Talvikappeli

by Joel Haahtela

Mykistävän kaunis teos ihmisen syvimmistä tarpeista ja sovituksen mahdollisuudesta.

On vuosi 1348, Pohjois-Italian talvessa tuoksuu salvia ja palava lanta. Freskomaalari saa toimeksiannon ruhtinaalta, joka on rakennuttanut kappelin hyvittääkseen syntinsä. Pyhäkön seinille alkaa hahmottua Kristuksen viimeiset päivät, kärsimys ja ylösnousemus.

Eräänä iltapäivänä kappelin varjoihin ilmestyy talon emäntä, ruhtinatar Marghareta. Päivästä toiseen nainen seuraa freskojen syntyä vaiti. Mitä hänen hiljaisuutensa merkitsee, entä lopulta lausutut sanat? Onko hän kappelin todellinen tilaaja? Jotta työ voi tulla valmiiksi ja hyvyys vallata alaa, maalarin itsensä on kohdattava kipeimmät muistonsa.

Genres: Historical Fiction, Novella, Fiction

207 pages, Hardcover

Published February 17, 2026

Reviews

[Hannu Pelttari · Rating 3 out of 5]

Kun nyt on oppinut että Haahtela kirjoittaa jatkuvasti samaa kirjaa, en anna tämän toisteisuuden häiritä lukukokemustani. Talvikappelin parissa on helppo viihtyä, kieli on miellyttävän pohdiskelevaa ja havainnoivaa. Mutta eihän tämä uutta tuo. En saa otetta Haahtelan uskonnollisuudesta, onko se kirjallista vai jotain muutakin. En ymmärrä niitä syviä merkityksiä, joita Haahtela sijoittaa tässäkin maalauksiin. Maalauksiin tarttuu hänen mielestä jotakin enemmän kuin tämä meidän eletty arkinen elämä.

Sillä ei ole merkitystä että kirjassa ollaan melkein tuhannen vuoden takana ruton riehuessa Euroopassa. Haahtelan havainnot elämästä ja olemisesta ovat ajattomia. Nautin joka tapauksessa tästä tekstistä ja siitä että Haahtela pitää elossa pienoisromaania.

[Juhana · Rating 3 out of 5]

Olen pitänyt Haahtelan pienoisromaaneista, paljonkin. Tätä lukiessani minusta alkoi kuitenkin tuntua häiritsevästi siltä, että hän toistaa itseään. Hän on epäilemättä löytänyt reseptin, jolla hän voi kirjoittaa hyvin myyvän kirjan toisensa jälkeen. Jos olisin Haahtela, pyrkisin uudistamaan ilmaisuani sen sijaan, että jatkan samoilla maneereilla: lyhyehköjä toteavia virkkeitä, enimmäkseen 2-3 virkkeen kappaleita, vaimennettua ilmaisua.

Talvikappeli muistuttaa hyvin paljon edellistä Sielunpiirtäjän iltaa, mutta tämän loppuun luettuani olo oli jotenkin tyhjä, teos ei koskettanut, vaikka kieli toki on kaunista. Lisäksi teoksessa on lievää tendenssimäisyyttä. Tulee aiempia teoksia selvemmin tunne, että hän julistaa uskonnollista näkemystään, vaikka hän pysyy kaunokirjallisessa ilmaisussa.

[KatRi · Rating 4 out of 5]

Palasin vuosien jälkeen Haahtelan pariin. Tekstissä on tuttua pohdiskelevaa haikeutta, mutta tällä kertaa ollaan kauempana historiassa, mustan surman aikaisessa Italiassa. Tyylikäs pienoisromaani jälleen kerran.

