Kun suomalainen Emilia löytyy kuolleena skotlantilaisen linnan rantakivikosta, eivät paikalliset poliisivoimat pärjää ilman virka-apua. Esikoisdekkari esittelee turisteja pursuavaan Skotlantiin matkaavan Tuuli Puron, jonka sinnikkyys joutuu koetukselle viimeistään silloin, kun myös Suomessa alkaa tapahtua.
Vanhempi rikoskonstaapeli Tuuli Puro ottaa nelikymppisenä vastaan uransa toistaiseksi suurimman haasteen ja matkustaa läntisen Skotlannin syrjäseuduille selvittämään raaseporilaisen muotiopiskelija Emilian kuolemaa. Piskuisessa Kyle of Lochalshissa vastaanotto on sekä lämmin että hyytävä. Blair, Tuulin työpari, ylistää hänen taitojaan jo ennen kuin mitään on edes selvinnyt, mutta kylän kohteliaan pinnan alla kuohuu liikaturismia vastustava liikehdintä. Emilian kohtalon selvittäminen itseään suojelevassa yhteisössä osoittautuu turhauttavaksi ja vaaralliseksi.
Tuulin eteneminen urallaan on ollut hidasta hänen oltuaan vakavasti päihderiippuvaisen äitinsä omaishoitajana yli kymmenen vuotta. Hänestä on kuitenkin tullut rankkojen kokemusten myötä hyvä ihmistuntija, tarkka havainnoija ja hiton sinnikäs. Nyt äiti on kuollut, ja Tuuli haluaa näyttää mihin pystyy.
Kahteen maahan ulottuva rikostutkinta on haastavaa, vaikka pomo onkin Suomessa vankkana tukena. Lopulta Tuulin kyky tunnistaa traumojen muokkaamat ihmiset ja samaistua heihin saa vyyhdin purkautumaan ravistelevalla tavalla.
Linnan varjossa on karjaalaisen Suvi Erikssonin (s. 1979) esikoisteos. Koko ikänsä Pientä runotyttöä samaistuen lukenut Eriksson teki kirjaunelmastaan totta osallistuttuaan Luovan kirjoittamisen Mestarikurssille vuonna 2024. Hän koordinoi Virtuaalista Dekkarilukupiiriä päästäkseen keskustelemaan säännöllisesti dekkareista. Päivätyössään Eriksson vetää ammattiliiton ura- ja yhteisöpalveluita.
Kirjailijan esikoisteos. Helposti luettava dekkari ja uskon että jatkoa seuraa. Tapahtumat sijoittuivat Skotlantiin, jonne suomalaispoliisi lähti virka-apua antamaan. Kirjassa sivuttiin liikaturismia, joka herätti ajatuksia.
Vaikka kirjassa ratkotaan murhamysteeriä, ei kirja silti ole mitenkään raaka tai pelottava. Sopii hyvin luettavaksi, vaikka et varsinaisesti olisi dekkareiden ystävä. Tuuli Purossa on jotain samaa kuin Maria Kalliossa.