Talvikappeli

by Joel Haahtela

Mykistävän kaunis teos ihmisen syvimmistä tarpeista ja sovituksen mahdollisuudesta.

On vuosi 1348, Pohjois-Italian talvessa tuoksuu salvia ja palava lanta. Freskomaalari saa toimeksiannon ruhtinaalta, joka on rakennuttanut kappelin hyvittääkseen syntinsä. Pyhäkön seinille alkaa hahmottua Kristuksen viimeiset päivät, kärsimys ja ylösnousemus.

Eräänä iltapäivänä kappelin varjoihin ilmestyy talon emäntä, ruhtinatar Marghareta. Päivästä toiseen nainen seuraa freskojen syntyä vaiti. Mitä hänen hiljaisuutensa merkitsee, entä lopulta lausutut sanat? Onko hän kappelin todellinen tilaaja? Jotta työ voi tulla valmiiksi ja hyvyys vallata alaa, maalarin itsensä on kohdattava kipeimmät muistonsa.

207 pages, Hardcover

Published February 17, 2026

Reviews

[Hannu Pelttari · Rating 3 out of 5]

Kun nyt on oppinut että Haahtela kirjoittaa jatkuvasti samaa kirjaa, en anna tämän toisteisuuden häiritä lukukokemustani. Talvikappelin parissa on helppo viihtyä, kieli on miellyttävän pohdiskelevaa ja havainnoivaa. Mutta eihän tämä uutta tuo. En saa otetta Haahtelan uskonnollisuudesta, onko se kirjallista vai jotain muutakin. En ymmärrä niitä syviä merkityksiä, joita Haahtela sijoittaa tässäkin maalauksiin. Maalauksiin tarttuu hänen mielestä jotakin enemmän kuin tämä meidän eletty arkinen elämä.

Sillä ei ole merkitystä että kirjassa ollaan melkein tuhannen vuoden takana ruton riehuessa Euroopassa. Haahtelan havainnot elämästä ja olemisesta ovat ajattomia. Nautin joka tapauksessa tästä tekstistä ja siitä että Haahtela pitää elossa pienoisromaania.

[Juhana · Rating 3 out of 5]

Olen pitänyt Haahtelan pienoisromaaneista, paljonkin. Tätä lukiessani minusta alkoi kuitenkin tuntua häiritsevästi siltä, että hän toistaa itseään. Hän on epäilemättä löytänyt reseptin, jolla hän voi kirjoittaa hyvin myyvän kirjan toisensa jälkeen. Jos olisin Haahtela, pyrkisin uudistamaan ilmaisuani sen sijaan, että jatkan samoilla maneereilla: lyhyehköjä toteavia virkkeitä, enimmäkseen 2-3 virkkeen kappaleita, vaimennettua ilmaisua.

Talvikappeli muistuttaa hyvin paljon edellistä Sielunpiirtäjän iltaa, mutta tämän loppuun luettuani olo oli jotenkin tyhjä, teos ei koskettanut, vaikka kieli toki on kaunista. Lisäksi teoksessa on lievää tendenssimäisyyttä. Tulee aiempia teoksia selvemmin tunne, että hän julistaa uskonnollista näkemystään, vaikka hän pysyy kaunokirjallisessa ilmaisussa.

[Ville Verkkapuro]

I'm not sure if I did a karhunpalvelus for myself by reading another Haahtela so close to the previous one. I absolutely adored Jaakobin portaat, but this in turn felt lame, predictable, obvious, written and religious. You can in a way see through it, it reveals its magic. That's because I've had a few too many, now. Yes, that woman in the fresco might be smiling and Jesus is great. And Haahtela is great, too, almost too great and sometimes you just need something that isn't that great and a bit rough around the edges. Haahtela is still the master and this time it's clearly my fault that this didn't land, but please read it as it's as good as anything Haahtela has written before. Don't think too much, just feel it, take it in and preferably in a nice place. Such as the monastery in Palermo with the garden in the middle and the nuns making cannolis. I Segreti del Chiostro is the name and this book is so short that you can read it there, even with sticky fingers. Karhunpalvelus means disservice, but sounds way better in Finnish, translating to a "a bear's favor" and it's very funny to me.

[Paula Vimpeli · Rating 3 out of 5]

Emt ihan jees. Ehkä jos tähän ois keskittyny tosi paljo nii ois saanu vielä enemmän irti, et tätä lukiessa ois varmaan voinu pohdiskella paljon. Täs oli paljon semmosii syvällisii ajatuksii mut ei jotenki juuri mitään mulle uutta. Mut törkeen nopee lukee!