[Päivi Metsäniemi · Rating 4 out of 5]

Olen ajoittanut monen Haahtelan pienoisromaanin lukemisen pääsiäiseen. Kokemus on aina sama; vaikka en ole ollenkaan uskonnollinen, olen kasvanut aikana, jolloin kristinuskon tarinat elivät vahvasti kouluvuodessa. Koska luin paljon jo pienenä, pääsiäisen kuvasto on iskostunut mieleen ja vuodenkiertoon epämääräisellä tavalla tärkeänä, eikä minua haittaa spiraalin lailla joka vuosi palata siihen. PItkäperjantai puhuttelee enemmän kuin pääsiäissunnuntai (ja olen aina kärsinyt diskrepanssista - sunnuntaiaamu ei mitenkään ole ”kolmas päivä” pitkäperjantaista laskettuna, just just puolitoista vuorokautta on kulunut).

No mutta, tänä vuonna vuorossa oli Haahtelan Talvikappeli, jota aloin lukea kuunnellen Yle Ykkösen pitkäperjantain aamun ohjelmistoa. Kyllä niistä vain harras ja seesteinen tunnelma saatiin punottua. Jo pelkästään teoksen nimi herättää miellyttävän assosiaatiovirran, ja kun pääsemme seuraamaan kappelin maalarin työtä ja mielenliikkeitä, tiedetään jo että tämä on taattua laatua.

”On varhainen aamu, kevyt ja viileä, itseään vielä uneksiva. Jotain tällaista Luojalla täytyi olla mielessään, kun hän alkoi työstää ajatustaan maailmasta.
Lausun aamurukoukset, puen viitan ylleni ja laskeudun portaat alas puutarhaan, suuntaan appelsiinipuiden välistä kohti kappelia. ”

Mestari maalaa Jeesuksen kärsimystarinaa kappeliin, jonka kuoleva ruhtinas on halunnut rakennuttaa, syntiensä sovitukseksi, kuinkas muuten. Valo italialaisilla kukkuloilla ruton riehuessa Euroopassa on ylimaallinen, mestari on epätäydellinen ihminen vaikka maalarina täydellinen, työ etenee yhtä aikaa kurinalaisesti mutta mieli korkeuksissa askaroiden.

Maalaustyön pohdiskelu tuo mieleen Anneli Kannon Rottien Pyhimyksen - ja tietysti Haahtelan edellisen, Sielunpiirtäjän illan.

Tällainen annos pyhyyttä istuu mainiosti maallistuneen nykyihmisen elämään. Itselleni tärkein on esteettinen elämys, jonka Haahtelan teksti aina tuottaa; tuntuu kuin mielessä jokin synkronoituisi hitaammalle taajuudelle, josta käsin näkee hetken aikaa paremmin. Käyn mielessäni läpi Haahtelan teoksia kuin helmiä rukousnauhassa - nämä kaksi maalauskirjaa, Marijan rakkaus (IHANA!), ”trilogia” Adelen kysymys, Jaakobin portaat, Hengittämisen taito - ja niin edelleen. Palkintoehdokkuuksia on tullut, mutta vähän itse palkintoja - lyhyt ja tiivis muoto haastaa palkitsijat, kun samaan aikaan ilmestyy paksumpia kirjoja, jotka vaikuttavat vaatineen enemmän työtä. Mutta Haahtelan elämäntyöllä alkaa olla jo mittaa, ei vain kirjailijana vaan myös lääkärinä - tämä yhdistelmä on loputtoman kiinnostava. Vaikka itseäni vaivaa Haahtelan ortodoksisuus (siis erityisesti siihen kääntyminen) jota en osaa nähdä muuna kuin patriarkaatin jatkeena - vaikka estetiikka ja pyhyyskokemus ovat minustakin kiehtovia - luen silti edelleen mielelläni, takuulla jokaisen seuraavankin kirjan.

[Ville Verkkapuro]

I'm not sure if I did a karhunpalvelus for myself by reading another Haahtela so close to the previous one. I absolutely adored Jaakobin portaat, but this in turn felt lame, predictable, obvious, written and religious. You can in a way see through it, it reveals its magic. That's because I've had a few too many, now. Yes, that woman in the fresco might be smiling and Jesus is great. And Haahtela is great, too, almost too great and sometimes you just need something that isn't that great and a bit rough around the edges. Haahtela is still the master and this time it's clearly my fault that this didn't land, but please read it as it's as good as anything Haahtela has written before. Don't think too much, just feel it, take it in and preferably in a nice place. Such as the monastery in Palermo with the garden in the middle and the nuns making cannolis. I Segreti del Chiostro is the name and this book is so short that you can read it there, even with sticky fingers. Karhunpalvelus means disservice, but sounds way better in Finnish, translating to a "a bear's favor" and it's very funny to me.

