"Nuorena kundina Helsingissä otin tavoitteeksi, että minusta tulee kovan luokan kansainvälinen huumekauppias. Niin minusta tulikin. Maksoin siitä kovan hinnan."
28-vuotias Toni "Gringo" Hakala tuomittiin syyskuussa 2008 kahdenkymmenen vuoden vankeuteen. Keskenään sotivat rikollisjengit hallitsivat vankilaa, ja vartijat olivat vielä vaarallisempia. Nyt Tonin piti sopeutua vankilan julmaan arkeen ja selviytyä jotenkin hengissä.
Toni mietti tietään, joka oli johtanut Helsingin kaduilta ja yökerhoista Thaimaan Koh Taon paratiisisaaren kautta Brasiliaan. Pilven polttelusta sen kasvattamiseen, väkivaltaisesta jengimaailmasta kokaiinin kansainväliseen tukkukauppaan ja huumeterrorismiin.
Vankilan pimeydessä Toni näki kuitenkin valon ja huomasi universumin johdatuksen elämässään.
Toni Hakala istui lähes kymmenen vuotta brasilialaisissa vankiloissa tuomittuna murhasta, jota hän ei ole tunnustanut. Sen jälkeen hän eli ilman passia ehdonalaisessa elokuuhun 2025 saakka ja on elättänyt itsensä kamppailu-urheilulla, vaikka ammattirikollisuus kutsui takaisin vanhaan elämäntyyliin.
Tapani Bagge on kirjailija, joka tunnetaan muun muassa rikosromaaneistaan ja on tehnyt Jari Eklundin kanssa kirjat Prosenttimies ja Prosenttimiehen paluu.
Miinukset: - oletin että kirja kertoo suomalaismiehen vankilaelämästä brasiliassa, kuitenkin vähintään 70% kirjasta oli jotain nuoruusmuistoja ja huumetarinoita? Tylsää - tosi sekava ajoittain ja varsinkin loppua kohden, pompittiin nykyajasta menneisyyteen ja kirsikkana kakun päälle kirja loppui vielä täysin seinään - kirjoittajan (kaikki) rikokset ja tuomion pituus täysin pimennossa, kerrottiin vaan huumejutuista eikä mitään mainintaa mm kuuluisasta naisystävän murhasta - kirjailia siteerasi ITSEÄÄN ja muita liikaa ihan tyhmissä kohdissa? - jotkut tarinat jäi ihan kesken
Plussat: + vankilan tapahtumat & arki (kun sinne asti lopulta pääsi) mielenkiintoista ja herättelevää + ammattirikollisen elämän ”seuraaminen” läheltä
Ois ollut mahollista tiivistää kirja ja kertoa selkeemmin tapahtumista, ihan liikaa turhaa diipadaapaa en tykännyt.
This book offered an exciting and eventful reading experience. Although I do not appreciate the author's life choices or even his values, I must admit that he is very sensitive in revealing his spiritual experiences, which were very interesting. At times, the author's experience of himself appears very self-centered, and this was quite disturbing..
I’d give it a 2/5. I usually like biographies, and in a way this book did open up the author's difficult life in an interesting way, but some kind of authenticity was missing. As if the author was still trying to maintain some kind of strong ego and role for himself.