CMX-yhtyeen keulakuvana tunnettu ja sittemmin soolouralle lähtenyt A.W. Yrjänä (s. 1967) on yli 40 vuotta kestäneellä muusikon- ja kirjailijanurallaan koskettanut kymmeniä tuhansia mieliä, inspiroinut useaa totuudenetsijöiden sukupolvea ja lunastanut paikkansa suomalaisten kirjoittajien kunniagalleriassa.
A.W. Yrjänä - Alkemisti on katsaus sukupolvensa merkittävimpiin kuuluvan taiteilijan ajattelun ja olemisen syviin pohjavireisiin ja niiden taustalla vaikuttaviin salattuihin aatevirtauksiin.
Matkakertomus Tornionjokilaakson tehdaskaupungista kotimaiseen suursuosioon - ja nykyhetkeen, Māyāan, jolloin maailma on lakannut lopullisesti olemasta todellinen.
Mikko "Hippo" Taatila (s. 1981 Loimaa) on suomalainen kirjailija ja toimittaja, joka työskentelee Suomen koripallomaajoukkueen Susijengin tiedottajana.
Taatila aloitti kirjallisen uransa koripalloaiheisilla tietokirjoilla Seppo Kuuselasta ja Susijengistä. Hänen esikoisromaaninsa, omaelämäkerrallisvivahteinen Isipappablues julkaistiin vuonna 2014. Vuotta aikaisemmin hän oli suomentanut G. I. Gurdjieffin kirjan Kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa. Hän on kirjoittanut myös tietokirjoja. Kesästä 2015 kesään 2016 Taatila kirjoitti Miika Särmäkarin Koripalloelämää-blogiin yhteensä 42 julkaisua häntä itseään kiinnostaneista koripalloaiheista. Perusteellisia blogijulkaisuja siteerattiin muun muassa YLE Urheilussa.
Helmikuussa 2017 julkaistiin YUP – Helppoa muisteltavaa, Taatilan kirjoittama historiikki rock-yhtye YUP:sta. Syyskuussa 2017 julkaistiin Taatilan kirjoittama henkilökuva koripalloilija Petteri Koposesta. Syksyllä 2019 Taatilalta julkaistiin kaksi kirjaa: kiitelty Teflon Bible, joka kertoo suomalaisen hiphopin syntyhistorian Teflon Brothers -yhtyeen sekä siihen kuuluvien artistien (Pyhimys, Heikki Kuula, Voli) näkökulmasta sekä Kokkolan HalpaHallin 50-vuotisjuhlateos Talo, jonka Esko rakensi. Vuoden 2020 aikana Taatila kirjoitti NBA-koripalloliigan kulttuuri-ilmiöistä ja historiasta kertovan artikkelisarjan Veikkauksen X-lehteen.
Taatilan kirja Tähtien sota -saagassa Chewbaccaa näyttelevästä Joonas Suotamosta ilmestyi helmikuussa 2021.
Koulutukseltaan Taatila on uskontotieteilijä ja filosofian tohtoriopiskelija. Hän on toiminut aiemmin toimittajana muun muassa Basso- ja Rumba-lehdissä sekä tiedottajana Sodankylän elokuvajuhlilla]. Koripalloilija Veli Taatila on Taatilan isoveli.
