Säkenöivä romaani Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon suhteesta, sen noususta ja tuhosta sodan ja vaaran vuosina. Hertta on 35-vuotias vapautuessaan vankilasta keväällä -39, nälkäinen ja täynnä tahtoa. Poika Juri on jäänyt Moskovaan, samoin nuoruus. Hertta tutustuu komeaan Leinoon, ja rakastuu päätä pahkaa. Salamarakkaudesta alkanut suhde muuttuu palavan poliittiseksi liitoksi. Talvisodan Hertta ja Leino piileskelevät maan alla ja joutuvat jatkosodan aikana turvasäilöön. Rauhan tultua koittaa kommunistiparin loiston aika. Leinosta tulee ministeri ja Hertasta maan tunnetuin naispoliitikko. Hertta on valmis antamaan aatteelle koko elämänsä, mutta mihin Leino on valmis? Kenen puolella hän on?
Kaksi suomen kenties tunnetuimmista kommunisteista, heidän rakkaustarinansa ja toisaalta elämänkohtalot yhä vielä kipeänä, puhuttelevina sodan ja sen jälkeisen jälleenrakennuksen ja"vaaran" vuosina. -Köngäs ei ainakaan tartu pieniin aiheisiin! Tätä rohkeutta täytyy arvostaa. Etenkin, kun lopputulos on näin hieno. Eikä lainkaan niin raskas kuin voisi aiheen perusteella kuvitella.
Romaanin tapahtumia kuljettaa peräti kolme kertojanääntä, Hertta Kuusinen, Yrjö Leino ja Etsivän keskuspoliisin, myöhemmin Valpon mies, Esko Riekki. Joskin Riekki jää taustalle ja saa kirjassa melko vähäisen, mutta silti nähdäkseni etenkin historiallista kuvaa selventävän, tarpeellisen näkökulmaroolin.
Hertta on hätkähdyttävän voimakkaasti suoraan tunteisiin menevä romaani toisaalta aatteesta, jonka vuoksi on valmis antamaan kirjaimellisesti kaikkensa ja jonka vuoksi on kyettävä uskomattomiin asioihin ja uhrauksiin, sekä nieltävä uskomattomia asioita myös muilta puoluekurin ja demokraattisen sentralismin nimissä. Toisaalta taas, vaikka politiikka on teoksessa ja etenkin tulisieluisen Hertan elämässä etusijalla, jää teoksessa silti tilaa myös muille puhutteleville teemoille. Köngäs käsittelee romaanissaan myös esimerkiksi seksuaalisuutta, rakkautta, luopumista, äidinrakkautta, syyllisyyttä ja perhesuhteisiin liittyviä kysymyksiä hyvin liikuttavasti. Niin, että kieli ja tulkinta menee lukijan ihon alle, pistelee siellä.
Itselleni juuri Hertan hahmo nousi kirjasta elävimmin ja tarkkapiirteisimmin esiin, joskin myös Leino jäi kiehtomaan ja vaivaamaan. Köngäs on tehnyt kirjaansa omanlaisensa tulkinnan (joka on kyllä esitetty aiemmin, vaikkakaan tämä teoria ei ole saanut tutkimustietoa tai laajaa tukea taakseen) Leinosta kaksoisagenttina, joka myös paljastaa ja vasikoi kommunisteja sodan aikana ja raportoi heidän liikkeistään Riekille. Juuri tämä tekee historiallisesta fiktiosta kiinnostavaa: kirjailijan vapaus tulkita ja spekuloida, kirjoittaa tarina omakseen! Joskin Leinon ristiriitaisen ja lopulta varsin tahdottomana, herkkähermoisena ja saamattomanakin kuvatun henkilön kohdalla hahmon uskottavuutta kylmähermoinen kaksoisagentin roolissa jäin kyllä vähän epäilemään...
(Ps. Vastaavia, samaa ajanjaksoa (etenkin poliitiikkaa) kiinnostavasti kuvaavia romaaneja saa vinkata! Huolella rakennetut historialliset romaanit kiinnostavat ja kiehtovat kyllä!)
A book based on the lives and the relationship of Hertta Kuusinen and Yrjö Leino spanning about nine years from 1939 to 1948. As a daughter of the Finnish/Soviet communist politician Otto Wille Kuusinen, the prime minister of the Terijoki government, Stalin's puppet regime in the beginning of the Winter War, she was educated in Moscow and remained faithful to the communist cause her whole life.
