What do you think?
Rate this book
Hukkumisleikki
Vahvatunnelmainen Hukkumisleikki on Metsän peitto -arvostelumenestysromaanistaan tunnetun, lahjakkaan Linnea Kuuluvaisen toinen romaani.
Juulia on hukkumassa suruun. Äiti hiutuu saattohoitokodissa, ja he hakevat lohtua kertomalla toisilleen kuvitelmia paremmista päivistä. Kun Juulia on yksin, hänen leikkinsä kääntyvät itsetuhoisemmiksi.
Saattohoitokodin toisessa huoneessa iäkäs meteorologi katuu välirikkoaan pojanpoikansa kanssa. Kumpi ennättää ensin, kuolema vai mahdollisuus pyytää ja saada anteeksi? Samaan aikaan Juulian työpaikalle turkulaiseen antiikkiliikkeeseen ilmestyy mies, joka kauppaa hauraita lasilintuja ja lupaa kertoa niiden salaisuuksista. Mutta millaisista?
Surun aallokossa mieli lyö laineitaan ja tekee karikoista petollisia. Pinnan alla ei kuule, missä menee rakkauden ja leikin raja.
Linnea Kuuluvaisen (s. 1996) esikoisromaani Metsän peitto (2024) oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja Kuvastaja-palkinnon ehdokas, ja sen käännösoikeudet on myyty viiteen maahan.
Juulia on hukkumassa suruun. Äiti hiutuu saattohoitokodissa, ja he hakevat lohtua kertomalla toisilleen kuvitelmia paremmista päivistä. Kun Juulia on yksin, hänen leikkinsä kääntyvät itsetuhoisemmiksi.
Saattohoitokodin toisessa huoneessa iäkäs meteorologi katuu välirikkoaan pojanpoikansa kanssa. Kumpi ennättää ensin, kuolema vai mahdollisuus pyytää ja saada anteeksi? Samaan aikaan Juulian työpaikalle turkulaiseen antiikkiliikkeeseen ilmestyy mies, joka kauppaa hauraita lasilintuja ja lupaa kertoa niiden salaisuuksista. Mutta millaisista?
Surun aallokossa mieli lyö laineitaan ja tekee karikoista petollisia. Pinnan alla ei kuule, missä menee rakkauden ja leikin raja.
Linnea Kuuluvaisen (s. 1996) esikoisromaani Metsän peitto (2024) oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja Kuvastaja-palkinnon ehdokas, ja sen käännösoikeudet on myyty viiteen maahan.
416 pages, Hardcover
Published March 16, 2026
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 12 of 12 reviews
August 12, 2026
Vaikka tämän teoksen tarina on käsittääkseni kovin todenmukainen ja monille myös samaistuttava, en totta puhuen taida olla tarpeeksi hetero ymmärtääkseni sitä täysin. Jos herran vuosikymmenellä 2020 joku ukko tulisi minun työpaikalleni lirkuttelemaan kesken työpäivän ja aloittaisi melko lailla saman tien painostamaan, neuvomaan ja käskyttämään minua tekemisissäni, ja kaiken lisäksi kutsuisi minua ennen pitkää ”omaksi lasilinnukseen”, tuntisin melko varmasti kokovartaloyökötystä ja juoksisin vastakkaiseen suuntaan aika hiton kovaa - huolimatta siitä, kuinka ”leveäharteinen” ja tyylikäs tämä kaveri olisi villakangastakkeineen ja pellavahousuineen. Ja etenkin silloin, jos elämäni olisi muutenkin luisumassa raiteiltaan.
Tai sitten olen vain liian vanha ja kyyninen (eli yli kolmekymppinen) samaistuakseni naiseen, joka tukeutuu tuntemattoman ukkelin yliampuvan kauniisiin sanoihin, vaikka alusta lähtien tyypistä huokuu outo tunnelma. Veikkaan silti ensimmäistä, koska riippumatta siitä, kuinka monesti leveät hartiat ja komeat kasvot mainittiin (todella monesti!), en vain Pysty Käsittää. Kenties alkupuolen tunnelman kehittely olisi vaatinut kohdallani enemmän aikaa jotta tarina olisi uskottava, tai sitten se ei kerta kaikkiaan ole, no, minua varten.
