What do you think?

Gazan naiset - Tarinoita joita kukaan ei ole kertonut
Ihmiskohtaloita uutiskuvien takaa.
Gazan naisista piirtyy mediassa mustavalkoinen kuva – he ovat joko uhreja tai terroristeja. Mutta myös Gazassa naiset nauravat, rakastavat, unelmoivat, toivovat ja tekevät kaikkensa selviytyäkseen äärimmäisissä olosuhteissa.
Suomessa asuvan Randa Al-Dawoudin pysäyttävä teos antaa äänen Gazan naisille, joiden tarinat ovat jääneet vaille huomiota niin itäisessä kuin läntisessäkin maailmassa. Oman tarinansa lisäksi Al-Dawoudi kertoo yli kolmenkymmenen palestiinalaisnaisen ja -lapsen elämästä miehitetyllä Gazan kaistaleella. On kirjoittajan oma äiti, joka sairastui syöpään jatkuvien pommitusten saastutettua elinympäristön. On nuori nainen, joka päätti vapautua sosiaalisista ja uskonnollisista kahleistaan. On viattomia lapsia, jotka taltioivat piirustuksiinsa ympärillä pauhaavan sodan.
Jokaisella Gazan naisella on oma ainutlaatuinen taustansa ja tarinansa, jotka ansaitsevat tulla kerrotuiksi. Yhteistä tarinoissa on silti se, että sota ja uskonnollinen hallinto ovat muokanneet naisten identiteettiä ja jättäneet siihen lähtemättömät jälkensä. Tämän näyttämällä Al-Dawoudi haluaa puolustaa viimeiseen asti ihmisarvoa ja inhimillisyyttä.
Randa Al-Dawoudi (s. 1998) on Helsingissä asuva palestiinalainen toimittaja, kirjailija ja luova yrittäjä. Lapsuutensa hän vietti saarretussa Gazassa ja selvisi siellä kolmesta sodasta. Työssään hän yhdistää omat kokemuksensa ja kotimaansa naisten kollektiivisen muistin.

200 pages, Hardcover
Published August 19, 2026
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 1 of 1 review
August 28, 2026
Järkyttävä, kauhea ja todella surullinen kirja, jossa on myös paljon elämänvimmaa ja paremman aekä vapaamman elåmän puolesta taistelua. Lasten ja nuorten ja perheiden elämä sodan ja monen eri tyyppisen sorron keskellä tulee todella lähelle kirjoittajan jakaessa kokemuksiaan. Tärkeä kirja.
Displaying 1 - 1 of 1 review