Luin kirjaa henkisen etsijän kertomuksena, en niinkään bändi- ja muusikkohistoriana, sillä CMX on yhtyeenä jäänyt minulle vieraaksi. Kuuntelin tosin lukiessani yhden biisin, jotta tiesin, mistä on kyse. Kirjan edetessä ihmettelin, miten bändi oli hajoamaisillaan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, ja levyistä tuli pettymyksiä kerta toisensa jälkeen. Mutta ilmeisesti ansiot olivat kuitenkin kohtuullisia, koska aina jatkettiin. Taatilan teksti kulkee kuin hirvi, se ottaa kaiken irti suomen kielen mahdollisuuksista, joten moneen kertaan tuli ilahtuneena pysähtyneeksi jonkin sattuvan ilmaisun kohdalle, joskin jossain vaiheessa tietyt (ylistävät) ilmaisut toistuivat liian usein. Tarina etenee pääosin kronologisesti, tosin se toimii ajoittain kuin merkuriuksen rata maasta katsoen: peruuttaa vähän takaisinpäin ja lähtee uudelleen liikkeelle. Minua muutamaa vuoden nuoremman Yrjänän kiinnostuksen kohteet olivat varhaisteini- ja teinivuosina yllättävän samankaltaisia: ufot ja rajatieto, vaihtoehtoinen henkisyys ja punk sekä bändissä soittaminen. Siihen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Yrjänä askelsi nopeasti esoterian syvään päätyyn Blavatskyyn ja teosofiaan, joiden päälle hän rakentaa läpi teoksen omaa maailmankatsomustaan niin rajatiedon, luonnontieteiden kuin pseudotieteiden suuntiin sekä erilaisiin mielenhallinan menetelmiin kuten ruumiista irtautumiseen sekä regressiohypnoosiin. Mukavan paljon elämäkerrassa kirjoitetaankin kirjoista ja lukemisesta ja pohditaan monenlaisia esoteerisia ajattelijoita ja heidän näkemyksiään, mutta kovin syvälle ei tällaisessa fanikirjassa kai oikein voi mennä. Pidin siitä, miten kirjailija teoksen lopussa astui näkyville (joskin sitä kesti ehkä vähän pitkään). Koska runoilijuus on Yrjänälle selvästi muusikkouden rinnalla tärkeä urapolku, olisin levyjen yksityiskohtaisten ruodintojen rinnalle kaivannut runoteosten yksityiskohtaista analyysiä. Ajoittain tekstin fanittava ja ylistävä asenne kohdehenkilöön sekä hänen lähipiiriinsä valikoituneisiin (syvällisiin ja säkenöivän teräviin ja julkisuudesta tunnettuihin) henkilöihin alkoi ärsyttää, vaikka sitä pyrittiinkin lieventämään itseironialla. Jään odottamaan (Kännön tavoin) Yrjänän esoteerisia romaaneja sekä Hipon väitöskirjahankkeen uudelleenaktivoitumista. Gurdjieffin näkemykset sodasta eivät voisi olla tämän ajankohtaisempia.
Olipahan ylistysvirsi. Olen lukenut John Lennonista elämäkerran joka suhtautui aiheeseensa suuremmalla nöyryydellä. Yrjänästå maalataan kirjassa kuva jonkinlaisena suurena näkijänä ja shamaanina, joka laskeutui tänne meidän kuolevaisten joukkoon jakamaan runouttaan kurjalle pohjoisen periferian kansalle. Todellisuudessa CMX oli parhaimmillaankin vain ihan onnistunutta suomirokkia - mistään käänteentekevästä hetkestä popmusiikin historiassa ei voida yhtyeen tuotannon kohdalla puhua. Yrjänä ei sanoituksissaan tai runoudessaan myöskään tee mitään sellaista, mitä sellaiset sanankäyttäjät kuin Rilke tai Lorca eivät olisi tehneet jo aiemmin. Yrjänässå on toki ihailtaviakin piirteitä: esim. hänen uteliaisuutensa ja lukeneisuutensa ovat innostavaa kuultavaa ja luettavaa. Siitäkin huolimatta, tämä klassisten viittausten ja kehumisen määrä kääntyy jo itseään vastaan ja alkaa lähinnä nolottaa kun muistaa, ettei tässä minkään Paavo Haavikon elämäkertaa lueta. Olin myös yllättynyt siitä kuinka kritiikittömästi Yrjänä suhtautuu ns. parapsykologian väitteisiin - tuntuu paikoin siltä kuin mies ei olisi koskaan kuullut yhtä ainutta "vaihtoehtoteoriaa" jota ei olisi automaattisesti uskonut. Lukekaa vaan sitä Peter Kingsleytä ja/tai Perttu Häkkisen Valonkantajat-kirjaa - niissä on kaikki se, mihin tässä kirjassa yritetään kurotella.