No niin, oli minulla muutakin sanottavaa. Pidin kielestä aluksi hyvinkin. Parasta kirjallista antia olivat metaforia tulvivat alkukohtaukset saattohoitokodissa, jotka pohjustivat hahmot ja tarinan melko herkullisesti ja, kuten tekijä itsekin on haastatteluissa ilmaissut, ”kaunokirjallisesti”. Pidemmän päälle lyyrisyys ei kuitenkaan pysynyt aivan koheesina, vaan kaunokirjallisessa ja kirjakielisessä ilmaisussa tapahtui välillä yllättäviä notkahduksia, jotka eivät isossa kuvassa tuntuneet tarkoituksellisilta: kerrotaan esimerkiksi, kuinka päähenkilö ”missasi” ulmahyppyharjoituksensa. Ken lyyrisyyden valitsee, hän siinä myös pysykööt, kun selkeästi tarkoitus ei ollut vaihdella tyyliä kesken kerronnan. Teos olisi näin ollen voinut hyötyä tarkemmasta editoinnista. Vähän kuten tämä arvostelukin kenties.
Seuraavaksi, ja tämä on toki subjektiivinen huomio kuten aiemmatkin: kolmekymppinen finance brolta näyttävä ja sellaisen tavalla myös käyttäytyvä juristimies jolle status, valta, varallisuus ja kulissit ovat elämässä kaikkein tärkeintä, mitä todennäköisimmin tuskin tyytyisi alle 200.000 euron omistusasuntoon Turussa. Etenkään silloin, kun missio on juuri rakentaa nuo kulissit virheettömiksi. Don’t ask me how I know, but I know.
Lopuksi: viimeinen juonenkäänne ei ollut kovinkaan ihmeellinen, ja siksi satojen (satojen!) sivujen käyttäminen lukijan johdattamiseen juuri siihen tuntuu viime kädessä hieman yliampuvalta. Overkilliltä, like the kids say. Tiivistetympikin kerronta olisi riittänyt perustelemaan tapahtumien kulun.
Aion lukea tekijältä lisää, sillä tuen naiskirjailijoiden tavoitteita silloin, kun ne ovat jollain tavalla persoonallisia ja megalomaanisiakin. Mitä isompia ja röyhkeämpiä, sen parempi. Yle Areenan haastattelun perusteella tekijältä voi olla tulossa kovinkin kiinnostavia teoksia tulevaisuudessa. Erottuuhan Hukkumisleikkikin kielellisellä fokuksellaan maailmassa, jossa suurin osa ihmisistä ei enää osaa kirjoittaa ollenkaan.
Tai sitten olen vain liian vanha ja kyyninen (eli yli kolmekymppinen) samaistuakseni naiseen, joka tukeutuu tuntemattoman ukkelin yliampuvan kauniisiin sanoihin, vaikka alusta lähtien tyypistä huokuu outo tunnelma. Veikkaan silti ensimmäistä, koska riippumatta siitä, kuinka monesti leveät hartiat ja komeat kasvot mainittiin (todella monesti!), en vain Pysty Käsittää. Kenties alkupuolen tunnelman kehittely olisi vaatinut kohdallani enemmän aikaa jotta tarina olisi uskottava, tai sitten se ei kerta kaikkiaan ole, no, minua varten.
No niin, oli minulla muutakin sanottavaa. Pidin kielestä aluksi hyvinkin. Parasta kirjallista antia olivat metaforia tulvivat alkukohtaukset saattohoitokodissa, jotka pohjustivat hahmot ja tarinan melko herkullisesti ja, kuten tekijä itsekin on haastatteluissa ilmaissut, ”kaunokirjallisesti”. Pidemmän päälle lyyrisyys ei kuitenkaan pysynyt aivan koheesina, vaan kaunokirjallisessa ja kirjakielisessä ilmaisussa tapahtui välillä yllättäviä notkahduksia, jotka eivät isossa kuvassa tuntuneet tarkoituksellisilta: kerrotaan esimerkiksi, kuinka päähenkilö ”missasi” ulmahyppyharjoituksensa. Ken lyyrisyyden valitsee, hän siinä myös pysykööt, kun selkeästi tarkoitus ei ollut vaihdella tyyliä kesken kerronnan. Teos olisi näin ollen voinut hyötyä tarkemmasta editoinnista. Vähän kuten tämä arvostelukin kenties.
