What do you think?
Rate this book
Mozzarella-kuu ja teisi reisijutte
Mis juhtub, kui odav hotell Cádizis osutub öösel kummitusmajaks? Või siis, kui kvartali jagu Pisa linna elanikke aitab noortel vanematel lapsevankrit läbi akna restorani tõsta?
Seljakotiga rändava kirjaniku Jari Järvelä muhedad lood paikadest, kus voolab vein ja kasvavad oliivipuud, nakatavad tõsise reisipalavikuga ja panevad suu vett jooksma.
„Kui näitasin kaarti kelnerile, puhkes restoranis sigin-sagin. Kuuldavasti oli minu kaart läinud eksikombel jaapanlaste kätte, maksmine oli ju toimunud õige järjestikku, aga jaapanlaste seltskond pidi varahommikul tagasi Tokiosse sõitma. Keegi restoranis ei teadnud, millises hotellis jaapanlased ööbivad, keegi ei mäletanud kindlalt ka ühegi seltskonnas viibinud isiku nime. Asjatult püüdis keegi kaardi pealt jaapanikeelset kirja välja lugeda. Kaks kelnerit läks jooksuga Covent Gardeni ümbruskonnast seltskonna jälgi ajama. Kolmas helistas läbi Londoni hotelle, minule ja Kirsile toodi närvide rahustuseks üks konjak teise järel.
Jälgisin vaatemängu huvitatult: ah et selline on siis krediitkaardiga maksmine. Millest kõigest olin ma küll ilma jäänud?“
Jari Järvelä on auhindu ja nominatsioone noppinud mitmekülgne kirjanik, kelle teostes ühinevad taltsutamatu uudishimu ja meisterlik sõnakasutus meeliköitva asjatundmisega. Oma esimese reisikirja jaoks ammutab ta süüdet, värve ja maitseid enda pere lemmikharrastustest – reisimisest, matkamisest ja maiustamisest.
Seljakotiga rändava kirjaniku Jari Järvelä muhedad lood paikadest, kus voolab vein ja kasvavad oliivipuud, nakatavad tõsise reisipalavikuga ja panevad suu vett jooksma.
„Kui näitasin kaarti kelnerile, puhkes restoranis sigin-sagin. Kuuldavasti oli minu kaart läinud eksikombel jaapanlaste kätte, maksmine oli ju toimunud õige järjestikku, aga jaapanlaste seltskond pidi varahommikul tagasi Tokiosse sõitma. Keegi restoranis ei teadnud, millises hotellis jaapanlased ööbivad, keegi ei mäletanud kindlalt ka ühegi seltskonnas viibinud isiku nime. Asjatult püüdis keegi kaardi pealt jaapanikeelset kirja välja lugeda. Kaks kelnerit läks jooksuga Covent Gardeni ümbruskonnast seltskonna jälgi ajama. Kolmas helistas läbi Londoni hotelle, minule ja Kirsile toodi närvide rahustuseks üks konjak teise järel.
Jälgisin vaatemängu huvitatult: ah et selline on siis krediitkaardiga maksmine. Millest kõigest olin ma küll ilma jäänud?“
Jari Järvelä on auhindu ja nominatsioone noppinud mitmekülgne kirjanik, kelle teostes ühinevad taltsutamatu uudishimu ja meisterlik sõnakasutus meeliköitva asjatundmisega. Oma esimese reisikirja jaoks ammutab ta süüdet, värve ja maitseid enda pere lemmikharrastustest – reisimisest, matkamisest ja maiustamisest.
248 pages, Paperback
Published January 6, 2026
4 people are currently reading
56 people want to read
About the author
Jari Järvelä
42 books28 followersENG: Jari Järvelä has written novels, short stories, essays, radio plays and plays. He currently resides at Kotka, living between the ocean and a river, likes both cities on harbours and train stations. His favourite cities are Napoli and Marseille, in both of which nothing is working yet everything works out, everybody believes in miracles and not for nothing. His hobbies include swimming, wines and history (even the one that can be found on a roadside or on rusty tin cans on an old fridge on an attic). Most of all, Järvelä is into punk music and paintings from 1500's renaissance, both of which most of his friends dislike strongly. Both of them include that frenzied indulging which makes art something more than life, or at least more sensible.
