What do you think?
Oikeasti aikuinen
Tarina tytöstä, joka toivoi olevansa siedetty.
Pollarin esikoisromaani on kertomus kaltoinkohtelusta mutta myös unelmien voimasta ja kynsilakkapullossa piilevistä mullistavista mahdollisuuksista olla jonain päivänä oikeasti oma itsensä.
Humahdus. Lumi värjäytyy punaiseksi. Viisivuotias tyttö ja osa hänen hampaistaan lojuvat veren seassa maassa. Svingiä harjoitelleen esikoisen hole-in-one on pikkusiskon hammasrivistössä. Ja siitä iskusta, niin aikuinen aina sanoo, tyttö meni pilalle. Mitäpä seisoi niin lähellä.
Tyttö kasvaa ja haaveilee pääsevänsä kauas. Yhdeksäntoistavuotiaana hän löytää kodikseen pienen ullakkohuoneen Pariisin sydämestä. Unelmien kaupunki on juuri niin ihana kuin vain olla voi, kunnes on päästävä vielä kauemmaksi. Mutta New Yorkissakin nuoren naisen varjona seuraa viisivuotias tyttö, joka meni kertaiskusta pilalle.
Pollarin romaani kuplii mustaa huumoria ja elettyä elämää. Se kertoo tytöstä, joka toivoi olevansa siedetty, koska rakkaus oli liikaa pyydetty.
Pollarin esikoisromaani on kertomus kaltoinkohtelusta mutta myös unelmien voimasta ja kynsilakkapullossa piilevistä mullistavista mahdollisuuksista olla jonain päivänä oikeasti oma itsensä.
Humahdus. Lumi värjäytyy punaiseksi. Viisivuotias tyttö ja osa hänen hampaistaan lojuvat veren seassa maassa. Svingiä harjoitelleen esikoisen hole-in-one on pikkusiskon hammasrivistössä. Ja siitä iskusta, niin aikuinen aina sanoo, tyttö meni pilalle. Mitäpä seisoi niin lähellä.
Tyttö kasvaa ja haaveilee pääsevänsä kauas. Yhdeksäntoistavuotiaana hän löytää kodikseen pienen ullakkohuoneen Pariisin sydämestä. Unelmien kaupunki on juuri niin ihana kuin vain olla voi, kunnes on päästävä vielä kauemmaksi. Mutta New Yorkissakin nuoren naisen varjona seuraa viisivuotias tyttö, joka meni kertaiskusta pilalle.
Pollarin romaani kuplii mustaa huumoria ja elettyä elämää. Se kertoo tytöstä, joka toivoi olevansa siedetty, koska rakkaus oli liikaa pyydetty.
331 pages, Hardcover
Published May 28, 2026
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 8 of 8 reviews
June 11, 2026
Kirja käsittelee tabua aihetta eli vanhemman tekemää henkistä väkivaltaa ja manipulaatiota omaa lasta kohtaan, joka ei lopu edes lapsen aikuistuessa. Ollaan lapsen näkökulmassa. Aihe on rankka ja varmasti vaikea ottaa esiin mutta kirja ei ole ollenkaan raskas, vaan tosi kiinnostavalla otteella kirjoitettu, usein hauska, ja erittäin taitavasti rakennettu. Henkilön hidas oivallus siihen että hänen kohtelunsa ei olekaan "normaalia", on vaikuttava ja tuntuu todella. Erittäin hyvä!
June 7, 2026
Laura Pollarin kirja on taitavasti ja humoristisesti kirjoitettu tärkeästä tabuaiheesta, joka harvoin nousee keskusteluun. Jos luet tänä vuonna vain yhden, lue tämä!
July 19, 2026
Hieman pomppiva aikajana mutta erittäin osuvasti kirjoitettu vaikeasta vanhempi-lapsi tilanteesta.
