Miehet joita luulin rakastaneeni

by Markku Haussila

Näyttelijänä ja tanssijana tunnetuksi tulleen Markku Haussilan romaani on koskettava, mustan huumorin sävyttämä tarina rikoksista, joiden ei pitäisi vanheta koskaan.

Siim työskentelee helsinkiläisen farkkukaupan myyjänä ja viettää päihteidenhuuruista elämää. Takana on yllättäen katkennut mallinura, jonka ansiosta Siim yhä tunnistetaan kadulla.

Farkkukaupan liepeillä Siim alkaa törmätä nuoreen poikaan ja kokee tähän outoa yhteyttä. Eräänä päivänä Siim näkee pojan vanhemman miehen seurassa ja kauhistuu. Maailma tuntee miehen kuuluisana valokuvaajana, mutta Siimille hän on lapsuuden pahin painajainen.

Kun syvälle padotut muistot nousevat pintaan, Siim päättää tehdä kaikkensa pelastaakseen pojan - ja samalla kenties itsensä

Genres: Queer, Fiction, LGBT, Audiobook

Audiobook

Published April 13, 2026

Reviews

[Ville Verkkapuro]

A world that feels familiar, though completely alien. Neurosis and self-destruction, trauma and its roots and the deep stickiness that follows.
Maybe one-third in, there's a really good and powerful monologue or a rant, kind of with the same energy as in Gone Girl where Amy talks about the "Cool girl is...", where the me-narrative dismantles and the whole perspective twists. Best things I've read in a while.
As a whole, very sad and powerful. Raw and real. And there's a strong feeling of injustice, but also in it all, a cathartic release.

[Heidi]

groomaus ja sen jättämät jäljet, aiheena merkittävä. toteutus makuuni vähän naiivi kostofantasia huumehöyrypsykogolisointeineen. tuntuu kuin olisi ollut kaksi eri teosta samoissa kansissa, mutta en pysty paikantamaan, missä menee niiden raja. haussila osaa kirjoittaa, that's for sure.

[Lia]

tää oli tosi hyvä, pysäyttävä ja tärkeä teos rikoksesta joka on vanhentunu, vaikka sen kaltasen rikoksen ei kuuluis koskaan vanheta. koskettava ja aika rankka. groomaus on aihe josta on tärkee puhuu koska sitä tapahtuu valitettavasti melko paljonkin.
tuli mieleen lukiessa kirjat Tyttö joka en sekä Yhdellä meistä on kokemus epäasiallisesta kohtelusta.

[Sanna-Mari]

Haussilan aihe on raskas ja onnistuu välillä luomaan lukijan eteen erityisen ahdistavan ja toivottoman tunnelman. Alkoholismin ja riippuvuuksien kuvaukset ovat rajuja, ja lapsen hyväksikäyttöön johtavan tien esittäminen mahdollisimman realistisesti on onnistunutta. En tosin ihan aina ymmärtänyt, miksi tässä teoksessa tuotiin esille itse hyväksikäyttäjää, vaikka hänet lopulta jätettiin melkoiseksi kuoreksi. Jotenkin alun tunnelatautunut sisältö muuttui erikoiseksi ristiretkeksi kohti loppua (en edes vielä ymmärtänyt missä vaiheessa tarinan kulminointipiste on).

On faktaa, että usein hyväksikäytetty lapsi ei saa oikeusjärjestelmässä oikeutta, koska lapsella ei ole mahdollisuutta selittää tai ilmaista itselle tapahtuneita asioita. On siksi tavattoman tärkeää, että asioista keskustellaan kaunokirjallisuudessa. Olisin silti toivonut, että Haussila teoksessaan saanut irti vielä jotain...enemmän.

[Alina]

Pysäyttävä, raskas ja koskettava kertomus, joka ei tuntunut fiktiiviseltä tarinalta vaan oli kerrottu tosi aidon tuntuisesti. Valitettavasti monelle tää ei olekaan fiktiivinen tarina, joka tekee kirjasta tosi tärkeän. Muutama käänne pääsi yllättämään ja yksi niistä aiheutti myös kunnon itkukohtauksen. Loppu tuntui vähän hätiköidyltä ja olisin toivonut tiettyihin asioihin enemmän fokusta.

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantamolta.

