What do you think?
Rate this book
Miten olla minä
364 pages, Hardcover
Published May 7, 2026
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 7 of 7 reviews
July 23, 2026
Tää venähti todella pahasti, mutta halusin saada kaikki nämä aiheet laitettua. Nauttikaahan matkasta!
Miten olla minä (Pekka Tölli)
On olemassa ihmisiä, joiden seurassa hartiat laskeutuvat huomaamatta. Puhe muuttuu vaivattomaksi. Ei tarvitse miettiä, sanoiko jotain tyhmää tai näyttäytyikö vääränlaisena. Hetken ajan lakkaa esittämästä, olla oma itsensä.
Ja sitten on ihmisiä, joiden seurassa alkaa varomaan. Lyhentää ajatuksiaan. Katsomaan sanojaan.
Tästä heräsi kysymys, jota jäin pohtimaan:
Jos minä muutun niin paljon riippuen siitä, kenen kanssa olen, kuka minä oikeastaan olen?
Yleinen elämänohje kuuluu, että pitäisi vain olla oma itsemme. Neuvo kuulostaa hyvältä, mutta on lopulta vajaa. Mitä se edes tarkoittaa? Kuka on se "oma minä", johon pitäisi palata?
On versio minusta, joka on töissä, perheen seurassa, ystävien kanssa ja sellaisten ihmisten parissa, joiden mukana tunnen oloni vaikeaksi. Jokainen näistä on erilainen, mutta mikään niistä ei tunnu valheelliselta. Jopa eri ystävät tuovat minusta esiin erilaisia puolia – eikä yksikään niistä tunnu vähemmän aidolta kuin toinen.
En ollut pysähtynyt tähän aikaisemmin, että todellisuudessa olen juuri tällainen.
Meissä on lukemattomia puolia, jotka eivät koskaan ole yhtä aikaa näkyvissä. Toisen ihmisen seura voi tuoda esiin jotakin, mikä muuten jäisi piiloon. Esimerkiksi joidenkin ihmisten seurassa tunnen olevani rohkeampi, syvällisempi tai hauskempi. Juuri silloin olemme ehkä lähimpänä sitä versiota itsestämme, josta pidämme eniten. Sanomme ääneen ajatuksia, jotka muuten jäisivät kertomatta, ja innostumme asioista, joita emme aina uskaltaisi näyttää.
Havahtuminen minuuden kompleksisuuteen on kiehtovaa. Se, miten sinä olet, vaikuttaa siihen, kuka minä voin olla. Joten se miten minä olen, vaikuttaa siihen, miten muut voivat olla. Olemalla tietynlainen nostat ihmisissä heidän erilaisia puoliaan esiin, hyvässä tai pahassa.
Entä jos kysymys ei olisi, pitävätkö ihmiset minusta, vaan pitävätkö he itsestään ollessaan minun seurassani?
Mitä on ”aito”?
Kuulostaa ristiriitaiselta ajatella, että voisin joskus käyttäytyä eri tavoin kuin spontaanisti tekisi mieli ja silti olla aito. Silti juuri tästä aitoudessa on kyse. Sisällämme ei elä pelkästään lämpöä ja hyvyyttä, vaan myös kateutta, katkeruutta, ärtymystä ja kostonhalua.
Omana itsenään oleminen ei ole tekosyy ilkeydelle. Kaikki impulssimme ja mielipiteemme eivät ansaitse tulla ilmaistuiksi vain siksi, että ne ovat aitoja tunteita. Tässä aitous muuttuu monimutkaiseksi. Jos pitäisimme kaikkea sisäistä oikeutettuna vain siksi, että se on totta, satuttaisimme jatkuvasti ympärillämme olevia ihmisiä. Se, että jokin tunne on aito, ei vielä tee sen purkamisesta oikeaa.
Kasvu tekee tämän paradoksin näkyväksi. Pidämme ihmisenä kasvamista hyvänä asiana, vaikka kasvaessamme muutumme. Emme siis tavoittele muuttumatonta minuutta, vaan sellaista minuutta, joka kehittyy oikeaan suuntaan.
Minä
Jos en voi olla kaikissa tilanteissa täysin samanlainen, kuka minä silloin saan olla?
Eläminen muiden ihmisten kanssa edellyttää väistämättä sitä, että säätelemme itseämme. Emme sano kaikkea, mitä ajattelemme, emmekä toimi jokaisen tunteen varassa. Se ei vielä tee meistä epäaitoja.
