Hauhon omalaatuinen etsiväjengi on jälleen hämärähemmojen kintereillä. Hilpeä hyvänmielen dekkarisarja jatkuu!
Keskellä kukkeinta kesää Hauholla paljastuu ympäristörikosten sarja, joka uhkaa kunnan matkailumainetta. Sitten vihatussa jätefirmassa tapahtuu epäilyttävä onnettomuus, ja pian perheyrityksen perintöprinssi katoaa.
Hauhon etsiväjengi ei malta olla tyrkkäämättä teelusikkaansa soppaan, vaikka omiakin ongelmia heillä olisi. Eläköityneen kirjastonhoitajan Helvin puudeli on erityisen äksy, perinnerakentaja Riitta kohtaa miehen menneisyydestä ja kyläkaupan Hannu kipuilee vaateliaiden asiakkaiden keskellä.
Riemastuttava rikosromaani vie Vintagea ja veritekoja -hittikirjasta tuttuihin maisemiin.
Hanni Maulan Teetä ja teräaseita on toinen osa Hauholle sijoittuvassa dekkarisarjassa, jonka päähenkilöihin tutustuttiin ensimmäisessä osassa nimeltään Vintagea ja veritekoja.
Sarjan ihana päähenkilö on utelias eläkeläinen Helvi Helve ja hänen ihanan persoonallinen villakoiransa Nemesis. Ensimmäisessä osassa Anna-poliisi muutti poikansa kanssa Helvin naapuriin, ja teki nyt vapaa-ajalla hiki hatussa remppaa, kun poika oli lähtenyt isänsä mukana lomalle.
Helvin veljentytär Sara oli muuttanut yllättäen hänen luokseen. Sara odotti viimeisillään vauvaa, ja oli eronnut miehestään. Nyt hän vain itkeskeli huoneessaan. Helvi oli huolissaan ja tutki Saran miehen Villen taustoja. Likaveikkojen omistajat Laakkoset olivat pysytelleet julkisuudessa firman hämäräperäisten juttujen vuoksi, ja nyt Likaveikkojen jätteenkäsittelylaitoksella oli tapahtunut onnettomuus, missä oli kuollut yksi henkilö.
Ruumiita alkoi löytyä vauhdikkaalla tavalla. Anna kävi useamman kerran puhumassa Likaveikkojen omistajien kanssa. Myös Helvi teki koiransa kanssa tutkimuksia, joihin osallistuivat myös hänen toinen naapurinsa Riitta, sekä lähikaupassa töitä tekevä Hannu.
Helvi Helve onnistui koiransa kanssa olemaan pääpahisten kanssa loppukahinoissa vanhassa kartanossa, missä olisi pitänyt olla rauhallinen teeretriitti, eli hiljaisuutta ja teelajien maistelua hyvässä seurassa. Kesämyrsky vain pauhasi, sähköt katkesivat ja salamat löivät sateiselta taivaalta. Ja Helville tuli kiire viemään Nemesis eläinlääkärille.
Ah; Helvi Helve, Häme, Hannu! Täyttä rakkautta! Tämä hämäläinen sielunmaisema ja elämänrytmi, mitä Maula kuvaa, on jotenkin sieluunkäypää. Sarjan ensimmäisessä osassa oli ehkä hieman liikaa designia, niin paljon, että se muuttui maneerimaiseksi. Tässä toisessa osassa sitä oli vähennetty miellyttävälle tasolle. Toisaalta ensimmäisessä se oli myös olennaista juonen kannalta, tässä ei niinkään.
Pidin siitä, miten tarinan eri henkilöt lomittuvat keskenään. Maulan kuvaama pieni piiri pyörii -maailma oli kovin realistinen, aina joku tuntee jonkun, on naimisissa toisen kanssa ja on kolmannen serkku. Hahmojen limittyminen oli luontevaa ja kuljetti myös juonta eteenpäin.
Tarina rakentui miellyttävällä tavalla, se kulki eteenpäin tasaista vauhtia. Kuvailu oli sopivaa ja samaan aikaan mässäili syereotypioilla ja loi uutta. Ja se on ehdottomasti Maulan vahvuuksia hahmojen kanssa.
Teos tempaisi mukaansa heti, eikä sen lukemista olisi halunnut lopettaa. Se oli helppolukuista ja viihdyttävää.
Ainoa miinus alkusoinnullisista nimistä, joita oli ärsyttävän paljon: Helvi Helve, Tiina Tietäväinen, Jukka Juuka, Riitta Rantanen… Ja samaan aikaan koko nimen käyttö jatkuvasti, vaikka hahmo on jo tuttu ja riittäisi, että käyttää etunimeä.
Herkullista kesälukemista Hauhon etsiväjengin eli Helvi Helven ja hänen kumppaneidensa parissa. Tämä oli täydellistä luettavaa minulle juuri nyt. Helvi on suorastaan herkullinen hahmo, mutta kyllä muutkin hahmot hersyttävät luku- ja nauruhermoja.
Taivas mitä soopaa! Onko pakko hokea koko ajan tuotemerkkejä ja trendejä? Ihan pakko, ilmeisesti. Muumimukit olivat väkinäisiä todisteita, eivätkä sopineet juoneen yhtään niin hyvin kuin edellisen kirjan Tynellit. Sivuhahmojen nimet ovat hirveitä. Miten laiska voi olla nimien keksimisessä? Rami Ranta. Anna mun kaikki kestää. Odotin paljon, mutta tämä on vielä huonompi kuin edellinen. Loppu oli toki yllättävä, mutta se ei pelastanut mitään.
Äänikirjan lukijan valinta oli virhe. Lukijassa ei ole itsessään vikaa vaan valinta on kertakaikkisen väärä. Ääni ei sovi ollenkaan dekkariin, vaan tuntuu imelältä kuorrutteelta. Jouduin siirtymään e-kirjaan.
Sama arvio kun sarjan edellisessä osassa eli pidin kielestä ja huumorista sekä suurimmasta osasta hahmoja niin paljon, että Helvin ärsyttävyyskin tuntui sympaattiselta. Hyvä rikosjuoni myös.