July 3, 2026
Tärkeä aihe, mutta kirjoitustyyli ja kerrontatapa eivät oikein iskeneet. Kirja tuntui keskittyvän enemmän ympäristön kuvailuun, vähän puuduttavaan maisemien ja fiilisten maalailuun sekä jatkuvan alemmuuden tunteiden esittelyyn, kuin juonta edistävien tapahtumien käsittelyyn. Selkeää punaista lankaa oli vaikea löytää, koska kirja ei edennyt kronologisesti ja lukujen kohtaukset eivät tuntuneet kytkeytyvän toisiinsa. Luvut loppuivat usein juuri kun jotain merkittävää tapahtui, mutta seuraavat luvut eivät jatkaneetkaan kesken jäänyttä kohtausta. Tämä teki lukukokemuksesta jokseenkin turhauttavaa ja sai skimmailemaan tunnelmaa maalailevia osuuksia siinä toivossa, että löytyisi kohta, jossa kerrotaan miten alkanut tilanne päätyi.
Kirja onnistui kuitenkin kuvaamaan sitä, miten rikki ihminen voi mennä myrkyllisessä kasvuympäristössä.
Vaikka kirja ei siis ollutkaan omaan makuuni, olen iloinen kirjailijan puolesta, että hän sai kirjansa julkaistua. Toivottavasti kirja toimisi keskustelun avaajana ja saisi lasten läheisyydessä olevia ihmisiä pohtimaan, miten tunnistaa paremmin vanhempien lapsiinsa kohdistamaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa.
Kirja onnistui kuitenkin kuvaamaan sitä, miten rikki ihminen voi mennä myrkyllisessä kasvuympäristössä.
Vaikka kirja ei siis ollutkaan omaan makuuni, olen iloinen kirjailijan puolesta, että hän sai kirjansa julkaistua. Toivottavasti kirja toimisi keskustelun avaajana ja saisi lasten läheisyydessä olevia ihmisiä pohtimaan, miten tunnistaa paremmin vanhempien lapsiinsa kohdistamaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa.
September 9, 2026
✨Koko maailma uskoo aikuista✨
Laura Pollarin Oikeesti aikuinen kirjan jälkeen , minulle jäi enemmän kysymyksiä aikuisuudesta kuin vastauksia.
Se ei johtunut siitä, etten olisi ymmärtänyt kirjaa, vaan päinvastoin. Mitä pidemmälle sitä ajattelin, sitä vaikeammaksi alkoi muuttua ajatus siitä, mitä ”aikuinen” oikeastaan tarkoittaa.
Kirjan aikuiset eivät nimittäin näyttäydy automaattisesti viisaina, turvallisina tai vastuullisina. Heillä on vain aikuisuuden suoma asema, eli valta määritellä tilanteita, tulkita lasten käytöstä ja päättää, mikä on normaalia.
Pysähdyin pohtimaan monia kirjan kohtauksia. Esimerkiksi kuvausta siitä, kuinka aikuiset suhtautuvat lasten välisiin konflikteihin. Kun toinen lapsi tekee väärin toiselle, aikuisen on houkuttelevaa nähdä tilanne kahden tasavertaisen riitapukarin konfliktina. Molempia voidaan ojentaa, molempia voidaan kehottaa rauhoittumaan ja molemmille voidaan sanoa, että ”riitelyyn tarvitaan aina kaksi”.
Se on siisti ratkaisu. Ja aikuisten maailma toimii niin, että se typistää monimutkaiset ongelmat hallinnollisiksi ratkaisuiksi.
Kirjassa kertoja kokee omasta lapsekkaasta näkökulmasta, ettei aikuisten maailmassa oikein voi olla yhtä, joka tekee väärin, ja toista, jolle tehdään väärin. On vain kaksi osapuolta, jotka ovat yhtä lailla vastuussa tilanteesta.
Se on väkevä oivallus, joka kirkastuu tarinan edetessä.
Pysähdyin miettimään tätä: menettelyn symmetria ei tarkoita tilanteen symmetriaa. Toisin sanoen, onko oikeudenmukaista, että ihmisiä kuullaan samalla tavalla, vaikka heidän asemansa eivät olisi samanlaiset.