Seuraavaksi, ja tämä on toki subjektiivinen huomio kuten aiemmatkin: kolmekymppinen finance brolta näyttävä ja sellaisen tavalla myös käyttäytyvä juristimies jolle status, valta, varallisuus ja kulissit ovat elämässä kaikkein tärkeintä, mitä todennäköisimmin tuskin tyytyisi alle 200.000 euron omistusasuntoon Turussa. Etenkään silloin, kun missio on juuri rakentaa nuo kulissit virheettömiksi. Don’t ask me how I know, but I know.
Lopuksi: viimeinen juonenkäänne ei ollut kovinkaan ihmeellinen, ja siksi satojen (satojen!) sivujen käyttäminen lukijan johdattamiseen juuri siihen tuntuu viime kädessä hieman yliampuvalta. Overkilliltä, like the kids say. Tiivistetympikin kerronta olisi riittänyt perustelemaan tapahtumien kulun.
Aion lukea tekijältä lisää, sillä tuen naiskirjailijoiden tavoitteita silloin, kun ne ovat jollain tavalla persoonallisia ja megalomaanisiakin. Mitä isompia ja röyhkeämpiä, sen parempi. Yle Areenan haastattelun perusteella tekijältä voi olla tulossa kovinkin kiinnostavia teoksia tulevaisuudessa. Erottuuhan Hukkumisleikkikin kielellisellä fokuksellaan maailmassa, jossa suurin osa ihmisistä ei enää osaa kirjoittaa ollenkaan.
April 1, 2026
Ihan todella vahva ja voimakas kokemus, kirja otti samantien otteeseensa ja piti loppuun asti. Hukkumisen teema oli taitavasti mukana monella tasolla, ja monessa kohdassa oli sellainen olo kuin olisi veden alla ja yrittäisi huutaa toiselle. Erittäin hieno!
May 15, 2026
"Huomenna hän jaksaisi taas paremmin tai vaikkei jaksaisi, tekisi hän kaiken silti."
"En halua nimetä sitä, mikä minut tappaa, koska haluan, että minut muistetaan elämästäni, ei kuolemastani."
Vuoden 40. kirjani on turkulaisen Linnea Kuuluvaisen (s. 1996) toinen romaani, Hukkumisleikki. Kuuluvainen määritteli romaaninsa lyyriseksi trilleriksi eli genreksi, jossa kaunokirjallinen kieli ja psykologinen jännite yhdistyvät.
Minusta tämä ei varsinaisen trilleri (no, ehkä pieni osa kuitenkin) ollut, vaan ennemminkin draamaa ja tragediaa. En oikein osaa mieltää tässä mitään sellaista, jota voisi luonnehtia uudenlaiseksi genreksi, lyyriseksi trilleriksi. Eli lienee jonkin sortin markkinointitemppu puhua lyyrisestä trilleristä.
Tämä on varsin erilainen romaani kuin Kuuluvaisen ensimmäinen romaani, joka oli enemmänkin science fictionia, ja joka paikoin muistutti elokuvakäsikirjoitusta.
Erinomaisestihan Kuuluvainen kirjoittaa. Ja todella kypsästi, jos vaikka vertaa juuri lukemaani samanikäisen kirjoittajan taideproosaan, niin tämä romaani hakkaa sen mennen tullen.
Juonesta:
"Turkulaisessa antiikkiliikkeessä työskentelevä Juulia on vaarassa hukkua ja hukuttautua suruun. Äiti on saattohoidossa, ja toisiaan lohduttaakseen he vajoavat yhteiseen kuvitelmaan, jossa kaikki on yhä hyvin. Yksin ollessaan Juulian leikit kääntyvät itsetuhoisemmiksi. Missä menee rakkauden ja leikin raja? Entä kuka on antiikkiliikkeeseen yllättäen ilmestyvä Uula ja voiko mieheen luottaa?"
Hassua, että Uulaa luonnehditaan temperamenttiseksi, vaikka hän on ihan selkeä narsisti (en tässä juurikaan spoilaa, tämä tulee esille melko romaanin alussa). Tarinassa on hyvin vahva yhtymäkohta keväällä MTV3:ssa nähdylle L/over-sarjalle. Tässäkin romaanissa lukijan teki mieli huutaa Juulialle, että ÄLÄ sano noin, ÄLÄ tee noin, LÄHDE jo pois, hae apua!!!
