Muoviaurinko : Muitalus čálgama birra

by Iida Aikio

Vangitseva romaani identiteetin uudelleenohjelmoimisesta, ylisukupolvisuudesta ja siitä, millaista on elää Saamenmaalla tai poissa sieltä.

”pari kuukautta aiemmin olin kirjoittanut sinne 10 faktaa itsestäni -postauksen, jonka fakta numero 6 oli että 'oon joku saamelainen'. silti mä en tajunnut, että mä en ole ihan white, daa”

Kaislasta tulee suvun ensimmäinen maisteri, ehkä. Áhkkun, isoäidin, muutto palvelutaloon pakottaa Kaislan palaamaan ensi kertaa kotiin yliopistoon lähdön jälkeen. Paluu ei ole helppo, ja öisin hän pakenee kannettavan tietokoneensa suojiin. Internetin anonyymeissä chathuoneissa valittavana on – ainakin näennäisesti – identiteettien kirjo, kotona vastassa on suvun historia, joka on samaan aikaan oma mutta kuitenkin vieras: kuin perintögákti, tuttu mutta toisen mittoihin tehty. Kuka määrittää, keitä lopulta olemme? Miten eri identiteetit lomittuvat yhteen?

Genres: Fiction

257 pages, Hardcover

Published January 29, 2026

Reviews

[Readerwhy]

Iida Aikio on (lainaan romaanin takakantta) vuonna 2001 syntynyt Tenojokivarrella ja internetissä varttunut saamelainen esikoiskirjailija.

Muoviauringon alussa on auto. Autossa matkaa kohti pohjoista tekevät sisko nimeltä Kaisla ja hänen veljensä. Kaisla on lähtenyt Saamenmaalta etelään opiskelemaan, mutta palaa nyt kotiseudulleen, kun hänen isoäitinsä on joutunut hoitokotiin. Samalla käynnistyy intensiivinen oman identiteetin tarkastelu ja rakentaminen suhteessa saamelaisuuteen ja osana saamelaisuutta. Ajallisesti kyse on yhdesä viikosta Kaislan elämässä.

Kerronnan välissä kulkevat Paula-nimisen tytön päiväkirjamerkinnät, jotka alkavat vuodesta 1979, jolloin Paula on 11-vuotias. Paulan tapa kirjoittaa päiväkirjaa, erityisesti tekstin sävy, jolla hän kokemuksiaan ja elämäänsä kuvaa, muistuttaa niin suuresti omia päiväkirjamerkintöjäni ajalta, jolloin olin Paulan ikäinen, että vaikutelma on varsin hämmentävä.

"Revin tästä välistä sivuja pois, kun juttuni kävivät niin lapsellisiksi."

Kuka Paula on pysyy arvoituksena kirjan loppusivuille asti. Hänen funktionsa romaanissa on kuin perinteisen whodunit-dekkarin murhaajan, jonka henkilöllisyyttä lukija arvailee ja joka vetää lukemaan teoksen lopussa tapahtuvaa paljastumista kohti.

Opiskellessaan kaukana kotiseudultaan Kaisla on joutunut huomaamaan, miten stereotyyppisiä käsityksiä hänen opiskelijakavereillaan hänestä on. Se, että häntä kutsutaan ei-tyypilliseksi lappilaiseksi ei ole kohteliaisuus, vaan todiste siitä, että lappia pidetään taantumuksen kehtona ja sen asukkaita nykytrendejä ymmärtämättöminä.



Kaisla luo malleja ja suunnittelee heidän asujaan netin mallipelissä ja netistä hän löytää myös keskustelukumppaneita, joista tärkein on Laplandgirl. Itsestään Kaisla käyttää nimeä IcyKiss4Justin, koska on ollut nuorempana ihastunut Justin Bieberiin. Netti on anonyymi ja siksi turvallinen paikka Kaislalle.

Mukana kerronnassa kulkee queer-jännite. Kaislalla on ollut juttua Ainon kanssa ja veljenkin kohdalla hänen ystävänsä Niillas on ehkä enemmän kuin pelkkä ystävä. Ehkä.

Palikat, joiden avulla Kaisla pyrkii jäsentämään identiteettiään ovat pirstaleisia.

Koulussa saamelaiset olivat poispyyhittyjä.