Tämä näkyy niin kohtauksessa huutavan pojan, vanhemman ja esimiehen kanssa. Varsinkin perheen sisällä tämä epäsymmetria näyttäytyy todella rumalta.
Kuopus, jota on kohdeltu huonosti, alkaa vähitellen näyttäytyä yhä selkeämmin perheen ongelmana. Vanhempi provosoi häntä pienillä teoilla: tavaroita piilotetaan, sisäänpääsyä vaikeutetaan, hänelle sanotaan, että hän on pelottava. Esikoinen asettuu vanhemman puolelle. Lopulta kuopuksesta puhutaan ihmisenä, joka pitäisi ehkä saada psykiatriseen hoitoon, ja uhataan soittaa poliisit paikalle.
Tässä kohtaa kirjan perheen dynamiikka alkaa näyttää itseään toteuttavalta järjestelmältä.
Mitä ikinä kuopus tekee, hänestä tulee ongelma. Jos kuopus ei reagoi, reaktiosta tulee todiste hänen ongelmallisuudestaan. Jos hän suuttuu, hän on pelottava. Jos hän puolustautuu, hän on hankala. Jos hän lähtee, hän on epävakaa tai kadonnut.
Lukiessani mietin sitä, perheen lapset eivät ole koskaan tasavertaisessa asemassa keskenään vanhempien silmissä. Mietin, mikä voi laukaista tämän ketjureaktion, joka pahimmillaan eskaloituu kirjan kuvauksenkaltaiseksi perhedynamiikaksi? Vastaus kuuluu Aaronin suusta. Ilmeisesti mikä tahansa temperamenttista yksittäiseen tapahtumaan. Ja niin lapsesta tulee koko perheen ongelmien kantaja.
Tämä on ehkä pelottavin tapa tehdä ihmisestä syntipukki. Äärimmilleen vietinyä se johtaa ulossulkemiseen tai jopa kuolemaan.
Tunnollisuuden teema
Kirja sai minut myös pohtimaan tunnollisuutta.
Kertoja on melkein epärealistisen tunnollinen.
Olen pitkään ajatellut tunnollisuutta yksiselitteisesti hyvänä ominaisuutena. Tunnollinen ihminen kantaa vastuunsa, tekee tehtävänsä, pitää lupauksensa ja yrittää korjata virheensä.
Mutta Oikeesti aikuisen äärellä aloin miettiä, että tunnollisuus ei aina synny vain siitä, että ihminen sattuu olemaan tunnollinen. Se voi joissakin tilanteissa olla myös sopeutumista.
Jos lapsi oppii, että muiden mielialat, perheen rauha ja konfliktien seuraukset ovat jollain tavalla hänen vastuullaan, hänestä voi tulla poikkeuksellisen tarkka, kiltti ja vastuullinen. Hän oppii ennakoimaan. Hän oppii miettimään, mitä muut tarvitsevat. Hän oppii korjaamaan jälkensä ennen kuin kukaan ehtii huomauttaa niistä.
Havaitsen tässä jotain todella epäoikeudenmukaista: tunnollisuus (joka voi olla yksilön vahvuus) on suora seuraus huonosta vanhemmuudesta. Ja silti ulkopuolelta katsottuna tällainen lapsi näyttää helposti ”hyvältä lapselta” ja vanhemmalle annetaan hyvän vanhemman titteli.
Ja surullisinta tässä on se, ettei perheen vahingollinen vaikutus edes lopu siihen, kun muuttaa pois. Tunnollinen ihminen voi aikuisena jatkaa saman logiikan soveltamista itseensä. Hän ei enää tarvitse ulkopuolista ihmistä sanomaan, että hänen olisi pitänyt tehdä enemmän. Hän tekee sen itse.
Jos jokin menee pieleen, hän kysyy ensimmäisenä: Mitähän minä tein väärin?
