Kun Lauri Ahtinen osti omakotitalon joulukuussa 2011, vähänpä hän arvasi, millaiseen helvettiin oli itsensä (ja perheensä) saattanut. Nikkarointi ja remontit nielevät nuoren isän ajan, mutta hyytävän talven keskelläkin kunnostustöistä kunnialla – vaan kun talosta paljastuu paha homeloukko, arki muuttuu piinaksi, johon ei löyty helpotusta edes oikeuden edessä.
Ahtisen omaelämäkerrallinen, kuvaa ja sanaa taidokkaasti yhdistävä albumi Homepäiväkirja kertoo tilanteesta, joka on murheellisen tuttu monelle suomalaiselle. Teos näyttää, miten ihmismieli reagoi joutuessaan ylipääsemättömän ongelman eteen. Ilmeikkäät piirrokset ja paikoin kiusallisen avoin kerronta tarjoavat yhdessä riipivän lukukokemuksen, joka jää vainoamaan ajatuksia vielä pitkään sen jälkeen, kun kirjan on laskenut käsistään.
Lauri Ahtinen (s. 1983) on oululainen sarjakuvantekijä ja kuvataiteilija, jolta on aiemmin julkaistu albumit Karjala 90210, Melankolian kaksi huonetta ja keittiö sekä Viidentoista minuutin yksinäisyys.
Pitää joko elää elämä, jossa on mistä kirjoittaa tai osata kirjoittaa elämästä niin, että tylsäkin elämä kiinnostaa.
Tämä kirja on kuin Juoksuhaudantien sarjakuvaversio, jossa pilalle menee talo eikä perhe. Se suuri suomalainen unelma, jossa mies omin kärösin remontoi naiselleen ja lapsilleen turvallisen kodin, mutta joutuu petosten , valheiden ja epärehellisten ihmisten polkemaksi ja ainoa joka jää jäljelle on vaimon lohdutus:"Älä nyt, ethän sä ole epäonnistunur kuin miehenä ja remonttihäiskänä. Puolisona olet ihan kelpo." Kehitä tässä nyt tältä pohjalta tervettä miehistä itsetuntoa, saatana!
Kirjan aihe on tärkeä ja sitä on hyvä nostaa esille. Mutta ei tämä nyt mitenkään kovin ihmeellinen lukukokemus ollut.
En ehkä ole ihan Ahtisen piirrosjäljen suurin fani. Sivut ovat jotenkin todella täynnä kaikkea ja välillä on vähän vaikea pysyä perässä, että kuka sanoo ja mitä ja missä oikein mennään. Hieman ehkä sekavan oloista. Mutta ehkä se kuvaa Ahtisen kokemusta hometalon ostamisesta, en tiedä.
No nyt osui ja upposi! Ahtinen kirjoittaa ja piirtää mielenkiintoisella viivalla, avoimesti, ahdistuneesti, hyvin omakohtaisesti ja lopulta toiveikkaasti, hometalohelvetistään. Siinä sivussa käsitellään, rohkenenko sanoa sympaattisesti miehisyyttä ja epäonnistumista.
Tekstiä on paljon, mutta se on taitavaa. Piirrokset ovat taidokkaampia kuin aiemmat lukemani Ahtiset, varsinkin tykkäsin ihmisten ilmeikkyydestä.