FIN: Jari Järvelä on syntynyt Helsingissä 21. marraskuuta 1966. Hän on kirjoittanut romaaneja, novellikokoelmia, esseitä, kuunnelmia ja näytelmiä. Hän asuu Kotkassa meren ja joen välissä, pitää sekä satamakaupungeista että juna-asemista. Hänen mielikaupunkinsa ovat Napoli ja Marseille, niissä ei mikään toimi mutta kaikki järjestyy, ja jokainen uskoo syystä ihmeisiin. Hän harrastaa uintia, viinejä, myös valtateiden ulkopuolista historiaa, sitä joka löytyy vesakkoisilta pientareilta ja vintiltä vanhasta nestekidejääkaapista, sen sisältämistä ruosteensyömistä säilykepurkeista. Erityisen nitkahtanut Järvelä on punkmusiikkiin ja 1400-luvun renessanssitauluihin, hänen useimmat ystävänsä saavat molemmista nokkosihottumaa. Molemmissa on sitä vimmaista heittäytymistä, joka tekee taiteesta elämää suurempaa, tai ainakin herkempää.
FIN: Jari Järvelä on syntynyt Helsingissä 21. marraskuuta 1966. Hän on kirjoittanut romaaneja, novellikokoelmia, esseitä, kuunnelmia ja näytelmiä. Hän asuu Kotkassa meren ja joen välissä, pitää sekä satamakaupungeista että juna-asemista. Hänen mielikaupunkinsa ovat Napoli ja Marseille, niissä ei mikään toimi mutta kaikki järjestyy, ja jokainen uskoo syystä ihmeisiin. Hän harrastaa uintia, viinejä, myös valtateiden ulkopuolista historiaa, sitä joka löytyy vesakkoisilta pientareilta ja vintiltä vanhasta nestekidejääkaapista, sen sisältämistä ruosteensyömistä säilykepurkeista. Erityisen nitkahtanut Järvelä on punkmusiikkiin ja 1400-luvun renessanssitauluihin, hänen useimmat ystävänsä saavat molemmista nokkosihottumaa. Molemmissa on sitä vimmaista heittäytymistä, joka tekee taiteesta elämää suurempaa, tai ainakin herkempää.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 10 of 10 reviews
February 21, 2026
Jälle üks äärmiselt madala keskmise hindega raamat, mis mulle, vastu ootusi, meeldis. See ei ole kunstiliselt ambitsioonikas, aga on arusaadav, lobe ja kerge lugemine, samas igas reisiloos on olemas mingi väike vimka või vahva puänt. Niisamuti annavad need lood otsa kätte kõige selle osas, mis täiuslikult kavandatud unistustereisil viltu võib minna. Sest me teame, midagi ikka läheb. Mulle sobis.
July 31, 2024
Lukukokemus oli täysi pettymys. Jari Järvelän matkaraporttikokoelma kantaa nimeä Mozzarellakuu ja muita matkakertomuksia, mutta nimensä mukaisesti 25 kappaletta matkailuun liittyviä tarinoita ovat lähinnä pintaliitoa.
Näissä pinnallisissa muistelmissa ja tarinoissa liikutaan Kotkasta Italiaan, Espanjaan ja muutaman kerran Ranskaankin. Lukija saa tietää, että Malta sijaitsee Sisilian ja Afrikan välissä ja että Järvelä yrittää snobbailla monen monta kertaa Michelin-tähtiravintoloissa ja että hän söi ensimmäisen kerran aitoa vesipuhvelin maidosta tehtyä mozzarellaa Campaniassa vuonna 2006 neljäkymmentävuotiaana eli samana vuonna, jolloin Italia voitti jalkapallon MM-kisat ja että hänen rouvansa Kirsi menetti tasapainonsa kostean Michelin-illallisen jälkeen kylppärissä ja pesi hampaansa loppuun ammeessa ja että lukijalle toitotetaan monen monta kertaa, että perheen ainoa lapsi eli Havu-niminen poika pääsi opiskelemaan arkkitehdiksi ja vieläpä Ranskaan vaihto-oppilaaksi.