Aitous tarkoittaa sitä, että uskallan kertoa, mitä oikeasti ajattelen, mutta toista kunnioittaen. Ettei minun tarvitse rakentaa itseäni muiden odotusten varaan tai esittää jotakin, mitä en ole ja voin mukautua tilanteeseen menettämättä yhteyttä siihen, kuka olen.
Yhteyden säilyttäminen ei kuitenkaan ole helppoa. Moni meistä oppii jo varhain, että tietyllä tavalla käyttäytymällä elämästä tulee helpompaa. Miellyttämällä välttää ristiriitoja, piilottamalla omat tarpeensa voi säästää toisen pettymykseltä ja mukautumalla saa hyväksyntää.
Lapsi oppii nopeasti aistimaan, mitä aikuiset häneltä odottavat. Hänestä tulee helppo, ymmärtävä ja vähään tyytyvä. Hän huomaa saavansa kiitosta siitä, ettei ole vaivaksi. Jos tämä malli seuraa aikuisuuteen, omat tarpeet voivat vähitellen jäädä taka-alalle. Huomaamatta elämä alkaa rakentua sen ympärille, kuinka hyvin pystyy täyttämään muiden odotuksia olemalla mukava, joustava ja aina valmis auttamaan.
Tyyli on kuluttava, sillä ihminen tomii silloin usein omaa tahtoaan vastaan suojellakseen itseään. Jokainen "kyllä", jonka sanon halutessani sanoa "ei", kasvattaa vähitellen näkymätöntä kuormaa. Ulospäin kaikki näyttää olevan hyvin, mutta sisällä alkaa kasvaa ristiriita.
Miten oppia sanomaan ei
Miellyttäjän maailmassa painaa ainakin kaksi vaihtoehtoa: Joko miellytän tai olen epäkunniottava ja itsekäs. Niiden väliin mahtuu kuitenkin tilaa.
Esimerkkinä tästä tuttuni kamppaili festivaaleihin lähtemisen kanssa. Ystävä oli pyytänyt häntä lähtemaan mukaan, mutta hän ei ollut innokas menemään. Lomat olivat juuri alkaneet ja hän kaipasi rauhallista viikonloppua kotona. Miellyttäjäluonne kamppaili pitkään ja venytti kielteisen vastauksen antamista niin myöhään kuin mahdollista, kunnes hän sai juuri ennen festivaaleja sanottua, ettei ole tulossa.
Lopputuloksena oli myöhäinen vastaus, joka oli viestin vastaanottajalle harmillisempi kuin jos siitä olisi ilmoitettu heti.
Jos kyllä/ei -vastauksen sijaan sanoisimme vaikka "en pääse tällä kertaa, mutta olisi mukava nähdä ensi viikolla. Tämä viikonloppu menee levätessä.", osoittaisin välittämistä ystävääni kohtaan, rohkenisin kertomaan mitä aidosti ajattelen ja ymmärrystä löytyisi. Omien rajojen kunnioittaminen vaatii silti rohkeutta kestää toisen pettymys.
Yhteys
Haluamme kuulla, mitä toinen ihminen ajattelee. Vain siten pääsemme hänen sieluunsa käsiksi. Jos emme saa yhteyttä luotua, koemme suhteen olevan pinnallinen. Aitous ja aito ihmissuhde nojaa vahvasti siihen, että kadotamme itsemme: voimme sanoa mitä ajattelemme, olla miten olemme miettimättä mitä muut ajattelevat meistä. Koemme turvallisuutta olla oma itsemme, haavoittuvaisena, herkkänä, rehellisenä tunteistamme ja ajatuksistamme ilman pelkoa siitä, että sitä käytetään meitä vastaan. Ne, jotka ovat meille kaikkein läheisimpiä, kykenevät tarjoamaan vankimman turvan ja aiheuttamaan syvimmät haavat.
Niin kauan kuin pidän toisen turvallisen välimatkan päässä, suojaan itseäni pettymyksiltä. Samalla suljen oven myös läheisyydeltä. Jos kukaan ei pääse tarpeeksi lähelle satuttaakseen minua, kukaan ei myöskään pääse tarpeeksi lähelle todella tunteakseen ja rakastaakseen minua.
