli tapauksia syvemmin ja mielenkiintoisemmin kokemustensa kautta.

May 7, 2026
ihan hyvä. tapausten valinta ei tuntunut täysin loogiselta.
August 15, 2026
äänikirja - mielenkiintoisia näkökulmia kuolinsyytutkinnasta
Displaying 1 - 6 of 6 reviews