Kun väsynyt toimittaja hankkii vihaisen hevosen, alkaa epämukavien oivallusten taival. Riittämättömyyttä, valtakuvioita, selviytymiskeinoja. Yllättäen hevonen osoittautuu peilauspinnaksi tämän hetken työelämälle.
Työpaikoilla paahdetaan kasvavien vaatimusten ja kiireen ristipaineessa. Stressi ja ylikierrokset seuraavat työntekijöitä kotiin asti. Miksi on vain hiljaisesti hyväksytty se, että työarki kuluttaa ihmisiä loppuun? Etenkin vastaan sanovat naiset on helppo vaientaa hankalan ämmän leimalla.
Hankala hevonen sytyttää kapinan liekin: entä jos työpaikoillakaan ongelma ei ole hankala työntekijä vaan se, että työelämä on rikki?
Kirjailija, toimittaja Marika Riikonen yhdistää omakohtaista ja yhteiskunnallista kirpeän tarkkanäköisesti. Hänen edellinen kirjansa Yksin, kiitos ravisteli omaehtoisen yksinolon tabua ja sanallisti monen lukijan pitkään vaietut tuntemukset.
Epäröin tämän kanssa hetken – hevosteema tuntui vieraalta, melkein esteeltä. Olin jo vähällä palauttaa lukemattomana. Onneksi en. Tämä on täysosuma.
Tarina työelämästä, uupumuksesta ja liiallisesta kiltteydestä ja siitä, miten vaikeaa on tunnistaa oma viha ja käyttää sitä muutoksen voimana. Melody on vihainen tamma, joka pakottaa uuden omistajansa kohtaamaan sen, mitä tämä on pitkään sivuuttanut: rajat, turhautumisen, kasvavan paineen. Ja lopulta tarpeen muuttaa suuntaa.
Kirja osuu erityisen kipeästi tähän hetkeen. Kaupallisen työn ja liike-elämän jatkuviin vaatimuksiin, siihen hiljaiseen oletukseen, että pitäisi jaksaa enemmän, joustaa lisää, olla vähän vähemmän “hankala”.
Yksi ajatus jää soimaan: mikään ei muutu, ellei mikään muutu. Klisee ehkä, mutta tässä teoksessa todeksi elettyä. Loppu kiteyttää jotain olennaista: muutoksen ei tarvitse odottaa romahdusta. Riittää, että huomaa pienet merkit ajoissa ja tekee jotain. Harvoin kirja saa näin konkreettisesti kaipaamaan muutosta.