Kaipaamme yhteyttä, mutta pelkäämme haavoittuvuutta. Siksi jätämme kertomatta asioita, jotka tuntuvat liian aroilta. Piilotamme epävarmuutemme, tarpeemme ja pelkomme. Kuvittelemme suojelevamme itseämme, mutta samalla piilotamme suuren osan siitä, keitä olemme. Kaipaamme oikeastaan juuri sitä, mitä emme uskalla näyttää. Haluamme tulla nähdyiksi, mutta pelkäämme, että meidät todella nähdään. Emme voi valita syvää yhteyttä ilman haavoittuvuutta.
Tästä syystä ajatus täydellisestä itsenäisyydestä ja riippumattomuudesta tuntuu väärältä. Meitä kehotetaan pärjäämään yksin ja olemaan tarvitsematta ketään. Todellisuudessa juuri riippuvuus toisistamme tekee ihmissuhteista merkityksellisiä. Vasta kun toinen ihminen tulee meille tärkeäksi, hän voi myös menettää meidät — ja me hänet.
Yhteys toisiin on yksi ihmisyyden perustarpeista. Elämämme merkityksellisimmät hetket rakentuvat lähes aina ihmissuhteiden ympärille. Samoista suhteista syntyvät myös syvimmät surut. Jokainen läheinen ihmissuhde on samalla hyväksyntä sille, että joskus siitä joutuu luopumaan.
Minuuden pohdinta loppuu tältä erää tähän, mutta Miten olla minä avasi upealla tavalla itseäni itselleni.
Miten olla minä (Pekka Tölli)
On olemassa ihmisiä, joiden seurassa hartiat laskeutuvat huomaamatta. Puhe muuttuu vaivattomaksi. Ei tarvitse miettiä, sanoiko jotain tyhmää tai näyttäytyikö vääränlaisena. Hetken ajan lakkaa esittämästä, olla oma itsensä.
Ja sitten on ihmisiä, joiden seurassa alkaa varomaan. Lyhentää ajatuksiaan. Katsomaan sanojaan.
Tästä heräsi kysymys, jota jäin pohtimaan:
Jos minä muutun niin paljon riippuen siitä, kenen kanssa olen, kuka minä oikeastaan olen?
Yleinen elämänohje kuuluu, että pitäisi vain olla oma itsemme. Neuvo kuulostaa hyvältä, mutta on lopulta vajaa. Mitä se edes tarkoittaa? Kuka on se "oma minä", johon pitäisi palata?
On versio minusta, joka on töissä, perheen seurassa, ystävien kanssa ja sellaisten ihmisten parissa, joiden mukana tunnen oloni vaikeaksi. Jokainen näistä on erilainen, mutta mikään niistä ei tunnu valheelliselta. Jopa eri ystävät tuovat minusta esiin erilaisia puolia – eikä yksikään niistä tunnu vähemmän aidolta kuin toinen.
En ollut pysähtynyt tähän aikaisemmin, että todellisuudessa olen juuri tällainen.
Meissä on lukemattomia puolia, jotka eivät koskaan ole yhtä aikaa näkyvissä. Toisen ihmisen seura voi tuoda esiin jotakin, mikä muuten jäisi piiloon. Esimerkiksi joidenkin ihmisten seurassa tunnen olevani rohkeampi, syvällisempi tai hauskempi. Juuri silloin olemme ehkä lähimpänä sitä versiota itsestämme, josta pidämme eniten. Sanomme ääneen ajatuksia, jotka muuten jäisivät kertomatta, ja innostumme asioista, joita emme aina uskaltaisi näyttää.
Havahtuminen minuuden kompleksisuuteen on kiehtovaa. Se, miten sinä olet, vaikuttaa siihen, kuka minä voin olla. Joten se miten minä olen, vaikuttaa siihen, miten muut voivat olla. Olemalla tietynlainen nostat ihmisissä heidän erilaisia puoliaan esiin, hyvässä tai pahassa.
Entä jos kysymys ei olisi, pitävätkö ihmiset minusta, vaan pitävätkö he itsestään ollessaan minun seurassani?
Mitä on ”aito”?
Kuulostaa ristiriitaiselta ajatella, että voisin joskus käyttäytyä eri tavoin kuin spontaanisti tekisi mieli ja silti olla aito. Silti juuri tästä aitoudessa on kyse. Sisällämme ei elä pelkästään lämpöä ja hyvyyttä, vaan myös kateutta, katkeruutta, ärtymystä ja kostonhalua.