Lisäksi tarinaan tulee alkuvaiheessa mukaan "toinen mies" eli saattohoitokodissa naapurihuoneessa kuolemaa tekevän Taavetin pojanpoika Teo. Uulan tavoin Teosta vihjataan, että hänen taustaltaan/historiastaan voi lyötyä jotain ikävää. Lisäksi kirjan teemoja ovat äiti-tytär-suhde, isä-tytär-suhde, syömishäiriö, menneisyyden tuskat yms.
Tarinassa ei nyt varsinaisesti mitään uutta ollut, mutta erinomaisesti Kuuluvainen kirjoittaa ja nelisensataa sivua tuli luettua melko nopeasti, koska halusi kuitenkin tietää, miten tarina etenee ja päättyy.
Arvioksi 3,6/5
Linnea Kuuluvainen: Hukkumisleikki. (2026). Sivuja 416, joten vuoden kokonaissivumäärä on nyt 10 322 sivua.
"En halua nimetä sitä, mikä minut tappaa, koska haluan, että minut muistetaan elämästäni, ei kuolemastani."
Vuoden 40. kirjani on turkulaisen Linnea Kuuluvaisen (s. 1996) toinen romaani, Hukkumisleikki. Kuuluvainen määritteli romaaninsa lyyriseksi trilleriksi eli genreksi, jossa kaunokirjallinen kieli ja psykologinen jännite yhdistyvät.
Minusta tämä ei varsinaisen trilleri (no, ehkä pieni osa kuitenkin) ollut, vaan ennemminkin draamaa ja tragediaa. En oikein osaa mieltää tässä mitään sellaista, jota voisi luonnehtia uudenlaiseksi genreksi, lyyriseksi trilleriksi. Eli lienee jonkin sortin markkinointitemppu puhua lyyrisestä trilleristä.
Tämä on varsin erilainen romaani kuin Kuuluvaisen ensimmäinen romaani, joka oli enemmänkin science fictionia, ja joka paikoin muistutti elokuvakäsikirjoitusta.
Erinomaisestihan Kuuluvainen kirjoittaa. Ja todella kypsästi, jos vaikka vertaa juuri lukemaani samanikäisen kirjoittajan taideproosaan, niin tämä romaani hakkaa sen mennen tullen.
Juonesta:
"Turkulaisessa antiikkiliikkeessä työskentelevä Juulia on vaarassa hukkua ja hukuttautua suruun. Äiti on saattohoidossa, ja toisiaan lohduttaakseen he vajoavat yhteiseen kuvitelmaan, jossa kaikki on yhä hyvin. Yksin ollessaan Juulian leikit kääntyvät itsetuhoisemmiksi. Missä menee rakkauden ja leikin raja? Entä kuka on antiikkiliikkeeseen yllättäen ilmestyvä Uula ja voiko mieheen luottaa?"
Hassua, että Uulaa luonnehditaan temperamenttiseksi, vaikka hän on ihan selkeä narsisti (en tässä juurikaan spoilaa, tämä tulee esille melko romaanin alussa). Tarinassa on hyvin vahva yhtymäkohta keväällä MTV3:ssa nähdylle L/over-sarjalle. Tässäkin romaanissa lukijan teki mieli huutaa Juulialle, että ÄLÄ sano noin, ÄLÄ tee noin, LÄHDE jo pois, hae apua!!!
Lisäksi tarinaan tulee alkuvaiheessa mukaan "toinen mies" eli saattohoitokodissa naapurihuoneessa kuolemaa tekevän Taavetin pojanpoika Teo. Uulan tavoin Teosta vihjataan, että hänen taustaltaan/historiastaan voi lyötyä jotain ikävää. Lisäksi kirjan teemoja ovat äiti-tytär-suhde, isä-tytär-suhde, syömishäiriö, menneisyyden tuskat yms.
Tarinassa ei nyt varsinaisesti mitään uutta ollut, mutta erinomaisesti Kuuluvainen kirjoittaa ja nelisensataa sivua tuli luettua melko nopeasti, koska halusi kuitenkin tietää, miten tarina etenee ja päättyy.
Arvioksi 3,6/5
Linnea Kuuluvainen: Hukkumisleikki. (2026). Sivuja 416, joten vuoden kokonaissivumäärä on nyt 10 322 sivua.
