Millaista on sairastaa vakavasti, kun on itse lääkäri? Minna Sadeniemi on käynyt läpi paitsi syöpähoidot myös sairastunut mielialahäiriöön. Millaista psykiatrin on olla avoin siitä, että on itsekin ollut potilaana? Minkälaisen stigman psyykkisesti sairastuminen lääkäriin jättää?
Kirja on inhimillinen tarina paitsi sairastamisesta ja potilaana olemisesta myös rakkaudesta työhön, kulttuuriin ja läheisiin ihmisiin. Sadeniemi haluaa kirjalla antaa toivoa sairastuneille ja purkaa psykiatrisiin häiriöihin liittyviä ennakkoluuloja.
Minna Sadeniemi on helsinkiläinen psykiatri, kirjailija ja lääketieteen tohtori.
Tämä ei ole kritiikki kirjailijalle, jolle teos on varmasti ollut tärkeä osa toipumisprosessia, vaan yleinen kritiikki tämänkaltaisista henkilökohtaisista tietokirjoista.
Lääkärin sairauskertomus on sikäli osuva otsikko, että siitä kirjassa oli suurimmaksi osaksi kyse: kuvailuja tutkimuksista ja hoitotoimenpiteistä, kirjoittajan tunteista ja muun elämän käänteistä. Kirja piti aluksi otteessaan, erityisesti osuus kaksisuuntaisen mielialahäiriön sairastamisesta psykiatrina oli ansiokas, siitä toinen tähti. Sen jälkeen kirja muuttui toisteiseksi: pelko, ahdistus ja muut tunteet, suorittamisen lopettamisen mahdottomuus, potilaan identiteetti, sairauden taakka parisuhteelle ja perheelle.
Autofiktiivinen tietokirja kuvaisi tätä ehkä parhaiten, vaikka teos ei ollutkaan fiktiota tai tietokirjaksi laskettavissa. Se oli päiväkirjamerkintöjen muodossa kirjoitettu tarina, johon oli raportoitu tunnollisen tarkasti kaikki rintasyövän hoitopolun yksityiskohdat sekä perattu samalla tarkkuudella omat tunteet niihin liittyen. Kirja on varmasti arvokas niille, jotka ovat kulkemassa samaa hoitopolkua ja haluavat konkreettisesti tietää, mitä tuleman pitää. Muuten sen yhteiskunnalliset sanomat, mielenterveyden stigma ja inhimillinen kohtaaminen hoitotehtaaksi jalostetussa julkisessa terveydenhuollossa, jäivät tarpeettoman tarkan henkilökohtaisen raportoinnin jalkoihin. Yksilön tarina ja tunteethan tässäkin myyvät, mutta kautta linjan olisin halunnut sitä analyyttistä ja yhteiskunnallista syvyyttä, jota oli kaksisuuntaista mielialahäiriötä käsittelevässä osassa. Syövän osalta tämä jäi lähinnä vertaistukipuheenvuoroksi, jonka muodon ei välttämättä tarvitsisi olla kirja.
Sujuvasti etenevä kuvaus ammattiroolin kahleista ja toisaalta tuesta erilaisten sairauksien keskellä. Elämisen imu, rakkauden merkitys ja omalle kohdalleen tulleen hyväksyminen puhuttelivat.