Antiikin tunnetuin roomalainen, Gaius Julius Caesar, herättää vahvoja ja ristiriitaisiakin mielikuvia. Hän oli tyranni ja vallananastaja, maineikas sotapäällikkö ja Rooman valtakunnan nerokas suuruuden luoja - mutta myös kiinnostava persoona kaikkine vikoineen ja haavoittuvaisuuksineen. Hänen poikkeuksellinen jälkivaikutuksensa näkyy meidän aikanamme edelleen.
Gaius Julius Caesar matkaa kuohuvalle ensimmäiselle vuosisadalle ennen ajanlaskumme alkua. Se tutustuttaa päähenkilöönsä ihmisenä, jumalten suosikkina, julmana diktaattorina, älykkäänä strategina, kirjailijana ja rakastajana. Samalla tarkastellaan laajemmin aikakauden roomalaista yhteiskuntaa, kulttuuria ja arkista elämää sekä Caesarin merkitystä myöhempinä vuosisatoina.
Teos tuo esiin murroksen, kun valtarakenteet ja arvot alkoivat muuttua tasavallan ajan lopun Roomassa. Kuvatessaan Caesarin välityksellä roomalaisten populistipoliitikkojen nousua, kärjistyvää poliittista vastakkainasettelua ja sotaisaa propagandaa se luo hätkähdyttäviäkin yhtymäkohtia nykypäivään.
Gaudeamuksen uutuuksia olen varaillut kirjastosta ja tästä muistan kirjoittaakin.
Hyvä kirja, joka lähestyy Juliusta (puhutellaan arvomiestä sukunimellä nykykäytännön mukaan) monesta eri kulmasta. On odotetumpaa henkilöhistoriaa ja poliittista historiaa, mutta myös esim. hänen käyttöä politiikassa, sarjakuvasankarina sekä merkitystä latinan kielessä. Hän loi luokituksen gallien (eli kelttien) ja germaanien välille, vaikka oikeasti heidän välillään ei ollut minkäänlaista kielellistä tai kulttuurillista eroa. Vain Rein-joki.
GJC eli tasavallan lopussa. Senaattoreilla oli erimielisyyttä keskenään eikä ryhmittymillä ollut kompromissihalukkuutta. Kansakin oli tyytymätön. Ja tähän keskelle syntyi vanhan perinteikkään suvun poikalapsi. Caesar menestyi jo nuorena monessa, mihin ryhtyi. Oli kyse sotimisesta tai valitsemisesta virkaan. Ei toki aina, mutta usein.
Mutta halusiko Julius yksinvaltiaaksi, sitä emme voi tietää. Emmekä häntä vastaan nousseiden motiiveja. Jotkut varmasti halusivat suojella tasavaltaa, toisilla saattoi olla vähemmän jaloja motiiveja.
Kirja sai kiinnostumaan ja ehkä jopa kaivelemaan jostain laajemman kirjan Caesarin elämästä ja ajasta. Valinnanvaraa riittänee. Mutta myös Augustuksen aika nousi kiinnostukseen. Hän ei populaarikulttuurissa nouse niin usein esiin, paitsi jouluna. Plutarkhoksen suomennoksessanikin on Caesar ja Antonius, mutta ei Octavianusta.
Hyvin kirjoitettu ja dokumentoitu teos. Vähän samaa kaavaa kuin Kleopatrasta tehty kirja: Tarkastellaan laajasti henkilön myöhempää poliittista ja kulttuurista merkitystä.