Suhteellisuusteoria on kuin seksi: ihmisen elämässä se on aina läsnä, mutta puheenaiheena sitä vältellään ahkerasti. Se on hämmästyttävää, sillä kyseessä on viime vuosisadan merkittävin tieteellinen teoria, joka mullisti käsityksemme maailmankaikkeudesta. Albert Einstein (1879–1955) valoi teoriansa kivijalan jo sata vuotta sitten – olisikohan nyt korkea aika täydentää yleissivistystä?
Tunnustettu fyysikko ja tietokirjailija Kari Enqvist on ottanut haasteen vastaan ja lupaa raottaa verhoa kaikille kiinnostuneille. Saamme vastaukset moniin kysymyksiin, joita runoilijat ja muut maallikot ovat aina pohtineet, mutta jättäneet kysymättä. Millainen näkymä avautuu valon nopeudella kiitävän raketin ohjaamosta? Mikä ihme on neljäs ulottuvuus? Millä keinolla matkalaukun voisi puristaa pieneksi pisteeksi? Mitä kello näyttää mustassa aukossa? Ja mikä on totuus aikamatkailusta?
Kari Enqvistin teos on populaaria tieteenkirjoitusta parhaimmillaan, täynnä teoriaa havainnollistavia esimerkkejä ja lukijaa kutkuttavia ajatusleikkejä. Kirja on myös tyylikäs hatunnosto Albert Einsteinin elämäntyölle. Hurmaavaa tiedettä!
Periaatteessa Enqvist on kirjoittanut ihan viihdyttävän pikkuopuksen vessakirjaksi suhteellisuusteoriasta. Kirjan muutamat ongelmat tekivät kuitenkin lukukokemuksen heikoksi. Liian lyhyet luvut, joissa saatettiin heittää faktoja ja analogioita sen kummemmin perustelematta tekivät lukukokemuksen ontuvaksi: Oli kyse siis Einsteinin vaimon kirjoittamasta suhteellisuusteoria -hypoteesin kieltämisestä tai avaruuden kaareutumisesta, juuri kun oltiin heitetty fakta pihalle ja pääsemässä asiaan, luku loppui ja jatkui seuraavalta sivupolulta. Toisekseen Enqvistin rivien välistä paistama varmuus siitä, että Fysiikka on Tiedettä ja kaikki muu on vain turhaa runoilua alkoi riipiä aika nopeasti. Varsinkin siinä vaiheessa, kun esille otettiin jokin (joko meemeistä tai hesarista) suhteellisen tunnettu teoria kuten Heisenbergin epätarkkuusperiaate, se heitettiin esille nauraen lukijalle joka teoriaa ei tunne. Olo oli kuin lukutaitoisella lapsella, jota aikuinen härnää lukutaidottomuudesta.
This is as basic as the theory of relativity gets, I think. Organized into about 100 two-page chapters, Professor Enqvist explains the theory of relativity one step at a time, one complete thought per chapter. There's no mathematics, and storytelling and colourful metaphors are used to drive the points home. "Bite-sized" and "digestible" are not descriptors one expects to find anywhere near E=mc², but there you have it.
It mostly works, I think. The theory of relativity is not an easy concept to grasp, as distanced from the day-to-day concerns of humans who are not physicists or sci-fi authors as it is. Very little of it is intuitive, though that is, of course, learnable. For instance, the description of red shift and the Doppler effect as an object approaches the speed of light felt familiar to me because I have seen it in sci-fi video games. This book articulated it to me, now also allowing me to more appreciate the work put into the games.
From the book I also learned the one everyday application of the theory of relativity that I carry around in my pocket. The atomic clocks on board GPS satellites, travelling very fast (which slows the clock down) in very low gravity (which speeds it up), must take the theory of relativity into account lest the GPS coordinates start drifting at a rate of over 10 kilometres per day.
I cannot say I can still wrap my mind around the theory, but I have perhaps made a start.
Olen lukenut Kari Enqvistin kolumneja eri paikoista kohtalaisen säännöllisesti ja enimmäkseen nauttien, mutta kirjamuodossa Enqvistiä on tullut luettua todella vähän. Äkkiseltään mieleen tulee vain yhdessä Jukka Maalammen kanssa tehty erinomainen Tyhjästä syntynyt. Suhteellisuusteoriaa runoilijoille saattaa siis olla ensimmäinen lukemani kokonaan Enqvistin yksin tekemä kirja.
