Mustan huumorin sävyttämä romaani arjen kauhusta ja hauraasta onnesta.
Ydinperhe lähtee kesälomamatkalle eurooppalaiseen kaupunkiin. Tätä viikkoa on odotettu hartaasti, onhan matka tavallaan palkinto koko vuoden aherruksesta. Nyt nautitaan!
Alusta asti koko korttitalo on kuitenkin vaarassa romahtaa. Lentäminen ahdistaa, kun ennätyksellinen helleaalto pyyhkii parhaillaan maanosan yli. Lapset kinastelevat ja kinuavat, ja koko reissun suunnitellut äiti kantaa vastuun kaikesta, myös parisuhdetta ylläpitävästä seksistä tai sen puutteesta. Silti lasten nukkumaanmenon jälkeen poltettu savuke maistuu juhlalle.
Tarkkanäköinen romaani kuvaa ihmisiä kaiken keskellä: lomaunelmia, ristiriitaisia paineita, maailmantuskaa ja pieniä onnen hetkiä. Sen intensiivinen kerronta tulee lähelle lukijaa ja saa pohtimaan, mikä omassa elämässä on merkityksellistä. Mitä oikeasti haluamme? Mistä onnellisuus syntyy, ja mitä varten oikeastaan teemme niitä asioita, joita teemme?
Niin samaistuttavaa ja sujuvaa kerrontaa, että luin e-kirjan melkein yhdeltä istumalta ja tilasin heti kovakantisena omaksi. Voisi sopia luettavaksi vaikka vuosittain.
Kylläpä välittyi tunnelma erinomaisesti kirjoitustyylistä, hengästyttävää ja juuri sitä perheloman intensiteettiä, mihin on itsekin tottunut. Moni kohta nauratti, muutama ahdisti, ja jaksaa kyllä ihmetyttää ilmeisen universaali tosiasia, miten ne lippikset/vesipullot/aurinkorasva ei kulkeudu mukaan jos en minä niitä hoida. Vanhemmuuden ristiriitaisuudet ihanan arkisesti kuvattu. Tykkäsin!
Kirja kuvasi hengästyttävällä tavalla perheen lomamatkaa, mistä perheen äiti tunsi kantavansa kaiken vastuun. Hän oli kävelevä ohjelmatoimisto ja matkaopas.
Teki näkyväksi äitien uhrautumista, kaikesta huolehtimista ja lankojen jatkuvasti käsissä pitämistä. Voisiko olla jotain muitakin tapoja elää perhe-elämää ja viettää lomaa?
Jos tämän kirjan tarkoituksena oli kuvata todellisuutta, en ihmettele miksi nuoret lykkäävät perheen perustamista.
Aaaaargh tää oli niin hyvä ja vaivaannuttava! Sellanen eih apua, myötähäpeä ja myötäharmitus mut myös muutamia miellyttäviä ja suloisia tunteita aina välillä. Kyse siis viisihenkisen perheen viikon lomamatkasta helteiseen Gdanskiin. Kaikki perheelliset samaistuu varmasti monin paikoin mut miksei myös kuka tahansa oman lapsuutensa pohjalta.
Erittäin osuvaa ja oivaltavaa tekstiä lapsiperhe-elämästä ja siihen liittyvistä tunteista. Melko ahdistava tunnelma kuitenkin ja esimerkiksi jatkuva kaljan kittaaminen sai odottamaan, että jotain todella ikävää vielä tapahtuu. En ole lopultakaan ihan varma mihin kirja tähtäsi, jos mihinkään. Itselleni jäi vähän ankea jälkimaku.
Järisyttävän tunnistettava. Luulen jopa tunnistavani lomakaupungin – tai sitten ne kaikki vain ovat juuri tällaisia.
Loma on yhtä aikaa lohdullinen ja ärsyttävän tuttu kuvaus pikkulapsiperheen matkasta, jolla pitäisi rentoutua, nauttia ja kerätä yhteisiä muistoja, vaikka todellisuudessa joku tarvitsee jatkuvasti jotakin ja kaikkien hermot ovat vähän liian kireällä. Etenkin äidin.
Minun pienet lapseni ovat nyt jo 16- ja 18-vuotiaita, joten puolet romaanista huomasin pudistelevani päätäni hymyillen ja välillä turhautuen: tällaisiako meidänkin lomareissumme todella olivat?
Kieli on sujuvaa ja nasevaa, huumori osuvaa ja havaintojen tarkkuus tavoitti minut monta kertaa täydellisesti. Silti kokonaisuus jäi hieman köyhäksi. Ehkä en vain enää tarvitse tällaista romaania kertomaan minulle, että täydellisen loman sijaan merkityksellistä ovat juuri ne kaoottiset, ohikiitävät hetket – että lapsiperhe-elämä on raskasta mutta lyhyttä, ja että kaikkea sitä, mikä aikanaan ärsytti, katsoo myöhemmin haikeasti.
Varmaan menee vertaistukena muille lomaa suorittaville äityleille, joiden mielestä on hyvä idea viedä kolme pientä lasta ja mieslapsi kaupunkilomalle helteessä ja jotka sitten pettyvät kun perhe ei käyttäydykään just niinku itse haluaa tai halua just niitä samoja asioita kuin hän. Emotionaalisesti epäkypsä, uhriutuva ja marttyyriksi heittäytyvä äiti, lapsia käy sääliksi. Kalja kyllä maistuu. Minulle tämä lähinnä avasi omia lapsuuden traumoja uudelleen, erityisesti kun lapset, jotka eivät ole tehneet mitään väärin, joutuvat lepyttelemään äitiä, joka ei hallitse omia tunteitaan. Kamalaa luettavaa sellainen.
Kauhean ihanaa kuvausta ruuhkavuosien lomasuorittamisesta, metatyön epätasaisesta jakautumisesta ja parisuhteen hautautumisesta kaiken muun alle.
Härmän virkkeen rajoja venyttävä, tiivistahtinen kerronta sopi mielestäni teemaan hyvin. Se kuvasi oivaltavasti päähenkilön eteenpäin puskemista, jossa hidastaminen ja syvään hengittäminen usein unohtuu.
Suosittelen kirjaa kaikille 2010-luvulla vanhemmiksi tulleille.
Näkökulma on tuore ja kertomus monella tavalla ja tasolla sellainen joka kuuluu kerrotuksi. Tavallaan toisteinen puuduttava rakenne alleviivaa kertojan todellisuutta, lapsiperhe-elämää ja sen junnaavia, puuduttavia ja raskaita rutiineja, mutta kyllä se myös heikensi muuten tärkeän teoksen kokonaisuutta ja imua. Lukisin mielelläni Härmältä lisää!
Tää oli outo ja ekat sata sivua aioin jättää kesken mutta sitten lähti vetämään. Kirjoitustyyli hengästyttävyydessään ei ollut mun makuun, mutta löysin paljon samaistuttavuutta perheen äidin ajatuksista ja lomista omasta lapsuudesta. Loppu oli tosi outo.
Aika todentuntuinrn kertomus lapsiperheen lomasta, kun odotukset ja käytäntö eivät ihan kohtaa. Lomaunelmia, ristiriitaisuuksia, suorituspaineita, pieniä onnenhetkiä. Just sopivan pituinen, enempää realismia ei olisi jaksanutkaan. ( Onneksi omat lapset eivät enää ole pieniä...)
Rasittavaa kerrontaa erityisen raskaan päähenkilön/minäkertojan näkökulmasta, mutta loppujen lopuksi varsin kiinnostava ja uudenlainen lukukokemus. Herrajjestas mikä lomasuoritus!