Se on monessa tilanteessa erinomainen kysymys. Mutta jos sitä kysyy aina ensimmäisenä ja viimeisenä, siitä voi tulla ansa, joka kuluttaa tunnollisen loppuun ennen pitkää.
Tunnollinen ihminen myös saattaa kantaa asioita, jotka eivät edes kuulu hänelle, koska vastuun ottaminen tuntuu turvallisemmalta kuin sen kyseenalaistaminen.
Siksi aloin miettiä, onko tunnollisuus todella aina vastuutonta ihmistä parempi ominaisuus.
Onhan tunnollisen ihmisen elämä monella tavalla raskastakin. Hän huomaa tekemättömät asiat. Hän muistaa lupaukset. Hän ajattelee seurauksia. Hän yrittää tehdä asiat oikein silloinkin, kun kukaan muu ei ehkä edes huomaisi, jos hän ei tekisi. Mitä kirjan tunnolliselle kertojalle tapahtuu, kun hän uupuu taakkansa alle? Katkeroituuko hän? Tuleeko hänestä vihamielinen muita kohtaan?
Alkaako vastuuttomuus näyttää helpolta ja siten houkuttelevalta vaihtoehdolta? Ajatteleeko hän, että on sittenkin helpompi siirtää seuraukset muiden kannettaviksi? Alkaako tunnollinen kertojamme toistamaan oman vanhempansa vastuutonta käytöstä? Jatkuuko sukupolvien ketju?
Tästä haluaisin lukea seuraavaksi.
Mitä aikuisuus oikeastaan on
Ehkä tästä päästään takaisin kirjan nimeen.
Oikeesti aikuinen. Mitä se oikeastaan tarkoittaa?
Lapsena aikuinen näyttäytyy helposti ihmisenä, jolla on vastaukset. Kun kasvaa, huomaa, ettei asia olekaan niin. Aikuinenkin voi olla epävarma, puolueellinen, kateellinen, peloissaan, vallanhimoinen tai yksinkertaisesti väärässä.
Kun kasvaa aikuiseksi, tajuaa ettei vastauksia olekaan.
Ehkä aikuiseksi kasvaminen tarkoittaa osittain sitä, että oppii kyseenalaistamaan lapsen näkökulman tai omaksumaan monia näkökulmia samaan aikaan.Mutta siinä on valtava vaara.
Jos aikuisen kyky nähdä useita näkökulmia muuttuu kyvyksi selittää lapsen kokemus pois, aikuisuudesta tulee vain hienostuneempi tapa käyttää valtaa.
”Sinua läimäytettiin. Sinä koit tämän näin, mutta…”(ja sen jälkeen seuraa selitys, miksi lapsen kokemus ei oikeastaan ollutkaan totta.)
Silloin aikuinen ei enää käytä omaa näkökulmaansa lapsen ymmärtämiseen. Hän käyttää sitä lapsen näkökulman kumoamiseen.
Siksi minulle Oikeesti aikuinen ei ole vain kirja vanhemmasta, joka kaltoinkohtelee lastaan, vaan myös siitä, mitä tapahtuu, kun aikuiset saavat määritellä todellisuuden.
Ja mitä jos perheen ”ongelmallinen” ihminen ei olekaan perheen ongelma, vaan ihminen, jonka reaktiot tekevät perheen ongelman näkyväksi?
En tiedä, onko siihen olemassa yksinkertaista vastausta. Mutta ehkä juuri se on kirjan pointti, koska kaksi asiaa voi olla totta samaan aikaan.
Ihminen voi olla tunnollinen ja uupunut. Lapsi voi käyttäytyä huonosti ja silti joutua väärin kohdelluksi. Aikuinen voi tarkoittaa hyvää ja tehdä vahinkoa. Ihminen voi tehdä virheitä olematta silti ”ongelma”.
Laura Pollarin Oikeesti aikuinen kirjan jälkeen , minulle jäi enemmän kysymyksiä aikuisuudesta kuin vastauksia.