[Heidi]

Tää oli ihan kamala, ja siinä kamaluudessaan erinomainen. Haussila onnistui tyrmäävästi kuvaamaan lapsen groomausta ja hyväksikäyttöä ja sen vaikutuksia myöhemmin, sitä miten ihminen on täysin pohjalla. Tykkäsin Haussilan tavasta kirjoittaa, teksti on soljuvaa ja nautin rikkaasta kielestä.

Mutta sitten loppu meni musta vähän yli ja ajoittain oli sellainen olo, että tässä yritetään nyt vähän liiankin nokkelasti valistaa ja syyllistää kaikista maailman ongelmista ja turhamaisuudesta.

[Susa]

Aihe oli raaka, kammottava ja tärkeä, mutta toteutus ontui pahasti ja erityisesti loppu meni jo vähän turhan sekavaksi sekoiluksi. Pari editointikierrosta olisi tehnyt varmaan ihan hyvää. Traumataustaa vasten ymmärrän kertojan jatkuvan holtittoman päihteidenkäytön, mutta ei voi mitään, onhan viinan juonnista ja "spägän" vetämisestä lukeminen sitten vaan uskomattoman tylsää... (erityisesti näin soberina, lol)

[Samson Corelius]

Markku Haussilan Miehet joita luulin rakastaneeni on kirja, joka jättää ristiriitaisen maun. Teoksella on ehdottomat vahvuutensa, mutta kokonaisuus ontuu ratkaisevasti.
Haussilalla on kiistaton kyky luoda elävää, soljuvaa dialogia ja vauhdikkaita, parhaimmillaan jopa herkullisen tragikoomisia tilanteita. Teksti rullaa eteenpäin paikoitellen hyvinkin lennokkaasti. Silti tarina ei kokonaisuutena tunnu täysin uskottavalta. Syntyy vahva vaikutelma siitä, että kirjailijan asiantuntemus tämän tyyppisistä traumoista on kovin pintapuolista, aiheita raapaistaan, mutta niitä ei missään vaiheessa päästä käsittelemään kovinkaan syvällisesti. Päähenkilö Siimin hahmo kaipaisi kipeästi lisää lihaa luiden ympärille. Aihe itsessään on äärimmäisen tärkeä, mutta syvällisempi taustatutkimus ja kenties itse uhrien (tai selviytyjien) haastatteleminen olisi tehnyt Siimin kokemuksista ja tarinasta huomattavasti uskottavamman.
Kerrontapuolella proosan epätasaisuus alkaa herkästi häiritä lukemista. Tekstissä iskee silmään erikoinen tonaalinen dissonanssi, kun rinnakkain käytetään hyvin vahvasti pääkaupunkiseutulaista slangia ja katukieltä (spägä, laini, dissoilla, steissi, finkku...) ja toisaalta taas hyvinkin muodollisia sivistyssanoja (fasinoitunut, genitaalit, fantasioida). Nämä kaksi maailmaa eivät aivan kohtaa luontevasti.
En myöskään ymmärtänyt onnellista loppua, pedofiilille annetaan anteeksi ja Siim alkaakin yhtäkkiä pahan päihdekoukun ja itsetuhoisuuden jälkeen nauttia elämästä ja ihmissuhteista terveellä tavalla. Mitä sillä yritetään sanoa? Että elämä jatkuu kaikesta huolimatta? Ihmeitä tapahtuu? Traumoissa ei tapahdu 180 asteen kääntöjä.
Lisäksi Haussilan tyylillinen sokea piste löytyy adjektiiveista. Kirjailijalla tuntuu olevan kaksi ehdotonta suosikkia ylitse muiden: täydellinen ja hirvittävä. Lopulta aivan kaikki oluesta ihmiseen asti jakautuu vain näihin kahteen ääripään kategoriaan, mikä latistaa kerronnan vivahteita. Nuo adjektiivit menettävät merkityksensä kun niitä villjellään toistuvasti.
Tärkeä ja potentiaalinen kirja, joka olisi kuitenkin vaatinut enemmän syvyyttä ja viimeistelyä toimiakseen kunnolla.

