Jump to ratings and reviews
Rate this book

Valvomo 4/pp

Rate this book
Onko mahdollista omistaa lehmä tietämättään? Mitä muuta voi kätkeä itseltään?

”On kerrottava maailmasta, jossa alkutalveni vietin, ja havainnoista, joita itsestäni tein. Olin jostain syystä kuvitellut, että vankilaympäristö kasvattaisi nahastani paksumman, tekisi minusta ammattimaisen ja viileän. Sen sijaan ihoni herkistyi.”

On ollut kesäinen ilta, jona kertoja on pukenut päälleen punaisen mekon. Nyt hän on töissä vankilassa, ja päivät toistuvat samanlaisina: Valvontavuoroja portilla, pihalla, kanttiinissa. Saattokeikkoja sairaalaan, huumetestejä. Jokin kertojassa alkaa kuitenkin muuttua, kun hän kesken erään työvuoron saa kuulla omistavansa lehmän nimeltä Bella. Pian paljastuu, että on muutakin, mitä kertoja ei itsestään tiedä ja mikä pyrkii vääjäämättä esiin.

Valvomo 4/pp on hätkähdyttävän taidokas esikoisromaani unettomista öistä, lakatuista kynsistä ja vankiloista, joiden muurien suojaan piiloudumme, sekä rakkaudesta, häpeästä ja kaipuusta yhteyteen.

Osma Aarnos (s. 1997) on helsinkiläinen erityispedagogiikan maisteri, joka on työskennellyt Helsingin vankilassa vanginvartijana ja toimii nykyisin sateenkaarinuorten valmentajana. Hän on asunut nuoruutensa Tampereella, opiskellut Turun yliopistossa luovaa kirjoittamista ja Vaasan Åbo Akademissa kasvatustieteitä. Valvomo 4/pp on hänen esikoisromaaninsa.

289 pages, Hardcover

Published February 13, 2026

Loading...
Loading...

About the author

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
8 (15%)
4 stars
19 (37%)
3 stars
20 (39%)
2 stars
4 (7%)
1 star
0 (0%)
Displaying 1 - 3 of 3 reviews
Profile Image for Susa.
598 reviews172 followers
April 12, 2026
Okei, okei, tämä oli mielenkiintoinen esikoinen, jonka parasta tenhoa valitettavasti vähän söi turhankin fragmentaariseksi levinnyt kerronta. Tai ei ehkä itse fragmentaarisuus, vaan sen perustelu kertojan unettomuudella, mikä tuntui turhankin ilmeiseltä valinnalta mutta ei tarpeelliselta. Rakoilevaa, uudistuvaa ja muuttuvaa identiteettiä olisi voinut kuvata vielä väkevämmin ilman sitäkin.
Profile Image for Juha Viitanen.
358 reviews14 followers
May 8, 2026
”Onko mahdollista omistaa lehmä tietämättään? Mitä muuta voi kätkeä itseltään?

”On kerrottava maailmasta, jossa alkutalveni vietin, ja havainnoista, joita itsestäni tein. Olin jostain syystä kuvitellut, että vankilaympäristö kasvattaisi nahastani paksumman, tekisi minusta ammattimaisen ja viileän. Sen sijaan ihoni herkistyi.”

On ollut kesäinen ilta, jona kertoja on pukenut päälleen punaisen mekon. Nyt hän on töissä vankilassa, ja päivät toistuvat samanlaisina: Valvontavuoroja portilla, pihalla, kanttiinissa. Saattokeikkoja sairaalaan, huumetestejä. Jokin kertojassa alkaa kuitenkin muuttua, kun hän kesken erään työvuoron saa kuulla omistavansa lehmän nimeltä Bella. Pian paljastuu, että on muutakin, mitä kertoja ei itsestään tiedä ja mikä pyrkii vääjäämättä esiin.

Valvomo 4/pp on hätkähdyttävän taidokas esikoisromaani unettomista öistä, lakatuista kynsistä ja vankiloista, joiden muurien suojaan piiloudumme, sekä rakkaudesta, häpeästä ja kaipuusta yhteyteen.

Osma Aarnos (s. 1997) on helsinkiläinen erityispedagogiikan maisteri, joka on työskennellyt Helsingin vankilassa vanginvartijana ja toimii nykyisin sateenkaarinuorten valmentajana. Hän on asunut nuoruutensa Tampereella, opiskellut Turun yliopistossa luovaa kirjoittamista ja Vaasan Åbo Akademissa kasvatustieteitä. Valvomo 4/pp on hänen esikoisromaaninsa.”

Yllä oleva on vissiin kustantamon luonnehdinta kirjasta, joka on vuoden 37. lukemani kirjani. Tämä oli minulle pettymys. Luin muistaakseni Suomen Kuvalehdestä ylistävän arvion tästä, mutta ei tämä niin sanotusti pudonnut minulle lainkaan.

Oliko tämä jonkin verran autofiktiota? Ilmeisesti. Kirjoitin muistiini luonnehdintaani päähenkilöstä: valehtelija, itsesäälissä rypevä, välillä kusipää.

