See liigutav ja valusalt aktuaalne dokumentaalne graafiline romaan jutustab loo Tšornobõli katastroofis ellu jäänud koertest. Kui 1986. aasta aprillis toimus Tšornobõli tuumakatastroof, evakueeriti tuumajaama ümbritsevatest küladest inimesed, nende truud kaaslased, koerad, aga kästi maha jätta. Ulgudes ja haukudes jooksid koerad järele bussidele, mis nende omanikke ohutusse kohta toimetasid. Kuigi sõdurid tõrjusid koeri, siis paljud loomad ei andnud alla. Hoolimata sellest, et Nõukogude väed saadeti maha jäänud koeri hävitama, jäi osa neist siiski ellu ja nende järeltulijad elavad saastunud keelutsoonis tänaseni. Lisaks koerte traagilisele loole käsitleb raamat ka seda, kuidas ja miks katastroof üldse aset leidis. Poolprantsuse köites teose väljaandmist on toetanud Eesti Kultuurkapital ja Soome kirjandusteabe keskus FILI. Raamat oli Soome kirjandusauhinna Finlandia graafilise romaani nominent 2023.
No mutta, tämäpä oli erinomainen! Ja sattuneista syistä myös harmillisen ajankohtainen. Tarinassa on paljon (todella paljon) faktatietoa ja lopusta löytyy lähdeviitteiden lista. Tämä ei kuitenkaan tee sarjakuvasta mitenkään raskasta lukea, oikeastaan päinvastoin. Aulen onnistuu tiivistämään isoja asioita ruutuun tai pariin, korkeintaan sivuun ihailtavan hienosti. Tarina rullaa sujuvasti eteenpäin ja tuntuu, että kaikki oleellinen tulee kerrottua. Piirrostyyli tukee kerrontaa, oikeiden, olemassa olevien paikkojen esittäminen sarjakuvamuodossa ei aina onnistu. Aulenin kuvat ovat kuitenkin miellyttävää katsottavaa ja kyllähän tässä samalla oppi paljon myös teoksen nimessä mainituista koirista. Vahva suositus, varmasti yksi vuoden parhaista sarjakuvista.
Tšernobyl, Ukraina, ydinvoima, ydinaseet, radioaktiivinen säteily... Tämän kaltaisista asioista kiinnostuin kunnolla oikeastaan vastan Ukrainan sodan myötä. En juurikaan ole ollut aiemmin erityisen kiinnostunut tällaisista asioista, mutta nyt voin sanoa olevani. Ja tämä sarjakuva oli kyllä mielenkiintoinen ja hyvä lukukokemus!
Sarjakuvassa on paljon faktatietoa, mutta se ei silti tehnyt sarjiksesta mitenkään raskasta. Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta kiinnostuneille ja/tai siitä vähän tietäville tämä sarjakuva oli myös napakka tietopaketti ja varmasti matalan kynnyksen takana. Hylätyt koirat myös toivat lukukokemukseen eräänlaisen tunnelisän, ainakin itseni kaltaiselle eläin- ja koirarakkaalle ihmiselle. Ei ole Tšernobylin kulkukoirilla helppoa, kun ihan vain ruoan saaminen voi olla kiven alla.
Tšernobylissä olisi mielenkiintoista käydä, mutta sitä tuskin tulee tapahtumaan ihan heti. Etenkin, kun Ukrainassa soditaan tälläkin hetkellä.
Suosittelen tätä sarjakuvaa kyllä ehdottomasti kaikille!
Ajatus oli oikein mielenkiintoinen, mutta koirat oli kyllä harmittavan vähäisessä osassa. Enemmän oli epäuskottavalta kuulostavaa dialogia ja faktan pudottelua, Tsernobylillä elelevät koirat aina välillä sitten näyttäytyi siinä sivussa. Tyylillisesti tämä vaikutti enemmän joltain matkamuistoksi tehdyltä oppikirjalta, piirrokset ja tekstaus vain vahvisti tunnelmaa. Ja myös lopun luettelo eri sivuilla esiintyvistä faktoista ja yksityiskohdista, se tuntui varsin tarpeettomalta. Itse ydinonnettomuus kyllä käytiin läpi sinänsä näppärästi, mutta ei sekään mitenkään erityisen mielenkiintoista kerrontana ollut.
ihan hyvä, perusteelliset lähteet ja jopa kaltaiselleni tšernobyl-kiinnostuneelle jotain uutta. ei kuitenkaan piirtotyyliltään omin eikä koirat olleet tarpeeksi pääosassa kuitenkaan.