"Historiassa seurataan sitä yleistä opetussuunnitelmaa ja tentataan esiteineiltä ulkomuistista Ruotsin kuninkaat samaan aikaan, kun saamelaiset on se pikkutietolaatikko, porot ja puvut ja porot."

Aikio tuo konkreettisesti kirjan sivuille yhteen Kaislan identiteetin rakentamisen välineet. Mallipelin keskustelut, saamelaisia tutkineen haastattelijan keskusteluäänitteet, valokuva-albumit, elävän arkiston tallenteet, Paulan päiväkirjamerkinnät.

Isoäidiltään Kaislan olisi mahdollista saada paljonkin tietoa omista juuristaan, mutta isoäidin dementia mutkistaa asiaa. Unohduksiin painumisesta kasvaa metafora Kaislan juurien selvittämiseen liittyville vaikeuksille.

Saamelaistytön haasteet paiskautuvat Kaislan kasvoille ja hän tulee uudella tarkkuudella tietoiseksi siitä, miten sukupuolittuneet kulttuuriset odotukset luovat ristipaineen, joka saamelaistyttöjen elämässä saa liian usein anoreksian muodon. On helpompi kontrolloida omaa ruumistaan kuin itseensä eri puolilta kohdistuvia normeja ja vaatimuksia perinteiden säilyttämisestä.



Polttavaksi kysymykseksi nousee, miten olla yksilö ja säilyttää omin yksilöllisyytensä kollektiivisessa kulttuurissa.

"Miksi ajattelet niin paljon itseäsi, jos kerran eletään kollektiivisessa kulttuurissa?", kysyy Kaislan veli.

Aikio tuo viiltävällä tavalla esiin, miten saamelaistytön tilannetta ei voi verrata enemmistökulttuuria edustavien tyttöjen oman paikan etsintään.

"Keskustelupalstat päivittyvät virtana: eating lunch naked on the couch to feel like my primal ancestors. Toinen kommentoi: omg i love my primal ancestors so much, kuva valkoisesta kehosta makaamassa ruohikossa, raajat harottamassa jokaiseen ilmansuuntaan, reconnecting with nature."

Muoviauringon huomattaviin ansioihin kuuluu se, että se avaa kaltaiselleni erinäisin, joskin huojahtelevin tavoin enemmistökulttuurin edustajalle koko sitä valtavaa lankavyyhtiä, jolla vaatimus perinteiden säilyttämisestä kietoutuu saamelaistyön ympärille. Viimeistään siinä vaiheessa lukija alkaa etsiä villatakkia ylleen, kun Kaisla toteaa olevansa "perinteiden hauta."

[Fenno Ugri · Rating 4 out of 5]

On päiväkirja 1970-80 -lukujen taitteesta. On chatkeskustelu nykyajassa. On nykyajassa reaalimaailmassa tapahtuva tarina. Kaikissa on kysymys identiteetin hakemisesta. Jokaisella tasolla pohditaan, kuka minä olen, ja kysymys on saamelaisen identiteetistä. Reaalimaailmassa tapahtuvan tarinan päähenkilö on pohjoissaamelaisen isän ja suomalaisen äidin tytär, joka on identifioitunut suomalaiseksi, kunnes alkaa epäillä identiteettiään: onko se hänen omansa vai onko se sitä, mitä ympäristö on halunnut hänestä tehdä? Hätkähdyttävää minusta oli romaanin kirjoittajasta, kirjailijasta, annettu määritelmä: hän on kasvanut Tenojokivarrella ja Internetissä. Siinäpä onkin ajattelemisen aihetta.

[Tiia | Kirjavin · Rating 4 out of 5]

Aikion esikoisteos on kerrassaan hieno. Pidin kertojarakenteesta sekä asetelmasta ja tekstiä oli ilo lukea. Kirja sortuu hieman siihen, että samoihin kansiin on haluttu paljon tärkeitä teemoja. Kokonaisuus olisi ehkä hyötynyt vielä yhdestä editointikierroksesta.

66/2026

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Kaisla opiskelee yliopistossa ja on valmistumassa suvun ensimmäiseksi maisteriksi. Kirjan alussa hän on kuitenkin veljensä autossa matkalla kohti kotia, joka on jossain Tenojoen rannalla. Veli pohtii muuttamista takaisin, mutta nyt sisarukset ovat matkalla kotiin, koska isoäiti, áhkku, on joutunut hoitokotiin.