[Linda W.]

Valitettavan tyhjäksi jäi tämä lukukokemus. Nämä Haahtelan pienoisromaanit toistavat monilta osin samaa kaavaa ja sen olen hyväksynyt (tavallaan pidänkin siitä), mutta tämä herätti minussa hyvin vähän yhtään mitään. Ehkä lähinnä kyllästymistä. Mutta Talvikappeli oli oikein kelpo iltakirja, jonka siivitti nopeasti rauhallisille unille, meriitti se sekin on.

[KatRi · Rating 4 out of 5]

Palasin vuosien jälkeen Haahtelan pariin. Tekstissä on tuttua pohdiskelevaa haikeutta, mutta tällä kertaa ollaan kauempana historiassa, mustan surman aikaisessa Italiassa. Tyylikäs pienoisromaani jälleen kerran.

[Minna H · Rating 3 out of 5]

Punnittua puhetta á la Haahtela.

"Jos rutto on paholaisesta, Jumala on jäänyt alakynteen. Jos rutto on ihmisestä, Jumala on vaipunut uneen. Jos rutto on Jumalasta, miksi vanhurskaat kuolevat?"

Kärsimyksen ongelma ei ratkea tässäkään kirjassa.

[Anniina · Rating 2 out of 5]

En tiedä onko vika pikemmin lukijassa kuin kirjassa, mutta pitkin matkaa ainoa mieleeni tuleva kuvaus tästä oli ämpäri, jossa on halkeama. Vaikka kuinka sen täyttäisi, valuu vesi pois ennen aikojaan. Ihan kuten lukemiseni - vaikka kuinka aloitin luvun alusta, ei käteen vaan jäänyt oikein mitään.
Kieli oli kaunista ja kerronta vähäeleistä. Pystyin hetkittäin pääsemään Italiaan ja kappelin tunnelmaan. Näin freskot edessäni kuvauksen perusteella. Ja buff, yhtäkkiä taika katosi yhtä nopeasti kuin tulikin. Ehkä ajatukseni herpaantui tai sitten se oli kerronnan jännite? Hyvin mahdollista, että Haahtela on kuin rauhallinen jooga nopeatempoiselle ihmiselle - mitä vaikeampi tähän on keskittyä, sen enemmän pitäisi juuri lukea tällaista. Ohut ja harvaan ladottu kirja oli mielestäni koostaan huolimatta vaativa luettava.

[Anja · Rating 3 out of 5]

Freskomaalari suunnittelee ja maalaa freskoa erään ruhtinaan toimeksiannosta vuonna 1348 Pohjois-Italiassa. Kirjassa maalarin pohdintaa ja huomioita ympäristöstään, maalaustaiteesta ja Jumalasta. Vähän samantapainen kirja kuin Haahtelan edellinen Sielunpiirtäjän ilta, joka kertoo myös taidemaalrista, mutta Hollannista 1500-luvulta. Miellyttävää luettavaa, mutta liikaa samanlainen kuin edellinen kirja, joten annoin vain 3 pistettä.

[Lechw · Rating 4 out of 5]

Tuttua Haahtelaa. Kaunis ja ihmisyyttä korostava tarina keskiajan ja renessanssin taitteesta. Jännite kantaa nyt kirjan loppuun saakka, mikä toisinaan on ollut tekijän heikkous. Haahtelan paras romaani, sanoisin.

[Fenno Ugri · Rating 5 out of 5]

Yhtä upea ja puhutteleva kirja kuin Joel Haahtelan kirjat aina. Täynnä kerroksittaisia merkityksiä. Ihastuttavaa luettavaa. Toivon ja odotan jo seuraavaa!

[Iiris - iirislovesbooks · Rating 4 out of 5]

3,5/5

[Suvi · Rating 4 out of 5]

Niin upeaa suomenkieltä jälleen kerran Haahtelalta! Huomasin usein miettiväni, että olispa mulla tää kirja omana, niin voisin tehdä merkintöjä kaikkien kauniiden lauseiden ja ajatusten kohdalle. Rakastan kuinka rauhallinen tunnelma, ja jotenkin ilmavaa ja hengittävää tekstiä Haahtelan kirjoissa on.

Jostain syystä pidin kuitenkin vähän enemmän Hengittämisen taidosta ja Sielunpiirtäjän illasta, kuin tästä. Ehkä nää vahvat uskontoteemat ei kuitenkaan oo ihan se mun juttu. Mutta todella kaunis teos tämäkin silti!