[Aada]

Kauhee aihe, mut hyvin kirjotettu

[Diana]

Siim-poika oli 12v kun Veini-valokuvaaja bongasi hänet ja alkoi käyttämämään sekä hyväksi. Veini oli maailman kuulu ja arvostettu valokuvataiteilija eikä kukaan arvannut eikä epäillyt hänen tekosiaan. Veini nimesi valokuvansa poikien kauneuden ylistykseksi ( tai jotain sinne päin). Siim-pojan vanhemmat pitivät viiniä ystävänään ja olivat ylpeitä, kun heidän rakas poikansa oli Veinin malli. Siim voi pahoin, työskenteli mallina ja eli päihdehuutuista elämää, kunnes brakasi täysin Pariisin muotinäytöksessä. Siim p alasi suomeen, työskenteli vaatekaupassa, josta näki ohimennen Veinin nuoren pojan kanssa. Siim tunnisti oitis pojan katseessa saman pelon ja alkoi etsiä poikaa, jotta voisi pelastaa tämän Veinin käsistä. Lopulta Elmar-pojan kanssa ystävystyivät, mutta Elmar ei myönnä mitään. Veiniä siim tapaa muutaman kerran mutta Veini toteaa silmin itse halunneen suhteen Veinin kanssa. Silmin kauhua, pelkoja, dissosiointia ja elämän luisumista kuvataan melkein koko kirja. Lopulta Elmar kertoo vain nähneensä kaukaa yhden "sellaisen" tapahtuman junassa ja se tapahtui toiselle pojalle. Siim huijaa Veinin luokseen ja syntyy verinen tappelu, josta kuolema ei ole kaukana. Ku.pikaan ei kuole, mutta Veini tunnustaa tehneensä vääryyttä kuvauksissa olleille pojille, jotka saavat n 20000e korvausta each. Veiniä ei kuitenkaan tuomita lapsen raiskaamisesta. Siim potee tätä vääryyttä. Lopuksi kirjassa selviää kuinka Elmar asuu lastenkodissa ja hänen isänsä on tuomittu vankilaan Elmarin hyväksi käytöstä. Elmar ei kestä ja hukuttautuu + mutt jättää kirjeen jossa kertoo, että kertoi Siimille itsestään - ei junassa näkemästään. Tuli fiilis että kirjailija kirjoittaa itsestään - en tiedä. Tosi jännät fibat jäi siitä mahdollisesta omakohtaisuudesta, varsinkin kun kirjailija on tanssija ja näyttelijä taustAltaan. Ja kertoo loppuksi tapaavansa nuoria ja auttaa nuoria puhumaan. Jotenkin tuo faktatieto nuorten tarpeesta viittasi taas että olisiko totta? Epilogissa veini vihdoin kykenee pyytämään anteeksi. Siim kykenee päästämään silloin irti veini-painajaisestaan ja toteaa Veinin valinneen itselleen väärän pojan - sellaisen joka kykeni nousemaan veiniä vastaan ja kaatoi hänet maahan. Ei huono kirja, mutta ei kuitenkaan mikään erityinen.

[Henna Mäkelin]

Tragedia ja komedia ovat niin lähellä toisiaan, että itkettää.

[Daniela (koukussakirjoihini)]

Koskettava, kauhistuttava, kaunis. Tärkeä tarina, joka on kaiken lisäksi hienosti kirjoitettu. Tempo ajoittain vähän takkuili, mutta erityisesti alku- ja loppupää erittäin kiinnostavaa luettavaa.

[Inka Partanen]

Olipa huikea! Mietin lukiessani Kellopeli Appelsiinia, Trainspottingia, Siepparia ruispellossa ja se kertonee jo paljon. Juoni ei ole tämän kirjan sydän, vaan se on kerronta, riipeiseva ja raaka.

[Juha Soininen]

Koskettava sekä hauska. Upeaa tekstiä.

[Eemil Kontu]

3.5

[~Li~]

Alussa en pitäny tätä yhtä hyvänä ku Haussilan ekaa kirjaa. Puolessa välissä olin jo antamasa 5 tähteä, mut tää oli vähän turhan väkivaltainen. Tärkee aihe, kauniita hetkiä ja uskottavia kuvia.

[Merel]

Rankka aihe ja rankka kirja.

[Juuso]

Tämä oli kyllä oikein kaunista kuunneltavaa!

[Paula Korkala]

Koskettava tarina. Kaikkitietävä minäkertoja latelee kaikki maailman kliseet ja valitettavasti pilaa koko kirjan.

[Satu Salminen]

Oli ihan hyvä ja herättelevä kirja, loppu ehkä hieman liian yliampuva

[Elina Tirkkonen]

Aihe on äärimmäisen tärkeä, lapsen näkökulmaa esiintuovaa ja ongelmallisuutta, miksi rikokset eivät paljastu.
Kirjan loppu oli häiritsevä kaikessa sekavuudessaan - Olisi vaatinut paljon työstöä.

[Eveliina Lähdesmäki]

Kammottava.