That is really the most puzzling thing about her: how can an obviously intelligent and in many ways a strong, modern woman be so naive to "serve" and respect the men (Stalin and her father) and regime that had already killed more Finns, both communists and non-political workers and farmers, than the Finnish "fascists" and bourgeois (which she was so against) ever did? Even losing her own son and other relatives in Stalin's Purges didn't make her renounce their politics.
The book itself was a bit of a disappointment to me. I don't particularly like Köngäs's style of writing in the first person with multiple narratives, which also emphasises the feelings of the characters. This is a problem for me especially when the characters are based on real people, as no one can say for sure what they were thinking. Also I didn't really believe the "twist" in the novel because I don't think that is backed up by the real history. But I still think this was a better book than Dora, Dora that I had read from her previously, even though I gave them both three stars.
Valitsin tämän Helmet-haasteen pioneerinaisesta kertovaksi kirjaksi. Hertta Kuusinen oli aiemmin vain etäisesti nimenä tuttu, mutta koska kirjan kirjoittajana oli Heidi Köngäs, jonka Dora Dora -romaanista pidin paljon, valikoitui tämä ehdottomasti lukulistalle. Eikä Köngäs petä tälläkään kertaa. Hänellä on todellakin taito tehdä historia eläväksi, tunnelmaan suorastaan uppoutuu. Tätä lukiessa piti kyllä välillä itseä muistuttaa että kuitenkin kysymys on fiktiosta, vaikka todellisia historian henkilöitä käsiteltiinkin.
Kirja on mitä suurimmassa määrin rakkausromaani, mutta tässä on niin paljon särmää, erityisesti Hertassa henkilönä, että tällainen epäromantikkokin innostuu. Kommunismia voi ja pitää arvostella monestakin asiasta, mutta heidän kunniakseen pitää kyllä laskea työ naisten aseman tasa-arvoisuuden puolesta. Tässä Herttakin kunnostautuu ja siitä hyvästä kyllä aivan oikeutettu pioneerinainen.
Heidi Köngäksen "Hertta" (Otava, 2015) osoittautui oivalliseksi historialliseksi romaaniksi, jonka keskiöön nousee suomalaisen vasemmiston merkkihenkilöihin lukeutuva Hertta Kuusinen (1904-1974). Kuusisen vaiheikasta elämää leimaa voimakas usko kommunismiin ja Neuvostoliiton punatähteen. Niiden ihanuutta hän saarnaa aatetovereilleen ja on valmis myös istumaan niiden edestä vankilassa. Voimakkaan julkisuuskuvan taakse jää läheisyyttä janoava ja epäilyksen kaivertama ihminen, joka kaipaa ja kantaa huolta itärajan taakse jääneestä pojastaan.
Luullakseni romaanista saa himpun verran enemmän irti, mikäli lukija tietää jo etukäteen hieman maamme poliittisesta historiasta, mutta mikään edellytys se ei kuitenkaan ole.
Kirjan parhain anti minulle on että se herätti kiinnostuksen aiheisiinsa, lukeminen piti vähän väliä keskeyttää ja googletella kirjan henkilöitä ja tapahtumia, esimerkiksi Terijoen hallitusta ja asekätkentää. Köngäs kirjoittaa hyvin, mutta jotenkin liiankin viihteellisesti mielestäni. Hän myös sortuu välillä kielellisiin anakronismeihin, on vaikeaa kuvitella esimerkiksi että Valpon johtaja Riekki olisi sotien välisenä aikana käyttänyt ilmaisua ”huuli pyöreänä”. Parhaimmillaan Köngäs on kuvatessaan naisen rakkautta ja seksuaalisuutta. Kirja tuo siinä suhteessa mieleen Köngäksen mainion romaanin Vieras mies, joka myös kertoo vahvan naisen ja heikomman miehen suhteesta. Jotenkin kiusallista että Köngäs esittää Leinon vasikkana, käsitän, että historialliset faktat ehkä tukevat ajatusta, mutta varmuutta siitä ei ole? Ymmärrän kuitenkin että kaunokirja ei ole historiantutkimus. Köngäs puhaltaa elämää henkilöihin ja asioihin jotka tähän asti ovat olleet minulle melkein pelkkiä sanoja. Siitä kiitos.
Kiinnostava aihe, vetävä tarina, mukavan lyhyitä lukuja.