Se ei johtunut siitä, etten olisi ymmärtänyt kirjaa, vaan päinvastoin. Mitä pidemmälle sitä ajattelin, sitä vaikeammaksi alkoi muuttua ajatus siitä, mitä ”aikuinen” oikeastaan tarkoittaa.
Kirjan aikuiset eivät nimittäin näyttäydy automaattisesti viisaina, turvallisina tai vastuullisina. Heillä on vain aikuisuuden suoma asema, eli valta määritellä tilanteita, tulkita lasten käytöstä ja päättää, mikä on normaalia.
Pysähdyin pohtimaan monia kirjan kohtauksia. Esimerkiksi kuvausta siitä, kuinka aikuiset suhtautuvat lasten välisiin konflikteihin. Kun toinen lapsi tekee väärin toiselle, aikuisen on houkuttelevaa nähdä tilanne kahden tasavertaisen riitapukarin konfliktina. Molempia voidaan ojentaa, molempia voidaan kehottaa rauhoittumaan ja molemmille voidaan sanoa, että ”riitelyyn tarvitaan aina kaksi”.
Se on siisti ratkaisu. Ja aikuisten maailma toimii niin, että se typistää monimutkaiset ongelmat hallinnollisiksi ratkaisuiksi.
Kirjassa kertoja kokee omasta lapsekkaasta näkökulmasta, ettei aikuisten maailmassa oikein voi olla yhtä, joka tekee väärin, ja toista, jolle tehdään väärin. On vain kaksi osapuolta, jotka ovat yhtä lailla vastuussa tilanteesta.
Se on väkevä oivallus, joka kirkastuu tarinan edetessä.
Pysähdyin miettimään tätä: menettelyn symmetria ei tarkoita tilanteen symmetriaa. Toisin sanoen, onko oikeudenmukaista, että ihmisiä kuullaan samalla tavalla, vaikka heidän asemansa eivät olisi samanlaiset.
Tämä näkyy niin kohtauksessa huutavan pojan, vanhemman ja esimiehen kanssa. Varsinkin perheen sisällä tämä epäsymmetria näyttäytyy todella rumalta.
Kuopus, jota on kohdeltu huonosti, alkaa vähitellen näyttäytyä yhä selkeämmin perheen ongelmana. Vanhempi provosoi häntä pienillä teoilla: tavaroita piilotetaan, sisäänpääsyä vaikeutetaan, hänelle sanotaan, että hän on pelottava. Esikoinen asettuu vanhemman puolelle. Lopulta kuopuksesta puhutaan ihmisenä, joka pitäisi ehkä saada psykiatriseen hoitoon, ja uhataan soittaa poliisit paikalle.
Tässä kohtaa kirjan perheen dynamiikka alkaa näyttää itseään toteuttavalta järjestelmältä.
Mitä ikinä kuopus tekee, hänestä tulee ongelma. Jos kuopus ei reagoi, reaktiosta tulee todiste hänen ongelmallisuudestaan. Jos hän suuttuu, hän on pelottava. Jos hän puolustautuu, hän on hankala. Jos hän lähtee, hän on epävakaa tai kadonnut.
Lukiessani mietin sitä, perheen lapset eivät ole koskaan tasavertaisessa asemassa keskenään vanhempien silmissä. Mietin, mikä voi laukaista tämän ketjureaktion, joka pahimmillaan eskaloituu kirjan kuvauksenkaltaiseksi perhedynamiikaksi? Vastaus kuuluu Aaronin suusta. Ilmeisesti mikä tahansa temperamenttista yksittäiseen tapahtumaan. Ja niin lapsesta tulee koko perheen ongelmien kantaja.
Tämä on ehkä pelottavin tapa tehdä ihmisestä syntipukki. Äärimmilleen vietinyä se johtaa ulossulkemiseen tai jopa kuolemaan.