Englannin ja Espanjan visiittejä en oikein osaa kommentoida, sillä käynnit noihin maihin ovat jääneet aika lailla vähäisiksi, mutta Italian eri kolkat ovat tulleet vuosikymmenten varrella tutuiksi, ja parhaimmillaan kyliä ja rantoja on koluttu kolmestikin vuodessa. Välillä tuntuu, ettei Järvelä ole edes käynyt mestoissa, joista hän kertoo, ja usein raporteissa toistuu sama kaava, että majoituspaikassa ja tarkemmin sanottuna sen sisätiloissa tapahtuu jotain kummallista. Muurahaiset vaeltavat, sadevesi tulee sisään, sähköt katkeavat, vessaan ei tule juoksevaa vettä tai vastaavaa dramatiikkaa.
Ekoihmisenä Järvelä kulkee mieluummin junalla kuin vuokra-autolla, ja pahin törttöily sattuu Apuliassa, jossa kirjoittaja väittää kulkeneensa monien sattumien kautta junalla Barista ihan saappaan korkoon eli eteläisimpään kaupunkiin, jonka Järvelä väittää olevan Otranto. Näin ei kuitenkaan ole asian laita, vaan tämä kaunis valkoiseksi rapattu turistirysä on tunnin ajomatkan päässä Leucasta, joka on se eteläisin kaupunki. Samanlainen moka tulee, kun Järvelä väittää Adrian- ja Joonianmeren kohtaavan juuri tuolla Otrantossa. Jos tarkkoja ollaan, Otrantosta saa kävellä muutaman kilometrin etelään Punta Faciin, joka jakaa nämä edellä mainitut meret. Siinä liepeillä onkin muutama uimaranta, jossa voi kehua uineensa kahdessa meressä niin kuin Sisilian Portopalo di Capo Passerossa, jonka niemen kärjessä on uimaranta nimeltä Spiaggia dei due Mare, mutta siellä en voi rehvastella polskineeni, sillä merivesi oli viime kesäkuussa hädin tuskin kahtakymmentä astetta, enkä niin kylmässä pysty uimaan.
Myös viinisnobbailu jää onnettomasti puolitiehen, kun Napolin ystäväksi tunnustautuva Järvelä kehuu kovasti aglianico-rypäleestä valmistettua punaviiniä, jollaista hän siemailee muun muassa Minorissa ja Materassa. Ensin mainittu on pittoreski kylä rantaraitin varrella Maiorin ja Atranin välissä. Vaikka Järvelä kertoilee sattumuksista ja kämpästään tuolla, en millään päässyt paikan tunnelmiin, mutta kylläkin mieleen pulpahti ikimuistoinen aamukäppäily Ravellosta Atraniin kinttupolkuja pitkin, ja lopulta puikkelehdittiin alamäkeen yhden jos toisen kivitalon portiikkien ja käytävien läpi, kunnes päästiin rannalle ja heittämään huiviin kylmät Peronit, ja siitä matka jatkui bussilla Amalfiin ja herkuttelemaan kymmenen euron satsista pahvitötteröön tungettuja friteerattuja mereneläviä katukeittiöstä, mikä oli vain murto-osa siitä summasta, jonka jouduin pulittamaan Ravellon hienostoravintolassa, ja makukin oli parempi.
Materassa ollessaan Järvelä hehkuttaa jälleen löytäneensä herkkuviiniään, mutta tälläkin kertaa tarkempi analyysi jää tekemättä. Toisekseen Basilicatassa, johon Materakin kuuluu, tuotetaan vain Vulturessa (DOCG) edes jollain tavalla verrattavaa Taurasin alueella Campaniassa valmistettuun eliksiiriin. Muu alue tuolla on, kuin vertaisi Toscanan Montepulcianoa Montepulciano d’Abruzzoon. Tykkään itsekin vulkaanisen maaperän viineistä, ja siksi varmaan Taurasin viinivalikoiman ohella ensimmäiseen visiittiin Napolissa käydessäni kuuluu noutaa enoteekistä myös Kristuksen kyyneleet, sekä punaisena että valkoisena, ensin mainitussahan maistuu nimenomaan piedirosso, joka viihtyy erinomaisesti tulivuorten rinteillä tai Campi Flegreissä. Jollain tapaa voisi verrata Campanian aglianicoa Sisilian ja tarkemmin sanottuna Etnan pohjoispuolen Nerello Mascaleseen, joka sekin on paljon laimeamman oloista jossain Noton liepeillä, ja tätä ei tule sekoittaa Morellino di Scansanoon, joka on kelpo viinialue Toscanassa ja josta saa erinomaisia pastaviinejä.
