Kun väsynyt toimittaja hankkii vihaisen hevosen, alkaa epämukavien oivallusten taival. Riittämättömyyttä, valtakuvioita, selviytymiskeinoja. Yllättäen hevonen osoittautuu peilauspinnaksi tämän hetken työelämälle.
Työpaikoilla paahdetaan kasvavien vaatimusten ja kiireen ristipaineessa. Stressi ja ylikierrokset seuraavat työntekijöitä kotiin asti. Miksi on vain hiljaisesti hyväksytty se, että työarki kuluttaa ihmisiä loppuun? Etenkin vastaan sanovat naiset on helppo vaientaa hankalan ämmän leimalla.
Hankala hevonen sytyttää kapinan liekin: entä jos työpaikoillakaan ongelma ei ole hankala työntekijä vaan se, että työelämä on rikki?
Kirjailija, toimittaja Marika Riikonen yhdistää omakohtaista ja yhteiskunnallista kirpeän tarkkanäköisesti. Hänen edellinen kirjansa Yksin, kiitos ravisteli omaehtoisen yksinolon tabua ja sanallisti monen lukijan pitkään vaietut tuntemukset.
Uupunut toimittaja ostaa hankalana pidetyn, omapäisen hevosen. Opetellessaan toimimaan hevosen kanssa hän oivaltaa samalla asioita itsestään, rajoistaan ja työelämästä.
Riikonen esittää ihan osuvia ajatuksia työelämästä, vaikkei niissä mitään uutta ollutkaan nykyajan tietotyöläiselle. Sen sijaan uutta oli se, että työelämää ja työuupumusta koskevat pohdinnat yhdistettiin "hevosteluun". Tämä oli mielenkiintoinen ratkaisu, ja kieltämättä hevonen ongelmineen nivoutuu yllättävän hyvin Riikosen työhön ja sen ongelmiin. Lukujen sisällä pompitaan kuitenkin välillä aika sekavasti hevosmaailmasta työmaailmaan ja takaisin. Jäin myös miettimään, olisivatko nämä pohdinnat toimineet paremmin jossain muussa (lyhyemmässä) muodossa kuin kirjana.
(Jos tämä kirja olisi LinkedIn-postaus, se alkaisi varmaankin sanoilla "mitä hankala hevonen opetti minulle työelämästä".)
Enpä ole pitkään aikaan lukenut koko kirjaa läpi yhden iltapäivän ja illan aikana! Vau! Jos saisi antaa vielä puolikkaan tähden, antaisin.
Nimi ja kuva eivät vielä oikeasti kerro kirjan sisällöstä: se ei kerro vain naisoletetuista ja hevosista. Vaan nykyisen työelämän järjettömyydestä.
Tekstiä oli helppo lukea ja se oli mielenkiintoista sekä osuvaa. Hevosen omistamisen vaiheet soljuvat kauniisti yhteen työelämän pohdintojen kanssa. Tarinassa on selkeä kaari,vaikka ei ehkä koko ajan ajallisesti lineaarinen. Se ei haittaa.
Kirja sai pohtimaan omaa suhdetta työhöni ja pieni epäilys nousee: jos alan uupua, huomaanko sen? Tykkään työstäni, joten se helposti saattaa jäädä huomaamatta.
Kirja sai aikaan paljon tunteita kuten surua, toivottomuutta ja vihaakin nyky-yhteiskuntaa kohtaan. Miksi kovat arvot jylläävät? Miksi tavallisen palkkatyöläisen annetaan kaatua taakkansa alle? Miksi aina vain pitäisi jaksaa?? Onneksi hevosesta kertovat osuudet (ainakin) toivat hymyn huulille.
Tykkäsin! Kirjan katse nykyiseen työelämään oli analyyttinen ja toteava, ei manifestimainen. Tarve työelämän muutokselle todettiin aika suorasanaisesti, mutta sitä ei vaadittu. Moni uupunut saa tästä varmasti vertaistukea.