[Paula Vimpeli · Rating 3 out of 5]

Emt ihan jees. Ehkä jos tähän ois keskittyny tosi paljo nii ois saanu vielä enemmän irti, et tätä lukiessa ois varmaan voinu pohdiskella paljon. Täs oli paljon semmosii syvällisii ajatuksii mut ei jotenki juuri mitään mulle uutta. Mut törkeen nopee lukee!

[Linda W.]

Valitettavan tyhjäksi jäi tämä lukukokemus. Nämä Haahtelan pienoisromaanit toistavat monilta osin samaa kaavaa ja sen olen hyväksynyt (tavallaan pidänkin siitä), mutta tämä herätti minussa hyvin vähän yhtään mitään. Ehkä lähinnä kyllästymistä. Mutta Talvikappeli oli oikein kelpo iltakirja, jonka siivitti nopeasti rauhallisille unille, meriitti se sekin on.

[Minna H · Rating 3 out of 5]

Punnittua puhetta á la Haahtela.

"Jos rutto on paholaisesta, Jumala on jäänyt alakynteen. Jos rutto on ihmisestä, Jumala on vaipunut uneen. Jos rutto on Jumalasta, miksi vanhurskaat kuolevat?"

Kärsimyksen ongelma ei ratkea tässäkään kirjassa.

[Heikki Lahnaoja · Rating 5 out of 5]

Joku moittii jokaista uutta Haahtelan romaania itsensä toistamisesta. Mutta lukijat haluavat lukea samalta kirjailijalta samanlaisia teoksia; minä ainakin toivon että Haahtela ei koskaan muuta tyyliään. Tämä Haahtela on sieltä parhaimmasta päästä, siinä on kaikki Haahtela-elementit kohdallaan ja kirja onnistui viihdyttämään, pohdituttamaan ja koskettamaan.

[Anja · Rating 3 out of 5]

Freskomaalari suunnittelee ja maalaa freskoa erään ruhtinaan toimeksiannosta vuonna 1348 Pohjois-Italiassa. Kirjassa maalarin pohdintaa ja huomioita ympäristöstään, maalaustaiteesta ja Jumalasta. Vähän samantapainen kirja kuin Haahtelan edellinen Sielunpiirtäjän ilta, joka kertoo myös taidemaalrista, mutta Hollannista 1500-luvulta. Miellyttävää luettavaa, mutta liikaa samanlainen kuin edellinen kirja, joten annoin vain 3 pistettä.

[Helena · Rating 3 out of 5]

Olen lukenut kaikki Haahtelan kirjat ja luen hänet lempikirjailijoideni joukkoon. Tällä kertaa en valitettavasti päässyt siihen rauhalliseen sisäiseen tunnelmaan, jonka hänen kirjansa yleensä saavat minussa aikaan - enemmänkin pitkästyin, jäin tämän freskomaalarin ja 1300-luvun kappelin suhteen ulkopuoliseksi ja etäiseksikin. Tuttua ja kaunista Haahtelan kieltä Talvikappeli on, mutta alkaakohan se toisteisuudessaan olla liiankin tuttua ja yllätyksetöntä?

[Tiina Mahlamäki · Rating 4 out of 5]

Käsityöläisyyttä, taidetta, uskontoa ja mystiikkaa verkkaisesti ja pohdiskellen käsittelevä Joel Haahtelan uusin on tuttua ja turvallista sekä hyvässä että pahassa. Varsinkin jos kuuntelee teoksia, niiden kertojaääniä on vaikea erottaa toisistaan, niin samanlaisia heidän aatoksensa ovat vuosisadasta riippumatta.

