Väitetään, että kykymme sietää pettymyksiä on heikentynyt. Aikaamme leimaa odotusten kiihtyminen ja odottamisen vaikeus, jatkuvat muutokset ja ennakoimattomuudet. Näiden keskellä moni kaipaa uudenlaista suhtautumista pettymyksiin: tilanteisiin, joissa odotukset eivät vastaa todellisuutta.
Miten pettymykset syntyvät? Mitä pettymyksen tunteella on kerrottavanaan? Ja millaisilla keinoilla voimme oppia kohtaamaan ja käsittelemään pettymyksiä? Kirja haastaa arvioimaan suhdettamme pettymyksiin ja niiden käsittelyyn. Kirja kysyy myös, miten voisimme paremmin hyödyntää pettymyksiä. Parhaimmillaan pettymys voi käynnistää sellaista kasvua ja luovuutta, jota ilman pettymystä ei olisi saavutettu.
Kirja muistuttaa, että toisin kuin usein toivomme, pettymyksen tunteesta ei aina kannata pyristellä nopeasti eroon. Toisinaan hyödyllisintä on pitkä pysähtyminen, jopa jumittaminen pettymyksen äärellä. Toisinaan taas tarpeellisinta on suoraviivainen eteenpäin harppominen ja pettymyksen pölyjen rivakka karistelu. Kirja herättää myös kysymään, millaista pettymyksen käsittelyn kulttuuria tarvitsemme: miten pettymyksiä kannattaisi käsitellä esimerkiksi työelämässä?
Eveliina Holmgren (PsT, KTM, FM) on organisaatiopsykologi, joka esittää, että ihmisen suurin voima ei ole hallita menneisyyttä vaan luoda uusia alkuja. Hän kutsuu ihmisiä tarkastelemaan pettymyksiä elämään luontaisesti kuuluvina kohtina, jotka voivat tuoda mukanaan luovuutta, lempeyttä ja lämpöä.
Ihan hyvä perusteos pettymyksistä ja siitä, miten ne ilmenevät ihmisten ajattelussa, tunteissa ja toiminnassa. Kirja on jaettu kahteen osaan: ensiksi käsitellään pettymysten syntyä ja syvyyttä, minkä jälkeen siirrytään pettymysten kohtaamiseen ja käsittelyyn.
"Kirjoitin tämän kirjan kahdesta syystä: siksi, että pettymysten kanssa eläminen on olennainen osa hyvinvointiamme ja siksi, että näen pettymyksissä potentiaalia, joka usein jää hyödyntämättä", Holmgren toteaa.
(Mutta mikä on tämä trendi, että ihan oikeat kustantamotkin julkaisevat nykyään tällaisia tavattoman lyhyitä tietokirjoja? Eivätkö ihmiset tosiaan enää jaksa lukea – tai kirjoittaa – pidempiä?)
En varsinaisesti. Hermoverkot ottaa koppia ja oppii uusia aivoalueita, jotka moduloituu plastisuuden ansiosta palvelemaan tätäkin tarkoitusta vastaisuuden varalta.
Mihin yleensä petyn? Tilanteiden toistumiseen samanlaisena? Toisiin ihmisiin? Itseeni? Tekniikka ei pelaa ja kaverit ei vaan tajuu.
Kasinolla jo horjutinkin aivojen palkkiojärjestelmää. Se on oikeasti yllättävää, miten nopeasti siitä tulee tapa ja miten se alkaa säädellä kehon toimintoja ja ohjata ajattelua. Voittoihin ja tappioihin ehdollistuminen käy nopeasti.
JOUSTAVA MIELI
Hyväksyy tunteensa. Kun tunteen kanssa pärjää, itseluottamus ja hallinnan tunne + toimintavarmuus kasvaa. Olo ei ole enää turvaton tunteen ”uhatessa” hermostollisessa stressireaktiossa.
Masentuneena minäkin katsoin kaikkea negatiivisten linssien läpi, ja olin aina vihainen, kun huonot odotukset osuivat oikeaan. Vaikka se olisi ollut ”sattumaa”, ajattelin sen aina johtuvan itsestäni. Kaikki myös tuntui tervanjuonnilta ja kivireen vetämiseltä.
Lisäksi mulla on BPD, joten pettymykset tuntuu usein ylitsepääsemättömiltä, ja voi lamaannuttaa moneksi tunniksi. Ja kyllä pettymykset ihmissuhteissa iskevät suoraan sydämeen, ei sillä vuosipalkan häviämisellä niin väliä - tulee ja menee.
Se mihin keskittyy, voimistuu - hermoradoissakin. Valitkaamme siis positiivisia ajatuksia. 🤍
Mä tykkäsin tästä! Mielenkiintonen tietopaketti pettymyksistä ja siitä, miten ne syntyy ja miten ne voi kohdata. Ei tässä sinällään tullu mitään maailmaa mullistavaa, mut tykkäsin silti 😊 kaikista kiinnostavinta oli lukee siitä, miten lasten tulis kohdata pettymyksiä jo lapsena, eli vanhempien ei tulis suojata lapsiaan kaikilta pettymyksiltä. Olis saanu olla kyllä vähän pidempi, muuten oli tosi jees!
Läpileikkaus pettymyksen anatomiasta. Mitä kirjasta jäi mieleen? - pettymyksen viesti on harvoin mustavalkoisesti onnistuminen tai epäonnistuminen, vaan monien värien sävyttämä ja sitä kannattaa tulkita monista kulmista - pettymyksen tunnetta kannattaa tutkiskella uteliaasti. Toisinaan viipyilevästi, toisinaan ravistella pettymys pois nopeasti - suorituskeskeisessä maailmassamme on ok myös antaa itselleen lupa olla pettynyt, eksyksissä ja uupunut - luota siihen, että elämä jatkuu hyvänä, vaikka pettymyksiä tulisikin vastaan
”Pettymyksen potentiaalin hyödyntämiseksi tarvitsemme toisia: jaettua luovuutta, toisten kanssa ajattelua, yhteistä aikaa ja kiinnostusta toisia kohtaan. Ihmisen suurin voima ei ole pärjätä maailmassa yksin ja katsoa menneessä tapahtuneisiin pettymyksiin. Suutin voima on tehdä asioita yhdessä ja katsoa eteenpäin. Näissä molemmissa pettymykset voivat olla avuksi. Ne yhdistävät ihmisiä rosoisen epätäydelliseen elämään ja nostavat leukaa ylös kohti uusia pettymyksiä — ja kohti uusia unelmia.”
This entire review has been hidden because of spoilers.