Meri yksin ystäväni on romaani joka kertoo Anni Blomqvistin oman elämäntarinan. Se on tarina saaristolaistytön varttumisesta ja rakkaudesta maailman merillä purjehtivaan naapurin poikaan, yhteisistä onnen hetkistä ja kalastajan raskaasta työstä, ahdistuneen odotuksesta, ja lohdutuksesta, joka auttaa jatkamaan elämää, kun suuri suru tulee. Meri yksin ystäväni kertoo rehdeistä, luonnollisista saaristolaisista, jotka elävät edelleen elämäänsä suuren meren keskellä, kaukana markkinahälystä. Se on koskettavaa ja näkökulmia avartavaa lukemista kaikille meille, joille Myrskyluodon Maja ja hänen tekijänsä ovat tulleet rakkaiksi.
Anni Blomqvistin esikoisteos on ilmestynyt muutama vuosi Blomqvistin miehen ja esikoispojan kuoleman jälkeen. Kirja kertookin perheenjäsenten menettämisestä ja muistelee Annin ja Valterin rakkaustarinaa ja perheen perustamista. Blomqvistin kerronta on arkista, mutta vetävää. Oli kiva lukea vähän modernimmasta saaristoelämästä kuin mitä Blomqvistin romaaneissa kuvataan. Monet Myrskyluoto -sarjan tapahtumista ovat mitä ilmeisimmin Blomqvistin omasta elämästä vaikuttuneita. Myös Sally Salmisen bongaaminen kirjan sivuilta ilahdutti.
Vaikka tämä on varmasti ollut kirjoittajalleen terapiakirja, se tuntui lukijallekin merkitykselliseltä. Vähän tiukemmalla editoinnilla tästä olisi saanut ehkä hieman napakamman teoksen, mutta oli tämä tällaisenaankin oikein hyvä. Jonkin verran bongailin lyöntivirheitä (joita joku aikaisempi lukija oli kirjaston kirjaan mustekynällä korjaillut...).
(Luen yhteisniteen, jossa on tämän lisäksi myös Muistojeni Myrskyluoto -kirja. Yhteisnidettä ei löydy Goodreadisista ja en halua säätää, joten merkkaan nämä nyt tänne erikseen.)