Omana itsenään oleminen ei ole tekosyy ilkeydelle. Kaikki impulssimme ja mielipiteemme eivät ansaitse tulla ilmaistuiksi vain siksi, että ne ovat aitoja tunteita. Tässä aitous muuttuu monimutkaiseksi. Jos pitäisimme kaikkea sisäistä oikeutettuna vain siksi, että se on totta, satuttaisimme jatkuvasti ympärillämme olevia ihmisiä. Se, että jokin tunne on aito, ei vielä tee sen purkamisesta oikeaa.
Kasvu tekee tämän paradoksin näkyväksi. Pidämme ihmisenä kasvamista hyvänä asiana, vaikka kasvaessamme muutumme. Emme siis tavoittele muuttumatonta minuutta, vaan sellaista minuutta, joka kehittyy oikeaan suuntaan.
Minä
Jos en voi olla kaikissa tilanteissa täysin samanlainen, kuka minä silloin saan olla?
Eläminen muiden ihmisten kanssa edellyttää väistämättä sitä, että säätelemme itseämme. Emme sano kaikkea, mitä ajattelemme, emmekä toimi jokaisen tunteen varassa. Se ei vielä tee meistä epäaitoja.
Aitous tarkoittaa sitä, että uskallan kertoa, mitä oikeasti ajattelen, mutta toista kunnioittaen. Ettei minun tarvitse rakentaa itseäni muiden odotusten varaan tai esittää jotakin, mitä en ole ja voin mukautua tilanteeseen menettämättä yhteyttä siihen, kuka olen.
Yhteyden säilyttäminen ei kuitenkaan ole helppoa. Moni meistä oppii jo varhain, että tietyllä tavalla käyttäytymällä elämästä tulee helpompaa. Miellyttämällä välttää ristiriitoja, piilottamalla omat tarpeensa voi säästää toisen pettymykseltä ja mukautumalla saa hyväksyntää.
Lapsi oppii nopeasti aistimaan, mitä aikuiset häneltä odottavat. Hänestä tulee helppo, ymmärtävä ja vähään tyytyvä. Hän huomaa saavansa kiitosta siitä, ettei ole vaivaksi. Jos tämä malli seuraa aikuisuuteen, omat tarpeet voivat vähitellen jäädä taka-alalle. Huomaamatta elämä alkaa rakentua sen ympärille, kuinka hyvin pystyy täyttämään muiden odotuksia olemalla mukava, joustava ja aina valmis auttamaan.
Tyyli on kuluttava, sillä ihminen tomii silloin usein omaa tahtoaan vastaan suojellakseen itseään. Jokainen "kyllä", jonka sanon halutessani sanoa "ei", kasvattaa vähitellen näkymätöntä kuormaa. Ulospäin kaikki näyttää olevan hyvin, mutta sisällä alkaa kasvaa ristiriita.
Miten oppia sanomaan ei
Miellyttäjän maailmassa painaa ainakin kaksi vaihtoehtoa: Joko miellytän tai olen epäkunniottava ja itsekäs. Niiden väliin mahtuu kuitenkin tilaa.
Esimerkkinä tästä tuttuni kamppaili festivaaleihin lähtemisen kanssa. Ystävä oli pyytänyt häntä lähtemaan mukaan, mutta hän ei ollut innokas menemään. Lomat olivat juuri alkaneet ja hän kaipasi rauhallista viikonloppua kotona. Miellyttäjäluonne kamppaili pitkään ja venytti kielteisen vastauksen antamista niin myöhään kuin mahdollista, kunnes hän sai juuri ennen festivaaleja sanottua, ettei ole tulossa.
Lopputuloksena oli myöhäinen vastaus, joka oli viestin vastaanottajalle harmillisempi kuin jos siitä olisi ilmoitettu heti.
Jos kyllä/ei -vastauksen sijaan sanoisimme vaikka "en pääse tällä kertaa, mutta olisi mukava nähdä ensi viikolla. Tämä viikonloppu menee levätessä.", osoittaisin välittämistä ystävääni kohtaan, rohkenisin kertomaan mitä aidosti ajattelen ja ymmärrystä löytyisi. Omien rajojen kunnioittaminen vaatii silti rohkeutta kestää toisen pettymys.