March 31, 2026
Tässä oli vähintään kaksi kirjaa yhdessä, enkä pitänyt molemmista. Kirjan alkupuoli rakensi hienosti suhdetta äitiin ja suruun ja omaan raskaaseen historiaan. Sitten vähitellen mukaan hiipi parisuhde, joka yhtäkkiä olikin tarinan keskipiste. Tavallaan ymmärrän, että kirjoittaja halusi rakentaa näkyville heikkoutta, johon väkivaltainen mies tarrasi kiinni, mutta samalla kun tarina kulki eteenpäin, alun huolellinen rakentaminen unohtui ja samalla hiipui kirjan erityisyys.
June 18, 2026
"Muista, että luottamusta ei tarvitse antaa kenellekään. Se pitää ansaita”
Kirja oli upea, upea ja vielä kerran upea - luin ja halusin olla lukematta, kun kauhea kipu kauhasi alleen läheisen kuoleman, mutta samalla itsensä kadotuksen.
Kirjassa oli kaunista, karua ja kaikkea siltä väliltä. Rakastin meriaihetta, juonen punoutumista yhteen, arvauksia, harhautuksia ja ilmaisuja.
Kirja riipaisi minusta jotakin syvemmällä tasolla, sillä vollotin ja iloitsin samalla tavalla kuin kolmetoistavuotias minä aikoinaan.
Kirja oli upea, upea ja vielä kerran upea - luin ja halusin olla lukematta, kun kauhea kipu kauhasi alleen läheisen kuoleman, mutta samalla itsensä kadotuksen.
Kirjassa oli kaunista, karua ja kaikkea siltä väliltä. Rakastin meriaihetta, juonen punoutumista yhteen, arvauksia, harhautuksia ja ilmaisuja.
Kirja riipaisi minusta jotakin syvemmällä tasolla, sillä vollotin ja iloitsin samalla tavalla kuin kolmetoistavuotias minä aikoinaan.
July 27, 2026
Hukutettu mahdollisuus
2/5 ⭐
Linnea Kuuluvaisen esikoisteos Metsänpeitto keräsi paljon kiitosta. En ole sitä lukenut, joten lähestyin Hukkumisleikkiä puhtaalta pöydältä. "Lyyrinen trilleri" kuulosti hyvältä kirjailijan toiseksi romaaniksi.
Valitettavasti tämä toinen romaani ei vakuuttanut.
Se on erityisen harmillista siksi, että Kuuluvainen on hyvä kirjoittaja.
Harvoin tulee vastaan kirjailija, joka saa jopa loskan näyttämään kauniilta. Kuuluvaisen lauseissa on rytmiä, tunnelmaa ja hiljaista varmuutta. Moni yksittäinen kappale olisi voinut päätyä kirjoitusoppaan esimerkiksi siitä, kuinka ympäristöä kuvataan ilman että teksti puuroutuu. Hän käyttää kolmiportaista elliptistä sarjaa jopa minua paremmin.
Juuri siksi lopputulos on niin turhauttava.
Ongelma ei ole kieli.
Ongelma on dramaturgia.
Ensimmäiset noin neljäkymmentä prosenttia kirjasta sijoittuvat pitkälti saattohoitokotiin, jossa päähenkilö Juulian äiti tekee kuolemaa. Osuus on paikoin koskettava, mutta samalla herää jatkuvasti kysymys: milloin varsinainen tarina alkaa?
Yllättävän myöhään. Noin 40%:n kohdalta. Vasta sitten Juulian ja tämän uuden poikaystävän, Uulan, välille syntyy särö.
Vielä suurempi ongelma on se, ettei tuo pitkä alku tunnu lopulta liittyvän rikosjuonen syy–seurausketjuun kovinkaan vahvasti. Se selittää Juulian tunnetilaa, mutta tarina kontrolloivasta parisuhteesta ja murhamysteeristä voisi edetä lähes samalla tavalla ilman sitäkin.
Seuraavaksi romaani käyttää yli sata sivua (40-72%) todistaakseen samaa asiaa.
Uula on kontrolloiva.
Sitten hän on vähän kontrolloivampi.
Ja sitten vielä vähän kontrolloivampi.
Yhdessä kohtauksessa hän määrää ystävistä. Toisessa estää uimisen. Kolmannessa päättää yhteisestä kodista. Neljännessä hävittää tavaroita. Viidennessä hän vähättelee Juulian ammattitaitoa. Kuudennessa Uula raivostuu. Lopulta lyö. Näitä kohtauksia on yli tusina ja ne kaikki käyttäytyvät samalla tavalla.
