Miia Moision teos Ylivastuullisten naisten valtakunta antaa toipumisen eväitä naisille, jotka ovat tottuneet huolehtimaan kaikesta.
Suomi on täynnä metatyön kuningattaria. He suorittavat arkea ja kantavat vastuuta yli omien voimavarojensa. Miten ikuisen vastuunkantajan roolista voisi päästä eroon?
Ylivastuulliset naiset huolehtivat jatkuvasti muista ja unohtavat samalla itsensä. He ovat usein kilteiksi kasvatettuja tyttöjä, jotka ovat saaneet näkyä vain kannattelemalla muiden tunteita ja tarpeita. Ylivastuullinen nainen pyrkii pitämään kaikki langat käsissään ja saattaa kerätä samalla sisäänsä kiukkua ja katkeruutta. Hän ei osaa pyytää apua tai ottaa sitä vastaan.
Hidasta elämää -kirjassaan Ylivastuullisten naisten valtakunta tunnelukkoterapeutti Miia Moisio antaa keinoja liiasta huolehtimisesta ja muiden kannattelusta luopumiseen. Jokainen voi oppia tunnistamaan ja ilmaisemaan omia tunteitaan ja tarpeitaan sekä vetämään rajoja. Myös huolehtijalla on lupa olla näkyvä, heikko ja tarvitseva ja antaa muiden kannatella itseään.
Miia Moisio on ylöjärveläinen tunnelukkoterapeutti, pappi ja tietokirjailija. Hän on kahden kohta aikuisen pojan äiti ja toimii hyvinvointialan yrittäjänä. Ylivastuullisten naisten valtakunta on hänen kuudes tietokirjansa.
Unohdin kirjoittaa arvion kuunnteltuani tämän, joten muistikuvat alkavat olla hatarat. Muistan kuitenkin nyökytelleeni teoksessa sanoitetuille ajatuksille. Mainio pintaraapaisu sosisalisesti rakennettuun naisten yhteiskunnalliseen taakkaan.
Hyvä johdanto tärkeään aiheeseen. Asiaa ei kovin syvällisesti näin ohuessa kirjassa ehdi käsitellä, mutta se toimii varmasti hyvänä ponnahduslautana niille, jotka vasta tutustuvat asiaan. Sitä silmällä pitäen olisinkin toivonut kirjan loppuun lukuvinkkejä muusta alan kirjallisuudesta. Tällaisenaankin kirja on kyllä hyvä ja mielenkiintoinen.