Nautinnollisen kirpeä romaani keski-iästä ja keramiikasta osuu nauruhermon kautta sydämeen.
Helsinkiläinen Dorit saa tarpeekseen työstään tv-tuotantoyhtiössä. Tunkkainen lafka jää taakse, mukaan lähtee vain aito kuningatar Elisabet -jubileemuki. Vapauden huuma kuitenkin laimenee, kun muistisairas isä joutuu ensiapuun.
Uuden kiintopisteen elämälle tarjoaa keramiikka-aiheisen tv-ohjelman katselu. Dorit hurahtaa savitöihin – isosti – ja saa idean omasta keramiikkastudiosta. Entä kuinka käy avioliiton, kun nuoruudenrakkaus löytyy rappukäytävästä ja omasta puolisosta on tullut vähärasvainen lycramies?
Uuden viihdetähden sarjan avaus kertoo koukuttavasti nelikymppisen naisen elämänmuutoksista.
Ihan hauska elämänmuutos-tarina, joka sai naurahtamaan useamman kerran sekä liikuttumaankin. Jotakin kovin pinnallista tässä silti on ja kirjan henkilöt elävät jossain sampanjanmakuisessa rikkaiden ja kuuluisien maailmassa. En innostunut siitä miten paljon puhekielisiä ilmaisuja tekstissä käytetään.
En usko jatkavani Alftanin kirjojen parissa. Tarina ei tuntunut kovinkaan johdonmukaiselta enkä saanut otetta päähenkilöstä tai muistakaan kirjan hahmoista. Ihan kivoja kohtauksia, mikä ei valitettavasti riitä kuin kahteen tähteen.
85/2026 (unohtunut tilastoida, oikeasti luettu jonkin verran aiemmin)
Syteen tai Saveen on Emma Alftanin vauhdikas debyytti, joka tempaa mukaansa heti ensi riveiltä. Se kertoo nelikymppisestä Doritista suurten elämänmullistusten keskellä. Lopputili töistä, isän sairastuminen, transatlanttinen muutto ja avioliiton näivettyminen ovat Doritin elämän haasteina. Kaiken tämän vastapainoksi Dorit löytää rakkauden savitöihin, mikä avaa uuden luvun hänen elämässään. Hauskoja kohtauksia ja anekdootteja löytyy paljon, mutta myös suru on vahvasti läsnä ja nenäliinoja on hyvä pitää käden ulottuvilla.
Kirjoitustyyli on pääsääntöisesti toimintakeskeistä. Syvempää kuvausta ja haikeita tunteita nousee esiin erityisesti Doritin ja tämän isän kohtauksissa, jotka ovat kauniita herkkyydessään. On helppo kuvitella, että näiden hetkien taustalla on todellisia muistoja.
Kirja on kuitenkin fiktiivinen, vaikka verrantokohtia kirjailijan elämään löytyy varmasti runsaasti. Erityisesti kirjan keramiikkastudio heijastelee Alftanin omaa studioita ja sen alkumetrejä melko uskollisesti. Kirjan keskeisin kohdeyleisö on selvästi 90-luvulla nuoruuttaan viettäneet pääkaupunkiseudun asukkaat, mutta kyllä junantuoma milleniaalikin voi todistettavasti nauttia lukukokemuksesta.
Kaiken kaikkiaan kirja on katharttinen tunteiden vuoristorata, joka jättää jälkeensä hyvän ja kevyen olon. Nopeatempoinen kirja on täydellistä kesälukemista. Hieman hikisemmätkään olosuhteet eivät haittaa, sillä kirjan karhea savimainen pinta takaa tukevan otteen ja tuo taktiililla tavalla savitöiden tuntuman myös lukijan näppeihin.
Kiitos Otavalle arvostelukappaleesta. Arvosteluni perustuu omiin rehellisiin mielipiteisiini.
Alussa ihan vetävää kerrontaa, mutta loppupuolella liikaa detaljeja savitöiden tekemisestä. Muutakin editoitavaa olisi ollut, esim. taloyhtiön pitkän teknisen meilin olisi voinut referoida lyhyesti sen sijaan että sitä oli virkekaupalla. Päähenkilö oli välillä aika rasittava kun ei selvittänyt mitään tai kuunnellut muita ja sitten piti vissiin olla lukijana huvittunut siitä että tuhkauurnasta tuli väärän kokoinen tai että päähenkilö ramppaa hakemassa paketteja paikasta joka ei ole auki. Tarina loppui tosi kesken, oletettavasti tulossa on jatkoa? Saatan lukea, vaikka parempaakin viihdettä on olemassa.
Muuten hyvä, mutta ihan liikaa savitöitä ja kaikkea saveen liittyvää, olisin kaivannut enemmän ihmissuhdeasioita enkä savihommia. Päähenkilö tuntui muutenkin olevan aika kujalla.
Alkoi viihteellisen ihmissuhdekirjana, jatkui ja päättyi savityökalujen ja savipajan toiminnan yksityiskohtaiseen läpikäymiseen. Punainen lanka hävisi kirjasta kokonaan, samalla kun päähenkilön innostus savitöistä kasvoi, jäivät sitä mukaa kirjan henkilöhahmot sivuun.