Ja kun kerronta oli monesti tällaista:
”En kertoisi jännitteestä, kiihtymyksestä, kasvavasta kuumuudesta tai pienistä ilmakehän häiriöistä, jotka uusi olemukseni sai aikaan. En paljastaisi kenellekään, että oli olemassa ilmiö, massan ja nopeuden nelilön tulo, joka sai minut haluamaan lisää.”

Ei nyt vaan jaksa tällaista tekstiä. Jotkut vankilanvartijan arkipäivän kuvaukset olivat kiinnostavia, mutta kerronta poukkoili aika lailla. Välillä tuntui, että olisi lukenut jotain taideromaania, välillä taas tuntui, että luki homopornoa. (Itse asiassa silmiini osui tämän arvion kirjoittamisen jälkeen arvio, jossa sanottiin, että tämä mm. lähentyy taideproosaan ja että tämä käsittelee sukupuolen representaation mahdollisuuksia ja rajoja.)

Yhden mielenkiintoisen ajatuksen bongasin. En kirjoita sitä lainausta kokonaan tähän, mutta ajatus oli se, että ihminen tuntee vetoa niihin paikkoihin, joissa on kokenut eniten. Kyse ei ole kokemusten laadusta, olivatko kokemuksia hyviä vai huonoja, vaan kokemusten määrästä. Siitä tunteesta/kokemuksesta, että tuntee elävänsä, tai hämmästyy, että on yhä hengissä ja pärjää edelleen. Selviytymisen tunteeseen voi jäädä koukkuun ja ajatella, että kaiken kuuluukin tuntua työläältä. Riippuvuus helpotuksen tunteesta, että jaksoi taas yhden päivän.

Tämä kirja oli paikon minulle melko sekavaa luettavaa ja päällimmäinen tunne oli helpotus, että kohta tämä kirja loppuu. Goodreads-arviot näkyvät jakautuvan 2-5 tähteen, eniten oli kolmosia. Minun arvioni valitettavasti laskee keskiarvoa.

Arvio: 2/5
Osma Aarnos: Valvomo 4/pp (2026) Sivuja 289, joten vuoden kokonaissivumäärä on nyt 9 496 sivua.
Profile Image for Mikko Saari.
Author 6 books261 followers
April 4, 2026
Osma Aarnoksen esikoisteos levittäytyy kansiensa välissä moneen suuntaan, mutta aloitetaan helpommasta päästä. Se on kirja vanginvartija Harry Hedestä, joka työskentelee Helsingin vankilassa. Päivät toistuvat samanlaisina, rutiinintäyteisinä. Valvomo 4/pp on siis osin työpaikkaromaani; vangeista ei juuri puhuta, pääpaino on vartijoiden yhteisön kuvaamisessa. Siinä yhteisössä on säännöt ja normit, tietyt itsessään olemisen tavat, joita on noudatettava.

On oltava riittävän hetero, jotta voi kehua toisen kroppaa. Uhkaavan rajoilla kulkevan vuorovaikutuksen voi neutraloida homoeroottisella kommentilla, jolle kaikki osapuolet ymmärtävät nauraa.
On sanomattakin selvää, ettei asioita oteta vakavasti. Ettei vaikeisiin aiheisiin unohduta. Ettei epävarmuuksia tuoda ilmi.

Hede on elänyt suhteessa miehen kanssa, mutta eronnut hiljattain. Hän tapailee toista miestä, mutta töissä sanoo elävänsä naisen kanssa. Hede pelkää jäävänsä kiinni. Hän valehtelee deittikumppanilleenkin, kertoo tälle omina lapsuusmuistoinaan vanginvartijakollegan kertomia juttuja.

Hedeä vaivaa unettomuus, ehkä yleisemmin levottomuus. Hän on saanut kuulla omistavansa lehmän; näin eläinlääkäri oli hänen ex-kumppanilleen kertonut, kun tämä oli käyttänyt heidän yhteistä koiraansa eläinlääkärissä. Heden nimissä on Bella-niminen lehmä. Hede ei tiedä asiasta mitään, mutta tieto lehmän omistamisesta pistää mielessä pitkään paikoilleen asettuneita aineksia liikkeelle.

Valvomo 4/pp kallistuu ehdottomasti taideproosan puolelle. Se ei ole selkeä juoniromaani, vaan etenee vähän poukkoillen, kieppuen Heden sisäisessä maailmassa siinä missä vankilan osastoilla. Toisaalta sen kuvaus työyhteisöstä on myös kiinnostava. Valvomo 4/pp on myös kiinnostava queer-romaani, joka käsittelee sukupuolen representaation mahdollisuuksia ja rajoja. Ainesta siis riittää, mutta Aarnos on osannut paketoida kaiken riittävän tiiviiksi paketiksi. Oikein vakuuttava esikoisteos tarjoaa monista eri aiheista kiinnostuneille lukijoille herkkupaloja.
Displaying 1 - 3 of 3 reviews