Vavahduttava sukusaaga kullankaivajasta ja vammaisen lapsen perheestä pohjoisen luonnon keskellä.
Asser ja Mirjam odottavat esikoislastaan 1960-luvun Lapissa, mutta nuorenparin leipä on tiukassa. Kesästä toiseen Asser katoaa kullankiilto silmissään Hammastunturin erämaahan, kunnes eräänä syksynä hän ei palaakaan enää kotiin valtaukseltaan.
Mirjam kasvattaa lapsiaan sitkeästi yksin, mutta hänen terveytensä alkaa pettää. Lopulta Mirjam joutuu kohtaamaan kysymyksistä vaikeimman: kuka kasvattaisi lapset, jos hänestä aika jättäisi?
Inga Maggan kolmannessa romaanissa pohjoisen erämaan henki ja ihmistä suuremmat voimat ovat läsnä vahvoina kuin Jäämeren tuuli tuntureilla.
Mielenkiintoinen kirja: puitteina 1960-luvun Rovaniemen ja aiheena kullankaivuu lapiolla. Hahmot ovat muelenkiintoisia, tarina ehkä vähän levällään. Päähenkilönä oli kai Asser, levoton erakko, jota kultamaat vetivät puoleensa. Muut hänen ympärillään pärjäsivät mitwn taisivat, hänen kanssaan ja hänestä riippumatta. Joitakin juonenkäänteitä kuvattiin vain vihjaillen ja niiden merkitys jäi mieleen pyörimään: mikä oli tämä Rimin outo syndrooma? Kuka oli Henry? Miksi Mirjam lähti Sveitsistä Asserin matkaan, jos oli joraskaana toiselle? Mikö ili onnettomuus, joka ajoi A&Mn Sveitsistä ja joka vaani Asseria aina vaan? Hmm. Hyviä aineksia, parempaakin olisi saanut. Pohjoisen luonnonkuvauksesta paljon plussaa!
Oli pieni virhe kuunnella Maggan uutuus äänikirjana. Tarina ja hahmot ovat sen verran loppuun saakka harkittuja, että kirja olisi varmasti noussut 5 tähden kirjaksi luettuna. Hieno sukusaaga! Tosin en odottanut Maggalta yhtään vähempää.