Materan kuvauksia lukiessani ei voi välttyä ajatuksesta, mahtoiko Järvelä poppoonsa kanssa edes käydä vanhassa kaupungissa ja sisällä luola-asumuksissa. Paikka on edelleen maaginen, ja viileän kosteissa hotellihuoneissa rotkon pohjalla on jotenkin salaperäinen tunnelma, jollaista raportointi ei tavoita ollenkaan. Sen sijaan on napattu Wikipediasta muutamia katkelmia, miten Mussolini aikoinaan päätti uudistaa luolakaupungin häätämällä sieltä asukkaita ja rakentamalla uuden kaupungin sen liepeille. Järvelä ei myöskään tuntunut huomaavan suuria plakaatteja, joissa mainostettiin kuuluisten elokuvien kohtauksia, sillä olivathan Pier Paolo Pasolini ja Mel Gibson ohjanneet tuolla omat Kristus-leffansa. Muistan itsekin siemailleeni tuolla yhtä ehkä parhaimmista käsityöläisoluista, joka oli valmistettu Potenzassa eli pohjoisempana Basilicataa.
Myös pohdinnat mafiasta ja sen syistä menevät pahasti metsään Lucanian ekonomista kehittymättömyyttä pohdittaessa, kun kirjoittaja väittää eteläisen Italian köyhyyden olevan syy mafian valtaan, vaikka Italian mafian historiaan edes hiukan perehtynyt tietää, ettei noilla seuduilla 'Ndrangheta Calabriasta eivät muutkaan vastaavat joukkiot ole saaneet noissa maisemissa juurikaan jalansijaa.
Cataniassa Sisiliassa ollessaan Järvelä saa kahvinsa kanssa cassatina-leivoksen joka on muodoltaan puolipyöreä, täytetty sokeroidulla ricottajuustolla ja päällä sokerimassaa ja huipulla yksi punainen kirsikka. Järvelään menee täydestä Cassatella di sant'Agatan eli muka tarjoilijan neitsyen rinnat -selitys, joka on ihan samanlainen suomalaisessa Wikipediassa. Oikeastaan eri puolilla Italiaa yksi jos toinenkin kylä tai kaupunki pyrkii ominaan jonkin herkun tai reseptin ja liittämään sen sepitettyyn myyttiin, vaikka oikeastaan tämä cassatina on vain yhden hengen versio isommasta cassata-kakusta, jollaisen reseptiä voidaan jäljittää Sisilian emiraatin aikoihin paljon ennen nunnaksi ryhtynyttä impeä. Nunnatisseistä eli (tetta della monaca) saa nauttia Altamurasssa, jossa tätä jälkiruokaherkkua tarjoillaan varmaan yli kymmenellä eri täytteellä, ellei sitten ole suolaisen ystävä, jolloin voikin vaihtaa maailman parhaaseen leipään eli pane di Altamuraan.
Matkailun ystäville kirja tarjoaa välähdyksiä, millaista on talsia pitkin poikin Korsikaa, ihmetellä Pamplonassa härkäjuoksuja ja Figueresissa Dalin museota. Kaikkea käsitellään samanlaisella pinnallisuudella kuin muutaman päivän pyrähdyksen aikana kolmen Michelin-tähden rafloissa kirjailijan pyöriessä Espanjan baskiseuduilla. Ei kerrota juuri mitään, mitä syötiin ja mitä juotiin. Saadaan kuitenkin tietää, että annokset olivat pieniä ja hyviä ja halvempia kuin koto-Suomessa. Makujen erittely jää samalle tasolle kuin muutamaan otteeseen sitä aglianicoa lipitettäessä.
Näissä pinnallisissa muistelmissa ja tarinoissa liikutaan Kotkasta Italiaan, Espanjaan ja muutaman kerran Ranskaankin. Lukija saa tietää, että Malta sijaitsee Sisilian ja Afrikan välissä ja että Järvelä yrittää snobbailla monen monta kertaa Michelin-tähtiravintoloissa ja että hän söi ensimmäisen kerran aitoa vesipuhvelin maidosta tehtyä mozzarellaa Campaniassa vuonna 2006 neljäkymmentävuotiaana eli samana vuonna, jolloin Italia voitti jalkapallon MM-kisat ja että hänen rouvansa Kirsi menetti tasapainonsa kostean Michelin-illallisen jälkeen kylppärissä ja pesi hampaansa loppuun ammeessa ja että lukijalle toitotetaan monen monta kertaa, että perheen ainoa lapsi eli Havu-niminen poika pääsi opiskelemaan arkkitehdiksi ja vieläpä Ranskaan vaihto-oppilaaksi.