Yhteys
Haluamme kuulla, mitä toinen ihminen ajattelee. Vain siten pääsemme hänen sieluunsa käsiksi. Jos emme saa yhteyttä luotua, koemme suhteen olevan pinnallinen. Aitous ja aito ihmissuhde nojaa vahvasti siihen, että kadotamme itsemme: voimme sanoa mitä ajattelemme, olla miten olemme miettimättä mitä muut ajattelevat meistä. Koemme turvallisuutta olla oma itsemme, haavoittuvaisena, herkkänä, rehellisenä tunteistamme ja ajatuksistamme ilman pelkoa siitä, että sitä käytetään meitä vastaan. Ne, jotka ovat meille kaikkein läheisimpiä, kykenevät tarjoamaan vankimman turvan ja aiheuttamaan syvimmät haavat.
Niin kauan kuin pidän toisen turvallisen välimatkan päässä, suojaan itseäni pettymyksiltä. Samalla suljen oven myös läheisyydeltä. Jos kukaan ei pääse tarpeeksi lähelle satuttaakseen minua, kukaan ei myöskään pääse tarpeeksi lähelle todella tunteakseen ja rakastaakseen minua.
Kaipaamme yhteyttä, mutta pelkäämme haavoittuvuutta. Siksi jätämme kertomatta asioita, jotka tuntuvat liian aroilta. Piilotamme epävarmuutemme, tarpeemme ja pelkomme. Kuvittelemme suojelevamme itseämme, mutta samalla piilotamme suuren osan siitä, keitä olemme. Kaipaamme oikeastaan juuri sitä, mitä emme uskalla näyttää. Haluamme tulla nähdyiksi, mutta pelkäämme, että meidät todella nähdään. Emme voi valita syvää yhteyttä ilman haavoittuvuutta.
Tästä syystä ajatus täydellisestä itsenäisyydestä ja riippumattomuudesta tuntuu väärältä. Meitä kehotetaan pärjäämään yksin ja olemaan tarvitsematta ketään. Todellisuudessa juuri riippuvuus toisistamme tekee ihmissuhteista merkityksellisiä. Vasta kun toinen ihminen tulee meille tärkeäksi, hän voi myös menettää meidät — ja me hänet.
Yhteys toisiin on yksi ihmisyyden perustarpeista. Elämämme merkityksellisimmät hetket rakentuvat lähes aina ihmissuhteiden ympärille. Samoista suhteista syntyvät myös syvimmät surut. Jokainen läheinen ihmissuhde on samalla hyväksyntä sille, että joskus siitä joutuu luopumaan.
Minuuden pohdinta loppuu tältä erää tähän, mutta Miten olla minä avasi upealla tavalla itseäni itselleni.
May 24, 2026
Antaisin 6/5 jos voisi. Pidän Töllin lämminhenkisestä ja selkeästä tavasta kirjoittaa. Tärkeä aihe myös. Kirja herätti ajatuksia.
August 22, 2026
Pekka Tölli osaa! Kuten edellinen kirja, myös tämä oli erittäin laaja-alainen ja innostava. Tässä kirjassa korostui vielä entisestään kirjailijan vahva lukeneisuus. Teos ei kuitenkaan ole teoreettinen, vaan varsin käytännönläheinen ja aidosti hyödyllinen. Tämän kirjan pitäisi olla perusteos johtamisen kursseilla. Sillä lopulta elämässä ja työelämässä tärkeintä on olla aito itsensä, ja samalla rakentaa yhteistä hyvää. Tämä on yksi niistä kirjoista, joka on pakko lukea uudelleen mahdollisimman pian.
July 5, 2026
6/5 😍 Miten joku voikin tavoittaa ihmisyyden säröineen niin lempeästi ja ymmärrettävästi. Pari kyyneltäkin tirahti 🥲
July 30, 2026
Niin lämpimästi ja lempeästi Pekka Tölli johdattaa lukijaa aiheen äärelle. Äänikirjassa lukijana Pekka itse ja toimii hyvin.
July 10, 2026
Selkeä ja asiallinen kirja. Hyviä näkökulmia, jotka syventävät omaa ajattelua aiheesta.
August 23, 2026
Lämmin, syvällinen kirja itsensä ja toisten ymmärtämisestä ja kohtaamisesta. Oivalluksia ja askelia omien oivallusten tekemiseen - enemmänkin kuin mitä ehtii ensilukemalta (tai -kuuntelemalta) sisäistää.
Displaying 1 - 7 of 7 reviews