Säveltäjä, kapellimestari Esa-Pekka Salonen (s. 1958) on maailman arvostetuimpia muusikoita. Hän on tehnyt valtaosan urastaan Yhdysvalloissa, jossa hänet tunnetaan merkittävänä orkesterimusiikin uudistajana ja kehittäjänä sekä musiikillisena ajattelijana.
Ensimmäisessä hänestä kirjoitetussa kirjassa Salonen kertoo työstään ja elämästään helposti lähestyttävästi, hauskasti ja henkevästi. Samalla hän avaa taustojaan, ajatteluaan, maailmankuvallisia lähtökohtiaan sekä musiikillisia vaikutteitaan.
Kirjassa liikutaan eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Salosen lisäksi ääneen pääsevät monet hänen ystävistään ja kollegoistaan, kuten säveltäjät Kaija Saariaho, Magnus Lindberg ja John Adams, ohjaaja Peter Sellars, professori Jorma Panula ja kriitikko Alex Ross.
Ja niin minusta tuli Esa-Pekka Salosen ihailija kuuntelematta yhtään sävellystä tai konserttia.
Suna Vuoren kirjoittama elämäkerta on todella kiinnostava. Poukkoileva muoto taisi vastata kohteensa ajattelun rytmiä, mutta tietty toisteisuus ei minua haitannut, vaan teki kuuntelusta pikemminkin leppoisaa. Joku voisi vähän stereotyyppisesti ajatella, että tällainen klassisen musiikin säveltäjän ja kapellimestarin elämäkerta vain ylläpitää konservatiivisen instituution neromyyttejä. Ja käsittämättömän taitava ja laajasti arvostettuhan Salonen on, kuten kollegoiden puheenvuorot kirjassa myös osoittavat. Mutta ammattilaisia voi arvostaa rationaalisin perustein ilman ajatusta mystisestä neroudesta. Vaikka tiettyä mystiikkaa musiikkiin kyllä liittyy.
Salonen puhuu teoksessa suurin piirtein kaikesta mahdollisesta korkeakulttuuriin liittyvästä: filosofiasta, kirjallisuudesta, politiikasta ja tieteestä. Muusikkojen kanssa työskentelystä, kapitalismista, Suomen ja Yhdysvaltojen musiikkikulttuurista, kapellimestarin ammatista, ajan olemuksesta, musiikkiluokista, Spenglerin länsimaiden tuhosta ja kuten arvaatte, listaa voisi jatkaa.
Periaatteessa olen välillä vähän meritokraattisen varautunut sen suhteen, että yhden alan ammattilainen analysoi maailmaa "alansa ulkopuolella". Tämä on tietysti tyhmää, yritänhän itsekin ymmärtää maailmaa omista lähtökohdistani. Kulttuurintutkijalla kuitenkin voisi olla monipuolisempi analyysi vaikkapa länsimaisen kulttuurin tuhosta kuin kapellimestarilla. Mutta Salosen ammattillisesta näköalapaikasta ja valtavalla lukeneisuudella voi perustellusti tehdä kiinnostavia ja teräviä havaintoja aika monista asioista. En itse asiassa muista milloin olisin kuunnellut kaikkea näin kiehtovaa ja tärkeää puhetta. Sitä paitsi kaikki liittyy yhteen lopulta tässä yhdessä todellisuudessa.
Nyt kävi niin, että Sonja Saarikosken Uuteen juttuun kirjoittama artikkeli Salosesta ja tästä kirjasta antoi mielestäni todellisuutta kiinnostavamman vaikutelman teoksesta.
Salonen itse vaikuttaa suhtautuvan varsin kriittisesti klassisen musiikin perinteisiin neromyytteihin. Tätä taustaa vasten pidän ironisenakin, miten ison osan kirjaa haukkasivat Salosen kollegoiden jatkuvat, estottomat ylisanat sekä maestron kipuilu ajankäytön ja täyden kalenterinsa kanssa.
Senhän me kyllä tiesimme, kuinka arvostettu ja kiireinen taiteilija on kyseessä.
Sen sijaan vaikkapa teosten muotoa, säveltäjien tyyliä tai eri aikakausien musiikin taiteenfilosofisia analyysejä luki mielellään. Salonen on parhaimmillaan äärimmäisen kiinnostava ajattelija.
Wow. Ihanaa, että tämä kirja on tehty. Pääsisipä kaljalle Salosen kanssa!
Kirjan rakenne oli paikoittain sekava ja myös toisteinen - jossain vaiheessa ajattelin, että jäljitteleekö kirja jonkinlaista "partituuria", eli palataan aina johonkin isompaan sävellyksen pohjateemaan.
Olisin siis ajoittain kaivannut napakampaa editointia ja rytmiä, jäntevyyttä. Olisin myös halunnut lukea vieläkin enemmän Salosen kelailuista, kirjassa on ehkä hippusen liikaa kollegoiden ja kanssaihmisten analyysia.