Ei tämä missään nimessä ansioton teos ollut, mutta ei vain minun makuuni. Piirrostyyli tuntui kankealta enkä oikein tykännyt väreistäkään. En myöskään ihan vakuuttunut koko konseptista: koirien osuus tuntui hetkittäin hieman päälle liimatulta. Kirja sisälsi kuitenkin myös kiinnostavaa tietoa onnettomuuden pidempiaikaisista vaikutuksista ja alueen tilanteesta nyt, ja olihan tuo koira-asiakin kiinnostava näkökulma. Itse onnettomuuden kuvauksessa en kuitenkaan voinut olla vertaamatta HBO:n erinomaiseen Chernobyl-sarjaan, vaikka vertaaminen onkin epäreilua.
Olen hyvin kiinnostunut tästä katastrofista, joka tapahtui syntymävuoteni keväällä. Tällä kertaa tapa käsitellä Tšernobylin onnettomuutta vuodelta 1986 on varsin mielenkiintoinen, sillä keskiöön on nostettu koirat. Tätä voisi suositella perusteokseksi aiheeseen melko nuorellekin lukijalle (ehkä jopa 11-vuotiaasta eteenpäin), mutta jos on katsonut vaikkapa HBO:n minisarjan aiheesta, tämä ei paljoa yllätyksiä tarjoa. Muutamia pieniä juttuja kuitenkin oli uutta minullekin, kuten: saastuneella alueella mikään maadu, koska mikrobit ja sienet eivät toimi niin kuin muualla.
Mainio sarjakuva sopinee pienenä johdatuksena Tšernobylin onnettomuuteen ainakin niille, jotka eivät aiheesta paljon tiedä. Ja jos haluaa oikeasti tietää, Aulenin käyttämistä painetuista lähteistä voi aloittaa.
Itselleni teos tarjosi uutta tietoa lähinnä koirien selviämisestä alueella. Mainio piirrosjälki ja selittävät viitteet tekivät tästä albumista miellyttävän ja kiinnostavan lukea ja katsella, aiheesta huolimatta. Löytyy myös positiivista pohjavirettä, monessa yksityiskohdassa.
Tämä olikin sarjakuvan muotoon puettu dokumentti Tshernobylistä. Hienoa, että kaikki oli tarkasti lähteistettyä, mutta sarjakuvana ei toiminut minulle. Taide on koulukirjamaista, hyvin selkeää.
Ihan mielenkiintoinen teos: faktat on kohdillaan, tarina etenee hyvin - mutta tässä kerrotaan koirista hyvin vähän. Koirat eivät ole teoksen pääaihe, vaan siinä kerrotaan eniten perushistoriaa Tšernobylin onnettomuudesta. Teos jäi nyt vähän "puhuvien päiden" -tasolle tarinankerronnassa, koska sama tarina oltaisiin hyvinkin voitu kertoa osin fiktiivisenä tarinana koirista.
Huhtikuussa 1986 Tsernobylin ydinvoimalassa tapahtui onnettomuus. Ydinreaktorin sisällä lämpötila kohosi 4600 celsiusasteeseen, lähes samaksi kuin auringon pinnalla. Kuului kaksi peräkkäistä räjähdystä. Seitsemän tonnia uraanipolttoainetta, graffitia ja muuta rojua sinkoutui ilmakehään. Ydinvoimalasta kohosi taivaalle ihmeellinen, sinertävän hentoinen valopatsas.
Johanna Aulénin "Tsernobylin koirat" (WSOY, 2022) kertoo sarjakuvan keinon Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta ja ihmisistä reaktorin varjossa, mutta myös alueella vaikuttavasta villikoirapopulaatiosta, joka sai alkunsa kun alueelta evakuoidut ihmiset eivät voineet ottaa lemmikkejään mukaansa. Sarjakuva kärsii pikkuisen jäykästä kuvituksesta, mutta noin muuten paketti on sangen oivallinen. Tulinpa myös oppineeksi aiheesta jotakin uutta!
Nyt Ukrainaa on kohdannut uudenlainen onnettomuus. Mitenkähän alueella asustelevat babuskat ja koirat pärjäilevät nykyään?
Napataan tämä mukaan seiskaluokkalaisten sarjakuvavinkkaukseen, teosparinaan Jenni Varilan Hullu koiramuija.
Tarina ei mielestäni tuntunut kovin sujuvalta, koska siinä oli paljon infodumppausta ja hahmoja, jotka tietävät joko kaiken tai ei mitään. Toki turistioppaan onkin luonteva selostaa asioita, joten siinä mielessä idea toimii hyvin.