Englannin ja Espanjan visiittejä en oikein osaa kommentoida, sillä käynnit noihin maihin ovat jääneet aika lailla vähäisiksi, mutta Italian eri kolkat ovat tulleet vuosikymmenten varrella tutuiksi, ja parhaimmillaan kyliä ja rantoja on koluttu kolmestikin vuodessa. Välillä tuntuu, ettei Järvelä ole edes käynyt mestoissa, joista hän kertoo, ja usein raporteissa toistuu sama kaava, että majoituspaikassa ja tarkemmin sanottuna sen sisätiloissa tapahtuu jotain kummallista. Muurahaiset vaeltavat, sadevesi tulee sisään, sähköt katkeavat, vessaan ei tule juoksevaa vettä tai vastaavaa dramatiikkaa.
Ekoihmisenä Järvelä kulkee mieluummin junalla kuin vuokra-autolla, ja pahin törttöily sattuu Apuliassa, jossa kirjoittaja väittää kulkeneensa monien sattumien kautta junalla Barista ihan saappaan korkoon eli eteläisimpään kaupunkiin, jonka Järvelä väittää olevan Otranto. Näin ei kuitenkaan ole asian laita, vaan tämä kaunis valkoiseksi rapattu turistirysä on tunnin ajomatkan päässä Leucasta, joka on se eteläisin kaupunki. Samanlainen moka tulee, kun Järvelä väittää Adrian- ja Joonianmeren kohtaavan juuri tuolla Otrantossa. Jos tarkkoja ollaan, Otrantosta saa kävellä muutaman kilometrin etelään Punta Faciin, joka jakaa nämä edellä mainitut meret. Siinä liepeillä onkin muutama uimaranta, jossa voi kehua uineensa kahdessa meressä niin kuin Sisilian Portopalo di Capo Passerossa, jonka niemen kärjessä on uimaranta nimeltä Spiaggia dei due Mare, mutta siellä en voi rehvastella polskineeni, sillä merivesi oli viime kesäkuussa hädin tuskin kahtakymmentä astetta, enkä niin kylmässä pysty uimaan.
Myös viinisnobbailu jää onnettomasti puolitiehen, kun Napolin ystäväksi tunnustautuva Järvelä kehuu kovasti aglianico-rypäleestä valmistettua punaviiniä, jollaista hän siemailee muun muassa Minorissa ja Materassa. Ensin mainittu on pittoreski kylä rantaraitin varrella Maiorin ja Atranin välissä. Vaikka Järvelä kertoilee sattumuksista ja kämpästään tuolla, en millään päässyt paikan tunnelmiin, mutta kylläkin mieleen pulpahti ikimuistoinen aamukäppäily Ravellosta Atraniin kinttupolkuja pitkin, ja lopulta puikkelehdittiin alamäkeen yhden jos toisen kivitalon portiikkien ja käytävien läpi, kunnes päästiin rannalle ja heittämään huiviin kylmät Peronit, ja siitä matka jatkui bussilla Amalfiin ja herkuttelemaan kymmenen euron satsista pahvitötteröön tungettuja friteerattuja mereneläviä katukeittiöstä, mikä oli vain murto-osa siitä summasta, jonka jouduin pulittamaan Ravellon hienostoravintolassa, ja makukin oli parempi.
Materassa ollessaan Järvelä hehkuttaa jälleen löytäneensä herkkuviiniään, mutta tälläkin kertaa tarkempi analyysi jää tekemättä. Toisekseen Basilicatassa, johon Materakin kuuluu, tuotetaan vain Vulturessa (DOCG) edes jollain tavalla verrattavaa Taurasin alueella Campaniassa valmistettuun eliksiiriin. Muu alue tuolla on, kuin vertaisi Toscanan Montepulcianoa Montepulciano d’Abruzzoon. Tykkään itsekin vulkaanisen maaperän viineistä, ja siksi varmaan Taurasin viinivalikoiman ohella ensimmäiseen visiittiin Napolissa käydessäni kuuluu noutaa enoteekistä myös Kristuksen kyyneleet, sekä punaisena että valkoisena, ensin mainitussahan maistuu nimenomaan piedirosso, joka viihtyy erinomaisesti tulivuorten rinteillä tai Campi Flegreissä. Jollain tapaa voisi verrata Campanian aglianicoa Sisilian ja tarkemmin sanottuna Etnan pohjoispuolen Nerello Mascaleseen, joka sekin on paljon laimeamman oloista jossain Noton liepeillä, ja tätä ei tule sekoittaa Morellino di Scansanoon, joka on kelpo viinialue Toscanassa ja josta saa erinomaisia pastaviinejä.