[Lechw · Rating 4 out of 5]

Tuttua Haahtelaa. Kaunis ja ihmisyyttä korostava tarina keskiajan ja renessanssin taitteesta. Jännite kantaa nyt kirjan loppuun saakka, mikä toisinaan on ollut tekijän heikkous. Haahtelan paras romaani, sanoisin.

[Sanna · Rating 4 out of 5]

Hyvin samantyyppinen kuin edellinen kirja, kertoo miehen matkasta elämän erilaisella poluilla ja siitä, miten kesken jätetty työ on saatettava päätökseen. Haiskahtaa hieman trilogian toiselle osalle, joten jäädään odottamaan, mistä seuraava kertoo.

[Fenno Ugri · Rating 5 out of 5]

Yhtä upea ja puhutteleva kirja kuin Joel Haahtelan kirjat aina. Täynnä kerroksittaisia merkityksiä. Ihastuttavaa luettavaa. Toivon ja odotan jo seuraavaa!

[Iiris - iirislovesbooks · Rating 4 out of 5]

3,5/5

[Heli Y · Rating 4 out of 5]

Talvikappeli on kertomus maalarin maailmasta, mitä ajatuksia ja miten kappelin maalaus ja siellä vaikuttavat ihmiset tuovat elämään, menneen elämän pohdintaa

[Maija · Rating 3 out of 5]

Joel Haahtelan tyyli on tunnistettava; viipyilevä ja tarkkaileva jopa unenomainen.

[Tarmo Syvapuro · Rating 3 out of 5]

Kevyt, mutta kaunista kerrontaa. Joka luvussa jotakin mietittävää.

[Tarina · Rating 4 out of 5]

Halusin hyödyntää äänikirjapalvelun hajatunnit ja tämä oli sopivan lyhyt. Sopiva se oli muillakin tavoin, kaunista kieltä ja mukavaa hengellisyyden mikroannostelua, vaikka pakana olenkin.

[Helena Ketonen · Rating 4 out of 5]

Pohdiskelevaa ihmisen olennaisista tarpeista ja raadollisuudesta. Kaunista sanan käyttöä. Rauhoittava ja niin inhimillinen teos ihmisyydestä.

[Suvi · Rating 4 out of 5]

Niin upeaa suomenkieltä jälleen kerran Haahtelalta! Huomasin usein miettiväni, että olispa mulla tää kirja omana, niin voisin tehdä merkintöjä kaikkien kauniiden lauseiden ja ajatusten kohdalle. Rakastan kuinka rauhallinen tunnelma, ja jotenkin ilmavaa ja hengittävää tekstiä Haahtelan kirjoissa on.

Jostain syystä pidin kuitenkin vähän enemmän Hengittämisen taidosta ja Sielunpiirtäjän illasta, kuin tästä. Ehkä nää vahvat uskontoteemat ei kuitenkaan oo ihan se mun juttu. Mutta todella kaunis teos tämäkin silti!

[Anniina · Rating 2 out of 5]

En tiedä onko vika pikemmin lukijassa kuin kirjassa, mutta pitkin matkaa ainoa mieleeni tuleva kuvaus tästä oli vuotava ämpäri. Vaikka kuinka sen täyttäisi, valuu vesi pois ennen aikojaan. Ihan kuten lukemiseni - vaikka kuinka aloitin luvun alusta, ei käteen vaan jäänyt oikein mitään.
Kieli oli kaunista ja kerronta vähäeleistä. Pystyin hetkittäin pääsemään Italiaan ja kappelin tunnelmaan. Näin freskot edessäni kuvauksen perusteella. Ja buff, yhtäkkiä taika katosi yhtä nopeasti kuin tulikin. Ehkä ajatukseni herpaantui tai sitten se oli kerronnan jännite? Hyvin mahdollista, että Haahtela on kuin rauhallinen jooga nopeatempoiselle ihmiselle - mitä vaikeampi tähän on keskittyä, sen enemmän pitäisi juuri lukea tällaista. Ohut ja harvaan ladottu kirja oli mielestäni koostaan huolimatta vaativa luettava.