En siis lukisi sarjakuvaa tarinan takia, mutta tykkäsin kyllä tosi paljon siitä, miten onnettomuudesta saa kerrottua hyvin informatiivisesti sarjakuvamuodossa. Jos aihe kiinnostaa, tämä on suhteellisen helppolukuinen kokonaisuus, josta on hyvä lähteä liikkeelle. Pidän piirustustyylistä ja siitä, miten selkeästi lähteet on ilmoitettu lopussa.
Odotin kirjan olevan tarina Tsernobylin aavekaupungissa elävistä, ihmismäisistä/animoiduista koirista, mutta tämä olikin aivan muuta. Keskiössä on pikemminkin Tsernobyl, ydinvoimala ja vuoden -86 tapahtumat, kuvaten onnettomuustapahtuman ja sen jälkiseuraamukset. Olen itse sukupolvea, joka muistaa Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden, mutta onnettomuuden yksityiskohdat ovat jääneet minulle aina hämäräksi. Ainoa mielikuva oli, että onnettomuus johtui inhimillisestä erehdyksestä, mutta kyse näköjään olikin aivan räikeästä huolimattomuudesta ja aktiivisesta väärintoimimisesta. Kirja on miellyttävä tapa oppia lisää aiheesta. Pidin piirrostyylistä, etenkin maisemat ja Tsernobylin arkkitehtuuri välittivät neuvostotunnelmaa, esineet ja kulkupelit ehtaa 80-lukua. Lopussa pitkä lista viitteitä ja lisämateriaalia aiheesta.
Sarjakuvakirja tarttui minulle mukaan kirjaston esittelyhyllystä. Tšernobyl ja koirat kiinnostavat, joten ajattelin, että tämä voisi olla mukava välipala, etenkin kun sarjakuvia tukle luettua vähän.
Kirja ei kuitenkaan vastannut odotuksiani, sillä se ei ollut niinkään tarina Tšernobylin koirista vaan hyvin pitkälti tietokirjamainen selostus ydinvoimalan tapahtumista. Jotain uutta tietoa sain. Esimerkiksi saastuneella alueella puiden lehdet eivät maadu, koska pieneliöstöä ei ole, Lisäksi jopa Kiovan olisi pitänyt kuulua evakoitaviin alueisiin.
Minun makuuni kirjassa oli liikaa teoreettisia faktoja reaktorin toiminnasta ja liian vähän tarinointia. Pettymys tuli siis siitä, että odotukseni eivät kohdanneet. HBO:n sarjan katsoneelle teos ei juurikaan anna uutta tietoa. Tämän luettuani aion viimeinkin hankkia käsiini Tšernobylistä nousee aurinko -kirjan.
Tšernobylin onnettomuudessa on ollut aina jotain itseäni suuresti kiehtovaa, mikä voi johtua siitä, että olen syntynyt onnettomuusvuonna. Valitettavalla tavalla Tšernobylin alue ja samoin myös Zaporižžjan ydinvoimala Ukrainassa ovat kuluneen vuoden aikana nousseet jälleen ajankohtaisiksi ja toivat oman sävynsä Tšernobylin koirien lukemiseen.
Vaikka Tšernobylin koirien piirrostyyli ei olekaan sellaista, mikä minua erityisesti sarjakuvissa viehättää ja miellyttää, Aulénin sarjakuvakirjassa oli kiinnostava tulokulma Tšernobylin onnettomuuteen, mikä alun alkaen sai minut tarttumaan teokseen. Saastuneelle alueella jääneiden ihmisten kohtaloihin ja villieläinten sopeutumiseen on kyllä tullut tutustuttua aiemmin, mutta ydinonnettomuuden ja sen jälkeisten vuosikymmenten tarkastelu koiria kiinnekohtana käyttäen toi tuoreutta aiheeseen.
”Tšernobylin koirat” löysivät lukulistalleni Lastu-kirjastojen vuoden 2024 lukulistan perusteella kategoriasta ”Kotimaisia sarjakuvakertomuksia”. Sarjakuvakertomukset ja -romaanit eivät aina ole hyviä, mutta silloin kun ne ovat, ne voivat olla todella hyviä. Tähän jälkimmäiseen kategoriaan sijoitan Johanna Aulénin teoksen. Kuvakerronta on klassisen yksinkertaista ja välittää näin erittäin hyvin tapahtumia ja ennen muuta tunnelmia Tšernobylin keväästä 1986, jolloin tyttäreni oli kolme kuukautta vanha ja hänen vanhempi veljensä söi innolla hiekkaa hiekkalaatikolla. Hyvä selkeä kuvitus edesauttaa tarinan ja sen taustalla olevien faktojen omaksumista. Kerronta vaikuttaa ainakin maallikon mielessä hyvin uskottavalta ja uskottavuutta vahvistaa vankka kommentoitu lähdeluettelo. Kirja tuo konkretiaa legendaan, tapahtumien karmeus hiipii ihon alle, mutta silti kirjaa ei halua laittaa sivuun.
