Pimeyden mustuus

by Ivan Maniraho

Hillitön ja kirvelevän omakohtainen kertomus syvällä rakenteissamme lymyävistä vaaroista.

Elias on paennut pikkulapsena julmaa sisällissotaa Ruandasta Helsinkiin. Eikä taistelu osoita päättymisen merkkejä vielä aikuisenakaan. Asunnoton ja päihdeongelmainen Elias joutuu viranomaisten pyörityksiin. Tunnollisen ja moniongelmaisen nuoren on hankala vastata odotuksiin kunnollisesta maahanmuuttajasta.

Onko kaikki vihdoin sovitettu, kun Elias valmistuu ja hänestä itsestään tulee sosiaaliohjaaja? Miten käy, kun avunsaajasta tuleekin auttaja? Kuinka kauan kestää karistaa ennakkoluulot, entä selvitä ylisukupolvisesta traumasta?

280 pages, Hardcover

Published February 25, 2026

Reviews

[Marko Suomi]

Tosi hämäävä kokemus! Koska teksti kulkee niin hienosti, kekseliäästi ja hauskasti, vaivihkaa tulee hihiteltyä todella isojen ja vaikeiden asioiden läpi, ja yhtäkkiä ne jysähtävät kunnolla tajuntaan. Paljon sävyjä, kirkasta ja hyvin pimeää sulassa sovussa. Tosi vaikuttava, suosittelen myös tekijän edellistä kirjaa!

[Laura Walin]

Pimeyden mustuus olisi nuoren miehen kasvukertomus, jos jonkinlaista kasvua olisi päähenkilössä havaittavissa. (No on sitä vähän). Tai se olisi pikareskiromaani, jos ei koko melkein koko ajan itkettäisi. Huumori, kun sitä on, on synkkää, ja pimeyden mustuus tai mustuuden pimeys on koko ajan läsnä.

Kirjan päähenkilö saapuu Suomeen Ruandan sisällissodan varjoista 8-vuotiaana ja sinnittelee jossain suomalaisen yhteiskunnan laitamilla aikuisuuteen asti. Erilaiset päihteet tuovat helpotusta oloon ja tuntuu, että niiden myötä päähenkilö lipuu auttamattomasti jonnekin toiseen todellisuuteen.

Ajoittainen ryhdistäytyminen mahdollistaa kuitenkin parivuotisen parisuhteen, lapsen saamisen ja kymmenvuotisen uran Helsingin sosiaalitoimessa. Kirjasta ei silti tule onnellista kehityskertomusta vaan lukijan toiveikkuuden jo herättyä kurotetaan aina 2050-luvulle, jotta tiedetään, miten loppujen lopuksi kävi.

Manirahon kieli on elävää mutta kovin kyynistä, ja herätti ainakin minussa enemmän suuttumusta kuin hvyää mieltä. Taitavasti kirjailija on tehnyt näkyväksi kaiken sen potentiaalin, mitä olisi voinut olla, ja juuri siksi teksti jättää jälkeensä surun siitä, mitä ei koskaan tullut. Napakasti alkanut kokonaisuus hapertuu viimeisellä kolmanneksella sen verran, että pudotin tähdet kolmeen.

[Tia]

Voi Elias, mikä mies. Pitkästä aikaa tarina, joka todella piti otteessaan ja aina hetkittäin sain kiinni Eliaksen sielunmaisemasta, kunnes se jälleen mylläsi kaiken sekaisin kuin pikalinkous.

Totta kai kertomuksen surullisinta antia on päähenkilön päihdeongelma, joka tosin tuntuu freesimmältä, kun hahmo on eksoottisempi maahanmuuttaja eikä kantasuomalainen Pena. Ongelmalla ei kuitenkaan mässäilty tai haettu halpaa huumoria, asiat vain todettiin kuin ohimennen. Järjettömiä määriä näitä aineita kuitenkin vaikutti kuluvan.

Olin iloinen Eliaksen työstä sosiaaliohjaajana sekä oli aidosti mielenkiintoista lukea aidontuntuinen kuvaus alalla toimivien arjesta. Ehkä saatan jopa hieman samaistua Eliaksen ajatuksiin kiitollisuudenvelan maksamisesta yhteiskunnalle vaikkei aina täysin kuuliainen kansalainen jaksa ollakaan.

Kaiken kaikkiaan viehättävä romaani ja luen Eliaksen saagan nurinkurisessa järjestyksessä saatuani ensimmäisen osan käsiini vasta luettuani tämän.

[Henna Mäkelin]

Tarkoituksella sekava tarina, jossa maahanmuuttaja Eliaksen tarina paljastuu vähän kerrallaan. Elämä on päihteiden täyttämää ja ylisukupolviset traumat painavat. Lukija jännää, milloin tulee se viimeinen isku.

[Elina]

Ylisukupolvinen ja toiveikas jatko Eliaksen elämälle, joka on kuin Juoppohullun päiväkirjoista, mutta todentuntuisempi. Sujuvasti etenevä tarina kuljettaa läpi elämän erikoisten sattumien, mutta silti hyvin arkisesti, ikäänkuin huiput puuttuisivat.