Lukija ymmärtää asian jo paljon aikaisemmin kuin romaani.
Hyvässä psykologisessa trillerissä kontrolli hiipii ihon alle lähes huomaamatta. Tässä sitä alleviivataan niin pitkään, että lopulta pahoinpitely ei enää järkytä. Se vain vahvistaa sen, minkä kirja on kertonut jo kymmenen kertaa.
Sama ongelma näkyy kaikkialla.
Romaani ei juuri luota lukijaansa.
Symbolit selitetään ääneen.
Vihjeet muuttuvat lopulta suoriksi vastauksiksi.
Ja loppuratkaisussa päähenkilö ei oikeastaan ratkaise mysteeriä lainkaan.
Sen tekee toinen hahmo hänen puolestaan.
Loppuhuipennuksessa Uulan äiti ilmestyy paikalle käytännössä kertomaan kaiken olennaisen. Hän kumoaa heti itseensä kohdistuneet alkoholisti-epäilyt, paljastaa Uulan menneisyyden ja sysää tapahtumat kohti finaalia. Juulia ei yhdistä vihjeitä eikä oivalla ratkaisevaa asiaa itse. Äiti jopa soittaa poliisit paikalle ja päättää nyt - vuosia saaren tapahtumien jälkeen - kertoa hätäpuhelussa, että hänen poikansa on murhaaja.
Piti ihn hieraista silmiään - puhdasoppinen deus ex machina on päästetty kirjan sivuille asti. Ratkaisua ei keksitä. Se toimitetaan.
Juuri tällaiset kohdat saavat pohtimaan kustannustoimitusta.
En yleensä syytä kustannustoimittajia kirjailijan ratkaisuista. Lopullinen vastuu on aina tekijällä. Mutta tässä rakenteelliset ongelmat ovat niin ilmeisiä, että on vaikea olla ihmettelemättä, kuinka niihin ei puututtu kunnianhimoisemmin.
Kirjaa olisi voinut tiivistää tuntuvasti ilman, että se olisi menettänyt mitään. Äidin kuolema ei muuta tarinaa. Uulan kontrollifriikkiys venyi ja vanui.
Konfliktia olisi voinut kehittää toiston sijasta.
Päähenkilölle olisi voinut antaa enemmän toimijuutta. Nyt Juulia pysyy aniharvoja poikkeuksia lukuun ottamatta vain passiivisena lasilintusena, joka myötäilee, myötäilee ja myötäilee. Hän ei käytännössä tee aktiivisia valintoja. Hän makaa liukuhihnalla.
Erityisesti loppuratkaisun olisi voinut rakentaa niin, että lukija kokee ansaitun oivalluksen eikä saa selitystä. Nyt kaikkitietävä kertoja tuosta vain töksäyttää, että B-tarinan "T" on Uula, joka on ottanut käyttöönsä toisen nimensä.
Kaikesta huolimatta en voi antaa yhtä tähteä.
Liian moni sivu on yksinkertaisesti liian hyvin kirjoitettu siihen.
Kuuluvainen osaa rakentaa tunnelmaa. Hän osaa kirjoittaa luonnosta, vedestä ja hiljaisuudesta tavalla, johon moni kirjailija ei koskaan yllä.
Mutta kaunis kieli ei yksin kanna romaania.
Hukkumisleikki tuntuu ennen kaikkea hukutetulta mahdollisuudelta. Sen sivuilla näkyy lahjakas kirjailija, mutta myös käsikirjoitus, joka olisi kaivannut vielä rohkean rakenteellisen kierroksen ennen painokonetta.
Arvosanaksi siis 2/5 tähteä.
Kaunista kieltä.
Valitettavasti myös kauniisti hukattu mahdollisuus.
2/5 ⭐
Linnea Kuuluvaisen esikoisteos Metsänpeitto keräsi paljon kiitosta. En ole sitä lukenut, joten lähestyin Hukkumisleikkiä puhtaalta pöydältä. "Lyyrinen trilleri" kuulosti hyvältä kirjailijan toiseksi romaaniksi.
Valitettavasti tämä toinen romaani ei vakuuttanut.
Se on erityisen harmillista siksi, että Kuuluvainen on hyvä kirjoittaja.