Vaikuttavalla tavalla piirtyy kuva siitä, kuinka työelämä on salamyhkäisesti ja vaivihkaa muuttunut sietämättömäksi, kun työn tuottavuutta on ollut jatkuvasti "pakko" lisätä. Kritiikki tälle kuitataan helposti yksilön hankaluutena, oikkuisuutena tai vaativuutena, ja se tuodaan kirjassa kiinnostavasti esille itsepäisen hevosen kautta.
"Normaaleinta on nykyään se, että koko ajan väsyttää."
Epäröin tämän kanssa hetken – hevosteema tuntui vieraalta, melkein esteeltä. Olin jo vähällä palauttaa lukemattomana. Onneksi en. Tämä on täysosuma.
Tarina työelämästä, uupumuksesta ja liiallisesta kiltteydestä ja siitä, miten vaikeaa on tunnistaa oma viha ja käyttää sitä muutoksen voimana. Melody on vihainen tamma, joka pakottaa uuden omistajansa kohtaamaan sen, mitä tämä on pitkään sivuuttanut: rajat, turhautumisen, kasvavan paineen. Ja lopulta tarpeen muuttaa suuntaa.
Kirja osuu erityisen kipeästi tähän hetkeen. Kaupallisen työn ja liike-elämän jatkuviin vaatimuksiin, siihen hiljaiseen oletukseen, että pitäisi jaksaa enemmän, joustaa lisää, olla vähän vähemmän “hankala”.
Yksi ajatus jää soimaan: mikään ei muutu, ellei mikään muutu. Klisee ehkä, mutta tässä teoksessa todeksi elettyä. Loppu kiteyttää jotain olennaista: muutoksen ei tarvitse odottaa romahdusta. Riittää, että huomaa pienet merkit ajoissa ja tekee jotain. Harvoin kirja saa näin konkreettisesti kaipaamaan muutosta.
Paljon tuttua, mutta toki ajattelemisen arvoista asiaa työelämästä ja uupumisesta. Rakenne, jossa kerrottiin vuorotellen omasta työuupumuksesta ja "hankalan" hevosen kasvattamisesta onnahti jonkun verran, ehkä olisin tykännyt, että olisi rajattu teemaa jompaan kumpaan. Itseäni on kiinnostanut viime vuosina se, että työuupumuksesta puhutaan paljon, mutta siitä uupumuksesta, joka seuraa liiallisesta vapaa-ajan 'suorittamisesta' puhutaan suhteessa paljon vähemmän. Tämäkin kirjailija koki loukkaavana työterveyshuollon palaverit, jossa mietittiin työn, aikaa vievän hevosharrastuksen ja kirjailijan roolin komboa osana uupumusta. Hauskat ja ihanatkin asiat voivat uuvuttaa, jos niitä on liikaa.
Tietyllä konkreettisella tavalla sidotaan yhteen hankala tilanne ja uupuminen työssä ja hankalan, vihaisen hevosen kouluttaminen. En tiedä mitään hevosista, mutta hyvin selväksi tuli, että näillä tilanteilla on yhtäläisyyksiä. Hankala hevonen voi pelastaa ihmisen uupumisen partaalta. Kirja sisältää paljon hyödyllistä tietoa työelämän tutkimuksesta. Hyvä lähdeluettelo.
Kuin ylipitkä LinkedIn-julkaisu! Ja onnistunut sellainen. Ei Hankalat tytöt työelämän pankkia räjäytä, mutta se sanoittaa asiansa hyvin. Rakenne on hiukan sekava, mutten antanut sen haitata. Työelämä tarvitsee enemmän tällaisia kirjoja — ja johtajia, jotka lukevat ja sisäistävät ne!
Sujuvaa tekstiä! Herätti ajatuksia ja nostatti tunteita. Välillä rakenne tuntui vähän sekavalta, kun oma pohdinta, hevosen arki ja työelämäteemat sekoittui samassa luvussa.