Materan kuvauksia lukiessani ei voi välttyä ajatuksesta, mahtoiko Järvelä poppoonsa kanssa edes käydä vanhassa kaupungissa ja sisällä luola-asumuksissa. Paikka on edelleen maaginen, ja viileän kosteissa hotellihuoneissa rotkon pohjalla on jotenkin salaperäinen tunnelma, jollaista raportointi ei tavoita ollenkaan. Sen sijaan on napattu Wikipediasta muutamia katkelmia, miten Mussolini aikoinaan päätti uudistaa luolakaupungin häätämällä sieltä asukkaita ja rakentamalla uuden kaupungin sen liepeille. Järvelä ei myöskään tuntunut huomaavan suuria plakaatteja, joissa mainostettiin kuuluisten elokuvien kohtauksia, sillä olivathan Pier Paolo Pasolini ja Mel Gibson ohjanneet tuolla omat Kristus-leffansa. Muistan itsekin siemailleeni tuolla yhtä ehkä parhaimmista käsityöläisoluista, joka oli valmistettu Potenzassa eli pohjoisempana Basilicataa.
Myös pohdinnat mafiasta ja sen syistä menevät pahasti metsään Lucanian ekonomista kehittymättömyyttä pohdittaessa, kun kirjoittaja väittää eteläisen Italian köyhyyden olevan syy mafian valtaan, vaikka Italian mafian historiaan edes hiukan perehtynyt tietää, ettei noilla seuduilla 'Ndrangheta Calabriasta eivät muutkaan vastaavat joukkiot ole saaneet noissa maisemissa juurikaan jalansijaa.
Cataniassa Sisiliassa ollessaan Järvelä saa kahvinsa kanssa cassatina-leivoksen joka on muodoltaan puolipyöreä, täytetty sokeroidulla ricottajuustolla ja päällä sokerimassaa ja huipulla yksi punainen kirsikka. Järvelään menee täydestä Cassatella di sant'Agatan eli muka tarjoilijan neitsyen rinnat -selitys, joka on ihan samanlainen suomalaisessa Wikipediassa. Oikeastaan eri puolilla Italiaa yksi jos toinenkin kylä tai kaupunki pyrkii ominaan jonkin herkun tai reseptin ja liittämään sen sepitettyyn myyttiin, vaikka oikeastaan tämä cassatina on vain yhden hengen versio isommasta cassata-kakusta, jollaisen reseptiä voidaan jäljittää Sisilian emiraatin aikoihin paljon ennen nunnaksi ryhtynyttä impeä. Nunnatisseistä eli (tetta della monaca) saa nauttia Altamurasssa, jossa tätä jälkiruokaherkkua tarjoillaan varmaan yli kymmenellä eri täytteellä, ellei sitten ole suolaisen ystävä, jolloin voikin vaihtaa maailman parhaaseen leipään eli pane di Altamuraan.
Matkailun ystäville kirja tarjoaa välähdyksiä, millaista on talsia pitkin poikin Korsikaa, ihmetellä Pamplonassa härkäjuoksuja ja Figueresissa Dalin museota. Kaikkea käsitellään samanlaisella pinnallisuudella kuin muutaman päivän pyrähdyksen aikana kolmen Michelin-tähden rafloissa kirjailijan pyöriessä Espanjan baskiseuduilla. Ei kerrota juuri mitään, mitä syötiin ja mitä juotiin. Saadaan kuitenkin tietää, että annokset olivat pieniä ja hyviä ja halvempia kuin koto-Suomessa. Makujen erittely jää samalle tasolle kuin muutamaan otteeseen sitä aglianicoa lipitettäessä.
July 30, 2023
Kirjailija kertoo kirjassa hauskoja sattumuksia omilta matkoiltaan. Liikutaan lähinnä Euroopassa: Italiassa, Ranskassa, Espanjassa … Maltallakin.