3-5 tähteä. CMX ja Yrjänän tekstit ovat vaikuttaneet minuun paljon, joten kiinnostaahan tämä. Olisin varmaan hieman eri ihminen ilman heitä.
Aikamoista ylistyslaulua nämä lähes 700 sivua. Tietenkin tämä on myös markkinointia, kun Yrjänä rakentaa uutta uraansa ilman CMX:ää. Kirjasta tulee esimerkiksi vaikutelma, että Yrjänä tuntee perheensä lisäksi vain toisia julkisuuden henkilöitä, tai että CMX oli lähellä hajoamista viimeiset 20 vuotta. Tuskinpa näin, mutta tunnetut nimet ovat lukijalle kiinnostavampia ja jo valmiiksi julkisuudelle uhrattu, ja bändin jättäminen kuulostaa tällä tapaa mukavammalta. Tosin varmasti on ollut kaikenlaista, ja asiat muuttuvat. Käytin vielä tuttia kun yhtye perustettiin.
Ihan hauska oli lukea kaikenlaisesta: millaista oli rokkibändeily 90-luvulla, tai millaista oli teosofien keskuksessa tai hypnoosikurssilla. Kaikenlaisia pieniä ja isoja muistoja. Yrjänän kiinnostuksen kohteita ja ajattelua avataan useaan otteeseen. Taatila on kirjoittanut perusteellisen ja sujuvan opuksen.
En ole ihan varma mitä tämä kirja on eniten, miksi se on kirjoitettu, mutta ihmettelin samaa A.W. Yrjänän päiväkirjojen suhteen, ja ehkä sen toteaminen, että minä olen lukenut kummankin järkäleen, kertoo enemmän kuin ajoittain ristiriitaiset tunnelmat. Ehkä kirja on markkinointikääröön puettu esoteerisen, totuutta ja merkitystä etsivän vanhenevan taiteilijan sielunavaus.
Minulla on ollut pari unihalvausta aikuisiällä, ja vaikka ne olivat hurjia ja mieleenpainuvia kokemuksia, niin olen aina kokenut ne vahvasti unihalvauksiksi, vaikka ymmärrän miksi ne voidaan kokea tosin. Toisaalta en ylipäänsä ole kovin hyvä vastaanotin yliluonnollisille kokemuksille esoteerisista kiinnostuksenkohteista huolimatta. Heräilevän tietoisuuden tai verhon takaisen pitää siis lähettää viestejä muille kuin minulle. Mutta asioita voi lähestyä monenlaisista suunnista, ja voi olla että tästäkin kirjasta päätyy lukulistalleni lisää kirjoja.
CMX ja Yrjänä ovat kulkeneet kanssani ensimmäisestä ep:stä lähtien. Kovinkaan usein en ole ymmärtänyt, mitä Yrjänä yrittää sanoa, mutta hyvän melkein koko elämän soundtrackin on tuonut. Ja vaikka vähän vastakarvaan sukii se, että elämänkerta tehdään vielä elossa olevasta, ikäänkuin kirjan kohde ei enää tämän jälkeen mitään tee, niin innolla ja mielenkiinnolla tämän luki. Paljon niin tuttua ja mukana koettua, todella paljon uutta ja Yrjänän ajatuksia sekä maailmaa avaavaa ja todella syvällisiä tulkintoja CMX:n levyistä. Aivan loistavuutta, koko kirja.
Kylläpä kummasti soitteli sielun rautakanteleen kieliä tämä kotimaisen elämäkertakirjallisuuden tuore mestariteos. Tuskin ainoastaan siksi, että yrjänäläisten legioonaan voin itsenikin laskea. Eipä ole aikoihin liki 700-sivuinen järkäle pitänyt näin otteessaan viimeiseen asti.