Soheba City. Hohtavan neonkaupungin kadut ovat ihmistehtaita, joissa valmistetaan raaka-ainetta korporaatioille. Yhtiöiden ylivaltaa sotkee kuitenkin epävarmuustekijä: pakassa piilottelee jokereita, salaisuuksien paljastajia.
Nina, katujen koulima freelancer, saa toimeksiannon etsiä kadonnut Melinda Lee. Hän jäljittää naisen suuryrityksen tehtaalle ja pelastaa tämän turvallisuusjoukkojen kynsistä. Samalla hän ajaa itsensä umpikujaan, jonka toisella laidalla odottaa nimetön hauta, toisella kahdeksan vuoden vankeus. Kiihkeä kujanjuoksu johtaa Ninan syvälle Soheba Cityn alamaailmaan ja kyberverkkojen rinnakkaistodellisuuteen, jota tekoälyt hallitsevat.
Jaakko Markus Seppälä (s. 1983) asuu Oulussa ja työskentelee ohjelmistokoodaajana. Häneltä on julkaistu lukuisia lyhytproosatarinoita kirjallisuuslehdissä, muun muassa Kaltiossa, Parnassossa ja Portissa. Seppälä voitti Risingshadow-novellikilpailun vuonna 2013. Lemen on hänen esikoisromaaninsa.
Seppälän teknotrilleri lähtee sen verran sähäkästi käyntiin, että muutaman aukeaman ajan saa totutella ennen kuin tarinan kyytiin pääsee kunnolla. Senkin jälkeen olin hieman epäileväinen, ajattelin aavistavani jo mitä tapahtuu, mutta pian huomasin välittäväni päähenkilöistä ja heidän selviämisestään ihan oikeasti. Seppälä yhdistelee Lemenissä hyvin toimintaa ja filosofista pohdintaa koneen ja ihmisen suhteesta ja eroista. Ei lainkaan hullumpi esikoinen kuulkaas, suosittelen jos Matrixin kaltainen meininki ei hirvitä ja osaa luovia tietotekniikkasanaston seassa (vaikkei niitä kaikkia ymmärtäisikään).
Tykkäsin, oli ihan hauskaa lukea suomalaista scifiä. Vielä enemmän olisin tykännyt, jos olisin saanut enemmän motiiveja ihmisten taustalle ja maailman tarkempaa kuvailua ynnä muuta sellaista taustan rakennusta.
Liian paljon clicheitä. Puolivälillä oli jo mahdollista ennustaa, miten kirja loppuu. Välillä oli tunne, kui joku olisi halunnut opettaa mulle koodausta tai AI tomintafilosofiaa, mikä valitettavasti mua ei kiinnosta. Eli siis liian paljon yksityiskohtia. Luen paljon sci-fi kirjoja monissa kielissä ja tätä valitettavasti en suosittele.
Messevää pulp-henkistä meininkiä ja hauskoja kirjallisuusviittauksia. Rytmissä olisi ollut vielä säätämisen varaa ja välillä seliteltiin ihan liikaa, mutta kokonaisuutena varsin viihdyttävä ja lupaava esikoinen.
Astuin nyt totisesti pois mukavuusalueeltani, mutten kadu sitä pätkääkään. Myönnettäköön, että alku oli hieman tahmeaa, sillä oli kuin olisin lukenut englanninkielistä kirjaa - outoja nörttikoodaussanoja vilisi tekstissä tuon tuostakin, ja jouduin vain lukemaan eteenpäin ja olemaan takertumatta jokaiseen minulle vieraaseen sanaan. Alussa myöskin dystopinen kaupunkikuvaus ja selonteot tulevaisuuden kaupungin poliittisista rakenteista meinasivat saada minut epätoivoon, mutta jossakin välissä - tsäp - tekoäly(kö) nappasi minut otteeseensa enkä voinut enää laskea kirjaa käsistäni.
Seppälä kirjoittaa tosi kuvaavaa tekstiä, jota oli miellyttävä lukea. Nina henkilönä vaikutti aluksi kamalan kovalta persoonalta, mitä hän kyllä oli loppuun saakka, mutta hän muuttui myös sympaattisemmaksi tarinan edetessä. Oricin astuminen kuvioihin oli hyvä lisä, sillä tuo nörttipoika oli minusta todella ihastuttava persoona ujon kuorensa alla.
Mielenkiintoisinta antia olivat virtuaalipelikohtaukset, kyberavaruudessa seikkailut sekä dystopisen kaupungin arjen kuvaukset yksityiskohtineen - muun muassa vaatteet sai automaatista mittatilautyönä päälleen, ja muutaman päivän kuluttua ne alkoivat menettää ominaisuutensa ja ne heitettiin poltettavaksi. Monia herkullisia scifiyksityiskohtia löytyi sellaisista pitäville. Tekoälyn Lemenin takaa-ajo kyberavaruudessa aiheutti minulle välillä kauhunsekaisia tunteita, niin todentuntuisesti se oli kuvattu. Annan arvosanaksi kirjalle 4,5
Aivan hengästyttävä kujanjuoksu gibson-tyyppisessä neurovelho-hengessä. Seppälä käyttää mielenkiintoisella tavalla hyödykseen suomenkielistä slangia ja puhekieltä.