Kolme romaania tuhoisasta rakkaudesta, kolme mestariteosta, joilla Aino Kallas teki läpimurtonsa Eurooppaan.
Käsillä olevan laitoksen kaikki kolme romaania kertovat intohimoisesta, sovinnaisuuksista piittaamattomasta rakkaudesta, joka tuo onnen ja täyttymyksen, mutta johtaa kuolemaan. Niissä on vaikuttavimmillaan myös Aino Kallaksen 20-luvulla kehittämä omintakeinen, runollinen ja arkaainen tyyli. Romaanit käännettiin ilmestymistään seuranneina vuosina sekä englanniksi että saksaksi, mikä oli noina aikoina ainutlaatuinen saavutus. Ja kiinnostus Kallakseen elää. Sudenmorsian ranskannettiin vuonna 1990.
Reigin pappi on kuvaus Tallinnan tuomiokoulun entisestä opettajasta, papiksi syrjäiseen seurakuntaan Hiidenmaalle joutuneesta Paavali Lempeliuksesta, Lempeliuksen kauniin vaimon ja nuoren papinapulaisen rakkaudesta.
Barbara von Tisenhusen kertoo liivinmaalaisesta aatelistytöstä joka rakastuu moision kirjanpitäjään. Barbara hukutetaan ja hänen rakastetustaan tulee sissipäällikkö, jonka päämääränä on kaikkien Tisenhusenin sukuun kuuluvien surmaaminen.
Sudenmorsian pohjaa ikivanhaan muodonmuutosaiheeseen ja kertoo metsänvartijan vaimosta Aalosta, joka verensä vetoa totellen muuttautuu öisin suden hahmoon ja vaihtaa ihmisosansa sudenelämään.
ENG: Aino Kallas' father was a remarkable researcher of folklore, and he died early during Aino's childhood. Aino was married to Oskar Kallas and they has three children, at the time she was still in the beginning of her career as a writer - her "best" years were in between 1920 and 1930, her style being greatly influenced by numerous people, one of which was Eino Leino. Aino spent about half a year at a hospital in 1934, healed well, yet lost her son and a daughter during Estonia's years of war. After her husband died too, Aino began writing memoirs and soon lost her other daughter too. Aino Kallas herself died in Helsinki in 1956.
FI: Aino Kallas (tyttönimeltään Aino Krohn) syntyi Viipurissa 1878. Hänen isänsä oli Julius Krohn, joka oli merkittävä kansanrunouden tutkija, jonka kirjailijanimi oli Suonio. Aino käytti Suonio nimeään myös ensimmäisissä teoksissaan. Ainolla oli mielestään ihana lapsuus ja lapsuuden kesäkotikin oli hurmaava Kiiskilän hovi. Hänen isänsä kuoli surullisen varhain Ainon ollessa vasta lapsi.
1900-luvun alussa Aino avioitui Oskar Kallaksen kanssa. He saivat yhteensä kolme lasta, kaksi tytärtä ja yhden pojan. Näihin aikoihin Aino vasta aloitteli kirjailijanuraansa. Hänelle menestyksen vuodet olivat 1920-1930. Hänen kirjallisuutensa ulottuu yli kolmen vuosikymmenen läpi. Ainoon vaikuttivat myös syvästi erilaiset vaikutteet mitä hän eri ihmisiltä sai. Eräs syvästi häneen vaikuttanut henkilö oli Eino Leino.
Vuonna 1934 Aino sairastui veritulppaan ja oli sen takia noin puolivuotta Helsingin sairaalassa. Hän parani siitä hyvin, mutta hänelle oli todella kova pala oman poikansa ja tyttärensä menetys Viron sotavuosina. Myöhemmin Oskar Kallaskin kuoli ja silloin Aino aloitti muistelmiensa kirjoituksensa. Pian saatuaan Suomen kansalaisuuden Ainon toinenkin tytär kuoli. Aino Kallas itse kuoli Helsingissä 9.11.1956.
Vainajaisten lukemisen jälkeen teki mieli palata Aino Kallaksen teoksiin, Kyllösen kansantaruista ammentavassa tarinassa ja kielessä on jotain hieman samanlaista. Arkaainen, kaunis kieli viehättää edelleen ja kaikki kolme tarinaa pitävät otteessaan.
Barbara von Tisenhusen on näistä varhaisimpana verrattain raakile, Sudenmorsian toki tunnetuin, julmankaunis tarina. Reigin pappi on sekä pisin että myös sisällöltään monipuolisin. Päähenkilönä pappi Lempelius on kiinnostavan ristiriitainen, äärimmäisen itsekeskeinen ja rasittava mutta myös jonkinlaista sympatiaa herättävä.
Yhdistäviä teemoja on kaikissa; kuten kristillisen yhteisön tekopyhyys, feminiinisen ja maskuliinisen yhteentörmäys, naisen asema ja päätösvalta omasta elämästään (jota valtaa kuvattuina ajankohtina ei pahemmin ollut), ihmisen suhde luontoon. Kaikki tarinat ovat synkkiä ja kuolema korjaa satoa. Kallas maalaa vanhojen kronikoiden kielestä ammentavan tekstin avulla tarinoiden historiallisen tapahtumaympäristön todentuntuiseksi.
Reigin pappi oli miehisempi kuin muistin, Barbara julmempi ja Sudenmorsian aina yhtä järisyttävä. Uskonnon ja inhimillisyyden, naisen ja miehen sekä luonnon ja sivistyksen binaariset oppositioparit näyttäytyvät aluksi selvinä, ja johtavat aina Toisen tuhoon. Sudenmorsiamessa kamppailu on kuitenkin pitkä, enkä lukijana voi täysin uskoa palautetun tasapainon oikeellisuuteen. Takaovi kauniisti kuvattuun mykkyyteen, hulluuteen ja luontoon jätetään auki, epäilykselle on sijaa. Sieltä löytyy tila Aalon naiseudelle, joka ylittää sivistyksen, eläimellisyyden, rakkauden, hoivaamisen ja seksuaalisuuden rajan kaikin tavoin.