Tunnollisuuden teema
Kirja sai minut myös pohtimaan tunnollisuutta.
Kertoja on melkein epärealistisen tunnollinen.
Olen pitkään ajatellut tunnollisuutta yksiselitteisesti hyvänä ominaisuutena. Tunnollinen ihminen kantaa vastuunsa, tekee tehtävänsä, pitää lupauksensa ja yrittää korjata virheensä.
Mutta Oikeesti aikuisen äärellä aloin miettiä, että tunnollisuus ei aina synny vain siitä, että ihminen sattuu olemaan tunnollinen. Se voi joissakin tilanteissa olla myös sopeutumista.
Jos lapsi oppii, että muiden mielialat, perheen rauha ja konfliktien seuraukset ovat jollain tavalla hänen vastuullaan, hänestä voi tulla poikkeuksellisen tarkka, kiltti ja vastuullinen. Hän oppii ennakoimaan. Hän oppii miettimään, mitä muut tarvitsevat. Hän oppii korjaamaan jälkensä ennen kuin kukaan ehtii huomauttaa niistä.
Havaitsen tässä jotain todella epäoikeudenmukaista: tunnollisuus (joka voi olla yksilön vahvuus) on suora seuraus huonosta vanhemmuudesta. Ja silti ulkopuolelta katsottuna tällainen lapsi näyttää helposti ”hyvältä lapselta” ja vanhemmalle annetaan hyvän vanhemman titteli.
Ja surullisinta tässä on se, ettei perheen vahingollinen vaikutus edes lopu siihen, kun muuttaa pois. Tunnollinen ihminen voi aikuisena jatkaa saman logiikan soveltamista itseensä. Hän ei enää tarvitse ulkopuolista ihmistä sanomaan, että hänen olisi pitänyt tehdä enemmän. Hän tekee sen itse.
Jos jokin menee pieleen, hän kysyy ensimmäisenä: Mitähän minä tein väärin?
Se on monessa tilanteessa erinomainen kysymys. Mutta jos sitä kysyy aina ensimmäisenä ja viimeisenä, siitä voi tulla ansa, joka kuluttaa tunnollisen loppuun ennen pitkää.
Tunnollinen ihminen myös saattaa kantaa asioita, jotka eivät edes kuulu hänelle, koska vastuun ottaminen tuntuu turvallisemmalta kuin sen kyseenalaistaminen.
Siksi aloin miettiä, onko tunnollisuus todella aina vastuutonta ihmistä parempi ominaisuus.
Onhan tunnollisen ihmisen elämä monella tavalla raskastakin. Hän huomaa tekemättömät asiat. Hän muistaa lupaukset. Hän ajattelee seurauksia. Hän yrittää tehdä asiat oikein silloinkin, kun kukaan muu ei ehkä edes huomaisi, jos hän ei tekisi. Mitä kirjan tunnolliselle kertojalle tapahtuu, kun hän uupuu taakkansa alle? Katkeroituuko hän? Tuleeko hänestä vihamielinen muita kohtaan?
Alkaako vastuuttomuus näyttää helpolta ja siten houkuttelevalta vaihtoehdolta? Ajatteleeko hän, että on sittenkin helpompi siirtää seuraukset muiden kannettaviksi? Alkaako tunnollinen kertojamme toistamaan oman vanhempansa vastuutonta käytöstä? Jatkuuko sukupolvien ketju?
Tästä haluaisin lukea seuraavaksi.
Mitä aikuisuus oikeastaan on
Ehkä tästä päästään takaisin kirjan nimeen.
Oikeesti aikuinen. Mitä se oikeastaan tarkoittaa?
Lapsena aikuinen näyttäytyy helposti ihmisenä, jolla on vastaukset. Kun kasvaa, huomaa, ettei asia olekaan niin. Aikuinenkin voi olla epävarma, puolueellinen, kateellinen, peloissaan, vallanhimoinen tai yksinkertaisesti väärässä.