Harvoin tulee vastaan kirjailija, joka saa jopa loskan näyttämään kauniilta. Kuuluvaisen lauseissa on rytmiä, tunnelmaa ja hiljaista varmuutta. Moni yksittäinen kappale olisi voinut päätyä kirjoitusoppaan esimerkiksi siitä, kuinka ympäristöä kuvataan ilman että teksti puuroutuu. Hän käyttää kolmiportaista elliptistä sarjaa jopa minua paremmin.
Juuri siksi lopputulos on niin turhauttava.
Ongelma ei ole kieli.
Ongelma on dramaturgia.
Ensimmäiset noin neljäkymmentä prosenttia kirjasta sijoittuvat pitkälti saattohoitokotiin, jossa päähenkilö Juulian äiti tekee kuolemaa. Osuus on paikoin koskettava, mutta samalla herää jatkuvasti kysymys: milloin varsinainen tarina alkaa?
Yllättävän myöhään. Noin 40%:n kohdalta. Vasta sitten Juulian ja tämän uuden poikaystävän, Uulan, välille syntyy särö.
Vielä suurempi ongelma on se, ettei tuo pitkä alku tunnu lopulta liittyvän rikosjuonen syy–seurausketjuun kovinkaan vahvasti. Se selittää Juulian tunnetilaa, mutta tarina kontrolloivasta parisuhteesta ja murhamysteeristä voisi edetä lähes samalla tavalla ilman sitäkin.
Seuraavaksi romaani käyttää yli sata sivua (40-72%) todistaakseen samaa asiaa.
Uula on kontrolloiva.
Sitten hän on vähän kontrolloivampi.
Ja sitten vielä vähän kontrolloivampi.
Yhdessä kohtauksessa hän määrää ystävistä. Toisessa estää uimisen. Kolmannessa päättää yhteisestä kodista. Neljännessä hävittää tavaroita. Viidennessä hän vähättelee Juulian ammattitaitoa. Kuudennessa Uula raivostuu. Lopulta lyö. Näitä kohtauksia on yli tusina ja ne kaikki käyttäytyvät samalla tavalla.
Lukija ymmärtää asian jo paljon aikaisemmin kuin romaani.
Hyvässä psykologisessa trillerissä kontrolli hiipii ihon alle lähes huomaamatta. Tässä sitä alleviivataan niin pitkään, että lopulta pahoinpitely ei enää järkytä. Se vain vahvistaa sen, minkä kirja on kertonut jo kymmenen kertaa.
Sama ongelma näkyy kaikkialla.
Romaani ei juuri luota lukijaansa.
Symbolit selitetään ääneen.
Vihjeet muuttuvat lopulta suoriksi vastauksiksi.
Ja loppuratkaisussa päähenkilö ei oikeastaan ratkaise mysteeriä lainkaan.
Sen tekee toinen hahmo hänen puolestaan.
Loppuhuipennuksessa Uulan äiti ilmestyy paikalle käytännössä kertomaan kaiken olennaisen. Hän kumoaa heti itseensä kohdistuneet alkoholisti-epäilyt, paljastaa Uulan menneisyyden ja sysää tapahtumat kohti finaalia. Juulia ei yhdistä vihjeitä eikä oivalla ratkaisevaa asiaa itse. Äiti jopa soittaa poliisit paikalle ja päättää nyt - vuosia saaren tapahtumien jälkeen - kertoa hätäpuhelussa, että hänen poikansa on murhaaja.
Piti ihn hieraista silmiään - puhdasoppinen deus ex machina on päästetty kirjan sivuille asti. Ratkaisua ei keksitä. Se toimitetaan.
Juuri tällaiset kohdat saavat pohtimaan kustannustoimitusta.
En yleensä syytä kustannustoimittajia kirjailijan ratkaisuista. Lopullinen vastuu on aina tekijällä. Mutta tässä rakenteelliset ongelmat ovat niin ilmeisiä, että on vaikea olla ihmettelemättä, kuinka niihin ei puututtu kunnianhimoisemmin.
Kirjaa olisi voinut tiivistää tuntuvasti ilman, että se olisi menettänyt mitään. Äidin kuolema ei muuta tarinaa. Uulan kontrollifriikkiys venyi ja vanui.
Konfliktia olisi voinut kehittää toiston sijasta.
