Edlan uusi kotisaari on karu, kolkko ja täynnä arvoituksia.
On vuosi 1895, kun 12-vuotias Edla matkustaa lautalla kaukaiselle Kilpikonnasaarelle. Hänellä on jäljellä vain yksi sukulainen, serkku Joline, joka työskentelee saarella majatalossa. Vaikka Joline ei näytä välittävän Edlasta pätkääkään, tämä saa silti ryhtyä pikkupiiaksi ja auttelemaan paikan monissa töissä.
Mutta Edlan on vaikea sopeutua elämään karulla ja kolkolla saarella. Lisäksi paikan tunnelmassa on jotain outoa. Miksei saarella ole muita lapsia? Kuka asuu Kapteenin talossa kukkulan huipulla? Kylässä kerrotaan tarinaa saaren hirviöstä, mutta ei kai hirviöitä oikeasti ole olemassa?
Kilpikonnasaari on huikea historiallinen jännitysromaani ahmimisikäisille lukijoille. Se kertoo koskettavasti yksin jäämisestä, ystävyydestä ja oman paikan löytämisestä.
Minulla oli kovat odotukset Frantzin Kilpikonnasaarta kohtaan, mutta harmillisesti se on vain ihan kiva kirja.
Pidän tarinan päähenkilöstä. Hiuksensa surun ja stressin takia menettänyt Edla on toimelias, oikeudenmukainen ja terävä. Tarina itsessään on hukattuja mahdollisuuksia täynnä.
Kilpikonnasaaren lähtöasetelma on herkullinen. Eletään 1800-luvun loppua. Vanhempiensa kuoleman jälkeen Edla siirretään syrjäiselle Kilpikonnasaarelle majatalossa työskentelevän serkkunsa riesaksi. Itse saarikin on omituinen. Jostain syystä siellä ei ole ainuttakaan lasta.
Romaanissa olisi aineksia vaikka mihin, mutta panokset jäävät hieman piippuun. Miljöön kuvaus on kevyttä, jännityselementit eivät vakuuta ja juoni rönsyilee.
Ihan kivaa luettavaa, mutta ajankuva jää ohueksi ja loppua kohti juonen kuljetus jättää taakseen kaiken muunkin kuvauksen, kirja lässähtää aika tavalliseksi.