Palaaminen ei ole helppoa, ja öisin turvaa tarjoaa Gosu, Z-sukupolven mallipeli, jossa voi pukea mallinukkeja erilaisiin asuihin ja identiteetteihin. Siellä Kaisla, nimimerkki IcyKiss4Justin – Kaisla oli 10-vuotiaana kova Justin Bieber -fani – päätyy juttelemaan nimimerkki Laplandgirlin kanssa. Näissä keskusteluissa Kaisla pohtii omaa identiteettiään saamelaisena.

Nykyhetken sivussa kulkee vanhoja päiväkirjamerkintöjä 1970- ja 1980-lukujen vaihteesta. Niiden yhteys tarinaan on ensin epäselvä, sitten Kaisla saa päiväkirjan käsiinsä ja päätyy sitä tutkimaan, ja sen lopullinen merkitys ratkeaa vasta kirjan lopussa. Se saa siis luvan toimia tarinaa eteenpäin kuljettavana mysteerinä ja kantaakin hyvin kirjan loppuun asti.

Muoviauringossa on paljon kiinnostavaa ainesta. Miltä saamelaisuus, alkuperäisväestöön kuuluminen, etninen identiteetti ja dekolonisaatio näyttävät 2000-luvulla syntyneen nuoren naisen näkökulmasta? Se on erilainen tulokulma kuin aikaisemmilla sukupolvilla. Kaislakin törmää omien vanhempiensa hiljaisuuteen.

Velikin kyseenalaistaa. “En saa selvää sun puheesta ja ne sanat, joista saan selvää, ei kerro mulle yhtään mitään”, veli vastaa kun Kaisla selittää, miten “alkuperäiskansoille on usutettu binääriset sukupuolet, niiden roolit ja nää tyypilliset heterosuhdeasetelmat ja perhedynamiikat kontrollinkeinona, tarkoituksena rapauttaa alkuperäiskansayhteiskuntia sisältäpäin”. Mutta nuoren naisen paikka yhteisössä on omanlaisensa, eikä sitä ulkoa välttämättä ymmärrä. Oman lisämutkansa tuo se, että kirjan näkökulma on vankasti queer.

Muoviaurinko on kiehtova kirja monellakin tasolla. Näitä 2000-luvulla syntyneiden kirjailijoiden teoksia alkaa ilmestyä enemmän ja enemmän, mikä on itsessään jo mielenkiintoista, ja Muoviauringossa kiinnostavaa on tämä Z-sukupolven näkökulma saamelaisuuteen ja dekolonisaatioon. Toivottavasti kuulemme Iida Aikiosta vielä lisää tämän esikoisteoksen jälkeenkin.

[Anni · Rating 3 out of 5]

Aikion romaanin lähtökohdat ovat herkulliset ja monin tavoin lunastavat lupaukset: saamelaisuus nykynuorten (ja nuorten aikuisten) kokemana ja miten alkuperäiskansan kokemusmaailma käy yhteen - ja välillä nimenomaan ei käy yhteen - suomalaisuuden kanssa. Entä mikä on kunkin omaa saamelaisuutta ja kuka sen määrittelee? Ulkopuolinen akateeminen ja historiallinen katse, yhteisö vai ihminen itse? (”- - mutta puhut meistä välillä niin kuin me oltais joku kuoleva kansa. Etkö sie näe ympärilles, kato miten mie hengitän.”)

Harmillisesti en pitänyt kirjan kerronnallisista valinnoista niin paljon kuin pidin aiheesta. Nuoren tytön päiväkirjat vuosikymmenten takaa ja sitten taas tässä ajassa netin chattikeskustelut olivat molemmat jokseenkin epäkiinnostava tapa kertoa tarinaa, vaikka varmaan palvelivat tehtävänsä ajankuvina.

[Hilla · Rating 4 out of 5]

Olipa taitavasti tasoilla liikkuva ja muutenkin mainio lukukokemus. Gosumenneisyyteni saattoi senkin vaikuttaa lukukokemukseen positiivisesti, heh 👁️