Päähenkilölle olisi voinut antaa enemmän toimijuutta. Nyt Juulia pysyy aniharvoja poikkeuksia lukuun ottamatta vain passiivisena lasilintusena, joka myötäilee, myötäilee ja myötäilee. Hän ei käytännössä tee aktiivisia valintoja. Hän makaa liukuhihnalla.
Erityisesti loppuratkaisun olisi voinut rakentaa niin, että lukija kokee ansaitun oivalluksen eikä saa selitystä. Nyt kaikkitietävä kertoja tuosta vain töksäyttää, että B-tarinan "T" on Uula, joka on ottanut käyttöönsä toisen nimensä.
Kaikesta huolimatta en voi antaa yhtä tähteä.
Liian moni sivu on yksinkertaisesti liian hyvin kirjoitettu siihen.
Kuuluvainen osaa rakentaa tunnelmaa. Hän osaa kirjoittaa luonnosta, vedestä ja hiljaisuudesta tavalla, johon moni kirjailija ei koskaan yllä.
Mutta kaunis kieli ei yksin kanna romaania.
Hukkumisleikki tuntuu ennen kaikkea hukutetulta mahdollisuudelta. Sen sivuilla näkyy lahjakas kirjailija, mutta myös käsikirjoitus, joka olisi kaivannut vielä rohkean rakenteellisen kierroksen ennen painokonetta.
Arvosanaksi siis 2/5 tähteä.
Kaunista kieltä.
Valitettavasti myös kauniisti hukattu mahdollisuus.
May 30, 2026
Koukuttava ja liikuttava kertomus! Alku oli minulle hieman liian surullinen ja jouduinkin palastelemaan lukemista, kun tarina vei liian syviin vesiin. Toisen osan alkaessa kertomus muuttuikin dekkarimaiseksi trilleriksi, jota oli vaikea laskea käsistään. Joitakin melko naiiveja ratkaisuja lukuunottamatta teksti oli miellyttävää lukea ja kielikuviin upposi. Joitakin toisteisia juttuja olisin editoinut pois ja loppuosassa tarina meinasi alkaa junnata paikoillaan, mutta muuten hieno lukukokemus!
Read
June 29, 2026Hyvä tarina, mukavat käänteet. Teksti tuntui muuttuvan tyyliltään vähän puolivälin jälkeen. Kevyemmäksi?
Taitavaa juonen suunnittelua. Käänteestä tuli mieleen Metsän peitto. Luen myös seuraavan kirjan, luulen kuulleeni sen olevan tulossa lähiaikoina.
Nyt jotain kevyempää. Ja tosiaan mitä sille kutinalle kävi?
Taitavaa juonen suunnittelua. Käänteestä tuli mieleen Metsän peitto. Luen myös seuraavan kirjan, luulen kuulleeni sen olevan tulossa lähiaikoina.
Nyt jotain kevyempää. Ja tosiaan mitä sille kutinalle kävi?
This entire review has been hidden because of spoilers.
July 13, 2026
Hyvä ja selkeä kirja, mutta ei kuitenkaan mun makuun täydellinen. Hienosti kirjoitettu, jos olisi voinut antaa puolikkaita tähtiä, olisin antanut 3,5. Selvästi huomaa, että on nuorehkon ihmisen kirjoittama kirja joten itse ehkä olen jo kasvanut tästä yli. Mutta luettava ja selkeä kirja kyllä kaiken kaikkiaan, ja tähtiä siis 3,5
April 19, 2026
3,5 tähteä. Hieno kirja surusta ja sen vaikutuksesta elämään. Linnea osaa kirjoittaa tosi kaunista tekstiä. Kirjassa on mysteeri, jonka juonenkäänteen arvasin suhteellisen aikaisin. Pidin Linnean ensimmäisestä kirjasta Metsän peitosta enemmän.
April 21, 2026
3.5⭐
Aika lailla tapahtumarikas, emotionaalisesti raskas, surullinen/koskettava ja riipivä trilleri.
Tw: äidin kuolema, toksinen parisuhde, itsetuhoisuus, suru
Aika lailla tapahtumarikas, emotionaalisesti raskas, surullinen/koskettava ja riipivä trilleri.
Tw: äidin kuolema, toksinen parisuhde, itsetuhoisuus, suru
July 19, 2026
Lukupiirikirja. En olisi muuten varmaan saanut luettua loppuun asti.
En jaksa lukea naisista uhreina.
En jaksa lukea naisista uhreina.
Displaying 1 - 12 of 12 reviews