En kuitenkaan pitänyt siitä, että reilusti alle sata vuotta sitten vaikuttaneita, todellisia henkilöitä kohtaan esitettiin vakavia syytöksiä ilman todisteiden häivääkään. Jos arkistot eivät ole vielä auenneet, niin olisiko aihe liian tuore tämän tyypiselle lähestymistavalle? Voihan sitä vihjailla tai panna syytöksiä jonkun henkilön puheisiin, mutta tässä kirjassa Yrjö Leino itse on minäkertojana, ja EK-Valpo-Riekki vielä vahvistaa, että näin tämä meni.
Pidin muuten kerrankin enemmän Punainen kolmio -nimellä esitetystä tv-tulkinnasta kuin kirjasta. Se kulki samoja latuja, mutta kirjan minäkertojat esitettiin tv-draamassa enemmän ulkoa käsin.
(Huomautan myös, ettei Vuorimiehenkatu 7 sijaitse Kaivopuistossa vaan Ullanlinnassa, eikä maatalousteknikko ole sama asia kuin agronomi.)
En syty näihin Köngäksen romaaneihin. Tästä jäi itselleni se tuntu, että kirjailija kirjoitti historiankirjan uusiksi vain jakaen sen kolmen kertojanäänensä suuhun. Kaikki kolme ääntä olivat aivan samanlaiset ja paljosta porisemisesta huolimatta jäivät täysin kaksiulotteisiksi. Kenenkään motiivit eivät juurikaan auenneet teoksen myötä, joka jäi siis onnettoman ohueksi lajissaan.
Ihanan nopeasti ja helposti luettava, mutta kuitenkin kokonainen aikuistenkirja. Kuvittelin, että poliittisen historian tuntemukseni on edes jollain tasolla, mutta päädyin googlettamaan henkilöitä wikipediasta.
”Tiiliseinät ovat paksut, kylmät ja ne tihkuvat kosteutta.”
Sellaiset kirjat yllättää positiivisimmin, joista ei odota mitään, joista ei ikinä ole kuullutkaan aiemmin - kuten minä Hertasta. Mies sai kirjan jonain kylkiäisenä tai kaupanpäällisenä, ja niinpä se päätyi minun lukupinooni. Hyvä, että välillä tulee luettua jotain mitä ei olisi itse valinnut!
Vahva, raju, intohimoinen kirja: intohimoa niin aatteeseen kuin naisen ja miehen välilläkin.
Hertta Kuusinen oli nimenä tuttu, mutta kirja (sekä oheis-googlailu) avasi hyvin hänen tarinaansa johtavana kommunistisena ajattelijana Suomessa. Köngäs auttaa lukijaa ja selostaa juurta jaksain Kuusisen elämää, sukua, kommunismia Suomessa ja muita aikakauden tapahtumia. Pidin siitä, että Suomen historiaa ja esim. talvisotaa avattiin tästä näkökulmasta. Tämän tyyppisissä kirjoissa kuitenkin jää enemmän tai vähemmän arvailujen varaan mikä on tosipohjaista, mikä täyttä fiktiota. Paljon käytettiin myös toistoa, todennäköisesti tarkoituksellisena tehokeinona. Muun muassa kaipuuta Neuvostoliittoon jääneeseen lapseen sekä kommunismiaatteen periaatteita nostettiin esille tuon tuosta.
Teksti oli helppoa ja suoraviivaista, jopa sotilaallisen jämptiä. Intohimoinen rakkaussuhde oli kuvattu myös suoraan ja rajusti. Pidin.
Sujuvasti kirjoitettu faktan ja fiktion sekoitus Hertta Kuusisesta, Yrjö Leinosta ja Suomen historian kannalta merkittävistä vuosista 1930- ja 1940-luvulla. Kommunistinen näkökulma tapahtumiin, jotka valtaosin suomalaisissa tarinoissa ja taiteessa kuvataan toisesta poliittisesta suunnasta käsin, on kiinnostava. Näiden nykytrendin mukaisten kirjojen kohdalla, joissa todellisen henkilön yksityiselämästä on rakennettu fiktiivinen tarina, tulee kuitenkin etiikka mieleen: miltä kirjassa esiintyvien henkilöiden elossa olevista sukulaisista mahtaa tuntua lukea keksittyjä kuvauksia edesmenneiden yksityiselämästä? Kuka haluaisi, että itsestä kuoleman jälkeen keksitään kaunokirjallisuuden nimissä vaikka mitä tarinoita, jotka kuitenkin linkitetään historiallisiin tositapahtumiin niin tiiviisti, että lukijalta helposti hämärtyy toden ja keksityn raja? Kirja toimi äänikirjana kohtuullisesti, vähän alkoi lukijan eläytyminen ärsyttää, mutta ei ratkaisevasti. Helmet-haasteessa 2020 kohtaan 37 (ajankohdalla on merkittävä rooli kirjassa) tai kohtaan 15 (fiktiivinen kertomus, jossa on mukana todellinen henkilö), käy myös kohtiin 39 (kirjassa lennetään ohimennen) ja 42 (kirjassa on isovanhempia).