Nappasin luettavaksi lasten ja nuorten osaston uutuudet-hyllystä. Ideana tuntui kiinnostavammalta kuin luettuna. Tämä olisi oikein hyvä teos ja sarjakuva yläkoululaisille luettavaksi vaikkapa historian tuntien ohessa. Tarjoaa perustiedot aiheesta helposti luettavassa muodossa.
Kokonaisuuteen olin itse pettynyt: sarjakuvan kieli ja kerronnan eteneminen tuntuivat kankealta ja sisältö jo luetulta. Piirrostyyli sopii dokumentoivaan sarjakuvaan, mutta teoksen nimeen nostettujen koirien käsittely ei oikein lähtenyt lentoon. Tuntui, että on haluttu tehdä yksi teos kahdesta eri aiheesta: Tsernobylin katastrofista ja koirista alueella. Jälkimmäisen aiheen käsittely jäi pintapuoliseksi. Voisiko olettaa, että lukija tietää perusasiat Tsernobylista ja keskittyä valittuun näkökulmaan?
Yllättävän koskettava tarina Tšernobylin ydinvoimaonnettomuudesta, joka tarjosi samalla jotakin uutta tietoa olematta liian faktapainotteinen. Aulenin tapa kuvata tapahtuma matkaopasmaisesti ja paikalla vierailevien turistien kautta oli kiinnostava ja sympaattinen, toisaalta olihan tarinaan punottu myös neuvostovallan kritiikkiä. Kattava lähdeluettelo oli myös hyvä lisä, vaikka olennainen tulikin ilmi itse sarjakuvassa. Vaikka pidinkin tarinasta ja katsauksesta Tšernobylissa elävien koirien elämään, ei tarina kolahtanut odotetun verran (paitsi kun koirat piti jättää evakuointivaiheessa). Ehkä Pripyatin kaupunki, Tšernobyliin liittyvä turismi ja onnettomuuden yksityiskohdat ovat entuudestaan sen verran tuttuja, ettei näkökulma vain syventynyt toivotulla tavalla?
Jokaisella sukupolvella on oma katastrofinsa, minkä muistaa loppuelämänsä. Tsernobyl on sitä minulle ja se on ollut se katalyytti, joka on muokannut minua ihmisenä kuka olen tänään. Huikea info tai perusteos tästä ydintuhosta, jota kaikki ei edes muista enää. Vakuuttava lähdelista ja lopun faktatieto ei tee teoksesta silti raskasta, mutta onhan siinä hieman opettava sävy. Koirat keskiössä, mikä hyvä valinta tuon infon ympärille. Vaikuttava teos jota voi suositella jokaiselle.
Varsin mainio sarjakuvaromaani Tšernobylin ydinvoimalan lähialueiden koirista. Minulle oli hyvin sivistävä lukukokemus, koska en ole juurikaan perehtynyt siihen, mikä Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden aiheutti ja mitä siitä seurasi. Tässä ne käytiin pääkohdittain läpi. Hyvä tarina ja hieno kuvitus.
Ydinvoimalaonnettomuus vaikutti ympäristöön, ihmisiin ja eläimiin. Räjähdyksen jälkeen määrättiin kaikki (lemmikki)eläimet tapettaviksi, mutta eihän sellainen koskaan täydellisesti onnistu. Pripjatissa elää tänäkin päivänä noiden eloon jääneiden koirien jälkeläisiä villeinä laumoina. Kirja on kauniisti piirretty ja kerrottu tietopaketti.
Jotenkin jännästi jouduin koko kirjan ajan muistuttelemaan itselleni, että ei, tämä EI ole käännöskirjallisuutta. Teksti tuntui koko ajan hieman kankeasti käännetyltä, eikä luontevalta suomenkieliseltä alkuperäistekstiltä.
Rakastan tietosarjakuvakirjoja. Upea kuvitus, selkeä teksti ja villi luonto, joka valtaa alaa autiosta maisemasta. Aavemaisemat Tsernobylin kylissä ja alueelle jääneet koirat ja mummot.
Luulin että tää ois tarinallinen sarjakuva näistä koirista, mutta olikin enemmän tietokirjamainen. Kerrontaan oli kuitenkin yllättävän helppo päästä mukaan eikä mikään jäänyt epäselväksi. Kertoo ymmärrettävästi koko tarinan :)