Järvelä vaimoineen on matkustanut paljon, asunutkin tiettyjä ajanjaksoja ulkomailla, ja näistä kokemuksista kumpuaa kirjan materiaali. Tottakai kirjailija on verbaalisilla kyvyillään värittänyt tarinoita. Tällaisia tarinoitahan löytyy jokaiselta (joka on matkustellut vähän muutakin kuin all inclusive -lomia). Onhan näitä. Pienellä värikynällä saa tällaisen kirjan aikaiseksi.
Ihan hauskaa luettavaa, ja tietysti synnytti matkakuumeen.
Vähän kirjoittaja kuulosti snobilta, joka haluaa brassailla lukuisilla matkoillaan sekä ruoka- ja viinitietämyksellään.
Ruoka- ja viiniasuat olivatkin vähän yliedustettuja aiheita tässä matkakirjassa. Osittain tälle tuli lopuksi selitys, jotkut tarinoista perustuivat, tai oli sellaisenaan julkaistu (?) kolumneina Glorian Ruoka&Viini -lehdessä. Lisäksi pojan arkkitehtiopinnoista tehtiin paljon asiaa. Ei siinä mitään, omakin tyttäreni opiskelee arkkitehdiksi.
Järvelä vaimoineen on matkustanut paljon, asunutkin tiettyjä ajanjaksoja ulkomailla, ja näistä kokemuksista kumpuaa kirjan materiaali. Tottakai kirjailija on verbaalisilla kyvyillään värittänyt tarinoita. Tällaisia tarinoitahan löytyy jokaiselta (joka on matkustellut vähän muutakin kuin all inclusive -lomia). Onhan näitä. Pienellä värikynällä saa tällaisen kirjan aikaiseksi.
Ihan hauskaa luettavaa, ja tietysti synnytti matkakuumeen.
Vähän kirjoittaja kuulosti snobilta, joka haluaa brassailla lukuisilla matkoillaan sekä ruoka- ja viinitietämyksellään.
Ruoka- ja viiniasuat olivatkin vähän yliedustettuja aiheita tässä matkakirjassa. Osittain tälle tuli lopuksi selitys, jotkut tarinoista perustuivat, tai oli sellaisenaan julkaistu (?) kolumneina Glorian Ruoka&Viini -lehdessä. Lisäksi pojan arkkitehtiopinnoista tehtiin paljon asiaa. Ei siinä mitään, omakin tyttäreni opiskelee arkkitehdiksi.
January 8, 2023
Mozzarellakuu ja muita matkakertomuksia tuli eteeni täyttämään edellisen äänikirjan loputtua syntynyttä aukkoa. Kirja osoittautui matkakuumetta lääkitseväksi lenkkiseuraksi, joka tarjosi paitsi osuvaa tilannekomiikkaa, myös runsaasti herkkuhetkiä — useammassakin Michelin-ravintolassa poikettiin ja samppanjaakin maisteltiin. Kirjailija ei ollut minulle ennestään tuttu, seuraavaksi täytyy tarttua hänen muuhun tuotantoonsa.
January 12, 2023
Tämän kirjan parissa pääsin vierailemaan mm. Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa hyvästä ruoasta ja viinistä nautiskellen. Paljon hauskoja sattumuksia ystävien ja perheen kanssa tehdyiltä reissuilta. Ihana kirja! Lukusuositus matkakertomuksia ja hyvää ruokaa rakastaville!
January 16, 2023
Oikein lepposaa kuunneltavaa. Viihdyttäviä ja sopivan tiiviitä tarinoita. Sopivasti huumoria ja pikku knoppeja kohteista, viinistä ja ruuasta. Ei sorruta liialliseen syvälliseen pohdiskeluun, moralisointiin tai kritisointiin. Ehkä vähän toistoa tarinoissa, mutta sitähän se elämä on.
February 8, 2023
Pieniä hauskoja ja tunnistettaviakin matkakertomuksia lähinnä Keski- ja Etelä-Euroopasta. Sain kohtalotoverin Rooman futiskiroukseenkin 😊
February 14, 2023
3,5 ⭐️
March 12, 2023
Hyvin viihdyttävä!
February 5, 2026
5. kirjassa on epilogi eli jälkisanat
Hauskoja matkatarinoita.
Hauskoja matkatarinoita.
Displaying 1 - 10 of 10 reviews