Hertta Kuusinen on yksi Suomen kiinnostavimpia poliittisia hahmoja. Hänen elämässään tavallaan ruumiillistuu 1900-luvun ensimmäisen puoliskon historia. Heidi Köngäs pyrkii romaanissaan kirjaimellisesti ruumiillistamaan yksityisen Kuusisen, Hertan. On politiikkaa, seikkailuakin ja tietenkin rakkaustarinaa. Tarina kulkee hyvin ja Hertta ja Leino varsinkin kasvavat tarinan myötä. Esko Riekki sen sijaan jää ohueksi, merkkaamaan kommunismin vastaideologiaa. Pidin kirjasta, mutta en tiedä kuinka paljon Kuusisen feminismille tekee oikeutta hänen kuvaamisensa sinisilmäisenä kommunistiuskovaisena. Aatteen nimissä rikottiin ihmissuhteita ja tehtiin paljon nykyihmiselle kummalliselta kuulostavia asioita. Mutta ehkä siinä juuri on pointti: historiallinen romaani on kiinnostavimmillaan, kun se tavoittaa jotain aikalaisten maailmankuvasta. Nykypäivän odotusten ja oletusten heijastaminen historiallisiin hahmoihin sen sijaan ei vakuuta.
Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon suhteeseen keskittyvä romaani avaa näkymän siihen, miten ideologia tai sen puute rakentaa ja tuhoaa ihmiskohtaloita. Hertan elämässä näkyy kommunismin rakennusvaiheen kiihko, taistelu- ja vankilavuosien sitkeys sekä jääräpäinen tahto ja halu pitää kiinni rakennetusta ihannekuvasta, vaikka tosiasiat puhuvatkin sitä vastaan. Romaanissa on vähäeleisesti kuvattu suuria tunteita ja julmia kohtaloita.
Säkenöivä romaani Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon suhteesta, sen noususta ja tuhosta sodan ja vaaran vuosina. Hertta on 35-vuotias vapautuessaan vankilasta keväällä -39, nälkäinen ja täynnä tahtoa. Poika Juri on jäänyt Moskovaan, samoin nuoruus. Hertta tutustuu komeaan Leinoon, ja rakastuu päätä pahkaa. Salamarakkaudesta alkanut suhde muuttuu palavan poliittiseksi liitoksi. Talvisodan Hertta ja Leino piileskelevät maan alla ja joutuvat jatkosodan aikana turvasäilöön. Rauhan tultua koittaa kommunistiparin loiston aika. Leinosta tulee ministeri ja Hertasta maan tunnetuin naispoliitikko. Hertta on valmis antamaan aatteelle koko elämänsä, mutta mihin Leino on valmis? Kenen puolella hän on?
Kuuntelin äänikirjana, ja en olisikaan päässyt tämän kirjan loppuun ilman Elsa Saision erinomaista eläytymistä. Hertta heräsi kyllä hyvin eloon Saision nostattamana. Saisiolle 5/5, tarinalle 2/5. En vain jaksanut kiinnostua tarinasta missään vaiheessa, eikä kirjassa mielestäni oikein tapahtunutkaan "mitään". Ajankuvana ja historiapläjäyksenä ihan kelpo, ainakin yleissivistyin monessa kohtaa. Köngäksen/Könkään (?) kieli on kyllä minun mieleeni, aion jatkaa hänen tuotantonsa kahlaamista.
Tämä kirja olisi ehkä antanut enemmän, jos tuntisi Suomen historiaa paremmin? Hertta Kuusisesta ja Yrjö Leinosta en aimmin tiennyt juuri mitään. Hienosti kirjoitettu ja mielenkiintoinen kirja joka tapauksessa. Ajankohtaiset poliittiset tapahtumat toivat lukemiseen erilaisen näkökulman verrattuna siihen, miten olisin ehkä lukenut kirjaa ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.
