Pehmeitä kohtia

by Iisa Pajula

Esikoisromaani kielletyistä rakkauksista, tyttärenä olemisesta ja viestien odottamisesta.

Eräänä päivänä Jenny saa viestin: äiti on joutunut sairaalaan eikä tule tajuihinsa. On lähdettävä heti, ei äidin luo vaan etsimään hoitotahtoa, sillä huono omatunto saa Jennyn melkein aina tekemään sen, mitä joku keksii pyytää. Jennyllä on kipeä sydän ja liikaa aikaa, sillä rakastetusta ei vain kuulu, ja pian hän jo ajaa kohti suvun kesäpaikkaa.

Pehmeitä kohtia on herkkä yhdenpäivänromaani mahdottomista valinnoista, joita tehdessä voi vain yrittää kuunnella sisintään. Se on tarina siitä, kuinka vaikeaa on olla kenenkään lapsi, ja kuinka sattuma voi avata aivan uuden näkymän menneisyyteen.

”Mä ajattelen sua, mutta sä olet toisen.” Se sanoi sen niin kauniisti.

Kokeneen lauluntekijän romaanissa kieli soi varmasti ja kauniisti. Kielletyn rakkauden kiihko ja levottomuus tarttuvat lukijaan niin, että kirjaa on vaikea laskea käsistään.

191 pages, Paperback

Published May 7, 2026

Reviews

[lottis huttunen]

Parhain romaani mitä koskaan olen lukenut, niin silmiä avaava ja arvostettava tarina. Tässä kirjassa on jokaiselle jotain mihin samaistua tai asia mistä peilata omaan elämään. Niin upeasti tuotettua tekstiä!! Mutta mitä muutakaan Iisalta voi olettaa, lempi laulajani ja kirjoittajani<3

[Heidi]

2.5
Pajulan kieli on rikasta, kuvakieleltää paikoin nerokasta, paikoin kiusaannuttavaa.
Teemoina tyttären ja äidin välisen suhteen tasaantuminen iän ja jaettujen kokemusten myötä, näkökulmat, vanhemmuus vs "elämä" ja sivusuhteet. Ensimmäinen mainituista on kiinnostava ja siitä lukisin mieluusti lisääkin, syvemmin kuin tässä vaikka nosto toimii. Sivusuhdekysymys on niin paljon käsitelty kirjallisuudessa, että se kaipaisi jonkin uuden havainnon kauniin kielen lisäksi. Odotin enemmän, joten vika on lukijassa eikä itse kirjassa.

[Susa]

Iisa Pajula tunnetusti kirjoittaa nätisti, sitä oli iloa lukea. Harmi, ettei sisältö ja tyyli nyt aivan kohdannut. Se päivän polttava kysymykseni tämän äärellä oli, että miksi kaikissa kirjoissa asiat etenevät nykyään niin hirvittävällä vauhdilla TAI miksi näin kohtalaisen pieneen sivumäärään yritetään tunkea hirveä määrä tavaraa? Oli avioliiton ulkopuolisia sivusuhteita ihan muillekin jakaa ja jossain kaiken yllä häilyi se sekava äiti-tytär-suhde ja äidin hoitotahto, mutta vajaassa parissasadassa sivussa mihinkään ei keskitytty kunnolla, joten henkilöt jäivät etäiseksi.. tai ehkä henkilöt vain yksinkertaisesti olivat tylsiä.. who knows..

Saatte myös fight with me, mutta "yhdenpäivänromaani" on mielestäni harhaanjohtava termi teokselle, jossa varmaan 75 % ajasta eletään joko vanhoissa päiväkirjamerkinnöissä tai takautumissa.

[Ville Verkkapuro]

An oxymoron of a book, soft and sharp edges, round and slippery and every-day type of life there too. Felt longer and bigger than it was. One day, but still multiple lifetimes and timelines. Like a dog: can take a good patting and the outer fur is thick, but turn it around and there's the silly soft underbelly that can get you bitten if you start petting it too quickly. Not cryptic in the least, but still had an aura of mystery surrounding it.

[Laura]

Tässä kirjassa on paljon sellaista, mistä pidän, ja siksi tuntuukin, että minun olisi kuulunut pitää tästä enemmän.
Kieli on todella kaunista, tuoretta ja soljuvaa, kuten taitavalta sanoittajalta osasikin odottaa. Lisäksi ihmisyys ja ihmissuhteet aiheina kiinnostaa aina ja tässä oli hyvin potentiaaliset ainekset kasassa: äidistään etääntynyt sydänsuruinen tytär löytää äitinsä päiväkirjan lukemisen myötä yhtäläisyyksiä äitinsä elämäntarinaan ja sitä myötä ymmärrystä sekä äitiään että itseään kohtaan.
Silti huomasin ajoittain pitkästyväni kirjan äärellä ja ajatukseni harhailevan ja tarkistelevani, paljonko kirjaa on vielä jäljellä. Pysähtyneisyys ei yleensä haittaa minua, päinvastoin pidän yhdenpäivänromaaneista, joissa ei välttämättä ns tapahdu juuri mitään. Mutta nyt etenkin äidin päiväkirjamerkinnät ei tuntuneet vievän teosta yhtään mihinkään eikä antavan yhtään mitään; kuulemme vuoden ajalta päiväkirjamerkintöjä, jotka ovat kuitenkin aikalailla sama sisältö jokaikinen päivä.

[Katja]

Tätä oli jotenkin kiusallista lukea, sillä teoksen kieli on teennäistä ja täynnä merkityksettömiä yksityiskohtia. Miksi pitää sanoa teollisuustaskulamppu ihan vaan taskulampun sijaan? Tai lähdevesikanisteri, jos mitään lähdettä ei ole? Onkin kummallista, että sanoittajana tunnetun kirjailijan esikoisromaani on näin hiomaton, aivan kuin kustantamossa ei olisi uskallettu puuttua käsikirjoitukseen ollenkaan.

[Sanna]

Vähitellen aukipunoutuva kertomus äidistä, tyttärestä ja heidän rakkauksistaan sekä siitä, mikä tekee niistä ymmärrettäviä. Missä kenenkin pehmeät kohdat ovat?

"Kyse on siitä, ettei kukaan ole lähtökohtaisesti ehjä tai vaurioittamaton. Elämä nyt vaan on sellainen, koettelee jokaista eri kulmasta. Elämä etsii jokaisesta pehmeää kohtaa."

[Minorchordia]

Koskettava ja äärimmäisen samaistuttava voimakkaan tunnekokemuksen läpileikkaus. Sykähdyttävä ja oivaltava teos, jolla on selkeä ja herkkä ja vahva tunnekieli. Tämä kirja vie mennessään!

[Emilia Valkama]

Mun ois pitäny tykätä tästä enemmän, mutta en tykänny. Kieli oli todella kaunista ja omalaatuista, mutta huomasin silti ajottain olevani tylsistynyt ja ajatusten karkailevan ihan muihin asioihin.

[Akseli Koskela]

Sykähdyttävä.

[Essi]

Jätti vähän kylmäksi.