Heti alussa kirja säikäyttää. Esipuheessa sivulla 10 todetaan: "Fysiikkaa runoilijoille on ilmestynyt juhlistamaan suhteellisuusteorian synnyn 100-vuotisjuhlaa." Putosin kärryiltä. Piti Googlailla, onko Enqvist tehnyt kirjan nimeltä Fysiikkaa runoilijoille, tai olisiko se tämän kirjan aiemman laitoksen nimi. Mutta ei, Suhteellisuusteoriaa runoilijoille on ilmestynyt vuonna 2005 eli suhteellisuusteorian 100-vuotisjuhlan aikaan, eikä mistään löytynyt kirjaa Fysiikkaa runoilijoille, vain jonkun tuntemattoman tekemän luennon Powerpoint keväältä 2004, sekä paljon myöhäisempiä Syksy Räsäsen samalla otsikolla pitämiä luentoja. Tulkintani siis on, että Enqvist kirjoitti kirjan Fysiikkaa runoilijoille, mutta kustannustoimittaja vaihtoi sen nimen eikä sitten viitsinyt korjata sitä esipuheeseen. Melkoista sähläystä.
Toisen kerran putosin kärryiltä sivulla 15: "Täyttä ymmärrystä ei ehkä ole saavutettavissa, ei sen arkisessa mielessä, ei kuten ymmärrämme lauseen 'Jokerit ja TPS pelasivat tasan 1-1.'" En ymmärtämnyt tuota lausetta. Jääkiekkoon siinä epäilemättä viitataan, mutta viitataanko samalla johonkin aalto-hiukkasdualismin kaltaiseen ongelmaan, joka ei ole ratkaistavissa? Kumpi sen matsin oikein voitti, sillä vaikka varsinainen peliaika päättyisi tasan 1-1, kyllä ottelulle voittaja löytyy? Googlailla siis piti kun en lätkäjätkä ole enkä näin ollen muistanut, milloin Liigassa tasapeleistä luovuttiin. Ilmeni, että jatkoaika tuli vasta syksyllä 2004, joten on täysin mahdollista, että Enqvist oli kirjoittanut tuon vanhojen sääntöjen aikaan. En siis syytä Enqvistiä tästä, vaan ainoastaan oman jääkiekkosivistykseni ohuutta.
Jos itse kirjasta puhutaan, niin sehän on erinomainen. Enqvist tarjoilee selkeimmän, viihdyttävimmän ja ymmärrettävimmän esityksen suhteellisuusteorioista, jonka minä olen lukenut. Muistan lukeneeni jostain moitteita siitä, että joku asia meni yksinkertaistuksissa pieleenkin, mutta näin epäfyysikkona on moisia huomannut. Teksti en selkeää, sujuvaa, oikoluettua ja monin paikoin hymähdyttävän hauskaakin.
Tekstiä ei myöskään ole paljon, sillä jokainen luku on vain hieman reilun sivun mittainen, joten kolmasosa kirjan parista sadasta sivusta on tyhjää. Mittana tämä oli ainakin meikäläiselle ihan passeli.
Runoilijoista en tiedä kun en heitä tunne, mutta ainakin tämmöinen epämatemaattinen luonnontieteilijä tykkäsi kirjasta kovasti ja ymmärsi suhteellisuusteorioita taas hitusen paremmin. Vahva lukusuositus siis. 4,5/5.
Pidän siitä että suhteellisuusteoriaa yritetään selittää ymmärrettävästi, onhan se maailmaa selittävä teoria, joka on pitänyt pintansa jo yli vuosisadan. Välillä käytetyn kielen ”kansantajuisuus” tai runollisuus on kuitenkin hieman päälleliimatun makuista. Välillä taas kirjailija asettaa itsensä selvästi lukijan yläpuolelle – mitä hän varmasti teorian ymmärtämisessä onkin – mutta se etäännyttää itse aiheesta ja aiheuttaa tiettyä vastareaktiota. Onneksi nämä ovat ohikiitäviä hetkiä ja pääpiirteissään teksti tosiaan avaa teoriaa ja sen perusteita viihdyttävällä tavalla.
Luvut ovat miltei jatkuvasti liian lyhyitä. Juuri kun päästään asiaan ja haluaisi kuulla perusteluita, luku loppuu ja asia jää ilmaan. Enqvist siis vain heittää faktan pöytään ja poistuu paikalta, jättäen lukijan ihmettelemään mitä tällä pitäisi tehdä. Asiasta jatketaan usein seuraavassa luvussa, mutta ehkä hieman eri kulmasta tai luvun vaihto vain sekoittaa ja katkaisee ajatuksen. Tietysti kirjasta sai silti paljon ajateltavaa, mutta läheskään kaikki ei jäänyt mieleen, johtuen tästä katkomisesta.