Olin koukussa heti ensimmäiseltä sivulta lähtien. Miten voikin yhteen sivuun mahduttaa viiden vankeusvuoden yksitoikkoisen, päivästä toiseen samanlaisena toistuvan elämän?!
Todellisista ihmisistä kerrotaan oikeilla nimillä; lähihistoriaa tuntevalle tämä on oikea "julkkisten bongauskisa". Itse alkoi kovasti kiinnostaa, missä oikeasti on VALPO:n keräämä henkilömappi Leinosta...
Seksikäs, surullinen ja vangitseva kuvaus aatteesta ja vakaumuksesta - miten ihminen joko elää niiden mukaan tai täysin vailla niitä. Aivan kuten Sandrassakin, kirjailija on mestari kuvailemaan ihmisiä, heidän ajatuksiaan ja ympäröivää maailmaa.
Hyvin ja sujuvasti kirjoitettu kirja, jota lukee niin Suomen historiana kuin kaunokirjallisena kuvauksena ihmissuhteista. Lyhyet mutta tehokkaat luvut.
Köngäs kirjoittaa hengästyttävän hyvin: tarina etenee jouhevasti ja kieli on kauniin runollista, muttei silti turhan kikkailevaa. Kirjassa minua kiinnostivat erityisesti aikakauden kuvaus talvisotaa edeltävistä kuukausista vaaran vuosiin sekä kommunismi ja politiikka. Näiden kaikkien kuvaajana Hertta on ansiokas romaani, joka ei jää turhaan selittämään, vaan se samalla myös vaatii lukijaltaan jonkinlaista taustatietoa ajan poliittisista tapahtumista. Kirja sai minut kiinnostumaan ajasta, samoin kuin henkilöistään entistä enemmän. Sen sijaan Köngäksen päätös käyttää kirjassaan kolmea minäkertojaa (Kuusinen, Leino, Riekko) oli mielestäni hieman epäonnistunut. Kirjan rakenne lyhyine lukuineen oli miellyttävä, mutta kaikkien kolmen keskushenkilön kertojanäänet olivat aivan samankaltaisia. Tässä mielessä kirja olisi ollut vielä parempi ja uskottavampi, jos minä-kertojien sijaan tarinassa olisi käytetty näitä samoja keskushenkilöitä näkökulmahenkilöinä. Muutoin nimittäin eri kertojien persoonallisiin ääniin olisi tullut kiinnittää enemmän huomiota. Kirja jätti toki mieleeni myös kysymyksiä: mikä kaikki on lähtein todistettua ja todella tapahtunutta, minkä kaiken Heidi Köngäs oli kuvittanut itse? Oliko Yrjö Leino todella Valpon vasikka, etenikö hänen syrjäyttämisensä näin? Miten Hertta ja Yrjö itse todellisuudessa tapahtumat kokivat? Ja miten ihmeessä Hertta rakastui vuosikausiksi Leinoon näin syvästi, jos Leino todellisuudessa oli näin ärsyttävä ja Riekon sanoin "lapanen" mies?
Tämä on hyvä! Onko mulla nyt jotenkin sattumalta sattunut kirjoja, jotka sivuavat sitä teemaa, että ihminen voi kaikessa vilpittömyydessä olla pahasti väärässä. Tahtoa oikein täysillä olla totuudellinen, mutta mönkään menee. Tämä ei tarkoita sitä, mitä kutsutaan itsepetokseksi, vaan ajatus on mutkikkaampi. Tämä vilpitön väärässä olija nimenomaan pyrkii totuuteen, oikein etsii itsestään itsepetoksen merkkejä, mutta joko ei katso oikeaan suuntaan, ei tiedä kokonaisuutta tai ei kerta kaikkiaan tiedä käsitteitä, joilla tätä elämän suurta huijausta voisi oivaltaa. Hertta sivulla 252: "Jokaisella meistä on totuutemme ja minun on se, joka on puutteineenkin maailman työtätekevien ihmisten ainoa toivo: Punatähti." Minusta Köngäs tässäkin hienosti kuvaa juuri tätä, kun Hertta tajuaa, että totuus on oma jokaisella, että hänen totuudessaan on "puutteita". Hertta kuvataan kirjassa todella riipaisevasti, niin naisen miehentuska kuin tuska lapsen takiakin. Aika kamalaa, että juuri Hertan oma poika tuhoutuu Stalinin vainoissa ja mies, jota hän rakastaa, on ihan reppana ja petturi. Leinon hahmossa Köngäs käyttää kirjailijan vapautta, mutta toisaalta esitti Radio Ykkösen Viikon kirja -ohjelmassa aika hyviä perusteitakin tulkinnoilleen.