Kun kasvaa aikuiseksi, tajuaa ettei vastauksia olekaan.
Ehkä aikuiseksi kasvaminen tarkoittaa osittain sitä, että oppii kyseenalaistamaan lapsen näkökulman tai omaksumaan monia näkökulmia samaan aikaan.Mutta siinä on valtava vaara.
Jos aikuisen kyky nähdä useita näkökulmia muuttuu kyvyksi selittää lapsen kokemus pois, aikuisuudesta tulee vain hienostuneempi tapa käyttää valtaa.
”Sinua läimäytettiin. Sinä koit tämän näin, mutta…”(ja sen jälkeen seuraa selitys, miksi lapsen kokemus ei oikeastaan ollutkaan totta.)
Silloin aikuinen ei enää käytä omaa näkökulmaansa lapsen ymmärtämiseen. Hän käyttää sitä lapsen näkökulman kumoamiseen.
Siksi minulle Oikeesti aikuinen ei ole vain kirja vanhemmasta, joka kaltoinkohtelee lastaan, vaan myös siitä, mitä tapahtuu, kun aikuiset saavat määritellä todellisuuden.
Ja mitä jos perheen ”ongelmallinen” ihminen ei olekaan perheen ongelma, vaan ihminen, jonka reaktiot tekevät perheen ongelman näkyväksi?
En tiedä, onko siihen olemassa yksinkertaista vastausta. Mutta ehkä juuri se on kirjan pointti, koska kaksi asiaa voi olla totta samaan aikaan.
Ihminen voi olla tunnollinen ja uupunut. Lapsi voi käyttäytyä huonosti ja silti joutua väärin kohdelluksi. Aikuinen voi tarkoittaa hyvää ja tehdä vahinkoa. Ihminen voi tehdä virheitä olematta silti ”ongelma”.
This entire review has been hidden because of spoilers.
June 21, 2026
Alun kronologiseen ekspositioon meinasi kyllästyä, ympäristön kuvausta oli aikasta paljon. Tuntui, että kirja olisi hyötynyt tiivistämisestä. Lopussa punainen lanka taas löytyi.
This entire review has been hidden because of spoilers.
July 21, 2026
Haluaisin halata pientä Lauraa ja hukuttaa kannustaviin sanoihin.
Uskon että tämä on tärkeä kirja olla kirjoitettuna. On paljon epäkypsiä aikuisia ja paljon lapsuutensa liian varhain päättäneitä lapsia.
Ihailin kirjailijan rohkeutta, sitä miten kaltoinkohtelevan perheen lapsi oli niin rohkea, kuitenkin luotti itseensä ja että elämä kantaa. Muutti vieraaseen maahan, otti riskejä. Kuinka jokainen uusi muodostunut ihmissuhde auttoi rakentamaan minuutta jota ei ollut saanut lapsena rakentaa, kuinka sinnikkäästi puhui kokemuksistaan eri ihmisille vaikka järkyttävän harva kuunteli.
Sinä selvisit.
Uskon että tämä on tärkeä kirja olla kirjoitettuna. On paljon epäkypsiä aikuisia ja paljon lapsuutensa liian varhain päättäneitä lapsia.
Ihailin kirjailijan rohkeutta, sitä miten kaltoinkohtelevan perheen lapsi oli niin rohkea, kuitenkin luotti itseensä ja että elämä kantaa. Muutti vieraaseen maahan, otti riskejä. Kuinka jokainen uusi muodostunut ihmissuhde auttoi rakentamaan minuutta jota ei ollut saanut lapsena rakentaa, kuinka sinnikkäästi puhui kokemuksistaan eri ihmisille vaikka järkyttävän harva kuunteli.
Sinä selvisit.
June 15, 2026
Vetävä ja raikas kirja vakavasta aiheesta. Kirjoitettu älykkään rennosti ja tätä kautta tekstin vaikeatkin teemat löytävät tiensä ihon alle.
Displaying 1 - 8 of 8 reviews