Kirjan kuvitukset ovat hämmentäviä siinä mielessä, että ne eivät juuri liity mihinkään, vaan ovat täysin dekoratiivisia. Tämän kaltaisessa kirjassa muutamalla selittävällä kuvalla olisi ollut huomattava lisäarvo. Siksi on outoa että kuvituksena käytetään asiaan liittymättömiä clip-artteja.
Kirjan sisältämillä konsepteilla on kiehtovaa vaivata päätään. Avaruuden laajeneminen, valonnopeus ja ajan suhteellisuus ovat kaikki asioita, jotka vaativat kunnon pohdintaa ennen kuin niihin pääsee kiinni. Tämä kirjaa onnistuu avaamaan niitä edes vähäsen.
Viihdyttävästi tarinoitua fysiikan teoriaa. Tämän kuunneltuani kuvittelen hetken ymmärtäväni yleisen suhteellisuusteorian olemuksen. Aika on suhteellista. Suosittelen rentoutumiseen. Tieteen kehitys tulee myös esiin: Newton sai mennä, kun Einstein keksi että e on ämcee toiseen. Enqvist kertoo, että kvanttifysiikka haastaa puolestaan Einsteinia, mutta toistaiseksi tällä mennään.
Kirjan kerronta on lystikkään havainnollista, ja hahmo Reima Runoilija Lahden torilla jotenkin sympaattinen. Jos kirjailijan oli tarkoitus tarjota maallikolle tilaisuus tuntea itsensä hetken melkein fiksuksi, minuun se ainakin upposi ;)
Enqvistin tekstiä on aina mukavaa lukea -tai tässä tapauksessa kuunnella. Äärimmäisen matemaattiset teemat avautuvat vaivattoman kuuloisesti proosamuodossa. Logiikan seuraaminen on toki lukijan tehtävä. Parasta tässäkin teoksessa on kieli: populaaritieteen ei tarvitse kuulostaa "tieteelliseltä", vaan olla aiheeseen perehtymätyömän ymmärrettävissä. Huumori ja tekstin "lupsakkuus" auttavat ainakin minua olemaan antamatta periksi vaikeiden käsitteiden äärellä. Suhteellisuusteoriaa runoilijoille on tähän asti lukemistani suhteellisuusteoriaa käsittelevistä kirjoista suosikkini.
Kirjan tyyli on runomaisen kevyt ja kaunista kieltä, vaikka loppusäkeitä säästelläänkin. Tämän avulla voi myös varkain oppia asioita kuten pilkkomista ja tiivistämistä. Ilmeisesti kun aivan kaiken voi tiivistää todella pieneen tilaan, niin miten tämäkin pitkäksi tekstikappaleeksi paisunut arvio on perusteltavissa, jos ei käytetyn voiman vähäisyydellä?
Kaikenlaisten arkisten huolien keskellä oli mahtavaa miettiä hetki avaruutta, aikaa ja kaiken suhteellisuutta. Kari Enqvist todella ymmärtää suhteellisuusteoriaa, minä en, mutta pieniin osiin pilkottuna teorian määritelmiä pystyy hahmottelemaan omaan ajatteluun sopivaksi. Kirja on hauska ja nopealukuinen - tykkäsin erityisesti sen rakenteesta, jossa jokainen luku on vain aukeaman mittainen.
Kuin fysiikka ja avaruustiede olisi aseteltu sushinoutopöydäksi; pieniksi havainnollistaviksi makupaloiksi ja lyhyiksi FAQ vastauksiksi. Joku voi tykätä - itse pidän kokonaisvaltaisemmista johdatteluista.
Hauska, nopealukuinen ja jopa humanistin ymmärrykselle sopiva populaariesitys suhteellisuusteoriasta ja maailmankaikkeudesta. Ulkomuodoltaan helposti lähestyttävä, luettavuudeltaan sujuva. Ajoittain nokkeluudet alkoivat jo kuitenkin hieman ärsyttää. Yhtä kaikki: mainio lukukokemus – ehkä tajuan taas millimetrin enemmän suhteellisuusteorian merkityksestä.
Lyhyt ja nokkela esitys Einsteinin suuresta saavutuksesta. Joko Enqvist tekee onnistuneen illuusion tai sitten suhteellisuusteoria todella on maallikonkin mahdollista ymmärtää kun sen purkaa sopivan pieniin paloihin.