Kirja, jonka jo lähes jätin kesken sen rakenteen vuoksi. Onneksi en jättänyt, sillä Hertan tarina osoittautui mielenkiintoiseksi "vaaran vuosien" kuvaukseksi. Romaani nostaa esille sekä politiikan että rakkauden tavalla, joka saa kertomuksen tuntumaan elävältä. Hertan palo kommunismia kohtaan sai miettimään, miksi hän toimi kuten toimi. Jurin kohtalo riipaisi.
Mikään historiallinen romaani ei voi olla pienintä piirtoa myöten täysin toteen perustuva, koska edes tieteellinen historiankirjoitus ei paljasta totuutta luonnontieteen tavoin. Köngäs on tulkinnut tapahtumia tavalla, jonka voi lukea romaanista. Valpon Esko Riekin osuus tapahtumiin on epäselvä, mutta sitäkään ei voine selvittää jälkikäteen. Luin Hertan historiallisena romaanina, en historiankirjana.
Kolmen eri kertojan käyttäminen vieläpä minä-muodossa vaikutti ensin hankalalta ratkaisulta. En missään vaiheessa pitänyt siitä, mutta tarinan edetessä kerrontatyyliin tottui.
Helppolukuinen, kiinnostava. Historian faktat esitetty luotettavasti. Eläväää tunnelmaa. Näyttää nykyisin olevan muotia kirjoittaa lyhyitä lukuja, kertojahenkilöstä ja ajasta toiseen toiseen vaihtaen. Nautin erityisesti näiden lyhyiden lukujen viimeisistä lauseista, esim. "Annettiin tehtävä, mikä tehtävä on" tai "Sen verran kuuma nainen, että häntä en heti altani laske" tai "Sotaa ei tule, ei ainakaan Suomeen" tai Saksa näyttää ystävälliset äidinkasvonsa vielä meillekin" tai"Suoli huutaa sapuskaa"...
Kylläpäs oli koukuttava kirja. Ja todella kirjoitettu kuin olisin elänyt noihin aikoihin 1930-luvulla. Aidontuntuntuiset miljöökuvaukset, asusteet, ruoat, tapahtumat. Mutta uskomatonta, että Hertta, järkevä nais-ihminen repsahti huijarin kynsiin. Huijariin, josta tuli Suomelle ministeri. Heidi Köngäs on kirjoittanut todella aidontuntuisen kirjan Hertta Kuusisesta ajatuksineen, tunteineen, tekoineen. Suosittelen kirjaa historiallisten kirjojen ystäville :)
Aiheensa puolesta kirja ei innostanut, mutta halusin lukea kehutun kirjan. Onneksi luin. Kaunista, vahvaa ja haurasta, koskettavasti kuvattu ihmisen suuruudessakin pientä elämää, yksinäisyyttä kun on yhdessä ja yhdessä olon vahvistamaa kestämistä yksinäisyydessä. Ihminen on ristiriitainen aivan kuten elämäkin. Taidokkaasti kirjoitettu Hertta sai sitä paitsi kiinnostumaan aiheestaan.
Kirja imaisi mukaansa heti ensimmäisistä sivuista. Vaikka se ei mikään historiankirja olekaan, niin hyvin se aikaansa kuvaa. Kirjoittaja on kutsunut teostaan rakkausromaaniksi. Sitä se varmasti onkin, mutta rakkaus ei ole sitä perinteistä laatua, vaan kirja kaiken edellä menevästä rakkaudesta atteeseen.
Heidi Köngäs osaa totisesti sanoittaa suomalaista sielunelämää. Hertassa kirjailija luo faktojen pohjalta fiktiivisen kudelman, joka koukutti minut lukemaan kirjan yhdessä päivässä. Tarina etenee niin tasaisen varmasti, että sitä voisi luonnehtia jossain suhteessa jopa tasapaksuksi.